Pääsin tekemään ihan mielettömän kivaa yhteistyöprojektia Koskikeskuksen Skål-ravintolan kanssa. Olen toki tiennyt sen olemassaolosta, mutten ole koskaan ottanut selvää, mitä sieltä oikeastaan saa. Noh, sieltähän saa sushia! Sushi otettiin valikoimiin viime kesänä, kun Marusekissäkin aiemmin työskennellyt kokki Diego Gallardo siirtyi Skåliin. Espanjasta kotoisin olevan Diegon tyyli on kokeileva ja hän yhdisteleekin perinteisiin susheihin vaikutteita myös esimerkiksi espanjalaisesta ja suomalaisesta keittiöstä. Skålista saa siis fusiotyylillä tehtyä sushia. Minut kutsuttiin kaveriporukkani kanssa pitämään makuraatia Skålin susheista, jotta he voisivat sitten Skålissa paranella joitain annoksia meidän mielipiteidemme pohjalta. Ja arvaattekos mitä, teilläkin on mahdollisuus päästä maistelemaan ja arvioimaan susheja. Siitä lisää alempana!

Kamut jännittyneinä valkkaamassa kauneimmat sushit päältä


Päästiin maistelemaan uramakeja ja nigirisusheja ja Jemina sai omat vegesushit

Ja voi vitsi ne olivatkin kauniita! Diego kertoo valmistavansa jokaisen sushiannoksen rakkaudella ja se todella näkyy. Vaikka sushit ovat muutenkin kaunista ruokaa, olivat nämä sushit ihan omaa luokkaansa. Suurin osa susheista sai kympin ulkonäkönsä puolesta, mutta pari tavallisempaa nigiriä ei ihan pärjännyt näille ylemmässä kuvassa näkyville uramakeille yksinkertaisella ulkonäöllään.

Tyytyväinen makuraatityyppi

Annokset olivat oikeasti ihan superkauniita ennen minun lautaselleni päätymistä, siinä vaiheessa ne ehkä tuhoutuivat hieman taitamattoman puikoilla syöjän vuoksi… Jep, näette oikein, tuossa takimmaisessa on MANSIKKAA! Se oli yksi parhaista uramakeista mitä söin, nams!!



Sushi Lounge & Bar Skål järjestää toisenkin makuraadin ja mukaan maistelemaan voi hakea kuka tahansa ruuasta (ja sushista) pitävä! Makuraati pidetään reilun viikon päästä keskiviikkona 10.10. kello 17-20. Suosittelen, sillä ihanan makunautintoillan lisäksi raadissa olijat pääsevät oikeasti vaikuttamaan annoksiin!
Makuraatiin voi hakea täällä,
hopi hopi!

Skålilla on nyt myös ihan loistava tarjous opiskelijoille, opiskelijakorttia näyttämällä saa
kaksi California roll sushi-annosta yhden hinnalla:
CALIFORNIA® new Skål 8 pieces
California salmon (cucumber, salmon, avocado & mayo ) … 12,50€
California Smk. salmon (Smk. salmon, avocado, cucumber & mayo ) … 13,40
California Bonito (bonito, avocado, cucumber & mayo ) … 13,50€
California cheese (Filadelphia chees, Smk. salmon, cucumber ) … 12,50€
California VEGE (cucumber,avocado & mayo ) … 11,50€
California chicken (chicken teriyaki, avocado, cucumber & mayo ) … 12,00€
California original (surimi, avocado, cucumber & mayo ) … 12,50€
Tarjous on voimassa toistaiseksi, ainakin koko syksyn ajan. Skålin yhteystiedot löytyvät täältä.
Suosittelen lämpimästi Skålin sushitarjontaan tutustumista mikäli ette ole vielä käyneet. Siskoni, joka tietää paljon minua enemmän susheista, rankkasi tämän Marusekiä paremmaksi ;– ) Riisi on kuulemma tuoreempaa ja annokset kauniimpia! Onko joku teistä jo käynyt tutustumassa Skålin susheihin?