Juhannuslarppi

/// lifestyleTags: ,

grasshopper

juhannusruuanlaittoa

juhannus

juhannuskukkia

 

Takana on hulvaton larppijuhannus, kaikki sujui paremmin kuin osasin odottaa! Larppasimme Lindan käsikirjoittaman Juhannushäälarpin ja kaikki paikalla olleet olivat panostaneet roolihahmoihinsa ja asuihinsa ihailtavan paljon. Ruokapuolen hoitaminen jäi suurimmilta osin mulle ja Lindalle ja sen seurauksena pöydässä komeili Mertsan pitopalvelun antimet – on helppo vierittää syy hieman vinksahtaneista tarjoiltavista jonkin fiktiivisen hahmon niskoille. Koska häät kerran sijoittuivat 90-luvun loppupuolelle, oli tarjoilut sen mukaiset – kuvia ostosreissusta löytyy kamujeni blogista, sieltä voi myös lukea mitä meillä oli tarjolla hääjuhlissa.

Kuten kuvista näkee, panostimme juhliin myös koristelupuolella – pöydässä oli kauniit paikkalaput ja tienhaarasta löytyi pahvinen sydän, jossa luki hääparin nimikirjaimet, P & T. Ja kun kerran yhdeksänkymmentälukua elettiin, oli juhlasalissa ilmapalloja ja serpentiiniä, sydänpaljetteja unohtamatta. Ihanan mautonta! Toivon mukaan saan joskus käsiini kuvia myös muiden kameroista, sitten voisin tehdä pienen larppikoosteen ja pääsisitte näkemään miltä näytin rooliasussani :-D Sujuiko teidän juhannuksenne perinteisissä merkeissä, vai tekikö joku teistä jotain hurjaa?!

 

Ps. Huomaatteko, maksihame in action!

15 kommenttia

  1. Avatar ida /// 27/06/2011 / 18:35:27

    aaaa en kestä, tää oli joku maailmankaikkeuden hienoin idea teiltä! odotan lisää kuvia kuin kuuta nousevaa, ja nyt iski larppaushimo :–D tui, oot ja ootte kamujesi kanssa niin suloisia hassuja ihania idearikkaita <3

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 27/06/2011 / 18:40:32

      Hahaa kiitos ihana, oot selkeesti huipputyyppi kun oot niin samoilla linjoilla ;–D <3!

      Vastaa
  2. Avatar Nukke /// 27/06/2011 / 21:25:32

    Oi larppausta! Ihan mieletöntä! tykkään susta aina vain enemmän :- D Odotan innolla kuvia larpista!

    Vastaa
  3. Avatar nina /// 27/06/2011 / 21:50:10

    oon niin kateellinen että sulla on tollaisia ihania mielikuvituksekkaita ja hauskoja kavereita joiden kanssa voi puuhailla tuommoisia hupsutuksia! vaikka omia kavereita rakastankin, niin ne kyllä kattois pahasti kieroon jos jotain tollasta jännää ehdottaisin:(( en siis oo löytänyt sielunsukulaisia:D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 28/06/2011 / 20:11:40

      Voi kurjuus!:-( Tai sitten voit kokeilla, löytyykö kamuistasi uusia puolia kun kerrot larppi-ideastasi?;-) Höh, toivotaan että pääset vielä larppaamaan joku kerta!

      Vastaa
  4. Avatar Dashanti /// 28/06/2011 / 13:35:57

    Heippa,
    Onko mahdollista selata sun blogitekstejä niin että kun klikkaa kuukauden auki tossa sivupalkissa, niin kaikki sen kuun blogitekstit tulis siihen alle? Eikä niin että pitää selata kaikki läpi :)
    http://dashantilife.blogspot.com

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 28/06/2011 / 20:10:50

      Hmm, kyllähän sitä kuukautta klikkaamalla tulee sen kuun tekstit? Mulla vaan on asetus, että sivulla näkyy kerralla vissiin viisi tekstiä, siksi joutuu vähän selaamaan. :-) Tuo viisi siksi, että hitaammatkin koneet/selaimet lataisivat kuvat ja tekstit suhtkoht nopeaa.

      Vastaa
  5. Avatar MillaH /// 28/06/2011 / 15:18:01

    Oi, mikä idea! Ihanaa! :) Lisää kuvia odotellessa…

    millamainen.blogspot.com

    Vastaa
  6. Avatar Miffa /// 29/06/2011 / 20:29:57

    Mulle on aina larppaamisesta tullut mieleen vaan kaikki fantasiaörkit metsässä miekkoineen, mutta tää kuulostaa kyllä superhauskalta! Meidän juhannuksessa rooliasut jäi siihen, että grillata sain vain virallisessa rillausasussa, joka sisälsi arskat ja essun :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 29/06/2011 / 20:31:26

      Hahaa, joo, ei ollut mikään keskiaikalarppi tämä!:— D
      Tuokin oli hyvä, teemajutut on aina kivoja!

      Vastaa
  7. Avatar ssnaa /// 02/07/2011 / 12:58:58

    Moikka!
    Mitä noi on tossa tokassa kuvassa? Ja miten ja mitä teitte niistä? :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 02/07/2011 / 19:42:44

      Ne on punaisia linssejä, niitä voi käyttää lisukkeena riisin/perunan/pastan tilalla tai sitten heittää keittoihin ja patoihin mukaan. Eivät liittyneet larppiruokaa, tehtiin kasvismuhennosta edellisenä päivänä ja kuvattiin vähän ku noi oli niin söpöjä hahah :- D

      Vastaa
  8. Avatar katya /// 23/10/2011 / 00:38:53

    mikä kokoelma kangaskasseja!! :-D mikä toi lumikki-kassi muuten on? :o ajattelin just piirtää jotai mun tyhjää kangaskassii mutta ei tule yhtään mitä mieleen.. ostin jo tussinki joten pakko! :-D olisko ehdotuksia?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.