Jos olette seurailleet mun juttujani yhtään kauemmin, niin olette varmaan huomanneet kiinnostukseni ruuanlaittoa kohtaan. Se tulee suoraan kotikotoa, sillä meillä on aina laitettu kotona ruoka alusta asti itse, eikä eineksiä tai pitkälle prosessoituja tuotteita ole löytynyt meidän jääkaapista. Tästä syystä olen melkoisen kiinnostunut ruuasta (ja sen tekemisestä itse) ja viime vuosina olen innostunut vieläkin enemmän puhtaasta ruuasta, lähiruuasta sekä luomusta.
Siksi olenkin superinnossani kun pääsin mukaan Indiedaysin ja Chipstersin yhteistyökampanjaan! Chipsters tuo tavallisten kauppojen valikoimaan erittäin tervetulleen lisän, nimittäin ensimmäisen luomusipsi-perheen. Uudet Luomu Lastut on valmistettu luonnonmukaisesti tuotetuista raaka-aineista ja lastut on keitetty auringonkukkaöljyssä. Luomu Lastujen valmistamiseen ei ole käytetty turhia lisäaineita ja esimerkiksi merisuolalla maustettujen lastujen pakkausseloste on ihastuttavan lyhyt: Peruna, auringonkukkaöljy, merisuola – ja jokainen aine luonnonmukaisesti tuotettu.

Chipstersin lastuperheeseen kuuluu merisuolalla maustettujen ”perussipsien” lisäksi chilillä maustetut grillilastut, kermaviili- ja sipulimaustetut perunalastut sekä juureslastut. Lastut on valmistettu uppopaistamalla pienissä erissä, jonka takia ne ovat maukkaampia kuin suurissa erissä valmistetut perunalastut. On ilahduttavaa, että paistorasva on luomuauringonkukkaöljyä eikä esimerkiksi palmuöljyä, kuten monissa hurusipseissä.

Raati ei ollut aivan yksimielinen sen suhteen, mikä Luomu Lastuista maistui parhaalta, eikä valinta muutenkaan ollut helppo kun kaikki makuvariaatiot olivat niin hyviä! Kermaviili & sipuli sai suuren suosion, mutta minä taisin pitää eniten Chiligrilli Lastuista. Ne olivat vastoin odotuksiani oikeasti tulisia! Sehän passaa, sillä olen tulisen ja mausteisen ruuan ystävä. Olipa ihana syödä sipsejä jotka oikeasti maistuivat hyviltä (ja olivat tulisia) – tämän jälkeen ei varmasti tee mieli mitään keinotekoisin aromein ja lisäainein kyllästettyjä grillisipsejä…………. En ole muutenkaan syttynyt grillisipseille ennen tätä. Aidoista raaka-aineista tehdyt perunalastut ovat ilahduttava uutuus siinäkin mielessä, että herkuttelusta ei näin ollen tarvitse potea automaattisesti huonoa omatuntoa – nyt voi tehdä sipsihyllyllä paremman valinnan. On kivaa, että tämä uutuus tulee tavallisiin ruokakauppoihin, sillä herkutteluhimon iskiessä ei yleensä jaksa lähteä mihinkään kovin kauas herkkuostoksille.


Olen kuullut huhupuheita juureslastujen herkullisuudesta, mutta pääsin maistamaan moisia ekaa kertaa vasta nyt ja hitsi vie, sipsit saivat kovan kilpailijan! Chipstersin Luomu Lastu Juures -pussista löytyy perunalastujen lisäksi palsternakkaa ja punajuurta. Olisin toivonut porkkanaakin, mutta tuo kolmen kombo oli varsin toimiva sekin ja porkkana saattaisi kyllä olla melkoisen makea paahdettuna. Sipsipussit ova kooltaan 150g ja tuo juureslastupussi on 75g. Kätevää kun pakkaukset eivät ole mitään supermegahyperekstajätti isoja pusseja, vaan tuollaisia inhimillisen kokoisia – yksin asuessa ei ole mitään järkeä ostaa jättipusseja. Tiedotteen mukaan nämä tulevat kauppoihin nyt huhtikuussa. Joko te olette ehtineet bongata näitä jostakin? Minä en ole, mutta toisaalta olen kyllä onnistunut välttelemään sipsihyllyjä aika kiitettävästi – vinkatkaa ihmeessä jos jossain on jo näkynyt!


Arvaattekos mikä on makein juttu hetkeen? Minä saan arpoa teidän kesken yhden 100 euron lahjakortin Chef & Sommelier –ravintolaan! Chef & Sommelier on luomuruokaan keskittynyt ravintola Helsingissä. Olen superinnoissani sillä kommentoinnin perusteella tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on muitakin luomuruuasta kiinnostuneita! Osallistut lahjakortin arvontaan kertomalla minulle lyhyesti suhteestasi luomuruokaan ja kertomalla mitä Chipstersin Luomu Lastuista meinaat maistaa ekana ;—) Jätäthän kommenttiboksiin oikean sähköpostiosoitteen, jotta saan voittajaan yhteyden! Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 22.4.2012 asti! Käykää ihmeessä kurkkaamassa Chipstersin facebook-sivu, siellä on hupaisa sipsipersoonallisuustesti. En ala, mä sain kermaviili & sipulin vaikka olisin halunnut että oon se chili, HÖ!