Millä huiputan hiukseni näyttämään ihan ok:lta

kauneus
47 kommenttia

Kuten olen joskus aiemmin kertonutkin, niin en ole kovin tarkka mistään hiustenhoitotuotteista enkä kosmetiikasta – paria lempparia lukuunottamatta. Ostan melkein aina uuden putelin eri merkiltä vanhan loputtua, ihan vain siksi, että testailu on kivaa, enkä ole havainnut huimia eroja markettituotteiden välillä (paitsi ripsiväreissä, mutten hiustenhoitotuotteissa niinkään!). On myös kiva saada testiin erilaisia tuotteita, sillä silloin saattaa löytää uuden lempparin sellaisesta tuotteesta, jota ei olisi muutoin tullut valinneeksi! Hahaa, ja lisäksi ostan usein sellaisia tuotteita, joita jokin bloggaaja tai kaveri on kehunut :-D Luotan siihen, että kanssabloggaajat arvioivat tuotteita realistisesti, olivat ne sitten itseostettuja tai ilmaiseksi saatuja.

Kaikki ei tietysti käy kaikille, mutta tässä tuotteita, joita käytän tällä hetkellä hiustenhoitoon:

mitä suihkussa lotrataan hiuksiin

Huomasin pari viikkoa sitten, että päänahkani oli muuttunut araksi ja kutiavaksi, joten kipitin pikapikaa apteekkiin ja ostin myyjän suosituksesta Louis Widmerin shampoota, joka on hellävarainen ja hivenen öljyinen koostumukseltaan. Tadaa, päänahka on taas kunnossa! En tiedä kuinka kauan tätä olisi hyvä käyttää, kenties koko syksy ja talvi, mutta auttoi ainakin minun päänahkani herkistymiseen, jee. Wellalta testiin saatu hoitsikka toimii hyvin käytössäni – en yleisesti ottaen huomaa hirveitä eroja noiden poispestävien hoitoaineiden kohdalla, mutta tämä toimii ihan kelvosti. Aussien tehohoidon ostin hullareilta ja täytyy sanoa, että me olemme erottamattomia! Olen käyttänyt Aussien tuotteita siitä asti, kun ne lanseerattiin Suomeen, enkä ole pettynyt kertaakaan. Nuo tehohoidot suorastaan liimaavat kaksihaaraiset yhteen seuraavaan pesukertaan asti! :- D

takut vex

Hiukseni ovat melkoinen takkupesä ja vaativat hiuksiin jätettäviä tuotteita. Oscar Blandin superhyvä hiuksiin jätettävä hoitoaine auttaa selvittämään takkuja ja tekee hiuksista terveen kiiltävät. Olen superharmissani siitä, että tämä on ihan kohta loppu!!! Ostin tuotteen New Yorkista, Sephorasta, enkä ole kyseiseen merkkiin törmännyt ainakaan Suomessa. Onko kukaan huomannut, myytäiskö näitä jossain nettikaupassa? Tuo parikymmentä dollaria maksanut tökötti on ollut hintansa väärti ja kestänyt reilusti yli puoli vuotta viikoittaisessa käytössä! Four Reasonsin Volume Booster -tyvikohottaja suihketta käytän lähinnä näön vuoksi. Se tuoksuu hyvältä, mutten tiedä toimiiko se – en nimittäin huomaa mitään efektiä :- D Ehkäpä mun pitäisi lahjottaa se jollekin, jolla on lyhyempi hius, jospa se toimisi sellaisella paremmin? Schwarzkopfin Gliss hoitosuihke auttaa sekin takkujen selvittämisessä, mutta haisee kumman maskuliiniselle ja pistävälle! Elvitalin vastaavat ovat paljon kivemman tuoksuisia, mutta molemmat toimii. Ehkä annan tuoksun anteeksi, sillä hintaa oli alle kolme euroa. ;–)

volyyyymiii

Ja sitten kun teen ”kampauksia” (KRÖHÖM), käytän Four Reasonsin Shaperia, joka on voimakas muotoilusuihke. Isomman putelin käytin jo loppuun, siksi kuvassa tuo matkaversio! Suosittelen tätä lämmöllä, auttaa nutturoiden ja boheemien lettien teossa, kun liukkaista hiuksista tulee karheat ja helpommin käsiteltävät. Klippoteketin kuivashampoo on hinta-laatu-suhteeltaan parasta mitä olen kokeillut, joten suosittelen sitäkin oikein kovasti. Olen jo tottunut kummallisen makeaan hajuunkin! Hiuslakan suhteen olen pikkuisen nirso, tuntuu ettei useimmat markettilakat toimi lainkaan, mutta tämä testiin saamani Wella Pro Series hiuslakka on osoittautunut oikein passeliksi! Tuon sarjan muotoilutuotteet näyttivät muuten olevan Anttilassa -20%! Tämän lakan lisäksi tykkään Klippoteketin vaaleanpunaisessa putelissa olevasta lakasta ja Tigin Masterpiecestä.

söpöt pinnit

Hahaa, kaikenlaisten kampausten väsääminen on paljon hauskempaa, jos pinnit ovat söpön värisiä, esimerkiksi pastellisävyisiä! Kivoimmat Hennesiltä ja COS:lta! Nuo Hennesin pinnit ainakin taipuvat ja löystyvät melko helposti, joten en suosittele niitä nutturapinneiksi, mutta kivoiksi yksityiskohdiksi kylläkin :-) Parhaimmat pinnit saa silloin, kun kampaaja tekee sinulle kampauksen ja sinä saat pitää pinnit, hahahah!

OHlAla

Törötöröööö!! Käyttääks kukaa samoja tököttejä ja oiskos niistä jotai sanottavaa? >:– ) Mä kaipaisin suosituksia jostain semmosesta aineesta, jota voisi suihkia, puristella tai hieroa (:DDDD:DD) hiuksiin ennen kiharoiden tekoa – jotain tukea antavaa siis! Sellainen superaine, joka saisi kiharat kestämään, onko semmoinen olemassa? Kertokkee!!

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Every step I follow you in the wrong direction

lifestyle, matkailu
38 kommenttia

_tAXii

_unlocked and open

llllllll

circle

down in the ocean

Voi hitsi miten paljon kutkuttelis lähteä reissuun, kun niin moni kaveri on lähdössä seikkailemaan ties minne – tai on jo jossain superkaukana! Matkakuumetta ei yhtään helpota reissukuvien selailu – nämä ovat lempparikaupungistani, New Yorkista! Tahdon takaisin tuonne suurkaupungin vilskeeseen, aaaaaaa!!!

Mielessä olevia asioita epäloogisessa järjestyksessä:

– Fairy on AINUT (!!!) tiskiaine, joka oikeasti putsaa lasini kirkkaiksi eikä jätä haarukoihin epämääräistä rasvakerrosta. Oon aina ajatellut, että tiskiaine kuuluu siihen kategoriaan, että on se ja sama minkä tuotteen ostaa, mutta ei!!! Onneksi lähikaupan valikoima oli suppea ja valitsin Fairyn, muuten haarukkani olisivat vieläkin rasvamöhnässä…….
Justice toimii taas, piiitkän tauon jälkeen
– Ihan sama miten aikaisin herään tai miten hyvin olen aamutoimeni etukäteen suuunnitellut, tulee maanantaisin AINA kiire! Ja bussitkin on tietty just silloin myöhässä…..
– Koskaan ei ole liian myöhäinen syksy uusille tennareille! Tosin tasapainotin vähän ja ostin myös kahdet talvisaappaat kirpparilta hintaan 3€/pari. Kelpo löytö!!!
– Aion tänään tehdä bataattikookoskeittoa, sillä te kehuitte sitä niin kovasti! Haha, toivotaan että tulee hyvää, odotukset ovat melkoisen korkealla nyt
– How I Met Your Mother toimii yhäkin, etenkin parin jakson minimaratooneina. En ole seurannut mitään tv-sarjaa näin intohimoisesti! :—D suosittelen kovasti, googlailemalla löytyy nettitv-sivuja, joista jaksoja voi katsoa.

Nyt ei kai muuta, ihanaa alkanutta viikkoa! :—)

Lisää luettavaa

Lapsettomuushoidot

Lapsihaave ja lapsettomuushoidot

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

You can choose what stays and what fades away

kauneus
48 kommenttia

hanging high

always and forefer

lettikruunu

 

Minä, maailman surkein hiustenlaittaja, onnistuin taikomaan itselleni lettikruunun eräs ilta! On sekin jännä, miten iltaisin tehty meikki tai kampaus saattaa näyttää kivalta, mutta aamulla uusinta ei onnistu, ei sitten millään. Ei tuo täydellinen ole, mutta hyvä alku. Muistatte nimittäin varmaan kun joskus viime helmikuussa iloitsin onnistuneesta ranskalaisesta letistä, hahaha, selkeästi kehitystä tapahtunut tässä vähän alle vuodessa, right?

Voin paljastaa, että saatte kohta kivan kampaustutoriaalin! Olette sellaisia kovasti pyydelleet, joten veikkaan että tämä on hiustenlaitosta kiinnostuneille kiva juttu :— ) Ennen tutoriaalin julkaisemista tyydyn vain ihmettelemään, miten ihmeessä onnistuin tuon lettitsydeemini kanssa….. Mulle on taas kertynyt kylppäriin muutama oikein mainio hiustenhoitotuote, ootteko kiinnostuneita kuulemaan niistä? Oon jotenkin olettanut, ettei arkipäiväisimmät tuotteet kiinnosta hirveästi, mutta taidan olla väärässä, kun selailen vanhoja postauksia ja katselen hakusanoja, joilla tänne on eksytty! Mitäs sanotte?

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus