365 days with Ida

Tyylipohdintaa, luonnonkosmetiikkaa, musiikkilöytöjä, herkullista ruokaa & Helsinki-vinkkejä!

Luonnonkosmetiikka Archive

sunnuntai

18

maaliskuu 2018

4

COMMENTS

Itsetehty kurkumakasvonaamio & minttuinen vartalonkuorinta

Written by , Posted in Kauneus, Luonnonkosmetiikka

diy kuorinta diy kasvonaamio

* Kaupallinen yhteistyö, Mehuisa 

Oletteko älynneet, että blenderillä voi tehdä vaikka mitä muutakin kuin vain smoothieita? 

Smoothiet pyörähtävät blenderissä useamman kerran viikossa, kesäisin päivittäin ja raakakakun pohja-ainekset ja erilaiset tahnat murskaantuvat ja blendaantuvat silloin tällöin, mutta muuten täytyy myöntää, että olen hyödyntänyt blenderiä aika mielikuvituksettomasti. Pari kertaa olen tehnyt sosekeiton niin, että olen kipannut höyryävät keitetyt vihannekset ja juurekset blenderiin ja surrauttanut keiton sauvasekoittimen sijaan samettiseksi blenderissä. Todella kätevää! 

Vaan mitä muuta blenderillä voisi tehdä? No esim. itsetehtyä luonnonkosmetiikkaa! Testasin tehdä itse kurkumakasvonaamion sekä minttuisen suolakuorinnan vartalolle. Ja onnistuin ekalla yrityksellä, jihuu. Vähän piti fiksailla mittasuhteita ja muokata reseptiikkaa lennosta, mutta tuli niin hyvät, että haluan jakaa molemmat teillekin. 

Kurkumakasvonaamio diy

Wilfa Power Fuel blenderi

Olen aina tykännyt tehdä itse erilaisia kuorintoja ja naamioita, mutta en ole tajunnut, että blenderin käyttäminen nostaisi homman uudelle tasolle. Blenderin avulla erilaisista naamioista ja kuorinnoista saa ihan eri tavalla kuohkeita, kuin käsin sekoittamalla. Kasvonaamion pyöräytin täysin blenderissä, mutta vartalokuorinnan vain osittain, ettei kuorinnasta olisi tullut omaan makuuni liian hienojakoista. 

Wilfan Power Fuel on todella monikäyttöinen blenderi; sen lisäksi että sillä voi pyöräyttää kätevästi smoothiet ja murskata pähkinät raakakakkupohjiin, suoriutuu se helposti myös jääpaloista ja raaoista vihanneksistakin. En ole vielä ehtinyt testata, mutta tällä pitäisi valmistua kätevästi myös pähkinävoit ja muut astetta hankalemmat blendattavat. Moottorin tehokkuudesta kai kertoo jotain sekin, että moottorilla on 10 vuoden takuu ja että vaikka blenderissä ei ole lämpölevyä, on sen avulla mahdollista valmistaa lämmintä keittoa kylmistä raaka-aineista; moottori pyörii niin tehokkaasti, että se lämmittää blenderin sisällön muutamassa minuutissa. Ihan kreisiä, en ole tiennyt että blendereissä on moisia ominaisuuksia! Tätä testaan ehdottomasti seuraavaksi. 

Tehoblenderin kannuosa on BPA-vapaata muovia ja se kestää kuumuutta jopa 100 asteeseen, eli blendata voi myös juuri keitetyt vihannekset ja kuumatkin juomat. Haluaisin testata myös pinkin punajuurilatten, siitä saanee blenderin avulla ihanan kuohkeaa.

Mun vanha blenderini (jota ei enää edes ole myynnissä tänä versiona) toimii sekin edelleen, mutta jää kakkoseksi Wilfan Power Fuelin tehoihin verrattuna. En ehkä olisi osannut kaivata tehokkaampaa blenderiä ilman tämän testaamista, mutta nyt käytännössä eron huomaa kyllä. Lisätietoja Wilfa Power Fuelista voi lukea täältä

diy kasvonaamio kurkuma

Rauhoittava kurkumakasvonaamio

2 tl luomukurkumajauhetta 
2-3 rkl kookosöljyä
2 rkl hunajaa
Yosa Greek Style -jugurttia (tai maustamatonta tavallista jugurttia) 

Blendaa kaikki raaka-aineet blenderissä tasaiseksi massaksi. Tätä tulee näillä määrillä kuvanmukaisesti aika iso satsi, joten jos et halua tehokäyttää naamiota tai jakaa sitä jonkun kanssa, kannattaa puolittaa ohje. 

Anna kurkumanaamion vaikuttaa kasvoilla 10-15 minuuttia ja pese pois. Kurkuma värjää vahvasti, joten kuvista huolimatta pyyhkeiden suhteen kannattaa suosia muita kuin valkoisia. Voi olla, että kasvot kannattaa pestä putsarilla kurkumanaamion jälkeen.

Millaiselle iholle kurkumanaamio sopii?

Kurkumalla on antibakteerisia ja tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia, joten se sopii oivallisesti rauhoittavaan kasvonaamioon. Sitä pidetään luonnon omana tulehdus- ja kipulääkkeenä ja sen takia kurkumanaamio sopii hyvin esimerkiksi akneiholle, näpyille, auringon polttamalle tai muuten tulehdustilassa olevalle iholle. Hunaja, kookosöljy ja jugurtti rauhoittavat nekin ärtynyttä hipiää. Kurkuma saattaa myös hillitä ihon punoitusta. 

Huom! Naamion sisältämän jugurtin takia naamio on tuorenaamio ja säilyy jääkaapissa pari päivää; kuten avattu jugurttipurkki. Jos halaut naamiosta pidempään säilyvän, jätä jugurtti pois. 

Kurkumakasvonaamio hillitsee tulehdusta

itsetehty suolavartalonkuorinta mintulla ja kurkulla – ida365.fi

Testissä Wilfa Power Fuel tehoblenderi

Minttu-kurkkuvartalonkuorinta

pala kurkkua
reilusti tuoretta minttua
1,5 dl kaurahiutaleita (1 dl blenderiin ja 0,5 dl seokseen jälkikäteen)
kourallinen Himalajan suolaa 
2 rkl kookosöljyä

Blendaa kaikki raaka-aineet blenderissä tasaiseksi seokseksi ja kaada kulhoon. Sekoita joukkoon vielä pieni kourallinen kaurahiutaleita – näin saat blendatusta massasta kuorivamman, sillä blenderi tekee suurimmasta osasta hiutaleista hienoa jauhoa. 

Jos kuorinta tuntuu liian juoksevalta, lisää hiutaleita, suolaa tai sulattamatonta kookosöljyä. Kurkku on täynnä vettä ja vetistää massaa, joten sitä ei kannata laittaa liikaa, vaikka se antaakin kuorinnalle ihanan koostumuksen ja raikkaan tuoksun. Jos haluat tuoksuvamman kuorinnan, niin lisää joukkoon muutama tippa jotain eteeristä öljyä; esim. piparminttua tai greippiä!

Itsetehty kurkumanaamio

Wilfa Power Fuel tehoblenderi

Aloin näitä väsäillessäni pohtia, että voisikohan mehustinta hyödyntää erilaisten kasvovesien teossa? Kurkkukasvovesi, minttukasvovesi… hmm? Tai toimisivatkohan ne joidenkin mistien (mist on ihana sana, mutta sen suomenkielinen versiot suihke ei kuulosta yhtä ihanalta), eli esim. lakanoihin ja huoneilmaan suihkittavien tuoksujen pohjana, jos niitä jatkaisi eteerisillä öljyillä? Tekee mieli testata! Parhaat laitteet ovat sellaisia, joita voi käyttää moneen eri asiaan. 

Jos teillä on jemmassa timanttisia diy-naamio- tai -kuorintaohjeita, niin saa vinkata! 

sunnuntai

4

maaliskuu 2018

4

COMMENTS

Kuinka vartalon ihoa pitäisi hoitaa

Written by , Posted in Hyvinvointi, Kauneus, Luonnonkosmetiikka

* Kaupallinen yhteistyö, Mossa & Asennemedia

Tiedän kyllä teoriassa, kuinka vartalonihoa tulisi hoitaa, mutta vitsit että olen huono siinä! Kai kaikki energiani kuluu ihonhoidon saralla kasvojen hoitoon, ja siitä syystä vartalon ihon helliminen jää helposti puolitiehen.

Näillä pakkasilla ja tässä vaiheessa talvea vartalon huoltamisen sivuuttaminen on kuitenkin ihan mahdotonta; jos kroppaa ei rasvaa ja kuori, iho näyttää ihan hirveältä. Samealta ja hilseilevältä, huh, joten on ollut pakko ottaa vartalon puunaamisesta säännöllinen iltarutiini.

Mossa vartalovoide kokemuksia

Tässä muutama hyväksi havaittu vinkki muillekin laiskoille rasvaajille: 

Jalkojen raspaus

Jos iho pääsee paksuuntumaan ja kuivumaan jalkapohjissa liikaa, on vaarana, että paksu iho alkaa halkeilla – ja se on muuten inhottavaa! Kannattaa siis raspata kantapäät ja päkiät säännöllisesti ja silloin tällöin rasvata jalat oikein huolella ennen nukkumaanmenoa. Jätän kantapäihin välillä aika tuhdinkin kerroksen rasvaa ja sujautan jalkaan puuvillasukat yön ajaksi, jotta en sotkisi lakanoita rasvaan. Aamulla jalkapohjat on paljon pehmeämmät. Sen lisäksi että jalat näyttävät ja tuntuvat paremmilta, pysyy sukkiksetkin paremmin ehjänä, kun kuivat kantapäät eivät revi niitä rikki.

Mossa tyrnivartalovoide

Vinkki vilukissoille

Jos olet iltaisin viluinen, hiero vartalon iholle öljyä! Öljy lämmittää vielä vartalovoidettakin paremmin. Pelkkä öljy ei tunnu kosteuttavan mun ihoa talvella riittävästi sellaisenaan, joten teen usein niin, että hieron jalkoihin ensin öljyä ja lisään päälle kevyen kerroksen vartalovoidetta.

Huvittavaa, että olen tässä asiassa kaikki tai ei mitään –tyyppi; joko en huolla vartaloni ihoa ollenkaan, tai sitten teen tuplahuollon, hahaa. Mun ehdoton suosikkini Mossan vartalovoiteista on Intense Nutrition Oil-Infused Nourishing Body Lotion, joka on ihanan kermainen ja tuoksuu raikkaalle tyrnille. Vaikka voide on koostumukseltaan kermainen, se imeytyy nopeahkosti. Koostumus ja tuoksu ovat todella miellyttävät ja hillittyyn ulkoasuun nähden tuote on mielestäni sisällön puolesta todella hyvä löytö. 

Karviaiselle tuoksuva Multi Moisture Silky Yoghurt Moisturising Body Lotion on pikkuisen kevyempi ja vieläkin nopeammin imeytyvä voide; täydellinen esim. salikassiin ja kiireessä. Se on suunnattu normaalille iholle, kun taas tyrninen Intense Nutrition –vartalovoide sopii hyvin kuivalle iholle.

vartalonhoito

Mossa Firming Body Repair

Veden juonti

Riittävä nesteytys liittyy olennaisesti siihen, miltä iho näyttää ja tuntuu. Veden säännöllinen ja riittävä juominen on muodostunut mulle rutiiniksi ja luulen, että siihen vaikuttaa eniten se, että kannan lähes aina vesipulloa mukanani. Lasisen vesipullon saa itselle helposti tyhjästä mehu-, smoothie- tai kombutchapullosta (lasinen on muovista hygieenisempi!) ja työpisteellä voi hyvin pitää nättiä vesikannua, jos tilaa antaa myöden.

Kotona en muista hifistellä, mutta toimistolla meillä on välillä vesikannussa tuoretta minttua, kurkkua tai marjoja – ja uusimpana aktiviihiililtä! 

Mossa kuivaharjaus

Kuivaharjaus

Kuivaharjaus best! Teen tätä kesät talvet säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä kuivaharjattu vartaloniho tuntuu kimmoisammalta ja näyttää paremman väriseltä. Mun iho on jo tottunut kuivaharjaukseen. Se punoittaa pikkuisen käsittelyn jälkeen, mutta rauhoittuu nopeasti ja näyttää kuivaharjauksen jälkeen terveemmältä. Kuiva ihonpinta varisee pois ja vartalovoide imeytyy harjauksen jälkeen paremmin ihoon.

Suosittelen etsimään jonkun kivan luonnonharjaksisen harjan, jonka varresta on hyvä pitää kiinni vähän hassuissakin asennoissa; oman selän kuivaharjaus onnistuisi varmasti vähän pidemmällä varrella varustetulla harjalla, mutta tällainen pienehkö harja on nätti ja helppo säilyttää.

Mossan Firming Repair Antioxidant Body Cream on karpalon ja mintun tuoksuinen vartalovoide, joka sopii erityisen ikääntyvälle iholle, mutta toimii loistavasti kuivaharjauksen jälkeen, sillä se sisältää mm. hevoskastanjauutetta, jonka tarkoitus on helpottaa turvotusta. Kuivaharjaus laittaa sekin aineenvaihdunnan liikkeelle, joten tämä kombo on oiva ”kiinteytyshoito” jaloille. En usko, että mikään voide poistaa selluliittia, mutta rasvattu ja kuivaharjattu iho yksinkertaisesti näyttää paremmalta kuin kuiva ja samea iho, jossa kaikki kuopat ja naarmut korostuvat.

ida365

kuvat: Maj / Magicpoks

Ja last, but not least: lakkaa varpaankynnet! Nätisti lakatuista kynsistä tulee skarpattu fiilis, sellainen olo, että huh huh, tässähän ollaan ihan panostettu. Etenkin keskellä talvea. 

Mossan vartalovoiteiden suositushinnat ovat n. 13,90 € / kappale, eli varsin budjettiystävällisiä, kun kyseessä on todella riittoisat tuotteet. Vartalovoide on sellainen tuote, että en ole valmis panostamaan siihen montaa kymppiä, mutta haluan, että tuote on oikeasti toimiva ja riittoisa ilman sen kummempia kikkailuja. Siinä missä kasvojenhoidossa kaipaan usein sitä ylimääräisen luksuksen tuntua, riittää vartalovoiteissa ja -kuorinnoissa arkiset vaihtoehdot todella hyvin. Nämä Mossat ovat juuri sellaisia – hyviä tuotteita ilman sen kummempaa kikkailua. 

Vitsit, pitäisi kyllä muistaa helliä vartalonihoa muutenkin kuin rantalomilla ja sydäntalvella. Yksi ystävistäni rasvaa vartalonsa päivittäin huolella ja sen kieltämättä huomaa – hänen ihonsa näyttää aina superkauniilta ja hoidetulta. Olenkohan ainut yhtä huoleton vartalon rasvaaja? 

perjantai

23

helmikuu 2018

2

COMMENTS

Parhaat luonnonkosmetiikan meikkivoiteet & peitevoiteet

Written by , Posted in Kauneus, Luonnonkosmetiikka

Oon ehtinyt testailla tässä muutaman viime vuoden aikana aika hullun monta purkkia ja purnukkaa, mutta kaikki kokemukset eivät tietysti päädy blogin puolelle. Täällä näkyvät parhaiten ne, joilla on uutuusarvoa tai joihin olen ihastunut ihan täysin. On aika kivaa kun teen kaupalliset kampanjatkin sellaisten tahojen kanssa, jotka jo tietävät mun mieltymykset ja siten osaavat suositella mulle testiin tuotteet, joihin uskovat mun ihastuvan. Näin kävi esimerkiksi Nui Cosmeticsin kanssa – kun Biodellyltä ehdotettiin yhteistyötä tuon brändin suhteen, suostuin yhteistyöhön jo ennen kuin testasin tuotteita, sillä tiesin, että sarjan on oltava hyvä, kun Biodellyn Tanja sitä mulle suosittelee. Sain täysin vapaat kädet valita testituotteet ja sarjastahan löytyi melkoisia helmiä – kahta niistä suosittelen tässäkin postauksessa.

Sitten taas on paljon niitä tuotteita, jotka päätyvät mulle testiin pr-näytteinä tai jotka itse ostan jostain kokeiluun ja ne saattavat vilahdella Instagram Storiesissa tai jonkun postauksen sisällöissä olematta kuitenkaan varsinaisesti ikinä minkään yksittäisen postauksen kärki, joten välillä lienee hyvä koota omia suosikkituotteita yhteen postaukseen. Mun blogista löytyy useita vanhempia luonnonkosmetiikan suosikit -tyylisiä postauksia, mutta en ole koskaan tainnut listata suosikkejani värimeikkien suhteen. Nyt olisi hyvä hetki siihen, aloitetaan meikkipohjaan käytettävistä tuotteista, sillä näiden suhteen mulla on todella selvät sävelet sen suhteen, mitä ostan, kun edelliset tai testissä olleet tuotteet loppuvat.

////////

Paras luonnonkosmetiikan meikkivoide: Nui – meikkivoide 40,00 € / Biodelly

Olen kirjoittanut Nuin meikkivoiteesta yksityiskohtaisemmin täällä ja se todellakin ansaitsee kaiken hehkutuksen – Nuin meikkivoide on luonnonkosmetiikan paras meikkivoide. Meikkivoide on koostumukseltaan vähän paksumpaa kuin aiemmin testailemani bb-voiteet, mutta levittyy hyvin ainakin sormin levittämällä.

Pitäisi joskus testata miten tuote levittyy jollain beauty blenderillä tms. Nuin meikkivoide on iholla kosteuttavan tuntuinen eikä jää häiritsevästi ihon uurteisiin tai kuiviin kohtiin. Mun helposti rasvoittuvalla iholla tykkään käyttää meikkivoiteen päällä kevyttä kerrosta mineraalimeikkiä, eli harvoin menen pelkällä meikkivoiteella. Nuin meikkivoide + Everyday Mineralsin mineraalimeikkipohja on mun luottokombo.

Mulla on käytössä sävy 3 – Taiao. Se on neutraali keskivaalea sävy. Nuin meikkivoide maksaa 40 € Biodellyllä.

Paras luonnonkosmetiikan BB-voide: Avril – bb-voide 12,90 € / House of Organic

Vähän järkytyin kun muistin tämän hinnan, vitsit tämä onkin edullinen! Ei tämä peittävyydeltään ole mitään Nuin meikkivoiteeseen verrattuna, mutta ei bb-voidetta ja meikkivoidetta oikein voikaan verrata. Käytin tätä paljon viime kesänä niin, että tein tällä kevyen meikkipohjan, jonka sitten ”kiinnitin” mineraalimeikkipohjalla. Nyt talvella teen saman, mutta Nuin meikkivoiteen ja mineraalimeikin kanssa. Avrilin Bb-voiteesta lisää juttua täällä.

Avrilin bb-voiteesta on kaksi sävyä ja se maksaa 12,90 € House of Organicilla.

Paras luonnonkosmetiikan peitevoide: Hynt Duet Perfecting Concealer 29 € / Naturelle

Hyntin peitevoide on ihan ehdottomasti timanttisin kaikista luonnonkosmetiikan peitevoiteista! Olen testannut useampaa, eikä yksikään ole yhtä riittoisa, peittävä ja mulle oikean sävyinen. Tämä pysyy ja peittää todella hyvin eikä lähde rullaamaan pois minkään käyttämäni kosteusvoiteen kanssa ja sopii yhteen myös kokeilemieni bb- ja meikkivoiteiden kanssa ja toimii ongelmitta myös mineraalimeikkipohjan kanssa. Lisään itse peitevoiteen ennen mineraalimeikkiä, mutta tiedän, että jotkut tekevät tämän peitevoiteen kanssa myös niin, että lisäävät sen meikkipohjan päälle. Toimii siis ilmeisen hyvin niinkin.

Tämä on muuten myös todella riittoisa tuote! Aloitin ehkä vuosi sitten ekan Hyntin peitevoidepurnukan ja se loppui vasta reilu kuukausi sitten. Nyt toka purkki menossa, kävin just tämän viikon alussa ostamassa uuden Naturellen Bulevardin myymälästä ja vitsit tämä onkin hyvä. Kuukauden tauon aikana ehdin tottua peitevoiteettomuuteen mutta nyt mietin, että miksi en hakenut uutta purkkia jo silloin kuukausi sitten… Pelkällä meikkivoiteella tai mineraalimeikillä ei saa yhtä peittävää jälkeä kuin tällä.

Hyntin peitevoiteesta on useampi sävy (mulla käytössä light, joka on vaalea ja taittaa aavistuksen keltaiseen) ja se maksaa 29 €Naturellella.

Paras luonnonkosmetiikan mineraalimeikkipohja: Everyday Minerals – Semi-matte light 2N ja Semi-matte medium 4N / House of Organic

Everyday Mineralsin mineraalimeikkipohjat ovat kuuluneet mun elämään vissiin vuodesta 2010 – kahdeksen vuoden ajan siis! Olen testannut suurimman osan muista mineraalimeikeistä myös, mutta Everyday Mineralsin mineraalimeikit ovat mielestäni parhaat niin sävyvalikoiman, iholla pysyvyyden kuin kerrostettavuudenkin suhteen. Ja hinnan! Näissä on loistava hinta-laatu-suhde.

Monta vuotta käytin pelkkää Semi-matte Light 2N -sävyä, joka on neutraali ja vaalea sävy. Se sulautuu täydellisesti talvi-ihooni, mutta jää jopa mun vaalealla hipiällä vaaleaksi, jos olen yhtään päivettynyt tai käyttänyt kasvoilla itseruskettavaa. Siksi olen ottanut käyttööni myös Medium 4N -sävyn ja käytän kumpaakin näistä sekaisin sen mukaan, kuinka vaalea tai päivettynyt olen. Molemmat sävyt sulautuvat ihooni eikä 4N ole liian tumma talvellakaan, jos en tee sillä koko meikkiä.

Muistelisin, että esim. Barefaced Beautyn mineraalimeikkipohjalla saattaa saada Everyday Mineralsin semi-mattea peittävämpää jälkeä, mutta lopputulos on helposti meikatumman näköinen. EDM:ssä parasta on se, että näillä saa kerrostettua meikkiä todella hyvin ja todella peittävästi (kasvojen punoitus ei ole mikään ongelma mineraalimeikin kanssa, näpyt tai selkeät, isommat jäljet saattavat vaatia peitevoiteen kaveriksi) mutta ennen kaikkea niin, että lopputulos ei näytä meikatulta.

Everyday Mineralsin mineraalimeikkipohjat maksavat 19,90 € House of Organicilla. Everyday Mineralsia myy myös mm. Ruohonjuuret. On vaikea kuvitella, että vaihtaisin näistä ikinä pois, ihan parhaita. Jos pitäisi valita yksi meikkituote, se olisi mineraalimeikkipohja Everyday Mineralsilta, ihan ehdottomasti.

Paras luonnonkosmetiikan kivipuuteri: Kjaer Weis – Translucent -kivipuuteri 52 € / Jolie

Kjaer Weisin uusi kivipuuteri on ensinnäkin kaunis kuin koru ja ihana kaivaa esille kesken päivän, mutta myös todella hyvä viimeistelypuuteri. Se pitää kiillon loitolla, mutta niin, ettei iho näytä ihan mattaiselta. Tykkään tästä tosi kovasti! Jos tykkää mattaisemmasta lopputuloksesta, kannattaa testata Nuin viimeistelypuuteri, pidän siitäkin, mutta sillä saa huomattavasti mattaisemman lopputuloksen, joka helposti näyttää myös meikatummalta.

Kjaer Weis on kertaostoksena aika hintava puuteriksi, mutta sen etu on kestävä pakkaus, johon voi ostaa täyttöpakkauksensisällön loputtua. Olen pitänyt omaa puuteriani aika huolettomasti laukun pohjalla, eikä se ole kärsinyt siitä laisinkaan, eli kaunis pakkaus kestää kyllä käyttöäkin.

Kjer Weisin kivipuuteri maksaa 52 € ja sitä myy Jolie.

* Linkit affiliate-linkkejä. Osa tuotteista saatu.

Mitkä ovat teidän luonnonkosmetiikan luottotuotteita, mitä tulee meikkipohjan tekoon? Entä kaipaatteko vinkkauksia jostain tietyistä tuotteista? Mietin että jatkanko seuraavaksi muiden värimeikkien suhteen, vai kiinnostaako ihonhoitotuotteet enemmän?