RIHANNA @ Hietaniemen uimaranta 15.8.2011

lifestyle, musiikki
709 kommenttia

Rihanna - Loud album booklet chicsilhouette.blogspot

Hietaniemen uimarannalla järjestettävä On The Beach -musiikkitapahtuma tuo Rihannan Suomeen toista kertaa, jipii! Rihannan keikan lisäksi Hietsussa pääsee katsomaan mm.  Tinie Tempahia sekä Santigoldia (joka muuten kuuluu mun suosikkiartisteihin) sekä muita myöhemmin julkaistavia artisteja. Ja arvaatteko mitä……..?

On The Beach – 15.8.2011, Helsinki from Live Nation Finland on Vimeo.

Mulle tarjoutui mahtava tilaisuus arpoa teille yksi

kahden hengen lippupaketti (arvo 150€)! Olet mukana arvonnassa kertomalla miksi juuri sinun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa. Muista kirjoittaa oikea sähköpostiosoitteesi tietoihin (se näkyy vain minulle), jotta saan voittajaan yhteyden arvonnan päätyttyä. Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan asti, kommenttisi on mukana, kun se on lähetetty ennen 17.4.2011 23:59!


euphorialand.wordpress. copy

American Express -kortin haltijat voivat ostaa lippuja jo tänään, muille lipunmyynti aukeaa Tiketissä ja Lippupalvelussa huomenna klo 9. Lisätietoja tapahtumasta ja lipunmyynnistä löytyy On The Beach 2011-sivuilta. Tapahtuma on ikärajaton, joten kaiken ikäiset voivat osallistua kilpailuun!

Huh, meinasin tippua tuolilta kun sain sähköpostia, jossa kerrottiin minun olevan yksi onnekkaista Rihannan keikalle pääsevistä! Nyt minulla on yksi syy enemmän odottaa syksyä, niin paljon kuin kesää kaipaankin:-D Toivotaan, että säät suosivat tuona maanantaina, ja toivotaan että Rihanna esittää uusimpien hittiensä lisäksi myös vähän vanhempaa tuotantoa. Haluaisin kuulla ainakin Breakin’ Dishes:n, Pon de Replay:n (joka niiiiin oli mun lempibiisi joskus kaaaauan sitten, oliks se 2005?!?!) ja Hate that I love you:n. Odotan myös lavashowta ja sitä, mikä mahtaa olla naisen tyyli ensi elokuussa! ;– ) Ei muuta kuin

ONNEA arvontaan!

kuvat: 1, 2 tiedot: onthebeach.fi

Lisää luettavaa

Lapsettomuushoidot

Lapsihaave ja lapsettomuushoidot

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Mä haluaisin liput, koska voisin yllättää mun siskoni ja ottaa sen mukaan keikalle! Sisko on uurastanut koko vuoden opiskelujen ja lisäksi töiden parissa ja mielestäni se ansaitsisi näin kivan yllätyksen! Rihannassa on asennetta ja sillä on paljon hyviä biisejä ja olisi tosi hienoa päästä näkemään hänet!

  2. Mun pitäis päästä sinne, koska ensinnäki sillä on ihan mielettömiä biisejä! Useimmista tulee jotain muistoja mieleen myös tosta Pon de Replay biisistä! (Ja ahh sen musavideon lopulla se ihmispolkupyörä!!! ihan huippu :D) Ja toiseks siks et mul ois maailman parasta seuraa sinne, kaveri on ihan hullu fani, muttakun opiskelija budjetille noi liput on hippasen kalliit, niin ei olla money… Plus ois iha mieletöntä nähä miten Hietsu toimii tämmösen uberkonsertti paikkana! :)

  3. Mun poikaystävä sanoi yks päivä, että mennään kattoo Rihannaa kesällä. Kysyin sitten, että millä rahalla, kun ei oikeen ylimääräistä löydy taskunpohjalta. Sitten poikaystäväni sanoi, että ei me mitään lippuja osteta, vaan ostetaan class ohlsonilta kympin kumivene, soudetaan seurasaaresta puolväliin ja puolesta välistä sitten uidaan hietsuun.

    Tää suunnitelma kuulostaa niin uhkaavalta rangaistuksien kuin myös senkin puolesta, että olen maailman huonoin uimaan. Turvallisempaa olisi, jos vain voittaisimme liput :/

  4. Mä haluisin saada nää liput, koska musta ois kiva yllättää JOKU mun ystävistä, joka ei oo saanu hankittua lippua siksi ettei oo rahaa tai ei kerenny hankkia lippuja, vaikka ois halunnu, niin musta ois ihana sanoo ”hei, mennääks kattoo rihannaa” ””ei mul oo lippuu..” ”no mullapa onki!JEE” :-D ja santigold on kans yks mun lemppari artisteista ja itken verta jos en pääse tonne, rihannaltaki löytyy paljon kivoi biisejä, joista tulee mieleen paljon hyviä muistoja ku oon ystävien kanssa juhlinu, tanssinu, ottanu kuvii musiikki soiden ja jotenki tää voitto ois vaan niin hyvä homma + täytän enskuussa 20v!

    [email protected]

  5. Mun pitäs päästä ehdottomasti Rihannan keikalle, koska paiskin koko kesän ahkerana töitä ja olisi niin ihana aloittaa syksy pääsemallä näkemään livenä yksi lemppariartisteista! :) Ottaisin ehdottomasti avokin mukaan ja vietettäs samalla ”kesäloma”, jota ollaan jo vähän suunniteltu tuonne alkusyksyyn, keikka olis siihen mahtava lisä :>

  6. Mun pitäisi voittaa liput koska haluan ihan överipaljon nähä Santigoldin jota oon fanittanu varmaan neljä vuotta, ja Rihannakin on tosi jees. Mä nään sieluni silmin kuinka bailaan rantahiekalla ja nuotiot leiskuu kaikkien tanssiessa hurjasti :D Tää ei kyl taida olla ihan tapahtumassa mut oon varma et siellä on mahtava meininki! Pakko päästä!
    Niin, ja sellainen pikku juttu ettei mulla ole kesätöitä aka opiskelijabudjetilla ei ole varaa tuohon lippuun joten olisin tosi iloinen jos voittaisin lipun!

  7. Oi vautsi mikä arvonta!
    Mun pitäisi päästä kattomaan Rihannaa siskoni kanssa koska sisko menee naimisiin elokuussa vhän ennen konserttia (7.8) ja mikä olis parempi häälahja kun yhden molempien lemppariartistin keikka yhdessä. Varsinkin kun nyt asutaan aika kaukana toisistamme eikä niin usein päästä näkemään toisiamme molempien opiskelu ja/tai työkiireiden takia. Puhelimessa jutellaan melkein joka päivä, mutta ei se ole ollenkaan sama asia.

  8. Olin jo vuonna 2008 katsomassa Rihannaa Helsingissä niin täytyyhän mun nytkin sitten olla menossa mukana! :-D En vaan oo koskaan käyny muilla festareilla ku ruississa, aina vaan puhun, että nyt täytyy lähteä vaikkapa Provinssiin, mutta oon jotenkin tosi huono ostamaan lippuja/lähtemään kauemmas festaroimaan. Jos olis liput, niin ainakin tulis lähdettyä! :-)

  9. Olen tämän kevään abiturientti ja tällä hetkellä valmistaudun raskaisiin pääsykokeiseen yliopistoon. Haluaisin liput, koska lukemisen vuoksi aika ystäville on jäänyt vähiin lukemisen vuoksi. Olisi mukava ilahduttaa ystävää, joka on jaksanut kulkea vierelläni, vaikka aikaa yhdessäololle ei ole paljon jäänytkään.

  10. ei ehkä mun, mutta mun siskon, joka jumaloi rihanna yli kaiken. ja mä tietty jumaloin mun siskoa yli kaiken.

  11. Rihanna on vaan niin huippu, että olis aika pakko päästä tuonee!

  12. Hei! Mun tulisi voittaa liput, jotta voisin tehdä vielä jotain mieleen painuvaa kesän 2011 lopuksi hyvän ystäväni kanssa, ennnen kuin tienne erkanevat ja mitä luultavammin lähdemme opiskelemaan eri paikkakunnille! Tämä olisi mahtava lopetus kesään ja auttaisi jaksamaan sitten koulunpenkillä syksyllä! :)

  13. Haluaisin päästä näkemään rihannaa ensinnäkin koska rihannalla on vaikka kuin monta hyvää biisiä ja se on kunnon asenne mimmi! liput on aika suolasen hintaset ni ei sen takia pääse:( toisekseen oon selvinny kirjotuksista ja töistä samaan aikaan ja aijon olla töissä koko kesän, joten pieni irtiotto ois mukava:) ja en oo ollu koskaan missään keikalla tai festareilla joten ois aivan mahtavaa päästä kokemaan kesä hietsu rihanna ja muut esiintyjät hyvässä seurassa ;)

  14. Haluaisin kovasti voittaa liput, jotta voisin viettää laatuaikaa toisella puolella Suomea asuvan sydänystäväni kanssa. Kesätöistäkään ei ole kuulunut, joten arvonnan voitto on ainoa keino päästä fiilistelemään Rihannan keikalle =)

  15. mun kuuluisi voittaa nämä liput, jotta voisin yllättää parhaan ystäväni. hän todella ansaitsisi tulla yllätytetyksi. yhteinen seikkailu helsingissä suosikkimme rihannan keikalle olisi täydellinen päätös kesälle ja paraskamupäivä meille! missattiin molemmat rihannan keikka viimeks ja vannottiin, että seuraavalle kyllä mennään. auttaisitko siis vähän.. ;-)

  16. EI OO TODELLISTA ! Siis kun Rihanna oli viimeks täällä, niin olin katsomassa sitä mun parhaan kaverin kanssa ja sillonkin oli tosi mahtavaa. Sit meidän välit viileni hetkeks, mutta nyt ollaan suunniteltu et mennään kattoon Rihannaa, kun se taas tulee, eli halutaan siis uppoutua vanhoihin muistoihin ja samalla luoda uusia. Meille molemmille Rihannan musiikki on ollu tietynlainen henkireikä, eli se on auttanu monien asoiden,vaiheiden ja tunteiden läpi. Joten lippujen voitto merkitsisi ystävyyden juhlimista, joka on kestäny kaiken läpi,sekä hauskanpitoa, unohtamatta tietenkään lemppari artistia =)

  17. Rihanna on hyvä ja Hietsu on aivan napakymppi valinta tapahtumapaikaksi, eihän tuonne voi olla menemättä!:D

  18. Minun tulisi voittaa liput, koska haluaisin konserttiin poikaystäväni kanssa. Poikaystävä pääsee heinäkuussa armeijasta, joten olisi kiva yllättää hänet näin ja päästä yhdessä mahtavaan konsettiin! :)

  19. Minun pitäisi voittaa, koska olen fanittanut Rihannaa alusta asti. En ole koskaan ollut missään isolla keikalla, joten nyt olisi kyllä minun vuoro. Ilman voitettuja lippuja mahdolisuutta kyseiseen rantabailuihin ei ole sillä liput plus matkat plus kaikki muu maksaa aivan liikaa. Kaiken lisäksi pidän ja kuuntelen myös muiden esiintyjien musiikkia, joten palkinto olisi itse täydellisyys.

  20. Oi ihanaa! Haluaisin päästä parhaan ystäväni kanssa katsomaan Rihannaa koska ystäväni on suurensuuri Rihanna-fani ja olisi ihanaa viedä hänet sinne <3 Olisin onneni huipulla jos voittaisin :) ja peeäs. en ole koskaan ollut hietsussa, eli siinä kans yks syy miksi meidän pitäisi voittaa :D

  21. Ensinnäkin loistavaa musiikkia ja Rihannaa fanittanut jo monia vuosia, lisäksi en ole vielä ikinä(!?) ollut kenenkään keikalla enkä missään festareilla, joten olishan se varmasti huippua saada ensikokemukset jostain niinkin suuren tähden konsertilta kuin Rihanna! Ja mikä olisikaan parempi synttärilahja parhaalle kaverille, jonka synttärit ovat keikkaa edeltävänä päivänä, kuin yhden lemppariartistin keikkaliput ;-)

  22. Mun pitäisi voittaa, koska haluaisin viedä sinne erään kaverini, joka tulee kesällä ulkomailta ja meillä on niiin paljon yhteisiä muistoja, joihin liittyy esimerkiksi Rihannan biisejä. Olisi niin siistiä päästä kuulemaan Only girl ihan livenä hänen kanssaan! :)

  23. Mun pitäisi voittaa tämä lippupaketti, sillä en ole koskaan ollut millään isolla keikalla ! Nyt esiintyjäkin olisi mitä mahtavin ! Lisäksi asun aika kaukana Helsingistä, ja tämä olisi oiva tilaisuus päästä taas helsingin hoodeille ja vähän ostelemaan uusia kouluvaatteita.;)

  24. En päässyt 2008 vuonna katsomaan joten tänä kesänä on ihan pakko päästä!
    Mikä olisikaan parempi tapa kruunata kesä kun kyseisellä konsertilla :)!!

  25. Mun pitäis päästä tuonne keikalle, koska Rihanna nyt vaan on niin asennemimmi ja sillä on hyvää musiikkia! Viimeksi kun se oli Suomessa olisin halunnut keikalle mutten töiden takia päässyt :/..

  26. Nää liput kuuluu mulle, koska
    a) olen 20 enkä ole KOSKAAN ollut millään keikalla
    b) Rihanna on loistava, samoin kuin noi muutkin esiintyjät tuolla
    c) voisin lahjoa jonkun ihanan ystäväni toisella lipulla ja siitä tulisi niiin hauskaa
    d) mikä ois siistimpää kun keikka UIMARANNALLA, ei mikään!

  27. Ainakin siksi, että voisin viedä tyttöystävän katsomaan Rihannaa, kun se painaa koko kesän ja tulevan vuoden maailman kamalimmassa duunissa. Se jos joku ansaitsee pienen breikin töiden keskelle. Myös siksi, että Rihanna nyt vaan on upea nainen, sekä ulkonäöllisesti, että musiikillisesti. Ainahan sitä mielellään upeita naisia katselee!

  28. Mun pitäs voittaa, koska ens syksynä mulla alkaa jotain ihan mielettömän hienoa elämässä, ja tolla keikalla saisin juhlistettua uuden ajan alkua! JA ihan nyt vaan siks, että kaikki esiintyjät on iha mahtavuutta :)

  29. En ole koskaan ollut kenenkään artistin konsertissa – syynä osittain opiskelujen aikainen rahatilanne ja nyt toivoisinkin että arpaonni osuisi kohdalle ja pääsisin lempiartistejani katsomaan kesän lopun kunniaksi. :)

  30. Rihannaa ois siistiä päästä katsomaan, koska se on mulle yksi niistä harvoista artisteista, joita jaksa kuunnella albumista toiseen kyllästymättä. Eipä sillä, etteikö naisella olis varmaan aivan huippuhyvä lavashow, jota kelpais katsella parhaan kaverin kanssa ennen kun molemmat muutetaan syksyllä eri paikkakunnille asumaan. Toi keikka kyllä kruunais kolmen vuoden uurastuksen lukion läpi :–)

  31. ai että miks just mun pitäs saada liput!?
    siksi että:
    *I love Rihanna!
    *Kesä on IHANAA!
    *Mikä olisi parempi tapa juhlia kesän loppumista kun On The Beach-tapahtuma?
    *Mulla ei oo kesälomaa tänäkään vuonna
    *Eikä minulla myöskään ole varallisuutta ostaa lippuja
    *Mulla on yksi erittäinkin speciaali henkilö, jolle haluaisin antaa toisen lippuni!

  32. Arpaonnen pitäis ehdottomasti suosia mua, koska mun kesästä on tulossa niin mälsä ettei mitään rajaa. Kesätöitä ei oo kovasta yrittämisestä huolimatta tiedossa, joten täytyy nostaa opintotuet ja kitkutella makaroonilla samalla kun muut tuhlailee palkkarahojaan. Yks mahtava keikka Helsingin suunnalla olis edes jotain mukavaa, mitä odottaa. : )

  33. Siksi, että Hietsu on jees ja Santogold vielä enemmän! Ja kyllä mä Rihannaakin mielellään kattelen :D

  34. Nyt täytyy laittaa peukut ja varpaatkin pystyyn!!
    Voi että olisi hienoa päästä Rihannan keikalle, pidän Rihannan kappaleista.
    Olen käynyt tasan yhden kerran eläissäni Helsingissä,
    olisi mukava päästä uudestaan ;)
    Mikäs sen mukavempaa ois, kun nauttia Rihannan musiikista ja tunnelmasta ja nähdä Helsinkiä!

    -N25-

  35. Minun pitäisi päästä ko. keikalle, koska en ole päässyt koskaan aikaisemmin minkään ison artistin keikalle. Asun satojen kilometrien päässä Helsingistä, joten opiskelijana ei ole ollut juurikaan mahdollisuutta lähteä minnekään kovin kauas. Pidän Rihannan biiseistä ja olisi aivan huikeaa lähteä katsomaan sitä livenä! Kesä kuluu niinkin ankeasti kuin opinnäytetyötä ja muita kesäopintoja suorittaessa, joten olisi mukava lähteä välillä lomailemaan Helsinkiin ja saada ajatukset pois koulujutuista.

  36. Olisi ihan huippua päästä tuonne, sillä viikon päästä tuosta keikasta eteenpäin paras kaverini, jonka kanssa olen Rihannaa fanittanut jo pari vuotta, lähtee vaihto-opilaaksi Jenkkeihin vuodeksi. Joten voisko enää paremmat läkisäiset olla? ;) Olisi meinaan kivaa tehdä yhdessä jotain unohtumatta, ennen kuin erotaan vuodeksi.

  37. Haluaisin kovasti päästä katsomaan Rihannaa, koska olen haaveillut mooonta vuotta näkeväni tämän Upean naisen! Kuuntelen Rihannan musiikkia päivittäin ja tykkään tosi paljon tämän karismaattisen naisen ulkonäöstä ja tyylistä. Siinä naisessa on vain sitä jotakin, poweria ja naisellisuutta! Mukaan ottaisin jonkun siskoistani tai ihanan ystävän:) Samalla keikka olisi myös pieni loma, sillä en ole lomaillut sitten yläasteen, ja ikää mittarissa on 24 vuotta:) Lisäksi keikka voisi olla myös syntymäpäivälahja itselleni, sillä minulla on syyskuussa synttärit!

  38. koska RIHANNA on RIHANNA !
    koska mä niin haluisin nähä sen !
    koska mä en oo ikinä nähny sitä enkä oo koskaa ollu millää tollasilla keikoilla !
    koska mä tajusin mite kiva tää sun blogi onkaa ku tulin tänne noiden lippujen perässä :)
    koska toi on the beach juttu kuulostaa vaa nii törkeen rennolta ! ah<3
    koska ois kiva päästä pitkästä aikaa hesaan !
    koska mä haluun ottaa mun poikaystävän mukaan että se tajuis miten upee rihanna on !
    koska mun pitää abi vuoden kunniak bilettää rihannan kaa :D
    koska on kesä !
    koska tarviin pitää omaa kesälomaa kesätöiden välissä !
    koska R-I-H-A-N-N-A on hot ! =)

    kiitti ida !

  39. Ai miksi mun pitää päästä katsomaan Rihannaa? No koska asun ihan Hietsun vieressä ja ÄRSYTTÄÄ, jos en ole meiningissä mukana vaan joudun katselemaan sitä ihmisvirtaa kotini ikkunasta! Lomakin olis just sopivasti silloin.

  40. Oi olisin maailman onnellisin jos voittaisin liput tuonne! Ottaisin miun parhaan kaverin mukaan ja saataisiin tanssia ja laulaa tyhmännäkösinä koko keikan ajan mukana. Rihannalla on loistavia bilebiisejä ja hymyilyttää jo ajatuskin tuosta tapahtumasta!

  41. Huippu arvonta! Olisin enemmän kuin onnellinen jos sattuisi kyseinen lippupaketti minulle!.. Ja minullehan se kuuluisi, sillä olen fanittanut rihannaa aivan alkuajoista ja pon de replaystä asti.. ja jos arpaonni ei suosi niin kyllä mä ostan liput kuitenni ! :))

  42. Minulla ei ole lainkaan kesälomaa, joten tällainen tapahtuma olisi kesäni kohokohta!! :)

  43. Kesätyöttömänä ei oo varaa ostaa lippuja minnekkään festareille ja oishan Rihanna nyt aivan pakko nähdä! :)

  44. Mun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa ja kumppaneita, koska olin onnekas ja sain kesätöitä, joka on mahtavuutta ! Töiden takia en kuitenkaan pääse osallistumaan esim. kesän parhaimmille festareille, en ruissiin, enkä provinssiin ! Missaan siis parhaimmat kesätapahtumat. Mun työt loppuu juuri napisti elokuun puolivälissä, joten olisi ehdottomasti ihaninta päästä päättämään kesä hienolla keikalla ! Rihanna, Tinie Tempah ja Santigold lukeutuvat kaikki mun lemppareihin ! Ja lisäksi oon varma, että yksi parhaimmista kavereista ratkeaisi onnesta, jos nappaisin sen tällaiselle reissulle mukaan. Ollaan yhdessä matkustelu mm. Ruotsiin ja käyty keikoilla, joten tiedän hänen olevan ihan parasta matkaseuraa !

  45. Voisin antaa kaverille aivan mahtavan synttärilahjan ja en panisi itsekään yhtään pahakseni, jos pääsisin tuolle keikalle. :) Ja pitäähän se Rihanna ainakin kerran elämässä nähdä!

  46. Mun pitäis saada liput koska viime keikka jäi väliin rahan puutteen takia ja niin on tämäkin keikka :-( Opiskelijabudjetilla ei oikeen kauheen pitkälle pötkitä..

  47. Rihannan musiikki liittyy niin moneen hyvään muistoon mun ja mun parhaan kaverin yhteisellä taipaleella. Melkeinpä kaikki biisit ihan niiltä alkuajoilta tähän kevääseen natsaa paremmin ku hyvin! Ihan parasta tanssimusiikkia imo ja en tiedä mikä ois parempaa kesäpäivän viettoa, ku olla koko päivä rannalla; nauttia auringosta, parhaasta seurasta, kylmästä juomasta ja tietty siitä tanssimisesta lemppariartistien biisien tahtiin.

  48. Mun pitais paasta kattoo Rihannaa ku en oo koskaa ollu missaa suuremmilla festareilla tai kattomassa maailmantahtii ku ei oo ikina rahaa ostaa lippui ku ne myynnissa on…+ rihanna on ihan mieleton artisti!

  49. Ois aivan mahtavaa päästä Rihannaa katsomaan ! Naisen tyyli on mielestäni uskomaton, asenne kohdallaan ja musiikki yksi parhaista ! Toinen lippu pääsisi varmasti käyttöön serkulleni, olemme olleet parhaita ystäviä aina, ja näin mahtavat jutut tulisi kokea yhdessä.

  50. Haluaisin liput koska minun kaverini on Rihannan suuri fani joten olisi mukava yllättää hänet näin:D

  51. Mä haluaisin kovasti päästä Rihannan keikalle, mutta ongelmana on budjetti. Asun melko korvessa täällä Pohjanmaalla ja edes pääseminen Helsinkiin on melko kallista. Minun on siis turha edes haaveilla 75euroa maksavasta lipusta varsinkin kun en saanut kesätöitä. Ainut mahdollisuus on tietty jos voitan ne täältä. :)

  52. Minun pitäisi voittaa liput, sillä haluiaisin viedä parhaan ystäväni keikalle. Ajankohtakin osuu juuri hänen syntymäpäivien lähelle. Haluaisin osoittaa hänelle, että hän on minulle kaikki, ja yllättää hänet täysin, sillä meillä kummallakaan ei opiskelijoina tulisi koskaan olemaan rahaa lippuihin. Olemme kumpikin Rihannan suuria faneja kaiken lisäksi, ja jokaiseen biisiin liittyy monet muistot vuosien takaa yhteisistä hetkistämme :)

  53. En ole koskaan päässyt katsomaan Helsinkiin asti mitään keikkaa, muutenkin Helsingissä käynti täältä peräpohjolasta asti on tosi hankalaa ja aikaavievää. Monesti keikalle olen sinne tahtonut muttei kiinnostavaa esiintyjää ole löytynyt,mutta nyt, Rihanna jonka musiikkia fanitan ihan kympillä on siellä!

    Jo itse matkat ja majoitus maksavat sinne ihan todella paljon, joten olisi mukavaa jos liput sitten saisi ilmaiseksi, sillä opiskelijana ei ole varaa ylimääräisiin huveihin vaikka yritänkin pikkutöillä raha saada kasaan.

    Tämä olisi huipputilaisuus päästä fiilistelemään Rihannan tahtiin ja tutustua muutenkin Helsinkiin paremmin ü

  54. Rakas pikkusiskoni Roosa täyttää 16.8. pyöreitä vuosia, kun tasan 20 vuotta tulee täyteen. Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa tuota ikimuistoista hetkeä, kuin bailata Rihannan tahtiin Suomen suvessa. :))

  55. Mä tahon nuo liput!! Ensinnäkin sen takia, että ihana ystäväni rakastaa Rihannaa ja haluaisin suoda hänelle mahdollisuuden päästä katsomaan Rihannaa livenä. Itselleni haluaisin liput siitä syystä, että pidän hänen musiikistaan ja en ole ikinä vielä käynyt ulkokonsertissa!

  56. Haluaisin yllättää yhden parhaista ystävistäni, joka on suuri Rihanna-fani ja itsekin kyllä kovasti Rihannasta tykkään, varsinkin uusi tuotanto iskee lujaa! Hietsu on vielä yksi meidän lempparipaikoista kesällä hengata eli ei voisi olla mitään parempaa kuin Rihanna ja Hietsu yhdistettynä ;)

  57. Siksi, että kesä tarvii ehottomasti tämmösiä highlighteja kun päivät menee muuten pitkälti töissä! Ennustaisin näistä aika fantsuja bailuja…Rihanna on HOT ja pakko päästä testaan Rude Boy:n muuvit livenä :–)

  58. Mielestäni kaikkien loppukesästä, rannasta, Rihannasta, hyvästä musiikista ja tunnelmasta pitävien tulisi päästä tuolle keikalle. Ja tietty itsekin kuulun tuohon joukkoon :-))

  59. haluan päästä kuuntelemaan rihannaa kreiseihin beachpartyihin! Kuuma elokuupäivä,kaikilla hiton hyvä fiilis ja juhlitaan kesän viimisiä päiviä= mun unelma <3 ton takia noi liput kuuluis mulle:)

  60. Jee mikä kilpailu!! Ostaisin liput ihan itte mutta kiitos sen että kesätöistä ei oo mitään tietoa niin ei oo varaa, buu :-( Eli siis nyt kaikki onni tänne päin, haluaisin nimittäin tonne niiiin kovasti! :-)

  61. Mun pitäisi voittaa liput, että päääsisin jorailemaan rihannan musiikin tahdissa, katsastamaan tämän upean ladyn tyylin ja niin punaisen hiuspehkon(jossei ole jo siihen mennessä stailia vaihtanut), sekä nauttimaan mahdollisesti ihanan lämpimän kesän viime hetkistä ! Ois huikeeeeta!

  62. Moi ida! Minusta olisi ihanaa päästä katsomaan rihannaa, koska koulut alkavat pian sen jälkeen,joten se olisi ikäänkuin kesän päätös juhla! Itselläni ei valitettavasti ole tarpeeksi rahaa lippuihin, mutta toivoisin, että arpaonni tulisi minulle tällä kertaa! Olisi siis ihanaa kokea tämä tilaisuus :)

  63. Mä haluaisin voittaa liput, koska Rihanna on mun ja mun kaverin yhteinen suosikki. Lähiaikoina meidän välit on vähän viilentyneet ja Rihannan keikalle pääsy varmasti sais meidät unohtamaan kaikki murheet. Lisäksi tällä mun kaverilla on just pari viikkoa ennen tota keikkaa synttärit ja tää ois loistava synttärilahja! Valitettavasti mulla ei kuitenkaan oo varaa itse ostaa lippuja, opiskelija kun olen…

  64. mun pitäisi päästä katsomaa Rihannaa, koska keikka tulee olemaan niin mieletön etten haluaisi missata!

  65. Rihku on ihku, minä ja siippa ollaan ihan faneja! Lisäksi siipalla on synttärit tuolloin, joten se ois aika mahtilahja mennä keikalle :)

  66. Mun pitäis päästä tolle keikalle siks, etten päässy 2008 kun ei ollut (sillonkaan) rahaa :( Ja myöskin mun poikaystävä digailee Rihannaa, joten sais nauttia mun mahdollisesta voitosta. Syksyllä koittaa muutto toiseen kaupunkiin opiskelemaan, joten ylimääräistä rahaa ei todellakaan ole :( Jospa onnetar suosis mua tälläkertaa. Ihanaa kevättä! :)

  67. Vouvou mikä arvonta :D Haluaisin päästä jorailemaan supertähden tahtiin, yllättää parhaan ystäväni ja huipentaa päättyvän kesän mahtavaan keikkaan!!

  68. Ansaitsen liput, koska olen köyhä enkä näin ollen pääse muuten häntä kahtomahan, vaikka haluisin kovasti, hii :>

  69. Onpas loistava kilpailu! Itse haluaisin myös paikan päälle kovin. Muutamalla kaverilla on jo liput ja mikä olisi sen parempaa kuin päästä porukalla viettelemään ikään kuin kesän loppuhuipennusta rannalle suurartistin soittaessa! :) Kuulostaa ihan loistavalta, raha vain sattuu olemaan omalla kohdalla esteenä. Ylipäänsä Hietsu kiehtoo keikkapaikkana. Mitenköhän ne järjestelyt siellä tehdään? Olisi ihan mieletöntä päästä tällaiselle rantakeikalle ja Rihanna on vielä artistina aivan loistava, karismaattinen ja lahjakas.

  70. haluisin niiiin nähä sen keikan tykkään rihannasta ihan hirveesti ja fiilistellään kaverin kanssa aina sitä ja pompitaa vaan ympäriis olis nii hienoa päästä livenä näkemään ja pomppimaan! ja samainen kaveri täyttää 18 juuri viikkoa ennen keikkaa joten mikä olisikaan parempi lahja kaverini varmaan kuolisi onnesta!!

  71. Väitöskirjan viimeistely ja kaksi alle neljävuotiasta. Irtiottoa arjasta siis kaivataan ja mikä olisikaan parempi tapa. :)

  72. Haluaisin ehdottomasti voittaa liput Rihannan keikalle, sillä en ole nähnyt kyseistä artistia aiemmin livenä, ja pidän paljon Rihannan musasta. Olisi todella ihana piristys tähän kevääseen (ja pääsykoepänttäämisen oheen) voittaa palkinnoksi tuollainen lottopotti!

  73. Rihanna on tosi hyvä artisti ja rakastan Tinie Tempahia, itse bileet kuulostavat myös huipuilta! =)

  74. Haluaisin liput keikalle koska en päässy Enriquen keikalle niin tuo korvais sen ainakin osittain ja kiva olis yllättää joku kavereista lipulla!

  75. Ihana pikkuveljeni on armoton Rihanna- fani ja veisin hänet niiiiin mielelläni katsomaan idoliaan, mutta rahatilanne ei anna periksi :( Toivon että kerrankin arpaonni suosisi ja pääsisin toteuttamaan pikkuveljen haaveen :)

  76. ite oon rihannan suuri fani, kuten myös kaverinikin. :D ois aivan mahtavaa päästä tuonne keikalle yhdessä! varsinkin ku koulut alkaa suunnilleen samoihin aikoihin, niin ois kiva nauttia viimeisistä kesäpäivistä rihannan keikalla! :)

  77. Mun pitäs voittaa noi liput, koska toi ois nii paras lahja mun parhaalle kaverille kenel on tollon saman päivän synttärit! Ja ku oltii joku aika sit leffas ja nähtii toi mainos ekaa kertaa nii alettii vaa kiljuu siel leffas koska ollaa molemmat iha sika kovii fanei ja osataa suunnillee kaikkien rihannan biisien sanat:D Mut jos en voita näit lippui nii sit en pääse sinne,ku oon vast 14 nii ei oo rahaa:( Ja sit viel et en oo ollu millää keikal enkä ees hietsus et jos voittaisin noi liput nii sit pystyis siin korkkaa samal noi molemmat:D

  78. miten sattukaan, me just puhuttiin mun kaverin kanssa tästä keikasta tänään ja just sopivasti täällä oli tää arvonta :-)
    Menisin heti ostamaan liput keikalle omasta takaa, mutta liput on vähän liian tyyriit keikkalipuiksi. Mukaan ottaisin mun hyvän kaverin, joka myös haaveilee kyseisestä keikasta :-) Tää olis ihan mahtava, ensinnäkin, meijän pitkäaikanen haave tän kaverin kanssa on viettää aikaa hietsussa (joo, ollaan molemmat stadilaisia muttei ollla ikinä oltu yhessä hietsussa, viime kesänä nähtiin niin harvoin ja sillon kun nähtiin ei saatu aikaseksi mennä :-D) joten meidän hietaniemen ranta-unelmakin toteutuis samalla, ja tota seuraavana päivänä meillä olis molemmilla edessä ensimmäiset päivät lukiossa, päästäis vähän purkamaan tätä jännitystä tolle keikalle ;)

  79. Haluisin antaa mun yhelle kaverille jonkun ihanan lahjan kesän lopulla, kun molemmat lähtee eri kouluihin, eikä ittelläni oo varaa! Ja rihannan keikkaliput ois ihan paras lahja!!

  80. Köyhänä opiskelijana haluaisin ehdottomasti voittaa liput! Veljeni kanssa fanitettu Rihannaa sieltä Pon de replayn ajoilta saakka. Viimeksi jäi saamatta liput, mutta nyt olisi mahtavaa lopettaa kesä tuohon! Melkein voisin luvata värjääväni tukkani punaiseksi tai irokeesiksi tai muuksi ”rihanna-tyyppiseksi” jos tuonne pääsisin! :)

  81. Mun pitäs voittaa liput, koska en oo ensinnäkään voittanu koskaan mitään ja toivoisin niin paljon pääseväni näkemään maailman ykkösartistit hietsun kesäsellä biitsillä! Ja olis ihan täydellistä yllättää poikaystävä tällä toisella lipulla ja mennä yhdessä keikalle!

  82. Kun muutin viime syksynä yksin asumaan soi rihanna jatkuvasti. Niin soi yhä. Jos saisin liput veisin rakkaan ystävän katsomaan rihannaa, rentoutumaan ja nauttimaan viimeisistä kesäloma fiiliksistä. Veisin muutenkin, mutta opiskelijabudjetti ei oikein kestä lippujen ostamista..

  83. Iiks, mikä ihana arvonta! Minä tarvitsisin liput, koska kesästä tulee toinen, jolloin en ole saanut töitä. Se tarkoittaa sitä, että joudun tekemään gradua, koska olen niin intoahkera, etten kestä maata rannalla kolmea kuukautta :-D Kirjojen välissä pölyyntynyt tyttö ilostuisi kovasti, jos pääsisi edes yksille festareille. Viime kesä oli ensimmäinen, kun en lippujen kalliuden ja opiskelijabudjetin takia päässyt minnekään. Sitä paitsi: Rihanna ja Tinie Tempah!<3

  84. haluun tonne! tinie tempah on komein mies ever ja vielä rihanna ja santigold = eargasm <33333 ja sitäpaitsi mun elämäni rakkaus joka on myös melkein maailman komein asuu hesassa ja tää ois myös loistava tekosyy lähtee sinne ja tarvita yöpaikkaa sen viekusta <333 voi eikääääääää ois ihaninta ikinä

  85. Ihan mahtava kilpailu ! Olis uskomatonta päästä tuonne keikalle :) Ollaan siskon kanssa fiilistelty Rihannan vanhaa levyä joka viikonloppu uudestaan ja uudestaan eikä vieläkään kyllästytä. Meillä on ollut parhaan ystäväni kanssa suunnitelmissa jo melko kauan reissu Helsinkiin shoppailemaan,kiertämään kaupunkia ja muuten vaan chillailemaan ihan kesän kunniaksi. Mikään ei voita sitä fiilistä kun lempiartisti astuu lavalle ja saa unohtaa kaiken mieltä painavan ja vain nauttia. Olisin ihanaa päästä kokemaan se ja muutakin kuin oman pikkukaupungin kyllästyttävää ilmapiiriä ja ennen kaikkea tutustumaan uusiin,upeisiin ihmisiin :)

  86. Haluaisin katsomaan rihannaa, no koska ensinnäkin rihanna on aivan ihana! Ja hän biisisnsä ovat upeita ja en ole ikinä ollut kenenkään keikalla ja kaikki kertovat kuinka kivaa heillä on aina keikoilla. Nyt olisi minun vuoroni nauttia hyvästä live musiikista ja hietsusta! Ottaisin mukaan kaverini jonka kanssa olemme haaveillee pääsystä Rihannan keikalle jo pitkään ja nyt vihdoin olisi mahdillisuus (:

  87. Aaa nyt muljahti sydän ja vatsassa lehahti juuri ainakin sata perhosta.

    Olen poikaystäväni kanssa seurustellut viisi vuotta ja suurimman osan ajasta kaukosuhteessa hänen opiskelujensa vietyään hänet 400km päähän täältä samalta pikkuiselta paikkakunnalta jossa minä vielä asustelen kotona. Hän tietää että rakastan Rihannaa ja ostaisi varmasti liput juuri tälle keikalle jos ei olisi niin köyhä opiskelija. Hän tietää kuka on inspiraation lähteeni esimerkiksi hiustyylissään ja pukeutumisessaan, Rihanna. Ehkäpä kauneinta oli hänen punaiset hiuksensa ja Only girl-video = rakkaus.

    Näemme nykyisin ehkä kerran parissa viikossa (joskus harvemminkin) ja ne hetket ovat parasta elämässäni.

    Toivon koko sydämestäni että voitan tämän jumalaisen palkinnon. Jos voittaisin ja olisin selvinnyt ensihuumasta, poksauttaisin mansikkaskumpapapullon auki ja lähettäisin poikaystäväni sähköpostin täyteen mitä sekopäisempiä onnenviestejä ja sydämmiä sillä tietäisin että tulevasta kesästä tulisi yksi kaikkienaikojen parhaimmista. Minä, Aleksi, Rihanna ja kesä. Aijai. :—–D

    Voin jo kuvitella Helsingin kesäisen kauneuden ja Rihannan ihastuttavan äänen ja täydellisen tyylin.

    Olen puhunut.

  88. Poikaystäväni on kova Rihanna-fani ja jo tuollaisen asian myöntäminen tyttöystävälle ansaitsisi mielestäni palkinnon! No ei vaan tahtoisin yllättää hänet ihan vaan vuosipäivämme (3 v) kunniaksi, mutta ovat sen verran tyyriitä nuo liput niin en oikeastaan raaskisi näin opiskelijana ostaa. :(

  89. Oih! Tahon tonne kovasti!! Ei varmaan oo varaa ostaa noit lippui ostaa mulla tai kaverilla.. Mutta Rihanna on tällähetkel ja ollu pitkään yks lemppariartisteista ja tua festareil on muitakin loistavii esiintyjii. Toi reissu tekis kesästä ikimuistosen!

  90. Haluaisin liput koska just eilen mietin etten oo ikinä ollut missään isolla keikalla ja Rihanna kuuluu ehdottomasti lempiartisteihin! :) Mulla on myös työntäyteinen kesä edessä joten olis ihanaa tietää että kesän lopussa odottaa tällänen palkinto. :)

  91. Elokuussa on viimeisiä mahdollisuuksia viettää laatuaikaa isosiskoni kanssa, ennen kuin suuntaan vuodeksi vaihtoon ulkomaille. Keikka olisi täydellinen päätös kesälle ja hyvästit Helsingille ja siskolle vähäksi aikaa.

  92. Olis ihan sika mahtavaa päästä kattoo rihannaa ja yllättää mun kaveri, jolla on synttärit just ennen tota keikkaa! mikä oliskaan siistimpi synttärilahja kun päästä tollasiin kunnon bailuihin!;)

  93. Parhaalla kaverillani on juuri tuona päivänä synttärit ja haluaisin yllättää hänet toisella lipulla! Haluaisin tehdä hänen synttäripäivästä ikimuistoisen, sillä hän on Rihannan suuri fani Olisi ihanaa myös päästä viettämään päivää rannalla kesän viimeisimpinä päivinä hyvässä seurassa ja hyvän musiikin parissa.

  94. Elokuinen ilta Hietsussa, maailman paras keikkafiilis ja ympärillä parhaat neidit, joita näkee välimatkan vuoksi nykyään aivan liian harvoin.
    Rihannan keikka olisi siis mitä loistavin syy kokoontua vanhojen ystävien kanssa loistavissa puitteissa!

  95. Olisi ihana voittaa liput,koska rihanna kuuluu yhtiin suosikkiartisteistani ja olisi mahtava nähdä hänet livenä :)

    lisäksi ystäväni on erittäin suuri rihanna-fani,ja olisi mahtava lahja hänelle saada liput tuonne :)

  96. Jee!! Olisi mahtavaa päästä katsomaan RIHANNAA, vaikkakin meillä mies taitaa olla suurempi fani. Monet aamut mut ja monet vierailijat on tänä keväänä herätetty siihen että Only Girl in the World tai S&M pomppaa soimaan. Ihania muistoja liittyy vanhempiinkin biiseihin ja Santogoldia suorastaan rakastan, lippuihin ei ole opiskelijana varaa… joten sormet ristissä.

    Me pistettäisiin miehen kanssa paikat sekaisin Rihannaa fiilistellessä! :))

  97. Paras syy miksi minun pitäis päästä Rihannan keikalle on se, että en lähes ikinä käy keikoilla. Ne eivät jotenkin vain sytytä minua enkä pääse tunnelmaan. Useasti jopa petyn esiintyvään bändiin ja se kuulostaa mielestäni paljon paremmalta levyllä.

    NYT kuitenkin uskon että tapahtuisi poikkeus, sillä voiko edes olla mahdollista, että Rihannan keikka olisi huono? No ei todellakaan!!

    Sen kerran kun oikeasti olisin innoissani jonkun artistin keikasta niin olisi hienoa jos saisin mahdollisuuden päästä sinne!!! :)

  98. haluaisin liput koska olisi kiva päästä parhaan kaverini kanssa ekan kerran yhdessä keikalle! :)

  99. Minun pitäisi voittaa liput siksi, että jo yksi lempibändeistäni -paramore jää luultavasti näkemättä yyteri-beach futiksen takia. Oma opiskelian rahallinen tilanne ei kuitenkaan riittäisi kustantamaan myös rihannaa yyterin lisäksi joten olisi mahtavaa voittaa liput ainutlaatuiseen showhun jonka rihanna varmasti tarjoaisi!

  100. uuu onnee ida ihan uppeeta !! :–) tietysti toivoisin että pääsis mukaan koska A) rihanna. se on mahetsu B)en ikinä voita mitään ! :–D C) ois ehkä ihan ok:ta keikkaseuraa meibi ;DDDDD

    -jools_91

  101. Rihannaa olen jo pitkään kuunnellut ja haaveillut keikalle pääsystä vähintään yhtä kauan! Rihannan alkuaikoinakin tykkäsin kyllä musiikista mutta tämän hetken tuotanto on just niin mun musiikkimaun mukaista että soi kyllä ihan päivittäin! rihanna on mielestäni myös tyyliltään inspiroiva ja se lisää intoani nähdä hänet ihan livenä! mutta mun rahoilla ei keikkalippua tai junamatkoja maksetakkaan ihan hetkessä joten haaveeksi on jäänyt..

  102. Hui! Kauhea alkaa perustelemaan tällaista kun tuntuu aina, että muiden perustelut ovat niin paljon parempia :). Nyt kun kuitenkin kyseessä arvonta niin yritetäämpäs! Ensinnäkin olisi jo aivan mahtavaa nähdä Rihanna livenä, sillä varmasti aivan uskomaton kokemus. Tärkeimpänä itselle olisi kuitenkin se, että tahtoisin oikein kovasti viedä kaverini mahtavaan tapahtumaan :)

  103. Haluaisin yllättää parhaan kaverin sen synttäripäivänä viemällä sen tuolle keikalle, sillä Rihanna sattuu olemaan kaverin lempiartisti, ollut jo monen vuoden ajan. Mun pitäis voittaa että saisin taattua kaverille sen tähän astisen elämän ikimuistoisimmat synttärit! ja mulle siellä olis Santigoldin keikka eli kaks kärpästä yhdellä iskulla :-)

  104. haluaisin hurjasti päästä fiilistelemään rihannaa, koska pon de replayn ajoista asti olen rihannasta pitänyt ja ostanut levyjäkin. Hinta on vain ehkä turhan suolainen minulle. Olis myös mukava yllättää ystäväni,joka myöskin rihannasta pitää hulluna! :-)

  105. Koulut ovat tuolloin juuri alkaneet niin olisi oikein mainio lopetus kesälle päästä rannalle vähän sheikkailemaan Rihannan tahtiin, haha. :—) Tänä kesänä festareilla ja konserteissa on kyllä niin loistavia artisteja, että ihan harmittaa kun ei köyhällä opiskelijalla moiseen varaa ole nyyh!

  106. Mun pitäs päästä keikalle siksi, että muuten ei taitaisi rahatilanne antaa periksi ja olishan se nyt aivan upeaa voittaa jotakin arvonnasta! :D Ja tykkään Rihannan musiikista muutenkin hirveästi, voin jo kuvitella miten tanssin siellä musan tahdissa ihmistungoksen keskellä, huudan ja elän hetkessä, oijj.

  107. Just kaverin kanssa puhuttiin että tonne ois niin siisti päästä! ja ite tykkään rihannast toooosi paljon ja ois niin kiva kesänloman loppu kun pääsis tonne parhaankaverin kanssa.Mutta en pääsis itse tonne koska ongelma on että se on liian kallis ja en pystyisi itse maksamaan enkä usko että vanhemmat mulle maksaisi tota ku se on aika kallis ja sitten vielä kuljetukset päälle niin en todellakaan usko että rihannaa tulisin näkemään..Ois ihan hiiirmu ihanaa päästä tonnne !=)

  108. ei vitsi just mietittiin kaverin kaa et kuinka siistii ois päästä! oon jo kaua haaveillu pääseväni joillekin festareille yms, mutta aina ikä tai raha on ollut esteenä. rihannan ja tinie tempahin musiikkia kyllä tulee kulutettua aikas kiitettävästi, joten ois aika siistiä päästä näkeen kyseiset heput iha livenä!

  109. Haluisin ensimmäisistä festareista täysin unohtumattomat ja oishan se hienoo sanoo ”olin ekaa kertaa festareilla ja siel esiinty Rihanna” :))

  110. Kuulostaa ehkä hassulta syyltä, mutta pienempänä (joskus nelosluokkalaisena) fanitin Rihannaa enemmän kuin paljon. Ensimmäinen keikkani, jolla koskaan olin ollut, oli juuri tuon samaisen idolini keikka. Harmikseni en oikein tajunnut koko jutusta mitään, en osannut nauttia. Siispä haluaisin nähdä Rihanna uudestaan ja nauttia keikasta. Tämän hetkiset kappaleet ovat juuri sellaista, mikä iskee sydämeen ja saa koko mielen ja kehon tanssimaan. Ja muutkin artistít kuulostaa paremmalta kuin hyvältä. :)

  111. Rihanna on mahtava artisti, kukapa häntä ei tahtoisi livenä nähdä :) Opiskelijabudjetti asettaa kuitenkin rajansa, joten jos nyt liput sattuisin voittamaan, niin keikka olisi upea kruunaus kesälle! Lisäksi saisin yllättää jonkun ihanan ystäväni :)

  112. oon jo pitkää halunnu päästä Rihannan keikallle, ekaan en päässyku liput loppu kesken. ja nyt mul ei ole rahaaa maksaa lippuu tonnne.
    jote ois tosi kiva voittaa kerraki jotai :)

  113. Haluaisin päästä kuuntelemaan Rihannaa Hietsuun, sillä yksinkertaisesti hän on vain aivan mielettömän inspiroiva ja tykkäilen kovasti hänen musiikistaan. (:

  114. Minä tahtosin niin kovasti voittaa nämä liput minun pikkusiskolle ja sen ystävälle. Itte en niinkään välitä Rihannasta, mutta pikkusisko välittää sitäkin enemmän. Joten olispa kiva pikkuylläri sille!

  115. Olen odottanut Rihannan keikkaa ja unelmoinut hänen lavashown näkemisestä jo monta vuotta. Olisi aivan ihana kuulla lempikappaleet livenä ja nähdä tuo upea nainen esiintymässä omana persoonanaan lavalla. Samalla saisin ilahduttaa ystävääni, joka myöskin on odottanut Rihannan tulevan Suomeen jo monen vuoden ajan :-)

  116. Suurin osa kavereistani on tuolloin Kreikassa. Itse en päässyt matkalle mukaan joten tämä saattaisi vähän lievittää harmitusta ! :)

  117. Lippujen voittaminen olis maailman paras synttärilahja mun parhaimmalle kaverille. Päästäis kokeen jotain huikeeta yhdessä.

  118. Rihannan tahtiin on niin monet kerrat fiilistelty ja tanssittu jalat kipeiksi kavereiden kanssa että olishan se ihan mahtavaa päästä keikkalle! :>

  119. Haluaisin voittaa nuo liput rihannan keikalle , koska en oikeastaan pidä rihannasta ! En kuuntele ja mm love the way you lie:n vetää paremmin Taylor Momsen.Joten olisi letkeä mennä keikalle katsomaan minkälaista meno olisi livenä , varsinkin kun itse en maksaisi kyseisestä keikasta mitään.

  120. Juuri minun pitäisi päästä keikalle, koska en ole _ikinä_ ollut yhdelläkään suuremmalla keikalla, ainoastaan koulubändejä kuuntelemassa! Toinen syy on se, että minulla on tuona syksynä ylioppilaskirjoitukset ja tuollainen tapahtuma olisi aivan loistava stressinpoistaja, ainakin yhdeksi illaksi. Kolmanneksi syyksi mainitsen ikuisen ihastukseni Rihannan lauluun, tyyliin ja alituisesti vaihtuvaan tukan muotoon ja väriin :D Ainiin, ja vielä yhtenä syynä vaikka se ettei minulla muuten koskaan olisi varaa lähteä tuonne keikalle. Kaikista suurin ja paras syy on kuitenkin se, että olisi ihana yllättää eräs ystävä, joka viettää syntymäpäiviään aivan noina lähipäivinä…

  121. Ei oo sen kummempaa syytä ku että Rihanna on mun lemppariartisti ! =)))

  122. koska oon tykkäilly rihannasta alusta asti ja haluisin tosi paljo nähä sen,mut rahallinen tilanne ei oo tällä hetkellä vaan hirveän hyvä, joten lippuihin ei oo varaa:-(

  123. Minun pitäisi päästä katsomaan rihanna koska olen rihannan aito fani ja en osallistu tähän arvontaan vaan sen takia että haluampa kokeilla onneani vaan sen takia koska en ole koskaan ollut näin yhtä ihanan ja suuren artistin keikalla enkä varmaankaa tule pääsemään lähiaikoina pääsemäänkään..
    Rihanna antaa ihania musiikki elämiä ja on ispannut mua monissa asioissa!

  124. Oijoi! Rihanna on vaan jotakin niin kuuminta ja damn, että naisen kipaleet iskee! Tylsä juttu tässä on vaan se, että kissojensa kanssa asuvalle opiskelijalle keikkalippujen hommaaminen tässä rahatilanteessa on ihan mahdotonta.. Olis kyllä ehkä hienointa ikinä voittaa! :-PP

  125. Oon löytänyt rihannan musiikin uudestaan vasta vähä aikaa sitte ja oon iha rakastunut siihe :) rihannal on iha uskomaton ääni ja ois mahtavaa päästä kuuntelee sitä! Heheh paras arvonta

  126. Oon ns. fanittanu rihanna ihan siitä asti kun sen ensimmäinen levy julkaistiin. Tykkään erityisesti myös sen tyylistä ja miten se pystyy yhdistämään erilaisia tyylejä musiikissa ja pukeutumisessa. Viimeksi kun Rihanna oli suomessa esiintymässä, olin ulkomailla ja nyt olisi aivan mahtavaa jos pääsisin näkee sen livenä ja omat rahani eivät riittäisi ylimääräisiin kulutuksiin..

  127. Haluaisin keikalle, jotta pääsisin viettämään kaverini kanssa aikaa, koska harrastukseni vie lähes kaiken vapaa-aikani ja en näe häntä niin paljon kuin haluaisin. :)

  128. Haluaisin päästä katsomaan Rihannaa, koska se olisi ehdottomasti kesän kohokohta!

  129. Liput kuuluisivat tähän osoitteeseen, jotta voisin antaa ne siskolleni 20 vuotis lahjaksi.

  130. Voi, kun on mieletön arvonta!
    Minun pitäisi päästä keikalle siksi, koska olisi oikea onnen täyttymys päästä fiilistelemään Rihannaa, koska se on aivan mieletön artisti, mutta oma rahatilanne ei näytä kovin hyvältä, että sinne pääsisin lähtemään. Olen ollut kerran elämässäni vain suuren artistin keikalla (v.2006 ehkä?) ja siskoni kanssa haluaisin tälläisen keikan jakaa, koska ollaan molemmat aika musikaalisia ja yhessä aina kotona kahestaan biletetään Rihannaa. :-)

  131. minun kuuluisi päästä rihannan keikalle, koska en ole ikinä päässyt minnekkään keikalle . D:D:D: uskon et olis ihan avartava kokemus jaja diggailen rihannasta ja munki lempibiisi on hate that i love you :) niin, mun kuuluis päästä nii olis maailmassa taas yks ihminen vähemmän joka ei oo ollut milläään keikalla ! ;)

  132. haluaisin liput koska tykkäisin todella mennä kuuntelemaan rihannaa ja muita esiintyjiä! :)

  133. Keikka olisi huippu kohokohta kesälle, joka muuten menee tehtaassa töissä! Vastapainoksi ois huippua päästä tanssimaan ja riehumaan Rihannan keikalle, tai no melkeen vielä enemmän kiinnostaisi nähdä santigold kun minunkin lemppariartisteihin kuuluu! :)

  134. Mä haluisin liput koska en ikinäkoskaan voita mitään! Enkä oo ollu ikinä missään kunnon hyvällä keikalla ja nyt olis sellanen kutina et tää vois olla aika mahtava! :D Sitäpaitsi mulla jää kaikki kesän festarit ja keikat väliin niin tää vois korvata ne.. Ja Rihannahan on ihan mahtava!!!! Mun budjetilla tänne ei vaan lähetä ilman vapaalippuja.. :/

  135. Pidin Rihannasta ihan aluksi, kun se tuli ensimmäisen kerran radiosta. Sen jälkeen hänelle tuli tyylin muutos enkä heti osannut ajatella mitä hänestä tykkäsin. Kuitenkin aina on Rihannaa tullut kuunneltua ja nykyään mitä enemmän kuuntelen sitä enemmän pidän. Olen kuitenkin sitä mieltä, että artistia pystyy paremmin arvostamaan vasta kun on nähnyt tämän esiintyvän lavalla. Tilanne on niin erilainen ja jos se artisti silloin valloittaa, niin tunne on ihan mahtavin!
    Rihanna onkin yksi niistä artisteista joista varmasti tykkäisin nimenomaan livenä, mutta hänen suosionsa ohella lippujen hinnat ovat kasvaneet, eikä niihin kaikilla ole varaa.

  136. Oi että! Haluisin ehottomasti voittaa liput koska rantabileet ja Rihanna kuulostaa niiiin hyvältä! Sen lisäks en ikinä voita mitään, mutta päätin kokeilla onnea vielä kerran :D Liput on myös tosi kalliit eikä rahatilanne taida muuten antaa myöden..

  137. Moi! Heti kun kuulin tosta nii olin ihan et vau et pakko ois päästä mut ei mul kyllä rahaa oo noin kalliiseen lippuun. :( Oon kuunnellu Rihannaa aika kauan ja just toi Hate that i love you on ihana biisi, jos pääsisin tuonne nii haluisin niin kuulla sen livenä! :) En oo muuten koskaan ollut keikalle joten myös se ensimmäinen keikka olis joskus korkattava. :D

  138. Oi vitsi how cool ! Oon miettiny itekkin tonne menoa koska tykkään sekä Rihannasta että Tinie Tempahista (♥) joten ois niin siistii. Asun kaukana Helsingistä mut kyydin järjestäisin miten vaan, vaikka ajaisin 50 km/h skootterilla sinne jos pääsisin :-DD Siitä on liian kauan ku oon ollu ylipäätään keikalla viimeks (2009 :-O) ja tiettykkin noilla lipuilla on hintaa kuitenki.. Itekkin kun lähen nyt opiskelemaan ja muutan omilleni, niin kaikki rahat menee siihen. Mutta ei täs muuta, pidän peukut pystyssä ja sillee !

  139. Keikalle olisi mahtavaa päästä, koska todennäköisesti tiedossa on aika hulppea lavashow ja meininki. Kaverin kanssa olisi moista aika huippua päästä fiilistelemään :)

  140. Liput kuuluisivat minulle, koska sain juuri lukion päätökseen ja keikka olisi mahtava tilaisuus juhlia kaverin kanssa muutoksia mitä nyt tapahtuu.(:

  141. Heido!

    No se vaan olis varmasti mun kesän huippukivoin päivä. :)

  142. Mun pitäis päästä rihannan keikalle, koska se on loistava muija, kova artisti ja mä olen vain tämmönen köyhä opiskelijatytteli ja ois ihanaa yllättää sisko tai ystävä tälleen:)

  143. Haluaisin liput keikalle, jotta voisin viedä parhaan ystäväni bilettämään synttäreitään sinne. Rihannan biisit on parasta bilemusaa ja koko nainen on iha uskomaton! Hienot vaatteet ja tatuoinnit :) ja samalla pääsen moikkaamaan sukulaisia Helsinkiin täältä lähes viidensadan kilsan päästä, hyvällä syyllä! :)

  144. Minun täytyisi päästä katsomaan Rihannaa koska olen aina tahtonut nähdä hänet livenä. Hänen olemuksensa ja laulu on upeaa joka inspiroi minuakin kun pidän kovasti laulamisesta. Olisi hienoa nähdä hänet, sillä hän on ollut idolini jo vuosikausia enkä ole aiemmin ollut suurissa konserteissa mihin olisi tullut ulkomailta esiintyjiä vähäisen rahatilanteen takia.

  145. Mun kuuluis päästä kyseiselle keikalle, koska oma kesälomani loppuu heti seuraavana päivänä niin tää olis täydellinen tapa kesän lopetukselle:-)

  146. minun pitäisi päästä keikalle, koska en ole koskaan ollut katsomassa mitään kunnon artistia, puhumattamaan noin suuresta nimestä:)
    Lisäksi kesä taitaa mennä ihan vain töiden merkeissä, joten tuohan olisi loistava loppu kesälle ennen koulun aloittamista.
    Ja tottakai, onhan se rihannakin melkoisen hyvä ;D

  147. Mikä voisi enää tehdä kesästä paremman kuin Rihanna upeine tyyleineen livenä!

  148. Vietin viime kesän puhtaasti töitä tehden ja kuunnellen kavereiden kertomuksia elämänsä kesästä. Tänä vuonna olen päättänyt pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja alkaa oikeasti elää tuota vuoden parasta aikaa! Kunnon kesäloma kruunautuisi kauniista loppukesästä mahtavissa bileissä kaverin kanssa Rihannan tahdissa- olisipa jotakin kerrottavaa minullakin :)

  149. Haluaisin yllättää poikaystäväni keikkalipuilla, sillä sekä hän että minä ollaan suuria Rihanna-faneja ja poikakaverillani on myös tuolloin synttärit, joten keikka osuisi täydelliseen saumaan!

  150. Rihanna on mielestäni hyvä artisti, mutta en itseni takia lippuja haluaisi, vaan liput olisivat loistava lahja mahtavalle äidilleni, joka on suuri Rihanna fani!! Äiti ei tietenkään itse uhraisi rahaa itseensä, varsinkin kun liput ovat niin kalliit :( Sen takia lippujen voittaminen olisikin mahtava juttu, koska äidillä sattuu olemaan vielä 2 päivää ennen keikkaa synttärit, joten olisi mahtava lahja hänelle, jos pääsisin viemään hänet ensimmäistä kertaa elämässään jonkun artistin keikalle ja vieläpä sen ketä hän kovasti fanittaa! :) Äitini on mahtava ihminen ja tekee todella paljon hyvää kaikkien läheistensä vuoksi, niin olisi mahtavaa tehdä jotain sellaista mistä hän nauttisi hänen syntymäpäiviensä kunniaksi! JA tietenkin itse siinä voittaisin myös, kun näkisi äidin kerrankin pitävän kunnolla hauskaa, ja kovan lukio vuoden uurastuksen jälkeen olisi tietty myös jotain mitä kesältä odottaisi! :D

  151. Mun pitäisi yksinkertaisesti voittaa liput siksi, että Rihanna on mahtava ja voin vain kuvitella, miten upea show keikka tulee olemaan!

  152. Minun pitäisi voittaa liput koska en ole koskaan ollut missään konsertissa. Toissa elokuussa kun idolini ja ikisuosikkini Madonna oli samana pvävä, eli 15.8, konsertoimassa suomessa, en saanut lippuja ja surin asiaa koko kevään…. :( Olisi mahtavaa päästä katsomaan toista lemppariani ja ehkä joskus vielä sitä Madonnaakin… :)

  153. Rihanna on mun lempi artisti, ja oon kaikille hoilottanu et seuraavan kerran kun rihanna tulee suomeen niin menen sitä katsomaan. Ihailen myös rihannan rohkeaa tyyliä ja että se uskaltaa olla oma rohkea itsensä. Rihannan näkeminen täydentäisi mun kesän :)

  154. Juuri minun pitäisi päästä keikalle koska en koskaan ennen ole ollut missään konsertissa enkä festareilla.

  155. olis mahtavaa päästä keikalle! kaks parasta kaveriani osti itselleen liput, mutta minä ja toinen kaveri jäätiin ulkopuolelle, kun ei ole rahaa tommosiin summiin ens kesänä :( toivotaan nyt kovasti arpaonnen suosivan !

  156. Aa olisi niin hienoa päästä katsomaan Rihannaa! Mun pitäisi voittaa lippupaketti koska opiskelijabudjetilla ei todellakaan ole varaa 75 euron lippuihin. Good luck to me! ;-)

  157. Jos nuo liput voittaisin, voisi sanoa, että tulisi lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Santigold on poikaystävän suosikkiartisteja, ja on jo pitkään toivononyt, ettö naikkonen tulisi Suomeen keikalle! JA VIHDOINKIN. Itsekkin kyseistä naista diggailen kovasti, mutta Rihanna lämmittää sydäntä myös monipuolisuudellaan ja varmasti huimalla lavashow:lla (ja toki hieman tanssittavuudellaan ;)). Elämä muuttuu kovasti ensi syksynä, kun itse suuntaan opiskelemaan toiseen kaupunkiin, ja poikaystävä jää pitämään nykyiseen asuinkaupunkiimme perheyritystä pystyssä. Mikä siis olisikaan ihanami lopetus kesälle, kun se, että saisin viedä poikaystävän katsomaan hänen suosikkiartistiaan. Samalla toki voisi sitten viettää muutaman laatupäivän kaksin loppukesäisessä Helsingissä!

  158. Haluaisin nähdä Rihannan ihan vain sen takia, että hän on aivan mahtava artisti ja persoona. Voin samaistua melkein jokaiseen hänen biisiin, mutta vielä enemmän voin samaistua hänen elämäänsä. Oma ex-poikaystäväni pahoinpiteli minut myös ja asiasta ylitse pääseminen oli todella vaikeaa. Niin kliseiseltä kuin kuulostaakin, niin ilman Rihannan biisejä olisin luultavasti vieläkin enemmän kuin maassa. Olin saanut kappaleista voimaa ja aivan uudenlaista uskoa elämääni – ja aihe on arka, joten asiasta ei ole helppo puhua. Olisi enemmän kuin hienoa nähdä edessäni se ihminen, joka on vaikuttanut elämääni niin paljon pelkästään laulujen kautta.

  159. Mahtia, Rihanna suomeen !! Mun pitäis ehdottomasti päästä kattoon Rihannaa, koska oon tykäilly tyttösestä jo Pon de Replayn ajoilta, jolloin myös soi mulla hurjan paljon :) !

  160. mun pitäis päästä keikalle koska ”only girl in the world” on meidän ystäväkolmikon paras tanssibiisi, joka kuuluu vetää niin tunteella kuin mahdollista!!

  161. Mun pitäis saada noi liput koska haluisin mennä sinne mut ne liput on aika kalliita 75euroo : (

  162. Mä en keksi syitä miksi mun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa – mutta musta tuntuu, että paahteinen kesäpäivä kuluisi oikein rattoisasti kyseisessä tapahtumassa :-)

  163. Rihanna kuuluu suosikkeihini rohkean tyylinsä ja musiikin vuoksi. Haluaisin Rihannan keikalle ystäväni kanssa, koska tänä kesänä ja syksynä lähdemme eri paikkakunnille opiskelemaan. Olisi ihanaa päästä keikalle vielä ennen kuin joutuu olemaan pitkään erossa ja elämä oikeastaan muuttuu aika tavalla! Rihanna ei Suomessa käy ihan joka vuosi ja hän on molempien suosikki. Olisikin todella erityistä päästä yhdessä hänen keikalleen!

  164. Mun pitäis voittaa koska haluisin mennä sinne tosi paljon mun serkun kans mut ne liput maksaa nii paljo : (

  165. olis ihan mahtavan upeeta päästä keikalle ! en ole (ainakaan vielä) saanut kesätöitä, joten lippuun ei varaa & olen päättänyt kesäni opiskella. keikalta vois saada taas intoa syksyksi!

  166. Moi!
    Ens syksynä alotetaan kavereitten kanssa lukiot ja ollaan ny melkein koko kesä erillään! Rihannan keikka ois mitä mahtavin tilaisuus ja mahdollisuus päästä kuuntelemaan hyvää musiikkia ja näkeemään maailman ihanimpia kavereita vielä hetken ennen koulupaineita.
    Olisi mitä mahtavinta saada liput itselle ja kaverilleen!! :))

  167. Haluisin liput koska rihanna on hyvä ja mul ei oo rahaa ostaa niitä ite :D

    1. Emmihei, näiden kuuden samantapaisen osallistumiskommentin jälkeen ymmärrät varmaan, etten huomioi kommenttejasi arvonnassa :–D pelin henki ois niinku reilupeli…….AI OHO niitä kommentteja olikin jo seitsemän?!

  168. Haluisin mennä sinne tositosi paljon ja mulla ois siellä hauskaa

  169. Olisi ihanaa päästä katsomaan Rihannaa parhaan kaveri kanssa, koska olen melkein koko kesäloman toisella paikkakunnalla töissä, joten en nää kavereitani mitenkään usein. Ja olisi vielä mahtavampaa viedä paras ystäväni katsomaan Rihannaa, koska hän selvisi juuri suuresta leikkauksesta ja hän joutuu makaamaan miltein koko kesäloman kotona ja tämä olisi iso piristys hänelle!

  170. pitäisi päästä kun en ole ikinäikinä ollu millään keikalla! :X

  171. Haluisin liput koska haluisin mennä sinne keikalle hyvän ystäväni kanssa paljon :DD

    1. noniin emmi, rauhoitu noiden kommentties kanssa, mä nään kyllä mitkä kommentit tulee sulta, vaihdoitpa nimimerkkiäs tai et:-D

  172. Kesän lopun kyllä kruunaisi rihannan keikka kaverin kanssa :D

  173. Minun pitäisi päästä keikalle,siksi koska kun kuulin rihannan keikasta olin todella innoissani! Rihanna on yksi lempi artisteistani ja rakastan hänen musiikkiaan! Myös Tinie Tempah kuuluu lempi artisteihini, joten haluaisin keikalle todella paljon! Ajankohtakin on juuri sopiva kun kesäloma loppuu juuri,joten siellä voisi ottaa ilon irti viimeisistä kesän hetkistä=) Rahatilannekkaan ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen joten,jos voittaisin liput se olisi todella upeaa!

  174. AAAH mistä aloittasin okei ekaksi mä en ole koskaan ollut ikinä missään keikalla, koska ei ole vain kiinnostanut ja kun nyt pari päivää sitten näin tän mainoksen se iski heti ..PAKKO PÄÄSTÄ ! tunne siis. Toiseksi mä olen menossa kesän jälkeen mun kavereiden kanssa eri lukioon ja ois ihan loistoa saada tällänen tilaisuus isona muistona kaikesta yhteisestä. Nyt kolmas ehkä painavin syy ..mun koirankin nimi on Rihanna ja se selittääkin paljon sitä miten tykkään tästä artistista. Onhan tuolla nuo muutkin ihan loisto artisteja ja ehkä mun seuraavan koiran nimeks tulee vaikka Tinie. :D

  175. ollaan parhaan ystäväni kanssa suunniteltu tuonne lähtöä, ja koska nähdään muutenkin vain muutaman hassun kerran vuodessa välimatkan vuoksi, olisi Rihannan keikka paras tapa viettää sitä harvinaista yhteistä aikaa! ja juuri ennen koulujen alkua, keikka piristäisi varmasti mieltä!

  176. En ole koskaan ollut kenenkään artistin keikalla, eikä minulla ole varaa päästä mihinkään. Kesästäni on näillä näkymin tulossa hieman ikävä joten olisi mukava jotain piristystä elokuulle :> Minulla on aika paljon ulkonäköongelmia joten olisi mukava päästä katsomaan vahvaa ja rohkeaa naista, rihannaa siis (=

  177. Pitkäaikainen ja ikuinen Rihannafani, joten must päästä bilettään sen tahtiin livenä!

  178. Rihannan viime keikalle en päässyt koska makasin sairaana kotona, tää olisi loistava paikkaus! :)

  179. Ansaitsisin päästä keikalle, koska multa on jääny joka kesä väliin kaikki festarit ja keikat töiden tai ulkomaillaolon takia. Tänä kesänä olis mahdollisuus, mut valitettavasti rahat ei riitä kaikkeen… :( Ja niin, Rihanna on vaan niin älyttömän hyvä! Ja Tinie Tempah on muuten pirun vetävännäkönen, näkis vaan livenä… ;)

  180. minun kuuluisi päästä keikalle, koskaa oon viimeksi ollut ihan pienenä vaan jossain lasten konserteissa. en oo ikinä nähnyt ketään livenä, joten nyt olis siistiä! varsinkin kun lähen parin päivän jälkeen tuosta vuodeksi englantiin niin noi olis ehkä parhaat läksiäiset ikinä! Kun oma rahatilanne on erittäin huono köyhällä opiskelijalla jonka pitää säästää tulevaa vuotta varten, olis toi ihan bueno!

  181. Muutin aikoinani helsinkiin ja menin ekaa kertaa elämässäni oikeisiin töihin, meidän työtyttöporukka oli mulle oikea henkireikä sen 1,5 mitä siellä kerkesin ennen tampereelle muuttoa olemaan, p*skaa työtä kuitenkin piristi rihannan (ja gagan) levy joita tanssittiin kiinnimenon jälkeen ihan innoissaan, eli artisti symboloi mulle mun myöhäisteini’iän parhaita vuosia ja mun parhaita tyttöjä ! oon töitten takia jumissa nyt tampereelle enkä oo mun prinsessoja nähty sitten viime elokuun ! musta olis ihan oikeutettua jos mulle napsaistaisiin tuo lippuhässäkkä ! :)

  182. Miksi minun pitäisi päästä.. Ei oikeastaan minun , vaikka itse fanitan ihan kympillä rihannaa, vaan haluaisin todellakin yllättää mun parhaan ystävän , koska se on aina tehny mulle kaikkea hullutuksia ja yllytyksiä ja sun muita hömppiä jutskia ,enkä mä oo oikeen koskaan saanu semmosta UUHJEA tilaisuutta korvata tätä kaikkea! mutta tiiän että se palvoo,jumaloi ja rakastaa rihannaa ja tinietäki, niin se olis niin mahtava ylläri sille ku se kuulis että sillä ois liput sinne! se sekois ihan lopullisesti ja olis niin onnellinen ,että kyyneleet varmaa tirahtais :) Siinä mun tämmönen pikkunen perustelu miks olis kiva että just mä voittaisin ne !

  183. haluaisin keikalle tosi paljon! mikä olisi parempi tapa viettää kesäloman viimeistä päivää, kuin mahtava konsertti rannalla?;) rihanna ja tinie tempah kuuuluu mun lemppari aritsteihin, ja ei voi sanoa muuta kuin että toi ois ihan huippua!!

  184. Yhdellä mun parhaista ystävistä on syntymäpäivä juuri ko. päivänä ja on toivonu lahjaks lippua tonne itselleen ja mulle. Valitettavast omat rahat ei vaa oikee riitä :D ja hänen lempiartistinsa on siis Rihanna, joten sen takiakin olisi ihan täydellinen lahja..

  185. Rihannan musiikki on ollut mukana elämän isoissa ja pienissä käänteissä iloissa ja surussa. Itkisin varmasti ilosta jos voittaisin liput :)

  186. Mun pitäis päästä kattomaan Rihannaa ja kaikkia muita artisteja, koska rakastan Rihannan musaa ja olisin halunnu jo viime keikalle, mutta en sitte päässy sinne :s Ja muutenkin Rihannalla on aivan sairaan hyvää musaa. Uudemmat ja vanhemmat biisit ! (;

  187. MOikka! No minun pitäisi päästä koska Rihanna on ehdoton lempparini ulkomaalaisista artisteista ja se olisi aivan huikean hieno kokemus!! Rakastan Rihannaa,kesää ja hietsua! ;).

  188. Mulla alkaa kesäloman toinen pariviikkonen pari päivää ennen On The Beachia, ja olis aivan mahtavaa päästä tekemään lomalla jotain ihan huippua ja tää olis just sitä! Santigold on vieläpä mun yks lemppari artisteista, ja ois aika mahtavaa nähdä se livenä, ja tientenkin myös Rihanna.
    Lisäksi mun hyvät ystävät on kanssa menossa tonne, mutta mulla ei ole nyt rahaa ostaa lippua. Toinenkin lippu menis hyvälle ihmiselle, tiedän jo kenelle:)

  189. Heti kun kultiin siitä, että Rihanna tulee suomeen ollaan oltu täpinöissään. Mutta nyt harmittaa, että itselläni ei ole varaa noihin lippuihin. Ja uskon että liput myydään minuutissa loppuun, joten ei näytä tulevaisuus valoisalta :(

  190. mun pitäs päästä keikalle, koska mulla loppuu työt elokuun alussa eikä mulla oo tiedossa mitään kivaa koko kesänä! lisäks yksinkertasesti rakastan rihannan musiikkia. joten olisko mitään mahtavampaa ku päästä tonne? :D

  191. vautsi mikä arvonta! no mun pitäisi päästä, koska olishan rihannan keikka nyt varmasti vaan aika siisti kokemus ja neitokainen rokkaa erittäin lujaa!

  192. mun pitäs voittaa siks etten oo ikin ollu festareilla! ja tänä kesänä en pääse ulkomaillekkaan joten toi olis bueno !

  193. …nämä liput haluaisin itselleni koska asun heinäkuun puoleenväliin asti ulkomailla, ja takaisin tullessa kaikki hyvät festarit on jo ohi – paitsi nämä! tuonne pääsisin pitämään hauskaa jonkun kaverin kanssa korvaamaan vuoden mittaisen tauon yhteisessä hauskanpidossa! ja samalla voitais nostaa lasilliset mun täysi-ikäisyyden kunniaksi ku täytän 18 juuri vähän ennen noita pippaloita ;)

  194. Toivoisin pääseväni Rihannan keikalle, jotta saisin erittäin pakottavan syyn pitää kerrankin kesälomaa (edes sen päivän tai pari). Olen opiskellut ja tehnyt töitä samanaikaisesti jo monta vuotta ilman lomia, joten jossain vaiheessa olisi pakko hengähtää. Jos keikkaliput olisivat taskussa, ei työnantajallakaan olisi sanomista lomapäivien pitämiseen :)

  195. AAAAAHH! Rihanna on jumalatar<3 Jos pitäisi valita yksi biisi, mitä kuuntelee koko loppuvuoden, se olisi only girl in the world. :) Tsemppiä arvontaan minä! :-D

  196. Mun pitäis päästä keikalle siksi, ettei mulla oo kesälle vielä mitään muita suunnitelmia kuin iiihanaa työtä ja oon tykänny Rihannasta siitä uuubersiististä Pon De Replaysta saakka! :D Musiikin lisäksi rakastan mimmin tyyliä, aijjai!!

  197. Heippa!

    Oon vasta 15v tyttö enkä koskaan tähän mennessä ollut kunnon keikalla (ellei prisman ilmaiskonserttia lasketa). Sain luvan osallistua nyt tähän kilpailuun ja seurakin on jo valittu, jos tuuri nyt kerrankin osuisi kohdalleni. :) Rihannan musiikkia oon kuunnellut ja vanhatkin kappaleet on rakkautta uusien rinnalla! :)

  198. eihän täs muuta tarvi selitykseks ku se et Rihanna on aivan mahtava ja lahjakas artisti!!!!

  199. Arvonta olis ihan mielettömän ihana voittaa sillä, en oo ikin ollu festareil tai ees voittanu mitää :D tää kyl korjais sen vääryyden :)) Muutenki Rihanna ( + tinie tempah ja santigold, vitsit muute miten hieno kokoonpano jo noilla!!) on jotain lemppariartisteja :) Tekis kyl mun kesän, ku ei oo muutakaan tämmösellä köyhällä opiskelijalla tiedossa!

  200. mun pitäis saada noi lippulappuset kouraan sen takia, että rihanna on aivan mielettömän upee laulaja, enkä oo ikinä ollu millään festareilla ! olin aatellu ostaa noi liput, mutta opiskelijabudjetilla ei pitkälle pötkitä… joten liput olis ihan mahatava juttu !

  201. wouu! mun pitäis päästä, koska en oo ikinä ollut missään isolla keikalla ja rihanna ois siistiä nähdä :-)

  202. haluaisin ihan hirveen paljon päästä kattomaan rihannaa ihan livenä! oon tykänny rihannan musiikista jo melkosen monta vuotta ja tykkäilen siitä edelleen :)! enkä oo ikinä ollu missään festareilla tai tälläsessä rantatapahtumassa, eli toi ois tosi mahtava! JA sitten vielä, liput on 75e kappale eli melko hankala tälläsen köyhän opiskelijan saada kasaan noita rahoja kun liputkin tulee jo ihan kohta myyntiin.. rihannalla on tosi magee tyylikin ! :)

  203. Pakko tähän on osallistua! Rihanna on mahtava mimmi ja haluaisin ehdottomasti viedä pikkusiskoni katsomaan Rihannaa. Pikkusisko on alaikäinen vielä, joten tollaset keikat menee usein sivu suun! Lisäksi olen nyt asunut vuoden muualla kuin kotona ja haluaisin päästä viettämään siskon kanssa laatuaikaa ja tietty yllättää se synttäreiden kunniaksi! :) <3

  204. tässä olis aivan loistava tilaisuus päästä näkemään yksi tämän hetken kuumimmista pop-prinsessoista livenä! :D

  205. Oon niin monen kuullun kehuvan Rihannaa livenä ja nyt olis mun mielestä mun vuoro päästä katsomaan. Toivotaan, että onni suosii :)

  206. Voi tonne ois niin kiva päästä! en oo koskaan oikeen ollu missään live-keikoilla joten toi kelpais kyllä paremmin kuin hyvin! :)

  207. mun ja kaverini pitäisi päästä keikalle, koska meillä ei oo vielä yhtään yhteistä keikkaa takana ja rihanna ois siihen aivan loistava valinta, niin monta mahtavaa muistoa naisen musiikkiin liittyy :)

  208. No. En fanittanut koskaan spice girlsiä, bäkkäreitä vaan odotin aina ”sitä oikeaa”. Ja tässä se nyt on ja vielä Suomessa!

  209. haluisin niiin kovasti tuonne koska rihanna on ehkä usein! eikä mulla oo koko kesässä mitään kivaa mitä oottaa ni olis etes jotaki :p ja tosiaan en oo saanu kesätöitä mikä on tyhmää joten eipä oo rahaa lippuihin :( enkä oo koskaan käyny hietsussa !!!! tää on syistä paras hei

  210. aaaaaaaa mä niiin haluun tonne!! mut ei oo rahaa ku meen blockfesteillekki samalla viikolla… rihanna ois niin upee nähä livenä oih

  211. mun pitäis voittaa liput sinne keikalle koska oon lähös kokonaiseks vuodeks vaihtoon jenkkeihi ja tää on perjaattees mun ”vika” kesä täällä suomessa ja haluaisin ottaa siitä ilon ihan täysillä irti! Kesä kruunautuis kyl täydellisesti jos pääsisin tonne keikalle. Rihanna on muutenki ihan mahtava laulaja ja hietsu iha loistava paikka nii kokonaisuudessaan toi koko tapahtuma kuulostaa ihan täydelliseltä!!♥

  212. mun pitäis olla the onnekas ja päästä keikalle, koska kaverin kanssa tykätään molemmat paljon Rihannan musiikista ja keikka olisi loistava syy poistua hetkeksi täältä pikkukylästä jossa asustetaan :-D

  213. Oon tykänny Rihannasta jo tooosi kauan, ja sit kun luin viime viikolla jostain et se on tulossa Suomeen nii mietin et sinne ois kyl kiva päästä, mut liput on iha älyttömän kalliit, nii en pääse sinne ;( Ooon nuori, enkä ikinä pääse minnekkää kovin isoille keikoille tai festareille, koska useimmat on ikärajallisia tai kaikki ulkomaalaisten keikat on melkein aina Helsingissä, enkä yleensä saa sinne mistään kyytiä. Ja toinen syy on se, et yleensä multa ei löydy tarpeeks rahaakaan! Ois kiva voittaa toi kilpailu, koska en oo _ikinä_ voittanu mitää. Mulla ei oo myöskään suunnitelmia kesäks, ja tonne ois tosi mahtava päästä!

  214. Mun pitäis päästä tonne keikalle, koska oon yksin asuva köyhä opiskelija, joka ei saanut kesätöitä. Kovasti haluaisin mennä, mutta taloudellinen tilanne ei anna 75€ verran periksi.. :(

  215. Minun pitäisi päästä koska siellä ei voisi olla mitään muutakun hauskaa ja mahtava meininki. Sekä koska tämä on niitä harvoja keikkoja jotka ovat rannalla, joten pakko päästä! :)

  216. Minulle liput kouraan siksi, etten ole koskaan ollut missään kunnon konsertissa festareista puhumattakaan. Olen koko vuoden ahertanut töissä ja päntännyt, joten kun duunit juuri 15. päivä loppuu olisi oiva tilaisuus hullaantua ja palkita itsensä. :) Hyvää kesän odotusta kaikille!

  217. Minun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa, koska tykkään leidin musiikista kovasti! Ja rakastan myös hänen tyyliään ja olemustaan. Ja lippu on aika kallis joten muuten ei ehkä sitten tulisi kuitenkaan mentyä… Lisäksi olisi myös kiva päästä kokemaan tuollainen tapahtuma! :-)

  218. Aiemmin olen aina mollannut ja väheksynyt Rihannan musiikkia mutta hiljalleen olen alkanut lämpenemään sille..mutta Tinie Tempah kuulostaa aivan mahtavalta. En ole käynyt kovin monilla keikoilla tai festareilla niin tämä voisi olla oikein mahtava kokemus. On the beach-tapahtuma kuullostaakin erilaisilta ja hauskoilta bileiltä ja olisi joskus hauska päästä tuollaisiin biitsibileisiin varsinkin jos sää olisi täydellinen. Olen sitä mieltä, että mikä tahansa musa kuulostaa hyvältä livenä ylöisön fiiliksen takia joten siksi mun pitäis päästä katsomaan Rihannaa vaikka kesäloman loppumisen kunniaksi ennen astumista takaisin koulun penkille! :–)

  219. Se olis vaan niin älyttömän siistiä päästä kattomaan Rihannaa livenä! :) ja sitä paitsi oon lähen koko kesän duunissa, niin ois kiva päästä jollekki isommalle keikalle!

  220. Olisin tosi innoissani, jos pääsisin kokemaan ainutlaatuisen hietsukonsertin fiiliksen, kun kerta kaikki lempparit esiintyy (harvoin noin hyvä kokonaisuus tarjolla). Ja ois ihan mahtavaa päästä fiilistelemään keikkaa parhaan kaverini kanssa, joka onnistuis vaan nää liput voittamalla.

  221. mun pitäis päästä keikalle, koska rihannan musiikki on niin mahtavan mukaansatempaavaa! ja haluun ehdottomasti nähdä millasen shown se saa aikaseks! <:

  222. Haluaisin ihan kauheasti saada liput, koska olemme poikaystäväni kanssa armottomia Rihanna ja Tinie Tempah faneja! Asumme talvet eri paikkakunnilla, toinen työn ja toinen opiskelujen takia. Tästä syystä on hankalaa löytää yhteistä aikaa. Olisi hienoa voittaa liput ja saada syy järjestää sitä aikaa ja mahdollisuuksia pienelle kesäloma retkelle mahtavan musiikin pariin. :)

  223. Minä tarvitsen nämä liput itselleni ja poikaystävälleni, koska minä en ole koskaan ollut millään festareilla ja ainoastaan yhdellä keikalla kahdenkymmenen(!!!) elinvuoteni aikana :( Poikaystäväni palaa halusta viedä minut tuonne muttei meillä ole varaa lippuihin.. Arvonnan voitto olisi meille todella tärkeää, että saataisin kokea yhdessä jokin näin hieno asia! Ja tapahtuma olisi loistava päätös kesälle.

  224. Musta ois mahtavaa voittaa tämmönen lippupaketti, sillä oon koko kesän töissä. Mulla ei siis jää lainkaan aikaa lähteä oikeen mihinkään festareille tai ulkomaille. Tämmöne lippupaketin voitto kruunais mun kesän lopun täydellisesti ja pääsisin ees vähän ottamaan irti arjesta sit duunikesän jälkeen. Samalla menis kyllä kaksi kärpästä, yks mun kaveri on tykänny Rihannasta jo pitkään niin tämmösen voitto kyl vetäis hymyn kummallakin iha korviin asti :–)

  225. Vautsi, mahtava arvonta! :) Olis mahtava päästä kunnon ”festarille” vähän kauemmas kotoota, ja kyllähän toi Rihannan musiikkikin uppoo varsin hyvin eli lippujen voittaminen ois ihan superia! :)

  226. olisi unelmien täyttymys päästä tuonne ! vaikka useat odottavat kesää niin itse odotan enemmän syksyä koska sillon työt loppuvat ja paras kaverini täyttää 18 ! eikö siis olisi mahtavaa päästä häntäkin juhlimaan tuonne koska hän täyttää juuri edellisellä viikolla! =) love rihanna <3

  227. En ole koskaan ollut konsertissa ennen. Rihanna ja Tinnie kuuluvat lempiartisteihini ja hietsu on yksi lempipaikoistani kesällä. Tapahtuma yllätti posittivisesti kun huomasin että ikärajaa ei ole !! Luulin aluksi että tapahtumaan on ikäraja 18 :):):) Olisin niiiiiiiiin onnellinen jos saisin liput <3

  228. Ahh muistoja, voi miten Pon de Replayta joskus luukutettiinkin! Ja olis kyllä mahtava kuulla uudempiakin biisejä, tää uusin levy on yllättävän hyvä ja jo tuhanteen kertaan kuunneltu. :)

  229. Olis pakko päästä katsomaan kun kerrankin tuodaan Suomeen rohkeita naisia ja vielä pistetään ne esiintymään rohkeasti jonnekin muualle kuin Hartwallille! Ja kun on paiskinut koko kesän töitä, on elokuussa jo päästävä pyörittämään pyllyä! Huutomerkki!

  230. Liput tulisivat todella tarpeeseen, koska köyhänä opiskelijana tili näyttää nollaa, mutta innostus Rihannan musiikkia kohtaan satasta. Ei ollut mahdollisuutta itse ostaa himoittuja lippuja. Myöskin
    koko ikäni ”landella” asuneena olisi kiva päästä tutustumaan pääkaupunkiseudun menoon ja viettää ihana ja aurinkoinen päivä mahtavaa musaa kuunnellessa :)

  231. mun pitäis päästä keikalle, koska haluan omin silmin nähdä, millanen tukka rihannalla sattuu olemaan elokuussa ;D

  232. Tahtoisin keikalle niin paljon :) Rihannan musiikki saa niin hyvälle tuulelle ja pepun keinumaan! Olis ihan huippua päästä kaverin kanssa tanssimaan ja laulamaan tonne! Opiskelijana kun rahaa pitäs käyttää säästäväisesti, niin ei pysty törsäämään tälläiseen luksukseen :/

  233. Oii ihana arvonta, olisi mahtavaa päästä kokemaan festarimeininkiä ekaa kertaa oman kotikaupungin Ilosaarirokin ulkopuolella, ja tuohon mennessä olisin mukavasti jo täysi-ikäinenkin… :—)

  234. Mun PITÄÄ EHDOTTOMASTI voittaa, koska en ole ikinä ollut missään konsertissa! Ja rrrrrrrrakastan RRRRRRRihannaa yli kaiken – na na na na na come on, come on, come on….

  235. 1. En oo koskaan voittanu missään mitään
    2. En oo koskaan nähny Rihannaa livenä, saatika mitään muuta isompaa tähteä
    3. En koskaan oo tarpeeks fiksu ja nopea ostakseni lippuja ajoissa mihinkään isoon konserttiin
    4. JA HALUUUUUUUUUN SINNE!

    riittikö? :D

  236. Keikka piristäisi elokuuta, joka muuten uhkaa olla masentava opiskelujen alkaessa jo 8. päivä. En ole vielä nähnyt Rihannaa livenä ja keikasta tulee varmasti upea!

  237. Musta olis mahtavaa päästä kattoon Rihannaa, koska a) tykkään sen musiikista b) keikka rannalla kuulostaa hauskalta, varsinkin kun elokuussa mahdollisesti vois säät olla melkosen mahtavat c) lavashow olis myöskin hienoo nähdä, varmasti jotain minkä muistaa
    ja no, 75e lipuista on aika suolanen hinta… ja vitsi jos oikeesti sais kaks lippua niin nappaisin myöskin pikkusiskoni mukaan(, koska se ei ennen tykänny rihannasta yhtään, mutta oli silti valmis ostamaan mulle sen levyn :) ja nyt se kun sekin tykkää niin ois hienoo viedä se kattoon keikkaa, mutta kuten sanoin niin 75e on paljon. varsinki kerrottuna kahella. mutta toisaalta on se sen arvonenki <3)

  238. Rakkauteni Rihannaan syttyi vuonna 2005, ja olin tuolloin vain 12-vuotias. Rihanna on määrätietoinen laulaja, jolla on rutkasti asennetta ja joka inspiroi itseäni monellakin tapaa – musiikkinsa, tyylinsä ja itsevarmuutensa kautta. Taidan olla ikuisesti Rihannan fani, hän ei ikinä epäonnistu ihastuttamisessa. :-)

  239. Mun pitäis päästä katsomaan Rihannaa ihan vaan siks, että se piristäis mun kesää, joka ainakin tällä hetkellä näyttää vähän heikolta. En saanut lukuisista yrityksistä huolimatta kesätöitä (ja ilman töitä on hankala ostella lippuja musiikkitapahtumiin :D), poikaystäväkin on intissä ja pitäisi jaksaa opiskellakin, että pystyy syksyllä hoitamaan loputkin ylioppilaskirjoitukset pois alta. Olisi ainakin varma piristys kesän lopulle tiedossa jos tuonne pääsisi! : >

  240. koska olin viimeksikin katsomassa, ja haluan tietää onko kyseisen neidin lavaesiintyminen muuttunut jollain tavalla :>

  241. Eikä, kuinka siistiä! Oon siitä asti ku kuulin tästä ni päivitelly et kuinka siistiä ois, mut myös sitä et kuinka kalliit noi liput on.
    Mun pitäis päästä tonne, koska tykitän Rihannan musaa ihan kybällä ja neidolla on myös ihana tyyli jota ois hienoo päästä tsekkailee ihan livenä ;) Ja ihan näin heteronaisena voin sanoo että damn, oishan se nyt kiva nähdä kun Rihanna vähän sheikkaa sitä bootyaan. Mun pitäis päästä tuonne myös siks, etten ikinä oo ollu missään keikalla. Missään. No, jos lasketaan se kun olin kuus vuotiaana iskän kanssa kattomassa Kaija Koota lavatansseissa ni sit oon. Mieti kuinka hienoo ois kun eka keikka ois a) Rihanna b) tossa mittakaavassa.
    Oishan tuo myös ihan kiva piristys kesän lopuks, et jaksaa puurtaa koulussa ;)

  242. oon töissä elokuun puoleen väliin asti ja toi konsertti juhlistais mahtavasti vapauden hetkeä joka silloin saapuu. joudun heräämään töihin todella aikaisin ja rankkaa on vaikka oon superonnekas että töitä on. ja tottakai eihän se musa siellä pahalta kuulostaisi :D

  243. Haluaisin viettää ikimuistoisen kesäpäivän parhaan ystävän kanssa huippuartistien musiikkia kuunnellen ja Suomen kesästä nauttien. :)

  244. Siksi koska en muista milloin viimeksi olin millään keikalla! Tais olla joskus vuonna 98 Backstreet boys:in keikalla :D Niin ja koska Rihanna iskee kovaa ;>

  245. Minun tulisi päästä keikalle koska en ole ikinä ollut millään isolla keikalla. Lisäksi tieto Rihannan keikasta tsemppaisi uskomaan että minustakin voi tulla isona jotain eli jonkun koulun ovi minullekkin aukeaa ensi syksynä. :)

  246. Veisin pikkusiskoni synttäreidensä kunniaksi tuonne ja olisi mahtava voittaa liput koska olin sairaalassa koko pitkän ja stressavan päivän ja pieni piristys tähän viikkoon olisi hieno homma.

  247. Mun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa, koska Rihanna oli mun ensimmäinen artisti, ketä fanitin joskus 12-vuotiaana. :—-D Siitä asti eli todella monta vuotta olen Rihannaa kuunnellut ja seuraillut ja muutenkin ihailen häntä, tyylinsä ja musiikkinsa vuoksi. Voin kuvitella itteni sinne yleisöön heittäytymään ihan täysillä mukaan. Lisäksi Tinie on mun ehdoton suosikki edelleen, se mies on räpännyt tiensä mun sydämeen. :—-)) Keikasta tulis mun kesän ehdoton kohokohta, olis siis ihan parasta!

  248. Tonne olisi niiiin mahtava päästä ja omasta mielestäni ansaitsisin parhaan mahdollisen pienen breikin kirjotusten valmistautumiselta ja töiden ohelta ja Rihanna jos kuka voisi parhaiten edesauttaa ton breikin tunnelman nostattamisessa tuhansiin (uskoisin että enemmänkin!)asteisiin taivasta kohti! Voin jo kuvitella ku aurinko paahtaa täysil ja on pääl aurinkolasit, shortsit, toppi ja converset, kun hypin ja laulan kiljuen kaverin kans innoissaa written in the starsin, california king bedin ja only girlin tahtii!

  249. Mun pitäis voittaa, koska Rihannan keikka antaisi mahtavan syyn kesäloman lopuksi lähteä käymään Helsingissä, jossa en ole käynytkään sitten vuoden 2003. Että eikö olisi jo aikakin :D

  250. Ai että innostuin ku rihannan naama pomppas ruudulle! Oon kuunnellu Rihannaa jo pitemmän aikaa ja uus levy on soinu sen jälkeen repeatilla kun se ilmesty. Rihannalla on kaiken muun hyvän lisäks niin makee tyyli (ihan niinku kaiken suhteen :D) että huhhuh! Ois vaan jotain niin upeeta nähä toi mimmi livenä!
    Olin kuullu huhuja tosta että Rihanna tulee suomeen jo aikasemminki mutta kun yks aamu kouluun kävellessä kuulin ton On the beach -tapahtuman mainoksen ja yritin samalla sitä kuunnellessa toistaa kaverilleni että mitä siinä mainoksessa sanotaan niin oon ollu siitä asti ihan täpinöissä!
    Ois mahtavaa nähä tommonen upee lavashow, varsinkin ku en oo oikein ikinä ollu millään keikalla koska asun vähän kauempana Helsingistä. Mutta Rihannan takia oisin ehottomasti valmis kustantamaan matkat! Lisäks noi muutki arsistit kuulostaa ihan hirrmu hyviltä! :-)

  251. siskon kanssa haluttaisiin päästä viettämään loistoaikaa yhdessä ja tämä konsertti olisi ihan parasta!! :-)

  252. Liput kuuluisivat minulle, sillä ystäväni tulee heinäkuun lopulla vuoden kestävän poissaolon jälkeen vihdoin Suomeen. Olisi maailman siisteintä viedä kaveri bilettämään kunnolla ja samalla nauttimaan huippu Rihannasta.

  253. Tiedätkö sen tunteen kun olet keksinyt ystävällesi jotain kivaa/kivan yllätyksen? sen tunteen kun odotat ystävän reaktiota yllätykseen ja tiedät miten superonnelliseksi sillä yllätyksellä saat ystäväsi? mun paras ystävä ja minä rakastamme Rihannaa aivan hulluna ja meillä on paljon yhteisiä muistoja Rihanna biiseistä. Joten mikä olisikaan parempi ylläri mun parhaalle ystävälle kuin se, että veisin hänet rihannan keikalle??!!! Mun paras ystävä ansaitsisi sen keikan ja haluaisin täydestä sydämmestä antaa hänelle sen kokemuksen! <3

  254. Omasta mielestänihän lippujen pitäisi kolahdella tänne postilaatikkoon, sillä vaikken Rihannaa aktiivisesti kuuntelekaan, on tämä keikka must-listallani; Rihannalla on kuitenkin tanssihittejä, joihin on mahtia kreisijorata. Opiskelijabudjetillani ei ylimääräistä rahaa lippuihin kuitenkaan ole, joten tämä olisi kunnon onnenpotku. Ja ensi kesä on ensimmäinen täysi-ikäisenä, ja tämä keikka tekisi siitä ikimuistoisen! :-)

  255. rihanna toimii loistavasti kesämusiikkina, ja mun pitäis päästä katsomaan sitä koska kesälle ei ole vielä juurikaan mitään mahtavaa ja sovittua tiedossa!

  256. En yleinsä osallistu tälläsii, koska mulla on nii huono tuuri tälläste suhtee. :-D Mut nytte on vaa yksikertasesti _PAKKO_! Kaverin kans suunniteltii siit asti ko kuultii et Rihanna tulee suomee, et varmana hankitaa liput ja mennää! Mut nytte ko ne liput tuli myyntii, ni kummalakaa ei oo rahaa, kaikki rahat meni uusii koulukirjoihi ym. :-( Ja kaikki tulevat rahat menee yhteisee Italian matkaan toukokuus! Ja molemmat yksinkertasesti rakastetaa Rihannan musiikkii! Ja ois nii mahtavaa kuulla livenä Only Girl In The World, koska siitä tulee tajuttomasti mielee kaikkia muistoja ja sillä biisillä on tunnearvoo!
    Nii ja ois iha sairaa mahtavaa päästä ekaa kertaa jollekki festareille hih! :-)

  257. Minun ja siskoni pitäisi sillä asuessamme nykyään eri paikkakunnilla emme ehdi näkemään kovinkaan usein. Tämän lisäksi Rihanna on varmaankin ainoa asia mistä pidämme molemmat.

  258. arvo miut, koska mulle on sanottu että oon rihannan näköinen :) eli ois kiva nähä mun kaksoisolento!

  259. äää, mun pitäs voittaa noi siks koska haluisin nii kovasti päästä kerranki jollekki ihanalle keikalle, ja toihan semmonen on! :D Ja kunkunkun apuaa, emmä tiiä! Se ois vaa nii parasta jajajaj kaikkea!

  260. Pakkohan tuonne olisi päästä, oma budjetti ei vaan oikein antaisi periksi… Lupaisin tanssia jalkani kipeiksi!

  261. mun pitäis voitta noi liput koska tykkään rihannasta ja toi tinie tempahkin kuuluu mun lemppareihin :’d enkä oo koskaan ollu festareilla tai jossain vastaavassa tapahtumassa.

  262. Haluaisin voittaa liput koska silloin pääsisin viettämään aikaa siskoni kanssa. Emme ole koskaan olleet missään konserteissa tai missään suuremmissa tapahtumissa tänä kesänä voitaisiin nauttia kesästä, musiikist ja toistemme seurasta, toisin kuin viime kesänä.
    Heti kuin näimme että tälläinen konsertti tulee, niin aloimme heti suunnitella miten pääsisiamme. Mutta ainoa ongelma on se että asumme niin kaukana, ja että reissusta tulisi aika hintava busseineen,junineen ja pitäisi löytää joku paikka jossa yöpyä. Tämä olisi mainio tilaisuus viettää aikaa siskoni kanssa ja saataisiin jotain piristystä tapahtumaköyhään kesään.

    Kiitos jo etukäteen :)

  263. tähän kisaan on kyllä pakko osallistua! ois aivan parasta päästä kattoo rihannaa livenä! nää liput kruunais kyllä mun kesän =) sitä paitsi mulla on tasan kuukaudenpäästä tosta keikasta synttärit ja täytän 18-vuotta!;)

  264. Moi! mun pitäis päästä tonne kattoo rihannaa koska oon aina halunnut päästä jonnekkin ns.festareille enkä ole ikinä päässyt, koska asun helsingin lähellä ja suurin osa musiikkitapahtumista on kaukana, ja olisi aivan mahtavan upeaa päästä katsomaan rihannaa koska hän on maailmanluokan tähti ja aivan älyttömän hyvä laulaja! minulla ei ole kesällä muutakaan odotettavaa töiden lisäksi ja olisi mukavaaa päästä loppukesästä rentoutumaan! =)) toivottavasti voitan !

  265. Mulla on elokuussa (10. päivä) synttärit ja toi ois niin paras lahja! :–D Tiedän jo kenen kaverin kanssa lähtisin, koska hän pitää Rihannasta ihan älyttömästi. Toi olis muutenki aivan upee päätös kesälle ja MÄ HALUAN NOI LIPUT! :—D

  266. Sen takia pitäis päästä, ku tosiaan vielä tähä mennessä en koskaan oo festareilla päässy käymään. (:

  267. voi haluisin tosipaljon päästä keikalle koska oon aina tykänny rihannan musiikista ja muistan mun ekan limudiskon kun biletin pon de replayn tahtiin ! se oli eka kerta kun rohkenin mennä ihmisten keskelle tanssimaan(vaikka se olikin tanssilattian reunassa) ja mulle tulee kappaleesta aina itsevarmempi fiilis :):)

  268. Rihanna on vaan niin ihana! Oon fanittanut sitä jo vaikka kuinkakauan enkä ole päässyt näkemään livenä joten tämä olis täydellinen tilaisuus!

    Ja voiko sitä tyyliä ja niitä hiuksia olla jumaloimatta?? EI.

  269. en ole käynyt paljon keikoilla, koska lippujen hinnat ovat niin korkeita ja koska minulla menisi vielä enemmän rahaa matkakuluihin + majoitus, koska asun kaukana helsingistä. tämä tilaisuus olisi ainutlaatuinen, koska saisin liput ilmaiseksi ja olen t o d e l l a suuri rihanna fani<3 olen missannut liian monet hyvät artistit, lady gaga, enrique iglesias… jotka ovat keikkailleet helsingistä mutten ole rahapulan takia päässyt. toisaiseksi olen joutunut tyytymään vain kavereiden ja mudien kuvaamiin tyoutube live vidoeihin… olisin unelmien täyttymys päästä erityisesti rihannan keikalle, koska hän on varmasti mahtava esiintyjä ja juuri hänen tyylinsä on niin ihana!

  270. AaaAA..koska Rihanna on ihanaihanaihana! Aivan mahtava laulaja ja inspiroiva henkilö niin monella tasolla :) Ois vaan niin mahtavaa päästä kesän päätteeksi vielä noin mahtavaan tapahtumaan vaikkapa parhaan kaverin kanssa ja ottaa viimeiset mehut irti kesästä, sen voimalla jaksais varmasti palata töihin/opiskeluiden pariin!

  271. moi! ois ihan mahtavaa päästä tonne! en oo ikinä ollut missään tän tyylisillä keikoilla ja ollaan serkun kanssa tästä haaveiltu jo jonkin aikaa :D olis aivan mahtava saada noi liput :)loppu kesä on muutenkin hieman ankea,mutta tuo keikka piristäis sitä aika kummasti! :-D

  272. mä en oo juuri koskaan päässy mihinkään isoille keikoille, enkä oo ikinä astunut jalallanikaan festareille.. ja oon haaveillu jo tosi pitkään siitä, että pääsisin kattomaan Rihannaa! Sellanen tilaisuus, kerran ku se tulee Suomeen, ni sit on yks rahanreikä taas tiedossa. Yks mun Rihannan lempibiiseistä on Russian Roulette, enkä osaa edes kuvitella millanen tunnelma olis ku sen kuulis livenä..! olis tosi huikeeta, muutenki aika laimee kesä tulossa, tuollainen valopilkku sais koko kesän ihanimmaks ikinä.. siinä on hieman syytä miksi mun pitäis päästä nimenomaiselle keikalle :)

  273. Mun pitäis saada toi lippupaketti, koska töitä luvassa koko kesä sekä YO-kirjoituksiin lukemista eli toi ois huippu mahtava tilaisuus lopettaa kesä jonkun ihanan ihmisen seurassa ja loistavaa musiikkia kuunnellessa! :) ja ois myös ihana tapahtuma ennen huippukiireistä syksyä ja lukion viimeistä vuotta!

  274. ää noh noh. miun kesäsuunnitelmissa on töitä, töitä, töitä, pääsykokeet ja töitä. ois ihan kiva piristys mahduttaa tonne väliin jotain noinkin siistiä settiä ;)

  275. miksikö juuri minun pitäisi saada liput?
    hmm ni ensinäki Rihanna on ollut aina aivaaan mahtava artisti niin muusikillisesti kuin myös tyylillisesti(onko toi sana:D) Oon aina halunnu päästä kattoo sitä ihan sikana mutta viimekerralla en päässyt ja nytkin on vähä ku n assuu toisella puolella suomee nii koko matka tulee kustantamaan aika paljosen!:D Tykkään myös sikana muista artisteista jota siellä esiinty ja paikan päällä on varmasti niin magee tunnelma että sinne ois vaan pakko päästä!

  276. Mun pitäisi päästä koska kaikki muut kaifferit on menossa ja ite oon persaukinen mustavalas joka jää sitten yksin kyyhöttämään mereen kun muut pääsee bailaa Rihannan tahdissa ja näkee mielettömän keikan ! Valaat haluavat kuulla lisää uusia ääniä ja varsinkin Rihannan ääntä ja näkeä ! PELASTAKAA VALAAT !!!

  277. Mun pitäisi saada liput sen takia, että voisin viedä parhaan kaverini tuolle keikalle ja ilahduttaa häntä. Kaverini fanittaa Rihannaa kovasti, mutta hänellä ei ole rahaa ostaa lippuja ja toteuttaa haavettaan. Hän ei päässyt valmistuttuaan töihin mihinkään, eikä uuteen kouluun. Hän elää työttömyystuella kituuttamalla, joten rahaa ei jää ruuan ja laskujen jälkeen mihinkään. Mielestäni hän kaipaisi kesään jotain unohtamatonta tempausta joka piristää, ja tämä keikka voisi juuri olla sitä! :)

  278. Liput kuuluis mulle koska… jaksaisin varmasti pomppia koko keikan ja laulaa vielä mukanaki!! Sillä on vaa nii tanssittavia biisejä et huhheijaa!tanssin niitä aika nolosti ku kuuntelen iPodia ja käppäilen iltahämärässä kotiin. onneks Kalliossa kukaan ei kato pahalla. :) et joo, ois siistii nähdä tämä tytsy lavallakin!
    Kesätyö on vain osa-aikaista ja minimipalkkaista niin ei taida pennoset riitä lippujen ostoon.

  279. Minun pitaisi saada liput silla asun nyt vuoden jenkeissa ja suomeen olis tarkoitus tulla kesan puolivalissa. Suomessa odottavien kavereiden kanssa olisi siis tarkoitus viettaa unohtumaton kesa kun palaan takaisin. Varsinkin kun kesaan mennessa me kaikki olemme tayttaneet 18 niin kesan meiningit voi olla jo vahan erilaiset. Rihanna ja Tinie Tempah (ja tietty oma lempparini santigold) olis siis mita mahtavin tapa paattaa ikimuistoistoinen kesa.

  280. Mä todella haluun nämä liput. Kaveri varmasti löytyy mukaan ja Rihannan näkeminen ja kuuleminen livenä tekisi kesästä ehdottomasti unohtumattoman. Rihannan biisit on koukuttavia ja Rihannan likehdintä on lumoavaa. Tätä mun kesä todella tarvitsee.

  281. Haluaisin päästä katsomaan rihannaa, koska oon joskus tykännyt hänen musiikistaan paljonkin! Ja moniin biiseihin liittyy ihania muistoja, jotka haluaisin jakaa ihanan ystäväni kanssa. Lisäksi ystäväni ansaitsee hemmottelua, koska hänellä on ollut hieman vaikeaa viimeaikoina, ja siksi haluaisinkin ilahduttaa häntä jotenkin :)

  282. Mun pitäis päästä kattoo Rihannaa, koska se on aina ollu yks mun lemppari artisteista ja viime kerralla olin mukamas liian nuori menemään yksin helsinkiin, joten en päässyt sinne :s Nyt olen vanhempi ja saisin hyvän syyn vierailla samalla helsingissä jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt, kun en ole ikinä ollut millään keikalla, niin olisi aivan mahtavaa jos ensimmäinen keikka olisi vielä oma suosikki artisti ! Se olisi jotain parasta, olisi myös mukava kokea tuo tapahtuma parhaan ystäväni kanssa joka unelmoi myös Rihannan näkemisestä ! Kesäloma saisi kyllä unohtumattoman lopun ja tuo keikka piristäisi kummasti !

  283. mun pitäisi päästä tuonne fiilistelemään, koska alkuperäset suunnitelmani parin viikon reissusta espanjaan ja siellä festaroinnista ei tuu onnistumaan – oonkin koko kesän töissä. . . kyllä piristäis :) !

  284. Mun pitäs päästä kuuntelemaan Rihannaa, koska Pon de Relplay on ehdoton tanssibiisi nro.1. Lisäks Rihannan tahtiin jammailu kuuluu mun ”näitä teen yksin himassa verhot kiinni ettei kukaan näe”-asioihin ja viimeistään kesän lopussa mun sisäinen tanssihirviöni tahtoo beachille! Lisäks mä ja poikaystävä kaivataan jotakin muuta kun kotona löhöömistä: ehkä tää beach-tanssi sais meihin molempiin vähän virtaa!

  285. Ensinnäkin Rihannaa ihailtavampaa ihmistä en oikeesti osaa sanoo! Biisit on niin herkkiä kun kunnon biletys musiikkia. JA SE TYYLI AHH!! mutta syy miks just mun pitäs saada on se kun ensi syksynä mun paras ystävä, jonka oon tuntenu jo kauan, lähtee vuodeks pois vaihtoon. Haluisin ehdottomasti meille ihan muiston just ennen lähtöä. Ikävä tulee kuitenkin olee kova ja tää mun kaveri on muutenki ollu välillä vähän haikeena ja samalla innoissaan. Mun mielestä tää olis vaan paras tapa ilahduttaa ihanaa ystävää. JA muutenki se on auttanu mua tän vuoden aikana niin monissa mun suruissa. Oliski siis oikein antaa, sille välillä jotain suurta ja ilahduttavaa. Emilia on fanittanu Rihannaa muutenki tooosi kauan. Hyvää kesää! :)

  286. Mulla pitäis päästä On the beachille koska en oo vielä kertaakaan missään festareilla ollu ja hinku olisi kyllä kova!

  287. Haluaisin tosi kovasti liput, koska ois ihanaa viettää yks täydellisen rentouttava, lämmin kesäpäivä poikaystäväni kanssa elokuussa, jolloin meiän pitkä etäsuhde saa vihdoin päätöksen! Juhlan aihetta siis ois, ja tää ois mahtava tapa juhlistaa sitä :–)

  288. Mun pitäis päästä kattomaan Rihannaa, koska kyseessä on niin mahtava esiintyjä, että oksat pois! Mulla menee luultavasti koko kesä töissä, ilman mitään sen kummempia lomia ja synttärit on elokuun 21, joten siinä olis myös ihan mahtava synttärilahja!

  289. Mun pitäis päästä tonne koska en oo enne nähny Rihannaa livenä ja toi vaan yksinkertasesti kuulostaa mahtavalta! :—)

  290. about kuuukaus sitten kattelin rihannan live-esiintymisiä netistä ja mietin et voi kun se tulis suomeen! ja kuinka ollakkaan, sehän tulee!! olin tosi innoissani, kunnes näin lipun hinnan…yksinkertaisesti mulla ei oo varaa sen hintaseen lippuun, mutta en silti haluis jättää tällasta keikkaa näkemättä! ehkäpä tä arvonta vois olla mun pelastava enkeli:)

  291. Minun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa, koska se olisi ainutlaatuinen tilaisuus nähdä huippuhyvä artisti! Kuuntelen unfaitfulia ja disturbiaa (+monia muita) uudelleen ja uudelleen.<3
    Helsinki on lisäksi tuleva kotikaupunkini, jonka tunnen todella huonosti ja mikäs olisikaan parempi keino tutustua kaupunkiin ja kaupunkilaisiin kun ulkoilmatapahtuma, jossa tunnelma on varmasti katossa!
    Ps. Minun on myös väitetty muistuttavan Rihannaa.. Tiedä siitä sitten, mutta tulisihan se selvittää.;)

  292. Mun pitäs ehottomasti voittaa,hihii, koska Rihanna on ihana ja olis niin täydellinen kesän loppu päästä tonne biksuissa rantabileisiin ja kuunteleen Rihannaa ja tsekkaileen rantaleijonia, wihii;-)

  293. Mun koska elämä on pelkkää lukemista (kirjotukset oli, nyt pääsykokeet) niin olispa jotain positiivista tässäkin. :D

  294. Näin Rihannan silloin kun hän keikkaili Suomessa aiemmin mutta oli jotenkin tosi vaisu livenä. Nyt tykkään vielä enemmän näistä uusista biiseistä (tai ainakin öisin baarissa ne on ihan parhautta :DD) niin olis mageeta päästä taas näkemään millaisen lavashown tytsy saa nyt aikaan! Ja oikeastaan muakin nappais tuolla ihan simona Santigold AAAAHHHH lemppari!!

  295. mun pitäisi päästä katsomaan rihannaa, koska ihailen hänen karismaansa ja rakastan popittaa rihannan hittejen tahtiin, ne tuo taatun hyvän fiiliksen ja mikä parasta hittejä sen kun tulee toisensa perään! plus tinie tempah ja santigold ovat myös ihan mielettömiä, ei varmasti tulisi ihan äkkiä tulisi tilaisuutta päästä kuuntelemaan tällaisia nimiä vieläpä samalla fiilistellen kesää hietsun rannalla :)

  296. ÄÄ rakastan yksinkertaisesti Rihannaa ja sen takii mun ois päästävä sinne keikalle! Mulla ei taida olla nyt tarpeeksi rahaa niihin lippuihin, koska oon köyhä opiskelija (:-D), ja pelkään sitä että kaikki liput tänne konserttiin loppuunmyydään huomenna! :-( ja sit en pääse sinne keikalle… Ois aivan sikamahtavaa päästä näkemään Rihanna & kumppanit livenä!! Rihanna on niin upea nainen.
    En oo ehtiny ostamaan kesäks mihinkään festareille ym lippuja vielä, koska rahatilanne on mitä on, niin olis aivan mahtavaa voittaa liput ja päästä tänne konserttiin! :-) hih!

  297. En ole päässyt käymään keikoilla pitkiin aikoihin, ja tämä pitkä käymättömyys-putki olisi hienoa katkaista Rihannan keikalla :)

  298. Siis kyllä. Rihanna on kuuma ja mitä kaikkee, kyllähän sen nyt haluis nähdä varmaan kaikki livenä. Ehkä just mun pitäis silti päästä tsekkaan se koska siellä on myös Santogold joka kiinnostaa kovaa. Eli olisin lähinnä hiton iloinen jos saisin liput ja pääsisin näkeen nää kaks lyyliä samana päivänä! Jau.

  299. Mun pitäisi päästä keikalle mukaan fiilistelemään, koska mikä voisi kruunata kesän paremmin kun RIHANNA – artisti jonka mä uskoin olevan yhden hitin ihme!

  300. En taida kuulua iän puolesta ”oikeaan kohderyhmään”, mutta osallistun silti ;)

  301. Pitäis päästä fiilistelemään ja rentoutumaan super-hyvän musiikin tahdissa. Ja Rihannan näkeminen olisi kyllä täydellinen ylläri <3 :)

  302. Mun pitäis päästä On the Beachille, koska viimesin näkemäni maailman luokan tähtiartistin/-yhtyeen keikka oli SPICE GIRLS!! Ja se oli ALA-ASTEELLA, joskus miljoona vuotta sitten!! :D

  303. Rankat ajat edessä, konserttia odotellessa jaksaisi paremmin elokuulle. Ja taitais olla mun nimpparipäiväkin.

  304. Mun pitäis päästä kattomaan Rihannaa, koska kyseessä on niin mahtava esiintyjä ja en ole ennen nähnyt Rihannaa livenä

  305. Tietenkin haluun Rihannan keikalle koska kuuntelen päivittäin hänen energistä musiikkiaan. Varat ei riitä täältä pohjoisesta keikalle.. joten jos saisin liput niin kuitenkin varaa ois matkoihin ja yöpymiseen ….

  306. Mun pitäs voittaa liput, koska toi keikka olis hyvää laatuaikaa mulle ja mun poikaystaävälle. Rihanna on mun lempiartisti ja Tinie Tempah on mun poikkiksen lemppari!! Muutenki ku koko kesä työskennellää nii ois sit syksyllä kivä tehä jotain noinkin hauskaa yhdessä :)))

  307. On the beach ja Rihanna kuulostaa mahtavalta, olisi hienoa päästä mukaan.

  308. tyttäreni on hulluna rihannaan ja myös minä pidän paljon…olisi kiva yllättää tytär

  309. Mä täytän kahden kuukauden kuluttua 18 ja mulla on kovat odotukset tän kesän suhteen! Koska festareille ei todellakaan riitä rahat, niin ajattelin tehdä jotain vähän lähempänä! Viime kesä oli niin sukka kaikin puolin, joten toivon että tästä kesästä tulee huippu! Rihanna olisi piste iin päälle :)

  310. Lomaa ei tänäkään kesänä ole, joten Rihannan näkeminen olisi taatusti kesän kohokohta. Sen avulla jaksaisi pitkään!

  311. IHANAA! Radiosta kuulin Rihannan saapuvan Suomeen, mutta köyhänä työttömänä opiskelijana ei ole varaa satsata kalliisiin lippuihin. Yhdellä parhaalla ystävälläni olisi vielä elokuussa noihin aikoihin synttärit, ja hän on kaveriporukastamme ainoa kenelle emme ole vielä järjestäneet synttäreiksi yllätystä. Olisi siis mahtavaa saada nämä liput Rihannnan keikalle ja yllättää ystäväni aivan fantastisella tavalla!

    Hymy huulilla jään odottelemaan arvontaa, jos vaikka tällä kertaa arpaonni osuisi kohdalleni! ;)

  312. Eikää!! Ihan mieletön tilaisuus! Olen tässä viikon vääntänyt kättä itseni kanssa, koska mua houkuttelee niin paljon tän kesän flow, sekä tietysti tää hietsu. Tuntuu kuitenkin, että flow vie voiton lykke lin johdolla, ja itken verta, koska ei ole vaan varaa törsätä kumpaankin tapahtumaan. Lisäpotkun katkeruuteen tuo se, että paljon kavereita on menossa hietsuun ja missaan varmasti niin paljon jos jää menemättä :< Nyt sormet ristiin ja silmät kiinni toivomaan et kerrankin arpaonni suosis mua!

  313. En ole ikinä ollut festareilla enkä konserteissa ja nyt olisi yksi idoleistani tulossa suomeen.Muuten en pääse katsomaan jos onni ei suosi.

  314. Koska minulla ei ole muuten mahdollisuutta päästä katsomaan vastaavaa tapahtumaa.

  315. Toivottavasti se on kesän kuumin päivä, ettei vaan suomen sää pilais tätäkin

  316. Mun pitäs päästä kuuntelemaan Rihannaa, koska Pon de Relplay on hyvä. Lisäksi Rihannan tahtiin tanssiminen kuuluu mun diskotanssimiseen. Rihanna on mun idoli.

  317. Olen suuri fani ja en ole koskaan aiemmin päässyt Rihannan keikalle eli nyt lähtisin mielelläni tyttöystäväni kanssa!

  318. Mun pitäisi voittaa liput keikalle, koska en päässyt edelliselle Rihannan keikalle typerän flunssan takia :-( Veisin mun parhaan kaverin tonne ja se olis aikas hyvä kesän lopetus molemmille, kun loma päättyy samoihin aikoihin kun toi keikka! :-)

  319. mä haluan tuonne,kun en ole koskaan nähny rihannaa ja rahaa ei ole lippuun

  320. Rihanna on aivan järkyttävän ihana ihminen/artisti/nainen. Hänestä on pikkuhiljaa muodostunut suuri ikoni ja roolimalli mulle. Rihannan pukeutumistyyli, hiustyyli ja koko asenne inspiroivat toistuvasti. Chris Brownin ja Rihannan kohu vain laajensi ihailuani naista kohtaan, miten joku voi selvitä niin hyvin pahoinpitelystä? (ja ei ole tyttönen ottanut moista hulttiota takaisin, go girl!) Huh huh ja nyt mimmi tulee tänne kylmään Suomeen, ihan tajutonta! Lippu kyseiselle keikalle olis aivan mahtava, sillä kukaan kamuista ei oikeen ole lämmennyt sille että lähtisivät mukaan keikalle, koska hinta on niin suuri… sen takia tämä olis just mun pelastus niin saisin kamunkin sitte mukaan! Kesä menee töissä suurimmaksi osaksi, joten tällainen loppu kesälle olis niin mahtava, ettei jäis kesästä maistumaan vaan työ. En oo koskaan ollut missään R`n B keikalla, kunnon showmeininkiä kattomassa. Joten senkin takia tä olis ihan supermahtavaa!

  321. Haluaisin keikalle, koska oon aina fiilistellyt Rihannan ulkonäköä, musiikkia ja asennetta. En päässyt viime kerralla katsomaan Rihannaa, joten nyt olis upeeta voittaa liput, varsinkin kun festareilla on noin upeat puitteet!

  322. No, en ole ikinä ollut yhtään missään keikalla enkä konsertissa, joten nyt olisi aika mennä :)I love Rihanna!

  323. Kelpaako syyksi ihan yksinkertaisesti se, etten ole koskaan voittanut lippuja millekkään tällaiselle keikalle? Voi onni, suosi minua! :)

  324. Piristäisi kyllä sairaslomalaisen kesää, millä todellakaan ei ole varaa tehdä tänäkään kesänä mitään muuta kuin kantaa saikkerahoilla lääkkeitä apteekista =(

  325. Oon fanittanut Rihannaa varmaan kutosluokalta asti, ja minä pöljä menin ostamaan liput… Nyt ei sitten ole varaa molempii, joten oishan tää kiva voittaa =)

  326. haluasin liput koska rihanna on lempi artistini enkä ole ikinä päässyt hänen keikalleen! :)

  327. Siksi, etten ole koskaan ollut tuollaisessa isossa konsertissa ja olisi jo korkea aika…

  328. No, en ole ikinä ollut yhtään missään keikalla enkä konsertissa

  329. Hakuaisin nähdä Rihannan livenä uudestaan, oli niin hyvä!! Ja vielä hietsus 8)

  330. En oo koskaan käyny missään keikalla ja olisi upeeta mennä avopuolison kanssa yhdessä. Ja tää vois olla mielenkiintone nähä livenä (:

  331. En ole koskaan ollut missään isossa konsertissa joten olishan se suuri elämys.

  332. Haluaisin nähdä Rihannan livenä kesällä hyvissä fiiliksissä ja sillee, se olisi niin siistiä ! Ja tietenkin kaverin kanssa olisi tuplasti hauskempaa. Minulla ei kuitenkaan ole varaa lippuun, joten en pääse sinne muuten. Kumpa arpa suosisi minua kerrankin !

  333. Asun vähän kauempana ja tarkotus ois mennä kesän lopulla Helsinkiin poikaystävän kanssa vähän kiertelemään kun hän pääsee pois armeijasta, ja tässähän ois vielä aivan mahtava syy matkaan !

  334. Haluaisin voittaa liput sillä itsellä ei pienituloisena ole ikinä ollut varaa tälläisiin isompiin tapahtumiin.

  335. Ihan vaan siksi, että kaksi lepakkotyttöä pääsee kuolaamaan lempiartistinsa Rihannan perään. ;) Unelma!

  336. Olisi mahtavaa nähdä maailmanluokan tähti livenä! Fanitan Rihannan musaa, ja voin vain kuvitella tunnelman aurinkoisessa Hietsussa Rihanna laulamassa. Liput ovat aika kalliita, joten olisi hienoa voittaa tätä kautta ne, ja päästä poikaystävän kanssa katsomaan keikkaa :)

  337. Antaisin liput tyttärelleni, joka ei ole koskaa käynyt missään isommassa konsertissa.

  338. Koko kesäloman kruunaisi On the Beach konsertti, alku kesäloma kuluu hieman Saksaa kierrellen ja mikään ei olisi niin huippu kuin bikinit päällä rannalla loppukesän lämmöt iholla! <3

  339. Voi haluisin niin kovasti keikalle mutta ei anna rahatilanne periksi! Olis huippua voittaa liput koska en IKINÄ voita mitään arvontoja.

  340. Ääk ihan mahtavaa! Rihanna olis niin siistii nähdä livenä, en oo sitä koskaan nähnykää. Lavashow on varmasti upee ja Rihannan vaatetuskin sen mukainen. Sen musiikki sopii niin hyvin tollasiin rantabileisiin!

  341. Olisi ensimmäinen kerta kun pääsen katsomaan isonluokan maailmantähteä livenä, unohtumaton kokemus varmasti!! :)

  342. Haluaisin päästä Rihannan keikalle, sillä en ole ikinä ennen ollut missään konsertissa ja Rihanna on yksi lempiartisteistani. Lisäksi olisi mahtavaa ottaa mukaan hyvä ystäväni, joka täyttää vuosia 14.8.

  343. olisi ihana nähdä rihanna livenä, varsinkin kun hän muutaman vuoden oli ihan lemppariartistini. ja muutenkin, mikä mahtava tapa päättää kesä!

  344. Tein pienempänä tanssiesityksiä siskon kaa Rihannan biiseihin ja voin jo kuvitella mun ja mun kaverin hyppimässä hulluna Rihannan tahtiin auringonlaskun aikaan aijaijaij olisin NIIN fileissä !!!!!!:)

  345. Rihanna on aivan loistava artisti, niin moni rihannan biisi on aina saanut mut hyvälle tuulelle! JA OLISI mahtavaa päästä katsomaan Rihannaa livenä!

  346. Ennen en tykänny Rihannasta juur yhtään, siis silloin r’n’b-tsiksi-aikoina, mutta nykyään neiti tekee niin katu-uskottavaa poppismusaa et huh-huh. Monet kerrat baarissa tullu kreisibailattua sen biisien tahtiin ja oishan se nyt upeeta tehdä myös livenä!

    Viime keikka meni sivu suun ja voi olla että tämäkin menee, jollen satu voittamaan lippuja, sillä rahatilanne on meikällä melkosen huono. Lisäksi mulla on yksi ystäväinen, jonka ehdottomasti ottaisin mukaan moista tapahtumaa kokemaan =)

  347. Rihanna on aivan uransa alusta asti ( muistan edelleen kun tanssittiin joskus ala-asteen vikalla luokalla diskossa Pon de Replayta ihan innoissamme äitiltä lainatut ripsarit ja luomivärit huulikiillot naamassa :D Silloinhan vielä päti se sääntö, että mitä enemmän meikkiä sitä naamassa, sitä nätimpi ja vanhemman oloisempi oli :D) ollut yksi lempiartisteistani, jolle on kehittynyt tässä viime vuosien aikana aivan mahtava tyyli myös loistavan musiikillisen uran ohelle.
    Ja keikkakokemukseni todellakin rajoittuvat sinne toisen luokan kesään, kun oltiin kaverin kanssa katsomassa Tik Takkia Kotkan Meripäivillä :D joten ei pahitteeksi olisi nämä uudetkaan kokemukset :D Sen lisäksi sain juuri kuulla, että Flow on ilmeisesti k18(?), jonne olisin muuten Kanye Westiä lähtenyt katsomaan, mutta ikä jää juuri ja juuri siitä puolesta vuodesta kiinni. Mikä hieman harmittaa :(
    Mutta Rihannan ja aivan fantastisen Tinie Tempahin näkeminen aurinkoisella hiekkarannalla olisi varmasti kesän yksi kohokohdista ja pelastuksista :)

  348. Olen ollut vain yhdesti suuremmalla keikalla ja Rihannalla olisi varmasti tulossa oikein mahtishow. Olisi siistiä päästä näkemään. :) Ja hei ulkona kesällä? Jee!

  349. En ole ikinä Rihannaa nähnyt ja keikkakokemukset yleensäkin ovat vähäisiä ja olis mieletöntä aloittaa näin huippunimellä!

  350. olishan se mahtavaa nähäd noin maailman laajuinen tähti ihan omin silmin ja tosin en ole koskaan ollu missään vastaavassa tapahtumissa

  351. Rihanna on ehdoton kestosuosikkini, rakastan hänen biisejään ja kävin viimeksikin katsomassa Rihannaa, kun hän oli Suomessa v. 2008. Nyt olisi lyhyt matka katsomaan Rihannaa, kun asun lähellä Hietsua :)Pakko päästä!!

  352. Mulle, mulle liput! Rihanna on ehkä ihanin nainen päällä maan! Mulla vaan ei ole varaa noihin lippuihin, itken täällä :'( Mutta ehkä tän kisan avulla pääsisin näkemään ensimmäistä kertaa idolia? ooh, olis rakkautta! <3

  353. Olisi kiva piristysruiske opiskelijan kesään! Kun ei muuten sovi lomamatkailut ja festariliput budjettiin! Tykkään paljon Rihannan biiseistä, ja olenkin joskus aiemminkin haaveillut päästä katsomaan hänen keikkaansa, hänen ollessa Suomessa. Olisi kyllä niin huippumahtavaaa! :)

  354. Mielenkiintoinen kokemus voisi olla tuo Rihannan konsertti, varsinkin, kun harvemmin käyn moisissa

  355. Wau! :) No tota joo, tästä tulee vaikeeta. Mun pitäis päästä Rihannan keikalle, koska Rihanna on ollut jo pitkään mun yksi pitkäaikaislemppariartisteista. En myöskään ole koskaan ollut millään keikalla ikinä, joten olisi varmasti aika mahtavan upea ensimmäinen keikka! :) Lisäksi rakastan tuon tähden tyyliä, joten olisi ihan mahtavaa nähdä lavashow, josta tulee varmasti ihan mahtava! :D Lisäksi mulla ei varmaan ole itse edes varaa ostaa noin kalliita lippuja ja jos sattuisi olemaan, kellä kaverilla sitten olisi rahaa? Joten aika toivotonta… toivottavasti mulla kävis arpaonni edes kerran (mä en oo IKINÄ voittanu mitään.:D)!!! Mahtavaa!<3

  356. Mun tulis voittaa liput, koska en oo ollu ikin tommosel kunnon keikalla<: enkä oikee tiie et kenenkä keikalle oisin halunnu mennä, mut eilen ku kuulin täst Rihannan keikasta sattumalta nii päätin et tonne haluun! Aamulla kaikki ei sit menny suunnitelmien mukaan. Piti soittaa äitille 9 aikaan että muistaa varata nää liput, en kerenny, eikä se muistanu ja sinne meni. Otti päähän, siel ois tulos varmasti ihanat beach partyt ): !
    JA SITTE VIELÄ TINIE TEMPAH.
    Serkkuki sais mukavan yllärin(:

  357. Haluisin sinne oikeestaa siks, koska tänään aijemmin mietin että oispa kiva päästä ja kun näin tän sun postauksen nii melkein rupesin kirkumaan:D Rihanna kuuluu mun lemppareihin joten ois siistiä ottaa kaveri mukaan ja lähtee fiilistelee Rihannaa livenä kesäseen Hietsuun(:

  358. olisi todella kivaa jos voittaisin nuo liput. vielä just tona päivänä näen siskoni pitkästä aikaan (pitkään tarkoitan 8 vuoteen). Olisi kiva päästä siskoni kanssa katsomaan yhdessä rihannaa ja viettää ikimuistoisen päivän !

  359. mun mielestä mulle kuuluis liput koska mulla on kerrankin niihin varaa! :) oon näät abi eli koulupäivät ohi ja teen ahkerasti töitä. lisäksi tää kevät on ollut kovaa kuraa mulle joten ansaitsisin ihanan piristyksen! :) ja en käy ikinä edes keikoilla joten se kertoo paljon että juuri rihannan keikalle mulla on kova halu päästä!!! :)
    <3

  360. Mun pitäis voittaa nää liput koska oon koko kesän töissä aina 14.8. asti täällä pikkukaupungissa jossa ei paljoa tapahdu ja oishan se melko täydellistä juhlia sitten (mini)loman alkua 15.8. Rihannan ja muiden kanssa!
    Plus I love Santogold.

  361. Kaverini ja minä haluaisimme keikalle todella kovasti, mutta rahatilanne on esteenä. Rihanna on ollut vain kerran aikaisemmin Suomessa (enkä päässyt sinnekkään) joten olis ihan huippuu päästä tällä kertaa!

    ps. aivan MAHTAVA kisa! Onnea kaikille (=

  362. Rihanna nyt sattuu olemaan maailman jumalaisin olento maan päällä. Mahdollisesti jopa koko maailmankaikkeudessa, en usko, että edes tämän tuntemamme maailman ulkopuolella on yhtä valovoimaista tähteä.
    Rihanna on persoonallinen, tyyli-ikoni, superlaulaja (voisi olla -malli myös) ja tehnyt mielettömästi duunia päästäkseen asemaansa. Hän ei ole mikään britneyspears -robotti vaan vakavasti otettava esiintyjä! Rakastan häntä.

  363. ai mikskö mun pitäis päästä sinne ?? no ainaki siks ku haluun sinne ihan nääääääääääääääääääääääääääääin paljon ja siit tulis ihan supermakeeta !!

  364. Oivoi! Rihanna + hietsu + loppukesä + ystäviä + hyvä fiilis = rakkautta.

  365. Kyllä liput tänne kelpaisivat! Olen jo pidemmän aikaa tykkäillyt Rihannan meiningistä, ja upeaahan se olisi päästä paikan päällekin katsomaan, miltä liveshow vaikuttaa!En ole myös ikinä ollut tälläisellä isommalla keikalla, joten pelkästään senkin vuoksi olisi kiva päästä näkemään tapahtuma, esiintyjästä sitten puhumattakaan…

  366. Oioi, se olisi unelmien täyttymys ja tiedän jo kenet ottaisin mukaan. Rihanna on vaan niin ihana persoona ja vielä hyvä laulamaan (+ kaunis). Enkä kyllä ole aikaisemmin beach keikkaa kokenut (:

  367. Mun tulis saada toi lippu ehdottomasti, koska rantabileet+Rihannan keikka-minä ei ole sopiva yhtälö. Liput olis jo taskussa jos ei olisi rahapulaa! Mutta toivotaan että tässä arvonnassa nappais ;-)

  368. Pakko päästä! Viimeks kun Rihanna oli Suomessa nii en päässy koko keikalle. Tää olis eka kerta kenenkään artistin konsertissa ja ois ihan supermahtipontista voittaa nää liput!

  369. Just mun pitäis päästä katsomaan Rihannaa, koska ens syksynä erotaan jo päiväkoti-ikäisistä tunnetun parhaan kaverin kans ihan eripuolille Suomea opiskelemaan, ja Rihannafaneina toi ois sellanen kiva viimeinen kokemus meille! (ja okei ihan vähän myös sen takia että Rihanna on ehkä maailman siistein tyyppi, ja oon aina halunnu nähdä sen livenä!)

  370. ´cos i wanna wanna wanna jee jee jee because i wanna wanna wanna jee jee jee jee jee

  371. En ole aikaisemmin ollut isolla keikalla, joten tämä olisi aivan loistava tilaisuus sellaiselle päästä. Pidän myös Rihannasta ja hänen musiikistaan, joten olisi mahtavaa päästä seurailemaan kyseistä staraa ihan livenä:)

  372. Ystävälläni on syntymäpäivä samana päivänä kuin keikka, ja mikäpä sen parempi syntymäpäivälahja hänelle olisi kuin päästä beach partyihin lempiartistin keikalle hyvässä seurassa :)

  373. Mahtavaa olisi voittaa liput ja miksi juuri minä niin siksi, koska en tiedä yhtäkään huonoa biisiä Rihannalta eikä biiseihin kyllästy vaikka kuuntelisi kuinka paljon! Mikä olisi hienompaa kuin päästä paikanpäälle kuuntelemaan tätä upeaa artistia ja laulamaan hänen laulujaan, joista tulee ihan älyttömän hyvä fiiilis joka kerta kun kuulee!!!!KESÄ OLISI PELASTETTU!

  374. Kerrankin olisi mahdollisuus päästä UPEAN laulajan keikalle, koska se on ikärajaton. En osaa edes kuvitella kuinka hieno kokemus siitä tulisi jos paikanpäälle pääsisi, ja tietenkin kun saisi ottaa mukaan ihmisen, jolle merkitsisi todella paljon päästä keikalle! olisi kerrassaan mahtavaa voittaa lippupaketti!

  375. koska rihanna on niin mahtava artisti!! olen ollut fani jo kauan. :)

  376. En ole koskaan ollut missään konsertissa
    että eiköhän olisi jo aika ja Rihanna on
    todella makee

  377. Mun pitäis päästä rihannan keikalle koska se on mun suosikkiartisti ja koska en ilman näitä lippuja sinne pääsisi :)

  378. Viimeksi kun oli Suomen vierailulla, piti käydä katsomassa, mutta sitten iski keuhkokuume ja se jäi siihen, että josko tällä kertaa paremmalla onnella. Yksi suosikkiartisteistani ehdottomasti!

  379. määkin haluisin tonne koska tarttisin vähä jotai äksöniä. :—)

  380. Haluan päästä katsomaan laulajaa joka on ollut huipussa jo 6vuotta. ja silloin on kesä. Näiden syiden pitäisi riittää voittaa Rihannan konserttiliput :D

  381. vitsit olis UPEETA nähdä rihannan kaltainen artisti livenä ! vau!

  382. Koska silloin on mun nimpparit ja kukaan ei kuitenkaan muista onnitella (äitiä lukuunottamatta), kun nimi ei lue kalenterissa. Olis myös mahtava kuulla Umbrella varpaat rantahiekassa, auringon paistaessa taustalla, koska silloinhan ei vaan mitenkään voi sataa vettä.

  383. Oivoi ♥
    Oon kuunnellut ja ihaillut Rihannaa niin kauan kuin muistan, mutta mulla ei valitettavasti ole varaa lähteä tuonne :(
    Kumpa onni suosisi…

  384. Olisi hienoa päästä ensimmäistä kertaa elämässäni ihka oikeaan konserttiin ja saada vapaa ilta.

  385. oijjoi ! ku ekaa kertaa kuulin että rihanna on tulossa, ni olin kyllä lähössä. ja sitte ku kuulin vielä et se on hietsussa, nii-in… can’t wait! kyllä varmaan ite ostan liput ellei tässä onnista, seuraki jo tarkasti valittu.
    ei saa masentaa! eihän se elokuun puoliväli vielä mitää syksyä ole :—D oon jo unelmoinu tästä, eikä suunitelmaan kuulu kyllä alle kakskytviis astetta =)
    että sormet ristissä täälläki!

  386. Rakas arpaonni, tiedän ettei olla oltu hyvissä väleissä pitkään aikaan, mutta jos tän kerran annat periksi niin otan vaikka ne seittemän vuoden epäonnet niskoilleni!

    Joo no ite asiaan; eiköhän mulla oo sama syy kuin muillakin, RIHANNA ON VAAN YLIVOIMAISESTI SE ARTISTI JOKA ON PAKKO NÄHÄ!!
    ………niin paitsi entä se opiskelijabudjetti?

  387. Koska se olis mulle, 2 lapsen äidille oivallinen syy hankkia uudet, vähän verkkareita tyylikkäämmät vaatteet ja muodikas, ihan uusi hiustyyli. Siis eihän kukaan voi mennä niin tyylikkään leidin keikalle nukkavieruna, tylsänä itsenään. Lisäksi saisin pienen hengähdystauon kotitöistä ;)

  388. Mun pitäs päästä keikalle, koska haluisin ensinäki sinne tosi kovasti mut ei oo varaa ostaa lippuja ja koska täytin just 18v niin mun vanhemmat ei rupee enää kustantaa mulle tollasia:D Lisäks asun pikkusessa kaupungissa about 500 kilometrin päässä Helsingistä, joten Helsingissä tulee käytyä tosi tosi harvoin! Viimeks Helsingissä ollessani viihdyin lähes kokoajan hietsun rannalla, joten ois kiva päästä sinne uudestaan tosin keikkaa kattomaan:) En oo ollu oikein millään keikoilla ikinä (jos Antti Tuiskun muutamaa keikkaa joskus pikkutyttönä ei lasketa…) joten olis super super kiva päästä kattoo Rihannaa!

  389. Onhan Rihannaa tullut kuunneltua jo uran alku metreillä…jolloin kyllä siitä enemmän tykkäsinkin, mutta vieläkin tykkään! Mahtava persoona ja kaunis. =)

  390. No mä olen ollut Rihanna fani niin niin pitkään. Olisi kyllä niin mahtavaa nähdä likka livenä. :)

  391. Koska Rihanna on yksi harvoista artisteista, jonka haluaisin nähdä ja josta oikeasti pidän. Harvemmin tykästyn uusien artistien musiikkiin, mutta Rihannan (varsinkin uusin) musiikki kolahtaa. Kappaleet ovat kauniita ja meneviä ja naisella on aivan mahtava ääni! Rihannan tyyli on ihana ja punaisissa hiuksissaan hän on täydellinen. Minulla ei vaan tuota rahaa ole pistää mihinkään ylimääräiseen, joten olisi kiva piristys aloittaa uusi lukuvuosi ravintola-alalla Rihannan merkeissä. Ja mikä sen ihanempaa kuin kesä ja hiekkaranta?

  392. muutaman kerran oon keikoilla käynyt mutta kalliin hinnan takia usein jää..nyt olisi kuitenkin täydellinen mahdollisuus päästä keikkailemaan ja paikkakin on täydellinen!

  393. Veisin tyttäreni konserttiin. Täsä olisi isä-tytär-keikka aika sopiva :)

  394. Mulla ittelläni ei oo mitään kauheeta pakkoa päästä keikalle, vaikka tykkään Rihannan musiikista ja olisihan se hienoo päästä kattomaan niinkin suosittua laulajaa. Mutta ajattelin enemmänkin osallistua kaverini puolesta tähän, koska se on ihan hulluna Rihannaan ja sen musiikkiin, ja kaveri on just puhunu ettei se yksin haluu mennä sinne kattomaan, enkä mä ihan noin paljoa maksaisi lipusta, jotta kaveri pääsee sinne kattomaan idoliaan!
    Joten tää olis ihan mahtava tilaisuus yllättää kaveri keikkalipulla ja tietty hyvällä seuralla sinne! :D

  395. Ihana arvonta, jess! Rihannan keikka olisi varmasti jo elämys sinänsä artistin itsensä takia! Mutta Rihannalla on tosi monta hyvää biisiä, joista tulee ihania muistoja mieleen, niin niitä olisi mahtavaa päästä fiilistelemään livenä! Lisäksi tietysti se, että saisin yllättää parhaan kaverini ottamalla hänet mukaan keikalle :)

  396. Koko vuosi töitä, töitä, töitä eikä lomia lähimaillakaan. Tämän konsertin voimin jaksaisin työskennellä varmasti putkeen, vaikka vähän useammankin vuoden!

  397. Liput Rihannan keikalle olisi ihan uskomattoman mahtava ylläri parhaalle kaverilleni, jolla on keikkaa seuraavana päivänä synttärit!!!

  398. Syy miksi liput haluaisin, enkä niitä vielä ole ostanut, on lipun hinta. Todellinen syy on tietysti esiintyjät joita on ilmeisesti tulossa kolmen mainitun lisäksi vielä lisää. Iha huippuesiintyjät (:

  399. Rihanna on voimakas ja määrätietoinen nainen, olisi mahtavaa päästä katsomaan niin vahvan persoonan keikkaa…ja onhan se musiikki ihan mahtavaa!!

  400. En minä mutta yksi mukava neitonen, suuri Rihanna-fani voisi saada tästä suuren yllätyksen.

  401. Liput ovat aika kalliit kotiäidille, joka ei ole vielä kertaakaan elämässään ollut katsomassa festareilla ketään ulkomaalaista julkkista, josta pitäisin niin kuin Rihannasta. Aivan taivaallisen ihanaa musiikkia ja saa mielen aina korkealle. Olisi se mulle todellakin luksusta tähän arkeen :).

  402. oivitsi olis superii päästä kavereitten kans rihanna keikalle((: itellä ei oo nyt varaa hankkia lippuja, mutta moni kaveri ne on jo ostanu, joten olis tosi kivaa päästä mukaan :D biitsikeikkakin kuulostaa nii hyvält että !

  403. no haluisin toki nähä sen ihan livenä ja tykkään sen musiikista muutenki paljo ja hmm ois kiva päästä keikalle !

  404. Oliskin hienoa lähteä tällaiselle keikalle, johon ei muuten tulisi mentyä. Voisi olla hieno kokemus.

  405. Tekis mieli mennä, mutta ei oikein taida olla varaa. Toivottavasti lykästäis : D

  406. Viimeksi kun Rihanna oli täällä en saanut tilaisuutta viedä poikaani keikalle. Poika (nyt 12v.) ihailee Rihannaa todella paljon. Olisi mukava päästä hänen kanssa kuuntelemaan suurta idolia.

  407. Koska olis aivan mahtavaa päästä katsomaan maailmanluokan tähteä keikalle, jonne en todennäköisesti muuten pääsisi. Keikka olisi myös oiva lopetus kesälomalle että jaksaisi aloittaa peruskoulun viimeisen luokan ahkerana. Sen lisäksi keikka on oiva syy hankkia paaaljon uusia vaatteita. :)

  408. Rihanna on mahtava ja valovoimainen artisti, olisi kertakaikkisen hienoa päästä näkemään hänet livenä! Naisen musiikki kolahtaa, ja kovaa. Lippujen hinta vaan on liikaa tänhetkiselle budjetille :( olisi ikimuistoinen kokemus!

  409. Olisi aivan maaaahtavaaa päästä lopettamaan kesäloma Rihannan (ja muiden huippujen) keikalle hietsuun! En ole oikein ikinä päässyt käymään festareilla ja konserteissakin vain pari kertaa. Kaverin kanssa haaveillaan että päästäisiin elokuussa kesän parhaaseen paikkaan, hietsuun, katsomaan mahtavaa, omaleimaista ja tyylikästä Rihannaa! Mutta ongelmana on tietenkin se iänikuinen raha… Peukut pystyyn ja toivotaan, että onnetar suosii ;) jos ei, niin kai sitä täytyy johonkin lähistölle mennä kärkkymään jos vaikka jotain kuuluisi !

  410. Koska mun kaikki kaverit sai liput ja minä en JA rihanna on ihana!!! :)

  411. En ole hirveästi konserteissa käynyt, varsinkaan rannalla järjestettävissä ikinä, niin se olisi ihan mahtava kokemus! Liput on kuitenkin sen verran hintavat ja kun siihen lisätään vielä matka helsinkiin, niin ei taida olla varaa. Rihanna olisi hieno artisti nähdä livenä! Toivottavasti lykästäisi :)

  412. Mää oon oulusta 18- vuotias tyttönen, joka on ihaillut Rihannaa sen alkuajoista lähtien. Lisäksi mulla on pieni aukko mun sivistyksessä… En oo koskaan käyny Helsingissä :O Jos liput voittaisin olisi ihanaa päästä katsomaan lempiartistia parhaan ystäväni kanssa ja päästä käymään Suomen pääkaupungissa :D
    Määkin haluaisin kuulla Rihannan vanhemmista biiseistä Breakin’ dishesin, SOS:n, unfaithfullin ja take a bow:n. Aijaii, kyllä se uudempikin tuotanto on niin mieluista :-)

  413. Haluaisin yllättää parhaan ystäväni, hänellä oli viime talven aikana vaikea elämäntilanteen muutos ja on nyt pääsemässä pikkuhiljaa jaloilleen, lisäksi Rihanna on yhteinen suosikkimme ja aivan mielettömän makee mimmi ja tyylikäs esiintyjä. Ehdotin jo ystävälleni tätä keikkaa ja tapahtumaa, mutta tämänhetkinen tiukka rahatilanne tuli vastaan lippujen hankinnassa.

  414. Olen missannut kaikki hyvät artistit huonon rahatilanteen takia. Siksi haluan voittaa! Rihannan musa on parasta!

  415. Koska muuten ei ole mitään mahdollisuutta opiskelijana päästä jonkun suuren tähden keikalle. Lisäksi Rihanna on mun idoli!! :)

  416. Mielestäni olisin oiva kohde Rihannan lippupaketille, sillä en ole ensiksikään koskaan nähnyt kyseistä neitoa tai hänen hulppea lavaesiintymistään, joten ihan vain huimien kesämuistojen ja kokemuksien vuoksi liput olisi mahtava saada! Ja onhan aina hienoa jos on jotain jonka takia jaksaa hiukan vaikeimpinakin päivinä painaa eteenpäin. Tällä hetkellä hiukan erakoituneena olisi mahtavaa päästä hyvän kaverin kanssa hiukan tanssimaan ihanassa Suomen kesässä Rihannan tahtiin!

  417. Rihannan keikka olisi unohtumaton ja paras mahdollinen lopetus kesälle sekä tietylle jaksolle elämässäni, sillä viikon kuluttua keikasta elämäni tulisi muuttumaan täysin Lontooseen muuton vuoksi. :)

  418. Rihanna on toki nätti ja sexy typy,mutta ei sydämmeni valittu! Tämä olisi juuri sopiva setti minulle,koska olen ihastunut erääseen kaveriini.Hän on sattumoisin suuri Rihanna fani.Varmasti tuo eräs erityinen olisi minulle ikuissti kiitollinen,jos hänelle tämän lipun järjestäisin. Menisimme sinne tietenkin yhdessä! Tässä olisi nyt tilaisuus iskeä monessakin mielessä…

  419. Haluisin voittaa liput sen takia, koska viimeksi en päässyt Rihannan keikalle. Minulla on samana päivänä synttärit menisin tuonne siskoni kanssa, yllättäisin häntä jos voittaisin, ja se olisi PARHAIN synttärilahjani ikinä..

    Kiitos! :)

  420. Haluaisin päästä keikalle, koska niin harvoin on mahdollisuus päästä katsomaan maailmanluokan artistia!

  421. Oisi mukava päästä kuuntelemaan hyvää musiikkia ja päästä katsomaan Rihannan huikeaa lavashowta!

  422. Koko kesä on töitä töitä töitä ja silti rahoista jää käteen vain pieni osa vuokran ja laskujen jälkeen. Joten keikkalipuista voi vaan haaveilla. Rihannan näkeminen olisi vuoden (korjaan: vuosien) kohokohta ja tekisi kesästä täydellisen! Syksylläkin jaksaisi iloisin mielin taas jatkaa opiskeluja:)

  423. Olen opiskelija, joten ylimääräistä rahaa keikkoihin sun muihin ei ole. Palvon Rihannaa ja hänen musiikkiaan, ja olisi aivan mahtavaa päästä katsomaan häntä livenä!

  424. mulla ei olis koskaan rahaa mennä tonne :D joten säälittävästi kerjään lippua täällä ;)

  425. Mie rakastan Rihannan tyyliä ja musaa! Se nainen on kameleontti! Olisi aivan loistava kokemus nähdä Rihanna livenä!

  426. Rihanna on tosi persoonallinen artisti, olisi mahtavaa päästä kaverin kanssa joraamaan paikalle :)

  427. Rihanna on yksi suosikkilaulajajistani ja olisi mahtavaa päästä katsomaan häntä livenä, kun en muuten raaskisi mennä.

  428. Opiskelijatuloilla ei ihan helposti lähdetä katsomaan maailmanluokan supertähteä, vaikka kuinka haluaisin. Rihannalla on loistava ääni, svengi ja esiintymistaidot, jotka haluaisin ehdottomasti nähdä livenä! On sen verran vaikuttanut minuun kyseinen neito.

  429. Täältäkin löytyy yksi köyhä opiskelija joka kovasti haluaisi liput :)

  430. Rihanna on ollu mun ja mun parhaan kaverin suosikki jo S.O.S biisistä lähtien ja aina uudet biisit soi repeatilla. Ois mahtavaa mennä helsinkiin kaverin luokse, kun ei olla nähty yli vuoteen ja yllättää se nuilla lipuilla.
    Ihanaa kevättä sulle Ida!:)

  431. Jos voittaisin, haluaisin yllättää ystäväni viemällä hänet keikalle! Näemme aivan liian harvoin pitkästä välimatkasta johtuen, joten olisi varmasti aivan mahtavaa mennä yhdessä Rihannan keikalle:)

  432. Rihanna on vaan niin mahtava ja ois aivan ensteks parasta nähdä se livenä!! Pakko siis osallistua jos vaikka onni potkasis ja pääsis sinne ihan oikeesti! :)

  433. Köyhällä opiskelijatytöllä ei ole juuri varaa mennä oikein minnekään, saa aina katsoa vierestä kun rahakkaammat rellestää. Olo on kuin tuhkimolla.
    Olis hienoo päästä, kyseessä on kuitenkin niin iso nimi. Ja sais yllättää kaverinkin oikein kunnolla, hän kun on suuri Rihanna-fani.. ;>

  434. Oon oottanu Rihannan tuloa Suomeen jo pitkään, ja olis ihan huippua päästä kattomaan sitä livenä. Myös nuo Tinie Tempahit ja muut kiinnostais kovasti :) asun niin kaukana Helsingistä, että matkat maksaa jo aika reippaasti, eli jos tuo reissu pitää maksaa kokonaan itse niin porukat ei varmasti päästä mua.

  435. Koska pääsisin vihdoinkin katsomaan artistia, jota jumaloin. Mukaan ottaisin kaverini, koska poikaystäväni on varmaan saannut kuunnella neidin kappaleita seurassani aivan tarpeeksi :D

  436. Minun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa, koska serkkuni menevät sinne ja olisin ikuisesti katkera jos en itse pääsisi. :D

  437. AAh! Kiitos arvonnasta!! Oon diggaillu Rihannan uutta levyy jo monta kuukautta :) Ja viime kesänä en ollu missään, en päässy konsertteihin ku olin töissä ja kipeenä, enkä ikinä oo ollu festareilla. Olis kiva joskus päästä Suomen kesään hyvää musiikkia kuuntelemaan!

  438. Koska olen RAKASTANUT Rihannaa jo monta vuotta, enkä voi edes kuvailla miten ihanaa olisi päästä katsomaan hänen konserttiaan<3 :')

  439. Mun pitäs päästä sinne, koska tykätään poikaystävän kanssa molemmat Rihannasta ja oltais menossa, jos ei oltais köyhyiö opiskelijoita, joilla ei todellakaan oo rahaa lähteä. Nää liput kruunais meidän kesän! :)

  440. Rihanna on persoonallinen ja ihan sikahyvä artisti! ois ihan muksuu voittaa pari lippuu!:)

  441. Olis ihan mahtavaa päästä paikan päälle näkemään valloittava Rihanna! Harmittaa, etten viimeksi mennyt Rihannan keikalle kun se oli Suomessa, nyt olis siis siihen loistava tilaisuus :)

  442. muistan vieläki ku pon de replay alko soimaa voicella ja siin meni viel pitkä aika ennen ku se tuli ´suosioon´ ja olin tosi cool ku olin kuunnellu sitä niin kauan… heh eli mun mielest mun pitäis päästä koska oon koko rihannan uran ajan tykänny artistista ihan älyttömästi ja se on mun eniten ns fanittama artisti! en fanita ku 1,5 artistia/musiikki-ihmistä :D hha rihanna on mun lesbiancrush :D okei liikaa perusteluja, tänne ne liput vaa!

  443. Oon fanittanu rihannaa jo sen ekasta kuulemastani biisistä saakka :D Kerran se vissiin suomessa on jo käyny ja olin niiin maassa kun en silloi päässy sitä kattoo kun ei ollut rahaa. ja nyt ku se taas on tulossa suomee, ni rahatilanne on taas heikonlainen..

  444. Tykkään tosi paljon Rihannan musiikista. Siitä tulee aina hyvä fiilis. Lisäks olis siistiä nähdä noi muutkin artistit.

  445. Olisi loistava syy nähdä pitkästä aikaa Kotkaan muuttanutta bestistäni.

  446. Nyt näyttää pahasti siltä että mulla ei tärppää mikään kesätyöpaikkahakemuksista, eli elelen köyhänä puli-ukkona koko kesän :/ Muuten tuo vois onnistuakkin, mutta tää keikka sotki suunnitelmat täysin. Mulla ei ois koskaan tohon varaa ja porukoilta ei tipu kahisevaa tommoseen tapahtumaan, eivät nääs oikeen ymmärrä :D , joten olis aivan täydellistä saada ilmaisliput! Tän matti kukkarossa-onkelman lisäks mulla ois toinenki seliseli-syy miks mä TARVIIN noi. Elikkäs mun paras kaveri, jonka oon tuntenu about 15 vuotta (ja oon sweet sixteen) rakastaa tuon tyylistä musiikkia ja Rihanna kuuluukin ystäväni lemppariartisteihin. Olis eniten täydellistä viedä mun ihana pupu kattomaan noin mahtavaa artistia, persoonaa, tyyliniekkaa ja naista! Tulipas kauhee romaani, mutta oompahan perustellu haluamiseni :D Toivottavasti tärppäis tai joudun muuten viedä sen onkimaan siikoja ja syömään ruisleipää.

  447. rihanna on ensinnäkin yksi maailman hienoimmista naisartisteista ja sen lisäksi mun suurimpia tyyli-ikoneita. neidon laulua ois vaan niin hienoa päästä kattomaan livenä, varsinkin kun viime suomen-keikalla pääsi käymään niinkin huonosti, että sairastuin pahemman kerran, enkä keikalle päässyt. tää olis siis unelma!

  448. En oo ikinä ollu millään isommalla keikalla ja kuuntelen paljon Rihannan musiikkia, joten olis tosi kiva päästä tonne jonkun kaverin kanssa! :)

  449. Rihanna on minulle aivan uusi tuttavuus, joten olen utelias kuulemaan ja katsomaan show.

  450. Rihannalla on tosii hyvää musiikkia ja olisi superia yllättää kaveri tälläsellä lippupaketilla :)!

  451. en ole ikinä ollut millään keikalla (niin kummalta kuin kuulostaakin…). rihanna on lempilaulajani ja olisi tosi mahtavaa päästä hänen keikalleen! äiti ei ikinä suostuis mulle lippuja maksamaan, eikä omaakaan rahaa ole :(

  452. Oltiin mun siskon kanssa kattoon Rihannaa kun se oli ekan kerran Suomessa. Sillon fiilisteltiin kaukaa katsomosta, joten nyt olis siistii päästä dansaan myös ”kentälle” :–) Ja ei voi mitään, naisen musa laittaa jalan vispaamaan ja välillä on pakko laulaa mukana! Huh. Tykätään ja paljon.

  453. rihanna livena ois hieno kokemus, mutta vielä kaiken lisäks pääsis kuuntelee myös tinie tempahia ja santigoldia. (:

  454. Olisi ihan huippua päästä viettämään kesäloman about viimeinen päivä rannalle ja mahtavien artistien kanssa! Kaverin kanssa haaveiltiinkin jo tässä Rihannan näkemisestä, mutta valitettavasti opiskelijabudjetilla lippujen hinnat on aika suolaiset. Ruisrocki ja Provinssikin jää välistä samasta syystä :( Olis siis aivan mahtavaa jos onni kerrankin potkasis! :)

  455. Rihanna on yks lemppari artisteista. Oltiin parhaan kaverin kanssa Rihannan keikalla vuonna 2008 ja olis mahtavaa yllättää kyseinen kaveri lipuilla! :)

  456. Ois ihan superrrrkingi päästä näkee Rihanna – neiti on ehdottomasti yksi mun lemppariartisteista, vaikken muuten tuon tyylistä musiikkia sen suuremmin kuuntelekaan… Ehdottomasti kesän kuumin keikka :)

  457. Olen jo pitkään pitänyt Rihannan lauluista ja tyylistä! Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää päivää kun kaverin kanssa katsomassa Rihannaa :)

  458. Ihana Rihanna! Haluaisin päästä keikalle, koska se olisi aivan mahtava päätös kauan odottamalleni kesälle – voin jo kuvitella itseni joraamassa hiekassa mahtavien biisien tahdissa!

  459. mua ei sinäänsä kiinnosta tuo rihanna, mutta santogold kylläkin! santogold on yksi lemppari bändeistäni. kyllähän se rihannakin siinä sivussa menisi. ei panisi pahaksi jos sen verran kuuluisan tyypin näkisi helsingin rannalla lauleskelemassa =)

  460. maailman paras kilpailu kyl ! viel jos voittaiski.. mut PAKKO päästä koska näil näkymil ei o kesätöit tulos eli ei oo myöskää rahaa ): ja vanhemmat ei suostu maksaan ;so plus et rihanna on aivan loistava laulaja ja tykkääntykkään hirmusesti häne biiseist !

  461. Rihanna on ehdottomasti mun suosikki musiikin suhteen. Olis hienoa päästä näkemään Rihannaa kaverini kanssa. :)

  462. Rihanna on todella hyvä artisti jota menisin mielelläni katsomaan ! rahaa ei tällä hetkellä ole tuollaisiin keikkoihin laittaa :( kaikki menee koulunkäyntiin… rihannaa olen kuunnellut jo moooonta vuotta.

  463. Minun pitäisi päästä keikalle koska kesälomani rajoittuu siihen että kyykin kotona ja teen (ehkä) kesätöitä! Ja olisi mahtavan mukava&iloinen starttaus uudelle kouluvuodelle!:)

  464. Haluaisin päästä katsomaan Rihannaa avullasi koska itsellä ei ole varaa maksaa 150euroa kahdesta lipusta joilla voisimme viettää (vaikkakin melkein kuukauden myöhässä) kolmatta hääpäiväämme <3

  465. Koko kesä lomaa ja kaikki kulttuuririennot ovat tervetulleita, jotta jaksaa taas pitkän syksyn ja talven tehdä töitä.

  466. Ois siistii päässä kattomaan, en oo ikinä päässy mihinkä festareille tai muutenkaan oikeen keikoille ku oon nii köyhä nyyh.. musiikkia riistetyille! Eli siis minulle, thänks:D

  467. Uii ihana kilpailu! Olisin tosi onnellinen jos voittaisin arvonnan, koska ei todellakaan olis muuten rahaa ja liputki varmaan alkaa olla jo menny. Ja oon suurinpiirtein kasvanu Rihannan musiikin parissa, pienempänä popitin ihan innoissani sen ekaa levyä cd-soittimesta ja lauloin (väärillä sanoilla) jotain Bon de Replayta hiusharja mikkinä! :–D

  468. Moikka! Haluaisin viedä siskoni keikalle, koska tykätään molemmat Rihannasta todella paljon. Olen kesällä ollut vuoden ulkomailla ja syksyllä muutan taas toiselle paikkakunnalle opiskelujen merkeissä. Haluaisin ennen sitä keksiä jotakin hauskaa yhteistä tekemistä ihanan siskoni kanssa ja viettää vähän speciaaliaikaa hänen kanssaan, tämä olisi siihen loistava tilaisuus. :)

  469. Rihanna on ihan mahtava artisti, joten olisi hieno mahdollisuus päästä katsomaan hänen konserttiaan elokuussa kun kotiudun Suomeen yli 11 kuukauden jälkeen! Olisi siis kivat takaisinpaluu bileet :))

  470. Olisi mukava yllätys jos voisin viedä kaverini Rihannan keikalle. Ja tykkään artistista itsekin.

  471. en oo koskaa käyny missää keikoilla tai festareil et ois tosi kiva päästä kerrakii kattoo joku artisti livenä ! ja rihanna on kyllä hieno artisti että jos pääsisin ekaa kertaa kattomaa jonkun artistin livenä, en voisi ollayhtää ilosempi jos se ois rihanna :–)

    t

  472. Ois siistiä yllättää kaveri näi vuotena kun täytämme traagiset 30… tuntisi itsensä vielä nuoreksi… ;)

  473. Rihannan musiikki on kulkenut mukana elämäni varrella jo vuodesta 2006, kun hän julkaisi toisen albuminsa, elikkä noin pääsääntöisesti koko nuoruuteni. Rihannan musiikkia kuunnellessa on itketty surut ja naurettu ilot ja hankittu monen monta mukavaa muistoa:-) Merkittävin niistä on ehkä viime syksyinen ’only girl in the world’-biisin rallattelu ympäri kylän raitteja. Olin juuri alkanut seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa ja tyttöjen kanssa ajeltiin helsinkiin ja biisi huusi täysiä. Sitten joku ystävistäni totesi, että vastarakastuneen-jennin biisi tämä on ihan:-) ja kyllähän sitä sitten myös on tanssitukin useaan otteeseen. Olisi mahtava päästä näkemään Rihanna livenä ja fiilistelemään tuttuja biisejä:-)

  474. Olen vastikään muuttanut muualta helsinkiin, ja tietysti kaikki tapahtumat ovat outoja. Tässä olisi mahtava tilaisuus päästä tutustumaan helsinkiläiseen elämään (.. vaikka kys tilaisuudessa on varmaan aika paljon muitakin kuin helsinkiläisiä..) En siis panisi pahakseni jos liput napsahtaisi :)

  475. Arvaa ärsyttääkö kun kirjotin pitkän kommentin ja sitte painoin lähetä nappulaa ja kaikki hävis! :-D Mutta tiivistettynä:
    Sanon rehellisesti, ettei Rihanna ole mun suosikki artistini, mutta olisin kuitenkin äärettömän innostunu lähtemään Rihannan keikalle! Rihanna on super lahjakas laulaaja ja Rihanna osaa viihdyttää yleisöä. Olis ihanaa, jos Rihanna piristäis mun ankeeta arkea :-D

  476. Rihanna nyt vaan on yksi parhaista naisartisteista mitä tällä hetkellä maailmassa on! Olis niin huippua päästä tonne :D

  477. No koska on epäreiluu, että sie pääset tuonne niin olis reiluu, että miekin pääsisin :D Ja oikeestaan Rihanna on myös miun lempiartisti niin joskus on pakko päästä sitä kattomaan niin miks ei nyt :)

  478. Koska mie asun kaukana helsingistä ja siten kaikista keikoista. Oon haaveillu pääseväni kattoon jotain huippua artistia ja Rihanna olis ihan ykkönen! Mutta koska keikkalipun lisäksi pitäis maksaa matkat täältä Napapiiriltä sinne etelään ja majotus, ei pohjosen opiskelija voi kuin haaveilla… Ellei onni suosi… :)

  479. Koska olisin onnesta soikeana jos pääsisin katsomaan ihanan Rihannan keikkaa, ja vieläpä On The Beachin kaltaiseen tapahtumaan! Pelkkä ajatus tuo hyvän fiiliksen! :) Tule jo kesä!!

  480. Olen kerran aikaisemmin ollut Rihanna keikalla joitakin vuosia sitten, kun hän esiintyi Helsingissä. Ollaan ystäväni kanssa vannoutuneita Rihanna-faneja, ja keikka oli ehdottomasti sen lukiovuoden kohokohta. Keikasta jäi ihania muistoja tietenkin Rihanna loistavan esityksen vuoksi, mutta myös sen takia, että koettiin se ystävän kanssa yhdessä. Nyt kun lukion loppumisesta on muutama vuosi ja ystäväni muutti opintojen perässä toiselle paikkakunnalle (ja opiskelijabudjetti on tosi rajallinen :( ), olisi niiiiiin täydellistä päästä taas katsomaan lempiartistimme keikkaa ja muistelemaan ”vanhoja hyviä aikoja” varsinkin kun näämme nykyisin ihan liian harvoin… Viime keikan jälkeen Rihanna on julkaissut ihan superhyviä biisejäkin! Mun kesän siis kruunais ehdottomasti Rihanna, biitsi ja parhaan kaverin seura :).

  481. Olen kuunnellut neidin musiikkia jo Pon de replay- ajoista saakka mutta en ikinä ole päässyt katsomaan livenä ja olisihan se aivan upea elämys kun kyseessä on niin taidokas esiintyjä ja laulaja. Itse olen lapissa asuva opiskelija joten aina matkoihin, lukuunottamatta lipun-hintoja, menee jo niin paljon rahaa että eläisin tonnikalalla seuraavat puoli vuotta. Joten tilaisuus voittaa liput olisi mahtava säästö, varsinkin kun hinku päästä keikalle on todella suuri. Ystäväni kanssa (joka on myös kova Rihanna-fani) pääsisi vähän tuulettumaan lukion ja kahden kestäyöpaikan ohella. Samalla näkisin rakasta siskoani joka asuu helsingissä, näemme ehkä kerran vuodessa välimatkan takia..
    Tämä olisi myös ensimmäinen keikka jossa olisin, ikää kun on 18v, olisi ainutlaatuista (ja aikakin) kokea se fiilis ja tunnelma mikä artisti-keikoilla vallitsee.
    En keksi upeampaa artistia joka osaisi minut vangita ja hurmata musiikillaan paremmin kuin Rihanna!

  482. Rihanna on aiivan huippu:)en oo ite koskaan ollut Rihannan keikalla, vaikka oisin halunnut mutta liput on aina menny nenän edestä, nyt olis tositositosi kiva jos pääsis vähä rentoutuu tonne ja näkee kavereitakin välillä kun on pitänyt kokoajan olla pienen 5kk vanhan vauvan kanssa kotona ja minnekkään en ole viiteen kuukauteen päässyt. piristäis kyl tosimukavasti toi keikka :)ja lisään vielä tähän että sulla on muuten kiva blogi, sitä on mukava lukea :)

  483. Oioii! Rihanna ja Tinie Tempah on yhdet mun lukuisista (tän hetken) suosikkiartisteista vaikka Rihanna nyt onki kestosuosikki. En ole _koskaan_ – niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin – ollut minkään bändin keikalla enkä festareilla:-( Olisi siis aivan upeeta päästä tonne!

  484. hola!
    Mun kuuluis ehdottomasti voittaa liput sen takia,koska asun tällä hetkellä espanjassa ja olen tulossa takaisin suomeen kesäkuun lopussa. Mikä olisikaan sen hienompaa kun päästä näkemään kavereita ja juhlimaan kotiinpaluuta kunnolla sitten tuonne keikalle! Toinen syy on myös se että edellisen kerran neidon missasin suomessa sen takia kun poikaystäväni unohti kertoa että hän oli saanut konserttiin liput,mutta ei pitänyt asiaa niin tärkeänä. Ja minähän rakastan Rihannaa joten toivoisin nyt niin pääseväni näkemään typyn.. :)

  485. Heippa! Olisin niin onnessani jos voittaisin liput Rihannan keikalle! Mulla on nimittäin nimipäivä tuolloin 15.8 :> Ja musiikista sen verran, että Rihanna nyt vaan on niin loistava ja lavakarismaa löytyy varmasti eli olisi ihan mahtia nähdä hänet livenä!

  486. Ei tullut rahoitusta firmalle ja nyt harhailen ympäriinsä kuin zombi. Olisi mukava edes kerran eläessään päästä keikalle, vieläpä sellaisen artistin jonka musasta pitää. Olisi tosi upeaa kun olisi poikakaverin kanssa jotain mitä odottaa tältä kesältä.

  487. En ole koskaan käynyt kenenkään konsertissa.Olisi ihan päästä juuri Rihannaa katsomaan,on yksi parhaita !!

  488. Minun pitäisi voittaa sillä..

    Rihanna on upea nainen! Hän ja Lady Gaga ovat sellaisia artisteja, jotka haluaa nähdä livenä! Gaga on nyt nähty, joten olisi Rihannan vuoro! Upea lauluääni, mahtavia hittejä. Oma rahatilanne ei vaan antanut myöten lippujen ostamiselle, joten pakko vielä kokeilla tätä mahdollisuutta. Ja mahdollisesti ja mitä luultavammin joudun jättämään myös Provinssirockin väliin ja sen takia itken verta, eli tämä auttaisi myös siihen suruun ja murheeseen!

    PS. Ei olisi myöskään paha nähdä esim. Tinie Tempahia, aivan loistava artisti hänkin! (;

  489. En ole vielä päässyt kuulemaan Rihannaa livenä:(
    Tykkään on mun ehdoton suosikkini ja olisi taivaallinen elämys päästä eka ihan ekaa kertaa tämänlaatuiseen tapahtumaan.
    Mulla on festarit ym jäänyt jostain syystä väliin ja nyt olis kyllä korkea aika päästä korjaamaan tilanne ettei tarvitsisi vanhainkodissa sitten miettiä että olis sittenkin pitänyt päästä sinne hietsuun kuuntelemaan Rihannaa.

  490. Huippujuttu olis päästä kesäloman kunniaksi rentoutumaan ja nauttimaan mielimusiikista Helsinkiin.Rihanna kuuluu ehdottomiin suosikkeihin musiikkirintamalla ja nähdä livenä,uuuu,ei voi olla totta….

  491. Mahtava kilpailu! Olisi aivan mahtavaa nähdä tuo jumalainen nainen paikanpäältä. Musiikki on aivan lempparia, ja Rihannan ulkonäkö ja asenne iskevät aina takuuvarmasti.
    Huh…
    Haluaisin myös ilahduttaa ystävääni ottamalla hänet mukaan keikalle.

  492. rihanna on mahtava. mun lemmpar artisti. kuuntelen just tällä hetkellä rihanna-complicated. vois sanoa että oon menny kaiken hyvän ja pahan rihannan avulla,koska musiikki rauhoittaa ja yleensä kertoo mitä minä olen menossa läpi. rihannan asenne on myös todella inspiroiva. :) onnea sille joka nämä liput voittaa. <33

  493. Pikkusisko on iso rihanna fani ja olisi hienoa viedä hänet katsomaan häntä. Isoveljenä mielyttää erikoisesti rihannan ulkonäkö.

  494. Tahtoisin kovasti tuonne konserttiin, mutta lippujen osto meni itseltä vähän sivu suun. Mikä olisikaan mahtavampaa kuin päättää kesä hietsussa konserttiin. :)

  495. Enpäs ole Rihua ennen nähnytkään, ja oliskin jo aika taas käväistä Helsingissä kesällä!

  496. loistava laulaja, todella hyviä biisejä, kaunis nainen. totta kai haluaisin nähdä!!

  497. Haluaisin liput keikalle arvonnasta niin kovin, koska asun liian kaukana jotta lippujen ja matkojen yhteiskulut saisi kustannettua.:( tämä tilaisuus olisi niiiin huikea!!

  498. Olisi mun kesäni kohokohta, jos keikalle pääsisin. Olisin ikionnellinen, jos liput voittaisin!

  499. oi olis niin ihanaa päästä, rihanna on niin mahtava! harmi että mulla taitaa olla tuolloin jo koulu alkanu :( no jos osuis voitto kohdalle niin todellakin voisin pari päivää sieltä livistää :D

  500. Konserttikokemuksia ei ole kertynyt. Rihanna on yksi suosikki artisteista, muutkin artistit konsertissa on mukavaa kuultavaa. Olisipa ainutlaatuinen tilaisuus päästä mukaan! Arpaonnea toivoen

  501. Rihanna on tukkajumala ja hänen musiikkinsa aivan mahtavaa. Näillä näkymin vietän koko kesän töissä, joten kesällä ei tule paljon bailattua ja olisi upeaa päästä keikalle ennen viimeisen kouluvuoden alkua ennen valmistumista.

  502. Opiskeluikäni johdosta olen kiinni kesätöissä, ja siksi olisikin mahtavaa viedä työnantajalle loma-anomus Rihannan konserttia varten. Santigold ja Tinie Tempah ovat itselleni kovaa valuuttaa (lämppäreinä!!) ja Rihanna on eittämättä elämänsä vedossa uuden albuminsa ja “Loud” tourinsa vuoksi! Olisi mahtavaa päästä jakamaan lomapäivä elämäni naisten kanssa; tyttöystäväni sekä Rihannan.

    Hyvää kesän odotusta kaikille =)

  503. Olisi ihan huippua päästä bailaamaan beachille Rihannan tahdissa, vaikka en ole koskaan artistin suurimpiin faneihin lukeutunut. Tanssiharrastukseni myötä olen oppinut kuitenkin pitämään kappaleista, ja pelkäänkin, että jos keikalle päädyn, niin minut nähdään tanssahtelemassa siellä normi-ihmisten seassa.

  504. Tämä on mahtava tilaisuus, koska missasin Rihannan edellisen keikan. Haluaisin yllättää kaverini, joka on haaveillut keikalle pääsystä jo pidemmän aikaa, ja tanssia Rihannan tahtiin elokuussa! Keikka olisi loistava päätös kesälomalle, ja jaksaisi paremmin mielin lähteä takaisin kouluun. :-)

  505. Mun pitäis voittaa noi liput siks, että mun tosi hyvän kaverin piti mennä kattoon Rihannaa ja oli ostamassa lippuja, kunnes kassalla todettiin että hänen pankkikortti ei toiminut! Tämän jälkeen hänelle sattui muutama muukin epäonninen tilanne, jonka seuraksena menetti toivonsa ja ei enää jaksanut yrittää lippuja saada. Nyt olisi mainio tilaisuus piristää kaveriani, jos voitto kohdalleni osuisi! :D

  506. Haluaisin päästä kesällä edes jollekin keikalle, mutta tännekään ei kesätöitä ole siunaantunut, joten edes oman kaupungin festareille en taida päästä. Rihannan menevä musiikki ja kauniit balladit yhdistettynä kesäiltaan kuulostaisi niin täydelliseltä yhdistelmältä, että sen haluaisin todella päästä kokemaan…

  507. Rihanna kuuluu todellakin lempiartisteihini, ja kyseiseltä naiselta löytyy T-O-D-E-L-L-A monta hyvää piisulia !! + Olen fanittanut Rihannaa ömmm, 5 vuotta ! Missasin Lady Gagan, joten toivottavasti tällä kertaa arpaonni suosisi :) Matkaan lähtisi tietty paras kaverini, joka on hänkin ihan hulluna Rihannaan :D

    PS. Sulla on muuten huippukiva ja persoonallinen blogi ! Muistan, kun joskus kävin ahkerasti teidän Puukkohupparitytöt-blogissa, mutta tämä sun ikkarioma blogi on kyllä vielä paaaljon parempi :)

  508. Haluisin nähä Rihannan, koska oon nyt lähiaikoina innostunut sen musiikista ihan valtavasti !
    Siitä asti, kun tota tapahtumaa on mainostettu, mä oon halunnut päästä sinne. Tosin 75€ on ollut äidistä liian kova hinta (oon vasta 12 vee :p).
    Oon kans innostunut Tinie Tempahista, etenkin Written In The Stars on mahtava !
    Ois niin hianoo päästä katsomaan kaverin kanssa Rihannaa, toivottavasti lämpimän auringon alle ♥

    Lisäks tää ois eka kerta, kun pääsisin minnekkään ”kunnon” keikalle. Oon päässy vaan kattomaan Pete Parkkosta alle 18 – vee alueelle, koska täti oli sillon töissä DBTL’ssä.

  509. Wow jes! Niin ootan että olis jotain innostavaa mitä odottaa kaiken tän yliopisto ja amk hakuihin lukupuuhan jälkeen.. ja varsinkin jos ei koulupaikkaa tule niin edes jotain piristävää sitten kesän menoihin. Pahemmin en tän tyyppisestä muuten tykkää, mutta Rihanna nyt vaan on jotenki iskeny ja niitä on mukava popitella, sopii niin auto musaks kesäauringon ajelulla kuin myös tonne jumppasalin puolelle innostajaks että yökerhojen vilskeeseen. Olishan se mahtavaa päästä myös popittamaan live-esitystä. :)

  510. halusin jo viimeks rihannan keikalle mennä (kevät 2008) mutta liput jäi saamatta vaikka venailin niin kauan siinä puhelinjonossa… oon kuunnellu rihannaa 12-vuotiaast (nyt oon 17) ja mua ärsytti ihan mielettömästi silloin ku en saanu niitä lippui ja taisin parit itkupotkuraivaritki asian takii vetää. nyt ois taas uus mahollisuus päästä kattoo rihannaa sinne keikalle, rukoilen ja toivon et saisin ne liput, tulevalle kesälle on niin paljon suunnitelmii jo et toi keikka ois varmasti mieletön loppupamaus kesälle 2011! :-) yhellä mun parhaista kavereista on silloin myös synttärit, joten se lippu olis sille sitten myös samalla synttärilahja ja pääsis itekki fiilistelemään rihannaa!

  511. Ihan siksi, että en ikinä ole päässyt kokemaan mitään keikkaa, festareita yms. vaikkakin ikää on jo reilusti yli kahdenkymmenen…

  512. eii aivan mahtavaa! Mun pitäisi päästä katsomaan rihannaa, koska
    1. En ole koskaan käynyt festareilla
    2. Rihanna on MAHTAVA!!
    3. punaiset hiukset rulaaa!:D

    haha

  513. köyhyyksissäni sanoin alustavasti, että voisin mennä Rihanna-konserttiin töihin, koska muuten rahallisesti minulla ei ole mahdollisuuksia päästä katsomaan/kuulemaan ihanaista laulajatähteä. Tuskinpa työvuorossa ehdin näkemään Rihannaa, koska kansalaiset janoavat virvokkeita, joita heille sitten myyn ja tarjoilen. Toivottavasti ainakin sitten kuulen =) Jos lipun voittaisin, voisinkin sanoa että en tulekaan töihin tapahtumaan vaan taidankin painaa vapaalle ja tanssia Sateenvarjotanssini Rihannan tahtiin.

  514. Mun ja mun kaverin pitäisi päästä, ihan vaan kokemuksen vuoksi ja koska hän on muuttunu niin paljon tässä vuosien kuluessa. Rakastan hänen punaista tukkaa ja umbrella biisiä.
    En ole koskaan ollut millään festareilla, enkä missään isolla keikalla, koska rahani ei ole koskaan riittäny. Olen missanut niin monta hyvää bändiä/artistia esim. Florence and the machine joka oli viime vuonna ruississa ja se harmittaa vieläkin.
    KIITOS.

  515. Haluaisin liput, koska olis aivan mahtia yllättää paras kaveri niillä. Meillä molemmilla ihan ensimmäinen lukioviikko on sillon vasta takana, joten olis ihan huima alotus kolmen vuoden työmäärälle vähä juhlistaa rantsubileissä sitä! Kaiken lisäks asutaan tosi kaukana Helsingistä, joten rahaa menee myös junalippuihin järjetön määrä.

  516. Ui, haluisin liput, koska olisi ihanaa päästä jammailemaan Rihanna tahtiin!

  517. Olisi aivan mahtavaa voittaa liput Rihannan konserttiin. En ole oikeastaan koskaan käynyt konserteissa tai festareilla.Lisäksi lippujen avulla voisin tarjota ihanalle ystävälleni mahdollisuuden upeaan konserttielämykseen.Molemmat pidämme Rihannan musiikista, joten liput tulisivat todellakin tarpeeseen.

  518. OIJOI! Minun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa, koska Rihannan musiikki tuo mieleen maailman parhaat muistot viime syksyltä, jolloin asuin Californiassa :)

  519. Bailabaila!
    Arvontapaketti on kuin minulle, pienen kylän tytölle, tehty!
    Helsingissä olen käynyt kerran, kaksi, tai ehkä jopa kolme, mutta muistikuvia ei ole kuin viimeiseltä reissulta.
    Olisi upea tilaisuus irroittautua! Suomen rajojen ulkopuolella en Ruotsia lukuun ottamatta ole käynyt.. Olisi jo aika alkaa matkustelemaan, Helsingistä on hyvä aloittaa!
    Pääsisin Lapin tyttönä näyttämään, että kyllä mekin uskalletaan ottaa rennosti ja juhlia oikein olan takaa isoissakin tapahtumissa!

    Nyt toivotaan sitten sitä arvontaonnea :) !

  520. En oo koskaan ollu live-keikalla, ja olis jo korkee aika! Ja Rihanna on mahtava! Ja muutenkin tää vaan niin kruunais tulevan mahtavan kesän!

  521. Oijoijoi rakastan Rihannaa! En ole vielä koskaan käynyt yksilläkään festareilla tai kunnon keikalla, ja mikä oiskaan parempi tapa korkata tämä ns. ”keikkaneitsyys” (kaverien kutsumatapa tälle tilanteelle :D) kuin Rihannan tahtiin biitsillä kesäloman ihka ensimmäisenä päivänä! Voisin ottaa matkaan kaverin, joka asustaa toisella puolella Suomea, tultaisiin sitten kumpikin puolmatkaan :)
    Nyt on kaikki sormet ja varpaat niin ristissä että toivottavasti ovat arvontatulosten tullessa vielä kunnossa :D

  522. Opiskelen kulttuurituotanto ja minun olisi aika käydä katsastamassa minkälaista työtä voin tehdä tulevaisuudessa eli tapahtumatuotantoa. Rakastan myös Rihannaa joten tämä olisi minulle sekä hupia että hyötyä! :)

  523. Yksi kesän keikoista peruuntui minun osaltani joten tämä olisi hyvä lohdutuspalkinto =)

  524. koska rihanna on ihana! ja koska i just love her. :) ja hinta on niin kova, ettei rahaa taida irrota omasta kassasta tarpeeksi..

  525. koska rihanna on ihana! ja koska i just love her. :) hinta on vaan niin kova ettei omasta kassasta irtoa millään tarpeeksi..

  526. No tuonnehan olis ihan mahtava päästä koska MULLA ON 22v. SYNTTÄRIT juuri tuona päivänä! :) Hihi. Plus että oon mahottoman köyhä opiskelija ja muussa tapauksessa joudun vaan haaveileen mahtisynttäreistä….

  527. Olisi hienoa saada antaa äidilleni syntymäpäivälahja, joka on varmasti hänen mielessään kauan. Rihanna on yksi asia joka yhdistää minua ja äitiäni, ja näitä harvoja tilaisuuksia kun joku ”suuri” tähti tulee Suomeen olisi hienoa päästä katsomaan seurassa jota arvostaa.
    Rahatilanteeni ei melkein 16-vuotiaana ole huimaava, jotta voisin itse kustantaa kahdet liput, joten tämä olisi oiva tilaisuus.
    Huippua kesää sulle!:)

  528. Olisi ihanaa päästä kuulemaan ihanan ystäväni kanssa Umbrella biisi livenä jota olemme yhdessä fanittaneet siitä hetkestä lähtien kun sen ensi kertaa kuulimme.

  529. Rihannan musiikki saa minut aina tanssimaan! Lisäksi Umbrella-biisiin liittyy kauniita ja haikeitakin muistoja: olisi aivan upeaa päästä kuuntelemaan se livenä..

  530. Miksi minun pitäisi päästä Rihannan keikalle?
    On vaikea lähteä sanomaan, miksi minun juuri pitäisi päästä katsomaan Rihannaa, koska olen aika varma, että monen muunki pitäisi päästä. Mutta sanotaan näin, että itse tunnen Rihanna kappaleet erittäin hyvin etenkin sanat. Olen myös seuraillut milloin Rihannalta tulee uutta musikkia demona tai sitten ihan virallisena sinkkuna, myös aika moni Rihannan kappale osuu just omaan elämän tilanteeseen. Minult löytyy myös oma blogi, mikä kantaa Don’t Stop The Music -nimeä, kuten Rihannan kappale. Ja tietty olisi aivan mahtava päästä fiilistelemään Rihanna kappaleita hänen live keikalle, mistä sais sitä mahtavaa fiilistä itse artistilta. Rihanna keikka olisi myös aivan mahtava lopetus kesälomalle ja siitä olisi hyvä mieli jatkaa ammattikorkeakoulussa.

  531. Kovasti on koko talvi duunia painettu asuntoa varten ja yliopistollakin samalla pakerrettu sekä nyt kevät menee pääsykokeisiin valmistautuessa. Kesäksi ei ole tiedossa oikein vielä mitään palkitsevaa tai huippu kivaa, joten mikä olisikaan mukavampi tapa palkita itsensä kovan uurtamisen jälkeen kuin lähteä poikaystävän kanssa katsomaan Rihannaa kesän lämmössä, auringon laskiessa ja mahtavassa fiiliksessä!;) me likeylike!

  532. Rihannan kappaleet on aivan upeita ja nerokkaasti tehtyjä, olisi todella mahtavaa päästä livenä kuulemaan.

  533. Viime Rihannan keikalle en päässyt, ja ajattelin jopa lähteä ulkomaille katsomaan Rihannaa. Rihannan kappaleista tulee niin monia kesämuistoja mieleen, kun kuuntelimme rihannan kappaleita!Sitten huomasin onnekseni tämän keikan, koska rahaa minulla ei ole paljoakaan ylimääräistä! Haluaisimme kaverini kanssa todella kovasti päästä katsomaan myös Tinie Tempahia ja Santigoldia, koska he kuuluvat myös meidän lempi artisteihimme :) Ja tulee muutenkin käytyä todella harvoin helsingissä, enkä ikinä ole käynyt hietaniemessä. Olisi jo aikakin :D Kyllä ensi kesän kruunaisi KOLMEN lempiartistin keikka samaan aikaan! Olisi varmasti todella mahtava kokemus! Ensimmäiset festarit olisi minullakin ja aivan varmasti todella fantastiset:) Toivon että tästä kesästä tulisi ikimuistoinen! Myös kaikille muillekkin kuin minulle :D

  534. En ole koskaan ollut huippuartistin konsertissa (lukuunottamatta festareita) ja Rihanna olisi mahtavaa nähdä itsestä ja varsinkin 11-vuotiaasta pikkusiskostani, joka on suuri Rihannafani ja jonka ottaisin mukaani, kun kerrankin hyviä ikärajattomia keikkoja järjestetään!

    Pidetään peukut pystyssä, että voisin tarjota pikkusiskolle unohtumattoman keikan ennen syksyn koulujen alkua!

  535. Olen tykännyt Rihannan tuotannosta aina Umbrella biisistä asti ja olisi mukava nähdä hänet livenä. :)

  536. Mun pitäis voittaa liput siksi, koska juuri tuona kyseisenä päivänä, 15.8, täytän 18 vuotta! Ja mikä olisikaan parempi tapa juhlia täysi-ikäisyyttä kuin kauan ihaileman artistin konsertissa? Jo pelkästään se että tulee täysi-ikäiseksi, on suuren juhlan paikka, mutta jos vielä pääsisi kyseiselle keikalle, juhlat ois ikimuistoiset:)

  537. Minun kuuluisi voittaa liput. Olin aivan epätoivoinen kunnes löysin tämän kilpailun! Kuulin Rihannan tulosta Suomeen, mutta masennuin koska en pääse sinne, ei vain yksinkertaisesti ole rahaa… Olen ollut suuri Rihanna fani jo ‘Pon de Replay’ ajoista lähtien ja jo nuori Rihanna sai minut vakuuttumaan ihanalla persoonallaan ja sensaatiomaisella lauluäänellään! Huoneeni seinät täyttyvät Rihannan kuvilla ja julisteilla, ovat siis jo täyttyneet kauan. Parhaimmillaan seinilläni oleili kaksisataa Rihannaa! Ilman Rihannaa huone vaikuttaa ankeammalta paikalta. Totta kai, kaunis Barbadoksen kuningatar!❤ Omistan kaikki levyt, kirjan, kasapäin julisteita ja kuvia, Live DVD:n… Toivon pian omistavani myös hajuveden! Rihanna tuo minulle iloa. Jos olen surullinen haluan vain nähdä Rihannan & kuunnella hänen musiikkiaan. Jos olen iloinen, haluan tehdä samalla tavalla! Kun näen Rihannan hymyilevän… Hymyilen itsekin! Kun hän puhuu faneistaan, joko twitterissä tai muualla olen ylpeä ollessani osa RihannaNavya! Rihanna on niin ihana, on hankala kertoa kaikki lyhyesti! Rihanna on roolimallini, hän tuo minulle inspiraatiota. Hän on ihana, Rihannan persoona on valloittanut jo monet ihmiset puolelleen! Rihanna on mahtava esiintyjä ja laulaja. Aina kun kiertue on ollut meneillään olen seurannut niitä tarkasti! Tiedän jokaisen yksityskohdan niistä, niinkuin myös Rihannan elämästä. Olen katsonut jokaiset Rihannan esiintymisen ja olen aina ajantajulla siitä mitä Rihanna tekee ja missä hän on. Seuraan kaikki uusimmat uutiset. Tuen Rihannaa joka päivä! Hän on vastannut minulle twitterissä, ja siinä vaiheessa kyllä tärisin! Rakastan Rihannan kaikkia biisejä; Music Of The Sun albumi. A Girl Like Me. Good Girl Gone Bad. Rated R. LOUD. Kaikki nämä albumit ovat minulle yhtä sama asia kuin elämä! En voisi elää ilman niitä! Kaikilla niillä on suuri merkitys elämässäni. En voisi olla päivääkään kuuntelematta Rihannaa… Se olisi kamalaa!! Hän on aina ollut ykkönen ja tulee olemaan, kukaan ei voi ikinä korvata lempiartistini titteliä. Rihanna tuo elämään sisältöä ihan hirveästi! Aina kun näen hänen laulavan… Tunteeni ovat ihanat. Siellä Robyn taas menee, ihanin ihminen koko maanpäällä. Ja mikä persoona! Ilman Rihannaa ei voi elää, se on se lause. Olen Rihannan todellinen fani. Kun kuulin tästä keikasta… Itkuhan siinä tuli. Tiesin jo aluksi etten pääse sinne. Ja sitten ilmotetaan että Rihanna tulee Suomeen! Olin aivan murtunut. Ajattelen keikkaa joka päivä, ja sitä miten epäreilua on että joillain ihmisillä on rahaa, vaikkeivat edes fanittaisi Rihannaa yhtään! :( Suru on siis ollut täällä kova ja haluaisin nähdä hänet… Vaikka itkuhan siinäkin varmasti pääsee kun näen idolini lavalla!! Ihan livenä… ei voi olla mahtavampaa asiaa. Sitä jota olen toivonut monta vuotta! Nähdä hänet, laulaa laulujen tahtiin, nähdän hänet!!! Jos saisin liput, vannon että ne eivät mene väärälle henkilölle! Rihannan twiitin siivillä mennään tämäkin päivä ja haluan jakaa sen teidän kanssanne: I’m so happy today…GREAT day! Luv u #RihannaNavy RAKASTAN HÄNTÄ. Hymy kasvoillani jatkan tätäkin päivää ♥♥♥ Ja jos voitan tämän… Lupaan että hymyilen kokonaisen kevään… Itseasiassa koko LOPPUELÄMÄNI, koska tämä tulee olemaan suuri kohokohta elämässäni. ♥ Kaikki mitä lopuksi haluan sanoa on: Get LOUD RihannaNavy ♥♥♥

    1. missäs ne sinun PERUSTELUT ovat! :o tuo on enemmän kehumista että millainen fani olet, mielestäni! löydän vain yhden syyn miksi sinun pitäisi päästä rihannaa katsomaan!

  538. Mulla ei ole vielä mitään täysin varmoja suunnitelmia kesän varalle, joten olisi kiva, että olisi edes jotain, mitä odottaa! :)

  539. en oo ikinä ollu keikalla ja tykkään tosi paljon rihannan musiikista.olisi ihana yllättää mun isosisko,joka haluis myös kovasti mennä sinne :)

  540. Olisi täydellistä nähdä Rihanna livenä kesällä! Olisi ihanaa ottaa kaveri mukaan, nauttia kesäpäivästä ja nähdä Rihanna vidoinkin livenä! Olen odottanut sitä päivää jo kauan, jos vaikka vihdoinkin pääsisin koska olen ollut jo kauan suuuri fani!

  541. Rihanna olisi mukaisa nähdä livenä, tykkään naisen musiikista sen verran paljon ! Kruunaisi varmasti muutenkin mahtavan kesän. Olisin myös hienoa kokea, millaista festareilla on.

  542. Minun pitäisi päästä katsomaan Rihannan keikkaa mieheni kanssa, koska meillä ei ole ollut yhtään kahdenkeskeistä aikaa tyttäremme syntymän jälkeen. Emme päässet edes vuosipäivää juhlimaan! Olisi aivan mahtavaa päästä yhdessä katsomaan yhtä meidän lempiartistia, ihan kahdestaan :)

  543. Oon tykännyt Rihannasta sen uran alusta asti ja olisi fantastista päästä näkemään millanen show sillä on tällä kertaa takataskussaan.

  544. Keikoilla on aina niin mahtava fiilis. Kaikki on kokoontuneet katsomaan jotain tiettyä bändiä tai laulajaa, ihmiset laulavat mukana… Ah. Ja kaiken lisäksi Rihanna esiintyy kesällä ja ulkokeikalla. Siitä ei tunnelmaa puutu. Niin ja kyllähän naisen musiikki on todella menevää :) Olisi mahtavaa päästä mukaan!

  545. Rihanna on IHANA! Olen ihaillut häntä kauan! Mahtavia biisejä, täydellinen tyyli, valloittava persoona, hän on hauska! Mitään ihanampaa ei voisi kesällä tapahtua kuin tämä täydellinen keikka! Minun pitäisi voittaa liput koska olen kuitenkin fani ollut jo hirmu kauan ;)Pakko sanoa, että jos nämä liput voitan, ei minulla ole syytä suruun sitten missään asiassa! Lupaan rakastaa koko maailmaa. Koska näen kerran RIHANNAN livenä! RIHANNAN! Perfection.♥

  546. Oon odottanut Rihannan viime keikastas lähtien, että nainen tulee uudestaan Suomeen keikkailemaan, koska missasin kyseisen keikan. Rahaa ei tietenkään lompakostani löydy, eikä äiti suostu aina olemaan mun sponsori. Kesälle ei muutenkaan olis mitään suunnitelmia, ja olis tosi jees päästä sinne keikalla (: !

  547. Olisi aivan mahtavaa nähdä Rihanna livenä! Sitä päivää tässä olen odotellutkin jo monta vuotta! Olen ollut Rihannan fani jo Music Of The Sun albumista lähtien. Jokainen albumi on minulle tärkeä. On hienoa miten Rihanna välittää faneistaan! Jos saisin nämä liput… Voisin täristä ja kiljua… Ja sitten vasta tajuta mitä juuri oli tapahtunut!!! :D ♥

  548. Lyhyesti ja ytimekkäästi; saisin viettää varmasti maailman parhaimmat synttärit. Satun juuri 15.8 täyttämään 17 vuotta, eli ehkä ”maailman turhinta ikää” voisi juhlistaa Rihannan keikalla.

  549. Olisin enemmään kuin onnellinen jos pääsisin katsomaan Rihannaa ja muita ja samalla pääsisin Helsinkiin… kun en ole vielä sielläkään päässyt käymään :)

  550. Rihanna on upea esiintyjä, joka tempaa mukaansa! Olisi ihan huippua päästä katsomaan häntä livenä. Mukaan ottaisin aviomieheni, lapset hoitoon ja saisimme yhteistä aikaa aivan mahtavassa konsertissa!

  551. mun pitäis päästä rihannan keikalle, koska en oo koskaa päässy kattoo ketään ulkomaalaista artistia/bändiä. nii ois tosi kiva kokemus päästä! :)

  552. Oltaisiin kaverin kanssa jo tilattu liput jos opiskelijabudjetti ei kesällä painaisi päälle. Rihanna kuuluu artisteihin jotka saavat meidän kaveriporukan takuuvarmasti tanssilattioille juhlissa joten rannalla Rihanna olisi varmasti tanssilattioitakin mahtavampi!

  553. Haluaisin päästä katsomaan Rihannaa, koska juuri tuo Pon de Replay oli ikuisuuksia sitten lempikappaleeni ja myöhemminkin Rihannan hitit ovat aina tanssittaneet. Kaipaisin myös rankan abikevääni jälkeen jotain, mitä voin odottaa innolla – olisi upeaa päästä keikalle hietsuun!

  554. Oijoi, Rihannasta tykkään ja lujaa, samaten ranta-elämästä, joten pakko päästä mukaan tavalla tai toisella!

  555. Lyhyen kesälomani ensimmäinen päivä on juurikin tuo 15.8. En keksi parempaa tapaa aloittaa loma kuin jammailu Rihannan tahtiin.

  556. Rihanna ja biitsi on sellanen yhdistelmä, jota en halua missata mistään hinnasta.

  557. En ole ikinä ollut mikään suuri Rihanna fani, mutta nykyinen tyyli ja räiskyvän punaiset hiukset ovat hurmanneet mut täysin! Uusi levy on jotenkin ihanan pirteä ja noiden biisien tahdissa olisi hienoa bailata nimenomaan rannalla hyvän kaverin kanssa. Keikka olisi myös mahtava lopetus kesälle. :)

  558. Olisi niin übermahtavaa päästä Rihannan keikalle, koska hän on yksi lempilaulajistani. Liput on varattuna, mutta ei ole varaa maksaa niitä, joten tämä olisi viimeinen mahdollisuuteni. Kesätöistäkään ei ole apua, koska en ole niitä onnistunut saamaan. Olisin menossa kaverini kanssa, jolla on liput mutta ei seuraa. Pääsisimme viettämään ikimuistoisen viimeisen lomapäivän hietsuun parhaan musiikin kera. En ole myöskään koskaan ollut millään festareilla, enkä oikeastaan pahemmin missään konsertissakaan. Pääsy näihin rantabileisiin olisi kesäni kohokohta. Kiitos!

  559. äää olis vaan niin sanoinkuvailemattoman upeeta päästä tonne!:)

  560. En ole koskaan päässyt millekkään keikalle ja haluaisin kokea sen tunnelman ensi kertaa juuri Rihannan musiikin tahdissa! Mukaan keikalle ottaisin rakkaan siskoni, jonka kanssa voisimme vanhainkodissa muistella ikimuistoista keikkaa. Kesäloma päättyisi upealla tavalla ja voisin aloittaa opinnot uudessa koulussa hyvällä fiiliksellä. Rihannan musiikki on ollut lempimusiikkiani jo monen monta vuotta ja olisi ihanaa kuulla Pon de Replay ja Only Girl livenä! Haluaisin myös nähdä onko Rihannan hiusväri muuttunut elokuuhun mennessä.. :)

  561. Mä tunsin kerran yhden Hannan, joka oli ihan jees. Rihanna vois olla vielä parempi.

  562. Ei ole todellista!!!♥ Olen viettänyt tämän kauniin päivän koneella etsimässä mistä voisi voittaa Rihannan keikkalle liput. Nyt se löytyi! Olen sellanut kaikkialta ja etsinyt tätä kilpailua. Meinasin jo luovuttaa mutta sitten se löytyi!:)♥ Elikkä minä haluaisin nämä liput, koska olen aina siitä asti ku Rihanna on tullut julkisuuteen halunnut nähdä hänrt livenä. Toinen syy minulla on se, että paras ystäväni täyttää viisitoista vuotta elokuussa ja hän on yhtä suuri fani kun minä. Haluaisin vidä hänet sinne yllätyksenä. Minulla ei nimittäin ole niin paljon ylimääräistä rahaa että voisin ostaa kahdelle liput tälle keikalle. Meidän molempien lempiartisteihin kuuluu myös Tinie Tempah, jota olemme kuunnelleet jo vuodesta 2005, jolloin hänestä kuulimme ensimmäistä kertaa. Pidämme myös todella paljon Santigoldin musiikista. Hänellä on erilainen ääni ja persoonallinen ääni ja siksi pidämme hänestä. Santigoldista tulee viime kesä mieleen, kun kuuntelimme häntä. Ja rihannan what’s my name biisistä tulee mieleen se, kun etsimme lomakohdetta minne menisimme nyt tulevana kesänä ja kuuntelimme tätä kappaletta. Halauaisimme että tästä kesästä tulisi ikimuistoinen, sillä tämä minun paras kaverini muuttaa valitettavasti ensi syksynä toiselle puolelle Suomea.:( Toivoisimme muistavamme tämän luultavasti koko viimeisen kesämme yhdessä. Haluamme kerätä todella paljon muistoja tästä kesästä. Emme kumpikaan ole koskaan käyneet festareilla, mutta olemme joka kesä vinkuneet että pääsisimme, mutta aina meille on sanottu että voimme mennä jos maksamme kaiken itse. Eikä meinulla ja ystävälläni ole varaa siihen. Mutta jos voittaisimme tämän kilpailun, niin pääsisimme ensimmäisrä kertaa festareille, eikä meidän tarvitsisi kinua ja suututtaa vanhempiamme taas tänä kesänä. Emme myöskään käy melkein ikinä helsingissä, joten sielläkin olisi kiva käydä pitkästä aikaa ja ehkä viimeistä kertaa yhdessä kaverini kanssa. Olemme myös aina haaveillut että pääsisimme hietsuun uimaan ja viettämään ihanaa kesäpäivää. Tämä keikka olisi viimeisen yhteisen kesämme ikimustoinen loppu ja myös tietenkin kohokohta. Siksi juuri minun ja parhaan kaverini pitäisi päästä kolmen lempiartistimme keikalle. :)♥

  563. En keksi yhtäkään syytä, miksen keikalle lähtisi! Rihanna on huikea artisti, olisi kesälle täydellinen päätös tämä keikka! :)

  564. Se on vaan niin kaunis ja lahjakas nainen, IHANA <3 rakastan sen musiikkia. En oo käyny koskaan keikoilla =)

  565. Kesäloma alkaa mukavasti juuri 15.8 ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa lomailu :))

  566. Olisi tosi upeaa voittaa nämä liput, koska ihailen Rihannan asennetta mitä tulee vaatetukseen. On aina kokeilemassa jotain uutta, eikä pelkää ”shokeerata”.
    Ja osaahan tuo laulaakin :)

  567. Herraisä mikä kisa! :–D

    Minun pitäisi päästä keikalle, koska kaikki ensi kesän festarit, muut keikat ja reissut jäävät tänä vuonna opiskelijaressulta väliin töiden ja rahapulan vuoksi. Kesän puurtamista helpottaisi tieto elokuussa häämöttävästä Rihannan keikasta. :)

  568. Mun olisi pakko päästä katsomaan Rihannaa, koska tapasin poikaystäväni Rihannan soidessa taustalla ja nyt juhlimmme juuri meidän 4-v. päivää :)

  569. Koska nämä ovat varmasti kesän parhaat bileet! Pidän todella paljon kaikista Rihannan biiseistä ja kaiken lisäksi ne ovat mukavia tanssia!

  570. Öömm.. Tosi vaikeeta kirjottaa tälleen, mutta minun pitäisi päästä katsomaan Rihannaa, koska en ole ollut ikinä millään keikalla elämäni aikana ja en uskalla pyytää vanhemmiltani rahaa, koska he ovat juuri ostaneet minulle uuden mopon ja ensi kesän aikana täytyy säästää rahat lukion kirjoihin ja asuntolaan. Silti haluaisin todella kovasti päästä katsomaan ihanaa Rihannaa muiden ystävieni kanssa jotka ovat jo liput varanneet, toivottavasti onni suosisi minuakin :)

  571. Voiko tähän olla osallistumatta? Ois melkosen siistiä päästä kattomaan Rihannaa, valitettavasti keikan hinta nousee aika korkeeksi jos täältä pohjosesta asti pitää matkustaa + majoitus + lipun hinta, joten ois aika jees jos voittais keikkaliput, ku ei muuten työttömän opiskelijan rahat riitä millään *_____* Lisäks mun pikkuveli on ihan hullu Rihanna-fani, ni tietty ottasin sen mukaan keikalle ! Sitte vielä pitäs keksiä miten se sais armeijasta lomaa …..

  572. Mä ja mun hyvä ystävä fanitetaan Rihannaa ihan hirveesti ja salaa. Kun pidetään työttöjenilta, niin soittolistalla ei oikeestaan ole muita artisteja :D
    Ja tän lisäksi meillä on aika monta hyvää syytä, miksi just meidän pitäisi päästä kuuntelemaan & katsomaan Rihannaa.
    Tässä litania:
    – Me asutaan koko kesä eri paikkakunnilla, jolloin tietysti tulee ikävä ja keikka korvaisi kaiken, kun ystäväni voisi samalla tulla käymään luonani helsingissä.
    – Ystäväni vuoden ainoa loma töistä ajoittuu täydellisesti elokuulle ja myös mun kesäduunit loppuu juuri tuolloin 15.8!
    – Ja keikka täydentäisi täydellisen tyttöjen humputteluloman Helsingissä, joka tietysti sisältäisi shoppailua ja pinknikkiä.

    Tässäpä taisi olla kaikki :)
    Ihanaa kevättä!

  573. 12v tyttareni olisi parasta avec-seuraa koko maailmassa!!!!!!Laatuaikaa isin ja lapsen kanssa! :)

  574. Rihannan keikka olisi jotain aivan uskomatonta, ja vielä uskomattomammaksi siitä tekisi se jos saisin liput keikalle tämän blogiarvonnan kautta. Olen seurannut neidon uraa alkuajoista lähtien ja hänellä on yksinkertaisesti paketti kasassa; persoonallinen ääni, karismaa ja upea tyyli. Lisäksi Rihanna on muuntaumiskykyinen, mikä on tärkeää nykypäivän artistille. Keikan tekee vielä paremmaksi se, että se järjestetään kesällä ja rannalla ja muut esiintyjät ovat myös huikeita!

  575. kun rihanna viimeksi esiintyi suomessa, en päässyt katsomaan vaikka olisin halunnut. pidän hänen musiikistaan ja tyylistään tosi paljon ja minulla on hänen levynsä. olisin halunnut nytkin mennä katsomaan mutten ehtinyt hankkia lippua.. ajattelin kuitenkin mennä kaverini kanssa kuuntelemaan keikkapaikan lähelle:D hän pitää rihannasta enemmän kuin minä ja olisi mahtavaa yllättää hänet lipuilla!:)

  576. Rihannan show olisi varmasti näkemisenarvoinen. Lisäksi sillä on niin monta hyvää hittibiisiä, jotka luo kivan fiiliksen. Ja ah siihen vielä kesä ja ranta. Enkä tuota muuten ole koskaan edes ollutkaan kenenkään maailmantähden konsertissa, joten..:)

  577. Mistä sitä alottais? hmm… Oon ihaillu Rihannaa siitä asti kun kuulin ekan kerran Pon de Replay. Muistan kun olin vielä pikkunen kakara joka ei ymmärtäny englannista mitään. Oon kasvanut rihannan musiikin kanssa ja ulkomailla ollessani äitinikin oppi tunnistamaan We Ride musiikkivideon Rihanna nilkoista. Rihannan kappaleista löytyy jokaiseen tunteeseen jokin kappale. Jotkut kappaleet tempaavat mukaansa ja tekee mieli tanssia ja joissain on koskettavat sanat ja alkaa miettiä elämäänsä ja kaikkea muutakin. Omistan kaikki Rihannan levyt ja kuuntelen niitä melkein joka ikinen päivä! On ollut mahtava nähdä kuinka Rihannasta on kasvanut nueresta tytöstä aikuiseksi naiseksi. Se kuinka hän uskaltaa olla juuri sellainen kuin on! Englannin tunnilla piti pitää esitelmä lempiartistista ja kai sitä arvaa mistä tein? ;) Tietenkin Rihannasta! Lippujen voittaminen olisi unelmien täyttyminen sillä olisi aivan mahtavaa nähdä Rihanna livenä! En osaa kuvitella kuinka mahtava tunne se voisi olla. Tarkoituksena oli ostaa tulevilla kesätyörahoilla liput keikalle mutta nyt näyttää siltä että mitään kesätyö paikkaa ei ole tulossa. Mutta aina pitää yrittää kaikki mahdollisuudet. ;)

  578. pitäis päästä rihannan keikalle, koska en oo koskaa päässy kattoo ketään ulkomaalaista artistia tai yhtyettäkään vaikka olen jo reilusti päälle 30 vuotias!!!

  579. Kolme asiaa jota rakastan: kesä, Rihanna ja biitseily! Tämän palkinnon voittaminen olisi siis unelmien täyttymys! Päiväkin osuisi juuri nappiin, sillä 15.8 on päivä jolloin minulla ja poikaystävälläni tulee 2 vuotta seurustelua täyteen. Mahtava seura, Rihannan ihana musiikki ja selkää lämmittävä aurinko loisi yhdessä yhden elämäni mahtavimmista päivistä! Ja tietysti myös ikimuistoisen merkkipäivän ;)

  580. Rihanna on ollut mun suosikki artisti niin kauan kuin muistan!<3 Mä oon koko kesän, siis todellakin ihan koko kesän töissä. Lupauduin nimittäin töihin auttamaan raskaissa tehtävissä ja vielä minipalkalla (koko kesän palkka riittää yhteen Kanarian matkaan)eli ei tosiaan mikään kovin hyvä! Ja tää minun kesätyö loppuu tosi kivasti 14.8, niin olis ihan mielettömän ihanaa päästä just sinne mitä oon oottanut mun koko elämäni, rentoutumaan ja ottamaan irti kesän viimeisistä ja minulle myös ensimmäisistä vapaa päivistä. Mutta tosiaan liput on ihan mielettömän kalliit budjettiini ja kaiken lisäksi ne vielä ovat loppuun myyty!=( tää on niin mun tuuria! Rihanna on niin sairaan kaunis ja upea ääninen nainen, ja varmasti monen esikuva, tai ainakin mun esikuva! Olis hienoa nähdä hänet livenä, ja vielä kertoa ja mainostaa muille voittaneensa liput täältä:)

  581. Hmm. Mulla on pian synttärit enkä näitä lippuja saa kuitenkaan poikaystävältä lahjaksi niin voisin sitten ainakin leikkiä, että sain ne liput häneltä

  582. Mies vie mua ”poikien” juttuja katsomaan, niinkun nyrkkeilyä jne, ois kiva saada se yllätettyä ja viedä katsomaan aika namua tyttöä livenä, oman namun tyttönsä ohella siis =D

  583. Tapasin SILLY BOYN joka olikin tosi RUDE BOY.
    Musta tuli STUPID IN LOVE.
    Tunsin, että olin FADING AWAY.
    Nyt haluan päästä siitä MILLION MILES AWAY.
    Nyt on aika JUST BE HAPPY.
    Joten voin sanoo sille, että OH BABY, GOOD GIRL GONE BAD.

    Rihanna IS A GIRL LIKE ME.
    Joka on kuin NO LOOKING BACK.
    Rihannan takia musta tulee HYPNOTIZED
    ja I FEEL THE ADRENALINE.

    Onneks kaiken ei tarvitse olla näin COMPLICATED:
    Keikalla on varmasti RAINING MEN,
    joten please MAKE IT RAIN
    voisin käyttää mun ihan(aa) uutta UMBRELLAA
    ja viettää aikaa WHIPPING MY HAIR.

    Jos mä en pääse sinne mä alan CRY
    mut hei, HERE I GO AGAIN.
    Jos mä pääsen sinne mä huudan S.O.S.
    ja äkkiä SHUT UP AND DRIVE kohti Hietsua.

    Rihanna on MUSIC OF THE SUN.

    ps. Kone vähän sekoili, joten tää saatto tulla useemman kerran vahingossa, mutta ei tartte julkasta kun kerran :)

  584. Rihannalla on tosi hyviä piisejä montamontamonta! Olis aika päheetä päästä tollasee rantapileisii :) Ja joo rihannan lavashow olis varmastikki tooosi upee ja näkemisen arvonen juttu! mä haluun tosi paaaljon tonne! Muutan luultavasti tässä kesällä yksin asumaa joten oikee rahaa ei olis noita lippuja ostaa :(

  585. Milloin voittajalle ilmoitetaan? :) ehkäpä kestää vähän aikaa lukea nämä kaikki kommentit ;D

  586. näillä näkymin kesä menee melko pitkälti töiden parissa joten voisiko parempaa piristystä ollakaan? madonna on lisäksi ainut ulkomaalainen tähti jonka keikalla olen ollut! äää olis mahtavaa päästä näkemään rihanna!

  587. Rihanna on ihana! Olis aivan mahtavaa päästä keikalle parhaan ystäväni kanssa, joka myös rakastaa Rihannan musiikkia ja tyyliä. Hietsussa tulee olemaa loistavat bileet :) Kyseisen konsertin liput ovat kuitenkin aika kalliit, ja oma budjetti ei tällä hetkellä riitä lippujen ostoon. Siksi olisikin huikeaa voittaa liput täällä ja päästä fiilistelemään upeaa showta!

  588. oon aina tykänny rihannasta niin paljon ja en koskaa uskois että pääsisin sen keikalle, ei millää oo varaa mistää opiskelijavaroista lähtä keikalle :( siks ois ihan PARASTA voittaa arvonta ja päästä kattoon rihannaa. oon ihan hurja rihanna & tinie tempah fani! so excited.

    1. hehehehe ihanaa kun tärkeintä on voitto eikä edes tule lukeneeksi että kisa on jo päättynyt ja voittajakin arvottu………………=)

  589. Olen ollut suuri Rihanna fani alusta asti ja käväisin jo kerran Rihannaa katsomassa Hartwallin keikalla. Suunnitelmana oli lähteä poikaystäväni kanssa katsomaan keikkaa, mutta monen summan kautta jäin ilman lippuja ja vaille rahaa :( Keikkalippu olisi täydellinen lahja molemmille, sillä kumpikin meistä rakastaa Rihannaa ja vuosipäivämme olisi juuri sopivasti keikkapäivän lähellä! Toivottavasti kerrankin kohdalleni osuisi näin mahtava tuuri, sillä en juuri koskaan voita mitään!