365 days with Ida

Tyylipohdintaa, luonnonkosmetiikkaa, musiikkilöytöjä, herkullista ruokaa & Helsinki-vinkkejä!

rakkaat Archive

keskiviikko

13

syyskuu 2017

27

COMMENTS

10 vuotta bloggaajana

Written by , Posted in Lifestyle

En kestä, että tätä on jatkunut jo 10 vuotta! Yli kymmenen vuoden ajan oon päivittäin käynyt joko kurkkaamassa onko tullut uusia kommentteja, kirjoittanut postauksia, muokannut kuvia tai vähintäänkin miettinyt jotain blogiin liittyvää. Yli kymmenen vuotta! Se tuntuu aika hullun pitkältä ajalta. 

Perustin ekan blogini vuonna 2007. Se tapahtui hetken mielijohteesta – ystäväni Linda oli esitellyt mulle tuolloin hetki sitten löytämiään ruotsalaisia blogeja. Ruotsalaisten suosikkien, mm. nyt jo kuopatun Moderniteter-blogin löytymisen myötä löysin nopeasti myös suomalaisen, silloin vielä pienen blogiskenen. 

Fashi ON! -blogi  Ida ja Linda

eka banneri ikinä, as you can see… armoa, tästä on 10 vuotta!!! 

Blogit oli tuolloin aika symppiksiä nettipäiväkirjoja ja usein niitä kirjoteltiin anonyymisti, hurjimmat ehkä omalla nimellään, mutta usein myös salanimien takaa – ja varsin usein englanninkielisten sellaisten. Mun eka blogi oli kekseliäästi nimetty Fashi ON! (jep) ja sitä kirjoitti mun kanssa myös Linda ja Miina – joskin taisin olla joukon aktiivisin.

Ei ehkä oltu ymmärretty miksi vanhempien mielestä kuvien laittaminen nettiin oli riskaabelia puuhaa, kun alusti asti pidettiin blogia omilla nimillä eikä sutattu kasvoja piiloon. Eikä blogia perustaessa käynyt mielessäkään, mihin se voisi johtaa tai että sitä voisi lukea joskus isompikin joukko. Mulla oli jo vuosia ollut aktiivinen livejournal-tili, joten blogi tuntui luontevalta jatkumolta sille, vaikkei se ollutkaan aivan yhtä henkilökohtainen. 

En tiedä mikä meihin lopulta meni, mutta kevättalvella aloitettu blogi laitettiin suhteellisen nopsaa kiinni. Ja koska ei silloin vielä tiedetty, että poistamisen sijaan voisi esim. piilottaa blogin, niin tämä ihan eka blogi ihan tosi poistettiin hetken mielijohteesta. 16-vuotiaan kypsyydellä totta kai lopetettiin homma tyylikkäästi: ilmoitimme jäävämme mammalomalle raskausvatsakuvien kera. Demi.fi kuhisi ja kanssabloggaajat kommentoivat omissa blogeissaan avoimen närkästyneinä meidän meininkiä lapselliseksi – hups, mitenhän ihmeessä?!

Kuvitella, että blogit oli joskus niin pienen piirin juttu, että kun blogipiireissä tapahtui jotain, sitä kommentoitiin omassa blogissa. Pitkään juuri tuo piirre olikin se, joka bloggaamisesta teki niin siistiä. Se oli pienen piirin yhteinen, vähän salainen ja jännittäväkin juttu. Alkuun kaikki bloggaajat tuntuivat olevan keskenään kavereita koska tehtiin samaa juttua. Nyt kymmenen vuoden jälkeen meininki on luonnollisesti ihan eri – blogin pitäminen ei sinällään enää riitä yhdistäväksi tekijäksi. Välillä sitä ei enää edes muista, mutta tosi tosi pitkään piti selittää kaikille, mitä bloggaaminen ylipäätään tarkoittaa.

Suu kiinni - blogi Ida Linda Miina

No, ei mennyt kauaakaan kun perustettiin kolmisin toka blogimme. Sen nimi oli Suu kiinni. AHHH, poskeni punottaisivat häpeästä jos ei jo naurattaisi oma meininki. Niin fiksuja ja kypsiä!

Yllä meidän tyylikäs banneri. Uskokaa pois, silloin se oli suorastaan oivaltavan upea. Suu kiinni -blogia ei sitäkään kestänyt lopulta ihan hirvittävän kauaa koska kaiken uhmailun lisäksi bloggailu oli mun mielestä oikeasti ihan tosi kivaa. Tuolloin sitä vaiheili vielä aika paljon, että onko tää nyt ihan meganoloa koko homma ja kantsiiko tätä tehdä tosissaan ja siksi varmaan päätyi tekemään kaiken muka vitsillä. Mun jutuista takuulla paistoi, että olin ihan liian innokas ollakseni cool ja suhtautuakseni välinpitämättömästi koko blogin pitämiseen. Linda ja Miina eivät ehkä olleet yhtä innoissaan tai vakavissaan, joten homma vähän jäi. Eikä tuo keskarit pystyssä -meininki lopulta ehkä ollut ihan mun juttu sekään, vaikka kuinka olisin halunnut olla sellainen tyyppi tuolloin. 

Puukkohupparitytöt

Uhmakkainta blogivaihetta taisi kestää muutama kuukausi ja sinä aikana selvisi, että silloin mua kiinnosti bloggailla vaatteista, musiikista, Tampere-jutuista ja muusta ajankohtaisesta aika päiväkirjamaisella otteella. Meni jonkin aikaa ja syntyi Puukkohupparitytöt – eka blogi, joka oikeasti kestikin sitten vähän kauemmin. Se oli mun ja Lindan yhteinen blogi – ja se on yhä olemassa, salasanojen takana. 

Näitä kuvia katsellessa mun päässä alkoi soimaan CSS, laittakaapas tekin soimaan yksi noiden aikojen lempparibändeistä – tai kurkatkaa Puukkohupparitytöt-soittolista jonka just loin. Voisko joku joskus järkkää bileet, joissa soitettaisiin biisejä vuosilta 2007-2010? Nu rave -meininki, kuka edes muistaa?! Tuolloin käytiin selailemassa hienoja kuvia fffoundista (aika ennen Pinterestiä ja Tumblria), haaveiltiin pääsystä yhtä siisteihin bileisiin kuin mistä The Cobrasnakessa (en muuten tiennyt että se on yhä olemassa) julkaistut bilekuvat oli, luettiin Erlend Loen Supernaiivia ja kirjoiteltiin livejournaliin salaisuuksia todella salamyhkäisesti ja niin, että ne taisivat lopulta kuulostaa paljon kiinnostavammalta kuin oikeasti olivatkaan. Kuunneltiin Uffieta ja ostettiin bamboo-korvikset, koska Lily Allenillakin oli. Tilattiin jotain ihan mitä vaan American Apparelilta, jotta voisi sanoa, että joku vaate oli sieltä. Verkkatakit tuoksui Viktor&Rolfin Flowerbombilta ja aina kun nähtiin kaupungilla hieno keikkajuliste, pöllittiin se itselle. Mun huonetta koristi ainakin Placebon, SMG:n ja Mewin julisteet. 

Puukkohupparitytöt oli kyllä jotain ihan kreisisiistiä aikoinaan, jollain mittarilla blogien kulta-aikoina – oltiin Blogilistan (RIP) top 3:ssa luetuimmissa, turhimmista turhimpaan postaukseen saattoi tulla useita kymmeniä tai jopa satoja kommenteja ja kirjoitettiin kyllä ihanan häpeilemättömästi ihan kaikesta. Silloin ei onneksi ollut Jodelia, mutta totta kai nykyiset jodlaajat muistavat mitä muistavat, hahaa, interwebzzz never forgetz.
 Puukkohupparitytöt Ida ja Linda

Ida Linda Jutta blogi

Ida ja Linda

Miina ja Linda blogi

Tampereen blogimiitti 2009

Ekassa blogimiitissä, olikohan tää 2009?! 

Puukkohupparitytöt oli mun ja Lindan yhteinen blogi, nimetty Melodican puukkohuppareiden mukaan. Perustettiin se maaliskuussa 2008 ja jatkettiin syyskuuhun 2009 asti. Sitten pidettiin kuukauden dramaattiselta tuntunut tauko (ahdistuttiin blogiristeilyllä kaikesta bloggaajien välisestä draamasta ja mietittiin ettei haluta olla osa tätä ja lopetettiin blogi – ja aloitettiin uus kuukauden päästä. Hitto mitä sähläystä!). Sitten tuli Jutta Ida Miina Linda -blogin, eli ashacucu-blogin vuoro, meidän lukiojengin yhteisblogi. 

Ashacucu

Ida ja Jutta bloggaajat

Lindan ja Idan blogi

Ja se on vieläkin olemassa! Ja julkisena kaikille! Hahaa, oon tainnut olla kaukaa viisas kun oon poistellut osan omista teksteistäni sieltä, mutta joitain tosi fiksuja postauksia olen näemmä kuitenkin päättänyt säästää, mm. top 5 things i hate that everyone else seems to like. Ashacucu-meininki oli hauskaa ja sekavaa, mutta ehkä viimeistään tuossa vaiheessa, parin vuoden blogisähellyksen jälkeen tajusin, että voisin pitää blogia ihan itsekin ja tehdä siitä ihan omannäköisen. Helmikuussa 2010 perustin 365 days with Ida -blogin ja tänä vuonna 7 vuotta täyttänyt blogi on mun pitkäjänteisimmin toteutettu blogiprojekti ikinä. 365 days with Ida

Milja Linda ja IdaMilja, Linda ja minä, kuusi vuotta sitten. Miljan blogi oli myös ekoja blogeja, jonka löysin! 

Blogikengät

Blogikengät, hahahah. Noi oli ihan törkeän huonot jalkaan mutta munkin oli pakko saada ne, koska kaikilla muillakin oli ne.

ida365

Adulting big time

paperbag waist

Autenttiset kuvausympäristöt kotikotona – en tosiaankaan häiriintynyt vaikka taustalla näkyi kaikki sotku. 

Plastic Cameras

ida365

Indiedays bileet 2009

Juulia, Emmi, Milja, minä, Linda ja Marianna blogikemuissa. Mariannan blogi on muuten yksi ensimmäisistä suomalaisista, jota aloin lukea! 

ida365 marimekko
Marimekko-yhteistyö junnuna, yksi lemppareista. Yksi mun kuvaama kuva päätyi myös Marimekko-kirjaan – se tuntui tuolloin ihan hullun siistiltä jutulta.

Mua muuten jännitti tuolloin ihan hirveästi että huomaisiko kaikki, että kuvauslainassa olleet kengät olivat koko 42 – eli vain seitsemän numeroa liian isot! :-D Tuolloin kukaan ei todellakaaan lainannut vaatteita pr-toimistosta asukuvia varten tai tilannut niitä nettikaupasta ja palauttanut kuvat otettuaan, joten musta tuntui vähän huijaukselta poseerata väärän kokoisten kenkien kanssa, vaikka ne olivat joka tapauksessa vain lainassa. Oi voi, miten paljon oma medianlukutaito onkaan kehittynyt noista vuosista. Varmaan kuvittelin tuolloin, että kaikissa lehtijutuissa olevat jutut on just niin kuin ne oikeastikin on, että ei mitään stailata vain kuvia varten.  

Nyt kun mietin, niin musta on vähän kreisiä että perustettiin Lauran kanssa Plastic Cameras. Ja niin siistiä! Ei mietitty liikoja tulisiko siitä mitään ja ehkä vähän sisuunnuttiinkin siitä, että jotkut varmasti ajatteli, ettei filmikameroiden myymisessä ole mitään järkeä. Onneks perustettiin – opittiin paljon, tuotiin suosittuja Instax-kameroita ekojen joukoissa Suomeen ja saatiin myytyä Plastic Cameras vielä eteenpäinkin. On ollut kiva seurailla että se on yhä olemassa, vaikkakin jo uuden omistajan näköinen eikä enää meidän tuotos. En olisi varmastikaan uskaltanut perustaa moista, jollen olisi valmiiksi tiennyt, että pelkästään mun blogin lukijoista löytyi ihmisiä, jotka oli yhtä innoissaan filmikameroista kuin minä tuolloin. 

Berliinissä Olympuksen pressimatkalla Veeran ja Jennin kanssa. Olympus on ihan ehdottomasti yksi mun tärkeimmistä yhteistyökumppaneista – lämmin kiitos Henrik & Olympus Suomi. 

ida365 asennemedia

kuva: Sam Jamsen 

Ei näitä kymmentä vuotta voi mitenkään summata, mutta jos blogin suhteen pitäisi yrittää niin huh. Enpä olisi ikinä uskonut, että blogista tulee mulle työ tai että miten siisteihin juttuihin pääsisin blogin kautta osallistumaan. Tai että miten bloggaamisen myötä opituista asioista olisi mulle myöhemmin suuri hyöty työelämässä ja opinnoissa. Ja tärkeimpänä: miten monta rakasta ystävää ja kaveria mun elämään on tullut bloggaamisen myötä. Aloin ensin luetella ihmisiä nimeltä, mutta listasta tuli niin pitkä ettei siinä ollut järkeä – tästä aiheesta saisi muutenkin jo kokonaisen postauksen.

Samoin siitä, mitä kaikkea olen oppinut. Mietin myös aina välillä, mitä kuuluu entisille ja nykyisille vakkarikommentoijille ja blogikolleegoille vuosien takaa. Mutta kuten sanottu – tästä saisi monta postausta lisää. Ehkä palaan aiheeseen vielä ja jos ei muuta, niin olen päättänyt hemmotella teitä pikkuisen, joten kuten ennen tapasin blogipostauksiini kirjoittaa vihjailujen yhteydessä: stay tuned! 

Mutta vitsit, olispa kiva kuulla, että luitteko te blogeja jo 10 vuotta sitten, vai koska löysitte ne? Ketkä on teidän ekat blogisuosikit? Musta tuntui niin hauskalta, että törmäsin tänä kesänä yhteen mun kymmenen vuoden takaisista lemppareista, nimittäin Hit me with your rhythm stick -blogin Aneen. En kestä, ihan parasta. 

keskiviikko

6

syyskuu 2017

6

COMMENTS

Hyvä kesä

Written by , Posted in Lifestyle

Oi ei, mä oon sortunut valittamaan, miten kesä oli niin lyhyt ja että hyvä kun sitä oikeastaan edes tuli – mutta hei, kamooon ida, kato nyt näitä kuvia: 


kuva: Sam Jamsen 

Ai että ei ollut kesää? Ai että ei ollut kivoja seikkailuita? Ai että ei ollut hyviä bileitä ja vastapainona kirjojen lukemista mökillä, kauniita auringonlaskuja ja niitä kiireettömiä hetkiä, kun olohuoneen sohvalle paistaa aamuaurinko? Ei ollut reissuja ja festareita, vai? Ei ollut pitkää lomaa ja ystäviä, kalliohengailuja ja uintireissuja? Herkullista kesäruokaa, yöpyöräilyjä ja luontoretkiä? Jalat oli mustelmilla koko kesän, mutta ehkä se vaan kertoi hyvistä seikkailuista ja unirytmi oli sama kuin lukioikäisenä. 

Oli niitäkin hetkiä, kun sydämellä oli hullun raskas taakka – ei niinkään omista jutuista, mutta niin tärkeistä, että tuntuvat vähän omilta. Ja yksi sellainen hetki, jona tuntui että murskaannun, vaikka olin etukäteen ajatellut että ei tässä mitään. Ja oli sellainenkin, kun mietin, että äh, miksi en vois vaan tykätä tuosta tyypistä, kun se olis kaikista helpointa niin – mutta ei se vaan mee silleen. 

Nyt tuntuu ihan parhaalta fiilistellä alkusyksyn hämäriä iltoja. Oon kaivanut kesän aikana piilossa olleet kynttilät esille ja tekee mieli leipoa ja kokata kotona, niin kuin aina kesän jälkeen. Tänään tein kanttarelleista kastikkeen riisin kaveriksi ja vitsit oli hyvää, kunnon lohturuokaa. Pakkasin kesävaatteet varastoon ja vaikka niitä ei ollut montaa (kesämekoille ei todella ole ollut tarvetta viime vuosina), tuntuu vaatevalikoima nyt selkeämmältä – ja harvinaisen yksiväriseltä. Onko mulla ylipäätään muun värisiä vaatteita kuin mustia? Hah.

Syksy jännittää pikkuisen, mutta ei mulla ole epäilystäkään, etteikö tästäkin selvittäisi. 

perjantai

4

elokuu 2017

0

COMMENTS

My person

Written by , Posted in Lifestyle

Ei ollut mitenkään itsestäänselvää, että meistä tuli ystäviä Marin kanssa. Meidän blogit siirtyi aikoinaan yhtä aikaa Indiedaysille ja niissä yhteyksissä törmättiin toisiimme kyllä, mutta ei alkuun oltu moikkauksia enempää tekemisissä toistemme kanssa. Ulkoisesti vaikutti, ettei meillä ehkä olisi paljoa yhteistä ja elämäntilanteetkin olivat ihan erilaiset – mutta aika on osoittanut ihan muuta.

Mun eka kunnollinen muisto Marista on selvä: oli yksi työreissu, jonka aikana Mari uskoi mulle ihan älyttömän isolta tuntuneen salaisuuden; hän oli raskaana, eikä sitä tiennyt silloin vielä lähestulkoon kukaan. Huh! 

Mari oli joutunut juoksemaan lounasravintolan vessaan ja myöhemmin kotimatkalla junan vessaan raskauspahoinvoinnin takia ja oli ajatellut että joko tajusin heti mistä on kyse tai pidin häntä outona oksentamisesta punaisten silmien vuoksi ja päätti kertoa totuuden. Mun epäilykseni eivät olleet heränneet, mutta niin ison salaisuuden uskominen tuntui tosi spesiaalilta.

Mulle jäi myös mieleen se, miten Mari puolusti mua ja kolleegaamme tuolla samaisella työreissulla, kun työkuviossa ei meinattu toimia oikeudenmukaisesti. Ihailen tuota piirrettä ihan älyttömästi; vaikka Marilla itsellään olisi kuviot kunnossa, hän ottaa asiakseen puolustaa sitä, jota kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.

En tiedä tarkalleen missä vaiheessa kaveruutemme syveni ystävyydeksi, mutta muistan olleeni innoissani siitä, että sain elämääni uuden kiinnostavan ihmisen, jonka kanssa oli helppo jakaa blogitöihin liittyvät mietteet ja tutustua siinä samalla muutenkin toiseen. Pikkuhiljaa sitä huomasi ne muutkin yhdistävät tekijät ja yhtäkkiä tajusin, että hitsit millaisen tyypin olenkaan saanut elämääni. 

Olen oppinut Marilta paljon; en enää suhtaudu moneenkaan asiaan niin mustavalkoisesti tai naiivisti kuin ennen ja olen saanut perspektiiviä asioihin, joiden suhteen olen aiemmin ajatellut kapeasti. Ihailen sinnikästä, aitoa, oikeudenmukaista, kuplivaa, rehellistä ja viisasta ystävääni paljon, enkä aina ymmärrä, miten hän handlaa kaiken ja jaksaa oman kiireensä keskellä olla läsnä ja ilahduttaa läheisiään. Tiedän, että jos tulisi ihan millainen tahansa hätä, Mari olisi paikalla auttamassa. 

kuvat: Henna / Coco Sweet Dreams 

Vaikka olemmekin jossain asioissa tosi erilaisia ja meillä on omat mielenkiinnonkohteemme ja juttumme, en tiedä ketään, joka ymmärtäisi mua yhtä hyvin. Välillä se on raivostuttavaakin, kun toinen tietää mielenliikkeet silloinkin, kun ei haluaisi myöntää niitä itselleenkään. 

Kun sain reilu puolitoista vuotta sitten tietää, että sain töitä Helsingistä, Mari oli paikalla. Oltiin syömässä isolla porukalla kun sain puhelun tulevalta esimieheltäni ja iloittiin koko porukalla hyvistä uutisista. Kotiin päästyäni purskahdin lohduttomaan itkuun, sillä pelkäsin, että muuton myötä tiivis ystävyyssuhteemme saattaisi muuttua, laimeta tai unohtua. Tiesin, että Mari mietti samaa, vaikka olikin kannustanut mua hakemaan tuota työtä ja omassa mielessään arvellut, että tulisin saamaan työn. 

Onneksi tämä reilu puolitoista vuotta on osoittanut päinvastaista. Puhelimeni piippaa viestiä tuon tuosta ja kun ei voi nähdä arkena, voi soitella maratonipuheluita samalla kun hoitaa omia arkiaskareitaan. Toki me nähdään usein blogeihimme liittyvissä palavereissa ja menoissa, mutta on tärkeää muistaa varata yhteistä aikaa niinkin, etteivät työt liity yhdessä olemiseen mitenkään. Siksipä tämän kesän yhteinen leffailta, yöajelut, festariseikkailut ja metsäretket ovat tehneet mut tosi onnelliseksi.

Olen viime päivinä ja kuukausina pohdiskellut blogia aika paljon, sillä mulle tuli tänä keväänä täyteen 10 vuotta bloggailua. Tässä touhussa on niin paljon puolia, sekä hyviä että huonoja, mutta kaikista siisteintä on ehdottomasti uudet ystävät, jotka tämän touhun kautta ovat löytyneet. Mari on yksi niistä. Kiitos että oot olemassa.