Kesäkuu & pohdintoja

/// lifestyleTags:

Ihanaa kesäkuuta beibit, tällä tavalla pari päivää sen alkamisen jälkeen. Mitähän teille mahtaa kuulua? 

Mulla on itselläni ollut hurjan kiireinen kevät ja raskas vuosi muutenkin koulun suhteen. Tuntuu että vasta nyt, pari viikkoa ”kesäloman” alkamisen jälkeen alkaa tuntua siltä, että osaan olla hetken tekemättä mitään ja rentoutua. Oon käynyt ihan ylikierroksilla, Muotikirppiksenkin jälkeen siivosin vimmatusti koko loppuillan kun en osannut olla aloillani. :-D hohhoijaa oikeasti. Oon tykännyt ihan hulluna siitä mitä oon saanut tehdä – pyörittää Plastic Camerasia yhdessä ihanan Lauran kanssa, järjestää supersuosittua Muotikirppistä huikean tiimin kanssa ja olla yhteydessä moniin ihan huikeisiin bloggaajiin ja yhteistyökumppaneihin. Oon saanut hoitaa Suomen Luonnonkosmetiikan tukun markkinointihommia ja pyörittää blogia pitkästä aikaa omillaan. Kun tekee näin mieleisiä juttuja, huomaa helposti haalivansa liikaa duunia kun ei halua kieltäytyä mistään. 

Kesäloma on heittomerkeissä siksi, että eihän tämä kesä silkkaa lomaa tule olemaan – pitäisi kirjoittaa oppari ja hoitaa vaikka mitä muita käytännönasioita, esim. perustaa toiminimi ja funtsia tulevaisuuden suunnitelmia. Oon koko pienen elämäni ajatellut, että tuun opiskelemaan paljon ja kouluttautumaan lisää tämän jälkeen mutta heh, saas nyt sitten nähdä. Aika tylsää ettei enää heru opintotukia toiseen saman tasoiseen koulutukseen. Tokihan sitä rahat varmaan jostain keksii, mutta sitten pitäis olla aika varma siitä mitä haluaa opiskella, että sen pystyy kustantamaan kokonaan itse. Mä haluaisin niin monia juttuja! Opiskella psykologiaa ja viestintää yliopistolla, oppia graafisesta suunnittelusta, taitosta ja piirtämisestä lisää, olla luonnonkosmetiikkaan erikoistunut kosmetologi ja auttaa muita iho-ongelmaisia, leipoa ja kokata herkkuja omaan kahvila-baariin jossa tutut sais soittaa levyjä, pitää pop-up -drinkkibaaria ja järjestää ihania teemailtoja, opettaa ala-asteikäisiä, suunnitella vaatteita, laukkuja ja kenkiä, pyörittää omaa putiikkia, olla tuottajana jossain blogiportaalissa ja tietysti olla jonkin vastuullisen ja fiksun yrityksen markkinointi- ja viestintäjohtaja.

Jos mua yhtään tuntee, voi melko helposti päätellä ettei mua kiinnosta tippaakaan lähteä lukemaan maisteriksi kauppakorkeaan näiden opintojen jälkeen joka on ilmeisesti ainoa, mihin vielä saisin opintotuet….. Pitäisi selvitellä kaikkia noita maisterivaihtoehtoja, että onko mulla tällä koulutuksella mitään mahdollisuuksia mihinkään muuhun maisteriohjelmaan. Voiko esim. työkokemuksella vaikuttaa siihen mitenkään ja päästä vaikka viestinnän puolelle…? Mä oon aika pihalla, koska en oo koskaan aiemmin ajatellut jatkavani tämän jälkeen maisteriksi yliopistolla, vaan oon aatellut jotain ihan muuta alaa jotta voisin erikoistua lisää. Ehkä tämä epäselvyys ei oikeasti haittaa mitään, pitäähän tässä eka hoitaa nämä tradenomi-opinnot pois alta. Siihen oon kyllä tyytyväinen, ettei musta tuu ihan perustradenomia, koska ne hommat ei mua varsinaisesti kiinnosta. Markkinointi, viestintä ja tapahtumatuotanto sen sijaan juu, mutta haluaisin oppia niin paljon lisää vielä. 

Jännittävää huomata, että innostus blogin kirjoittamiseen ei missään vaiheessa tunnu vähenevän, ei vaikka kaikki muu stressais. Kai tää on mun oma pakopaikka ja ilahdun niin paljon kommenttiboksin puolella käydyistä keskusteluista, että sitä piristyy tylsempänäkin päivänä. Huijaisin, jos nyt sanoisin että teen blogia vain itseäni varten – teillehän mä tätä teen, oman fiilikseni mukaan tietysti. Siksipä mietin, mistä te haluaisitte lukea, mistä kuulla? Tahdon toteuttaa esim. paljon Tampere-juttuja tänä kesänä, sillä sitähän ei koskaan tiedä kuinka kauan täällä tällä erää asutaan. Joten antakaas palaa ja pyytäkää mitä ikinä mieleen tulee, lupaan toteutella kesän aikana roiman kasan toiveitanne!

Ja hei, huomenna lupaan arpoa blogin facebookin puolella sen ylläripaketin voittajan niiden kesken, jotka osallistuivat blogini lukijatutkimukseen. Hihii, aika melkoisen hieno paketti lähdössä voittajalle. 

20 kommenttia

  1. Avatar Ester /// 02/06/2014 / 23:52:38

    Tää teksi nyt osui niin kohdalleen. Mull on tullut niin paljon uutta kuvioihin, mä saan kokeilla niin paljon erilaista, josta mä en aiemmin oiskaan luullut tykkääväni. Nyt tuntuu vaan siltä etten mä voi päättää mitä mä oikeesti haluun tehdä, jos en saa kokeilla kaikkea :D Mutt kuitenkin huomaan, ett mä ite alan hahmottua tästä sekasorrosta. Voi tätä aikuistumista vai mitä!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/06/2014 / 10:08:13

      Huuuh, no niinpä! Mun opinnot ovat vieneet mut mukavuusalueen ulkopuolelle viikoittain ja se jos mikä on jännää, mutta myös kuluttavaa ja raskasta. Mut niiiinpäää!

      Vastaa
  2. Avatar Veera /// 02/06/2014 / 23:53:49

    Hee, jos vaikka onni potkaisisi tällä kertaa! C: Kehitätkö muuten itse filmikuvasi A-printissä tai siellä Timo Peltomaalla? Sain juuri ensimmäisen rullani täyteen ja hinku olisi päästä kehittämään, mutta kumman kaan yrityksen sivuilla ei sattunut lukemaan paljonko kehitys maksaa? Sä varmaan tiedät? :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/06/2014 / 10:11:36

      Hohoo niinpä! ;-)

      Sekä että oon kehittänyt, mutta hitsit kun en yhtään muista a-printin hintoja! Timo Peltomaalla oli kohtuuhintaista alennuksen jälkeen, jotai parikymppiä about. Nyt oon itse lähettänyt fotoyks.fi:lle rullani alennuslapun kera niin ne tulee postitse takas laskun kanssa :-) Mut suosittelen kyllä jokaista noista, ovat laadukkaita kehittämöjä kaikki!

      Vastaa
  3. Avatar Bisous, Roosa /// 03/06/2014 / 00:09:54

    voi tytsy, meiän pitää nähdä??!!

    ja elämä kyllä vie oikeaan suuntaan kun vaan uskoo siihen mitä tekee ja pitää mielen avoimena. sinänsä positiivinen ongelma on, että on liikaa vaihtoehtoja ja kiinnostuksen kohteita :–*

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/06/2014 / 10:12:19

      No siis KYLLÄ!??! Kreisii että oot tre!!!!!!!

      Huhuuu joo, niin kai sitten. Välillä se vaan tuntuu kovin vaikeelta kun päämäärä ei oo niin selvä. Hmmmm!

      Vastaa
  4. Avatar Mari /// 03/06/2014 / 07:06:42

    Kannattaa tsekata yhteisöviestinnän maisteriohjelma Jyväskylän yliopistosta. :) Valmistuin itse sieltä amk-pohjalta ja voin kyllä suositella!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/06/2014 / 10:13:45

      Ouiiii, kiiiitos tuhannesti!! :-) Eli en ehkä oo ihan sidottu tähän kaupan alaan, hehee!

      Vastaa
  5. Avatar Essi /// 03/06/2014 / 10:31:15

    Voi rakkaus että onnistuitkin osumaan mun päänsisäisten ajatusten vellovaan myrskyyn tällä blogikirjoituksella! Koko tän kevään oon miettinyt mielessäni tulevaisuuteen liittyviä kuvioita enemmän tai vähemmän tuskaisena ja ahdistuneena. Opiskelen myös liiketaloutta, mutta mun inspiraatiotulva on mittaamaton ja oon potenut siitä syyllisyyttä ja tuskaa. Tuntuu, ettei pelkkä tradenomin tutkinto ole sitä mitä mä elämältäni haluan, mun kiinnostukset on niin laajat ja tiedonhalu kyltymätön. Haluaisin kokeilla kaikkea ja oppia niin paljon muutakin. Vaan mistä lähtien se, että KAIKKI kiinnostaa on ollut näin kiellettyä ja vaarallista? Hain nyt yhteishaussa valtiotieteelliseen viestinnän koulutusohjelmaan Helsingin yliopistoon. Tänään olisi pääsykokeet, mutta mä oon ollut koko viikon paniikissa ja hermoromahduksen partaalla. Entä jos tää ei sitten kuitenkaan olekaan se mitä haluan, mitä jos ”hukkaan” kaikki nämä liiketalouden opinnot, tämän jälkeen on tukikuukausia tuhlattu ja jos pääsen, etulyöntiasema ensimmäisen koulupaikanhakijana myös mennyttä… On elämä ja aikuisuus vaikeaa, kun kaikkea pitää ajatella niin monien kysymysten kautta! Jotenkin ihan äärettömän huojentavaa huomata, etten oo ainoa, joka näitä hulluja kysymyksiä kelaa. Kiitos että nostit tämänkin puolen itsestäsi esille! <3

    ps. ootko huomannut että Haaga-Heliassa on englanninkielinen viestinnän/markkinoinnin maisteriohjelma, johon voi hakea journalismin/viestinnän/liiketalouden alalta valmistuneet? Itse ainakin olen kiinnostunut, voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto yliopiston viestinnän opinnoille? Varsinkin jos haluaa kuitenkin pysyä liiketalouden parissa :-) tuos ois vielä linkki communication managmentiin http://www.haaga-helia.fi/en/students-guide/degree-programme-communication-management-pasila-campus-master-education

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/06/2014 / 22:19:22

      Voiii ihana Essi, ajatukset menee siis samoja ratoja! Ihan tietää etten oo yksin ajatusteni kanssa, huhhh. Ja siis jooo, ärsyttävää kun on siinä tilanteessa että on luottanut, että voi opiskella lisää ekat opinnot päätettyä mutta eheeeei, ei se näköjään menekään niin. Ei oo järkeä jättää tässä vaiheessa mun enää keskenkään kun ei heruis tukikuukausia kuiteskaan kuin pari, hööh.

      Ja siis liiketaloutta en tahdo enää opiskella enempää. Jos en ois päässyt sisään proakatemialle ois mun kyllä kantsinut miettiä alaa uudestaan…. Proakatemia malli onneksi mahdollisti monipuolisemman oppimisen sillä saralla mikä mua liiketalouden opinnoissa kiinnostaa. :-)

      Ja no et todellakaan oo! :-D Oon varma että moni muukin miettii näitä, mut hitto miten vaikeeta. Aaarrrrghh.

      Vastaa
  6. Avatar sa /// 03/06/2014 / 12:31:13

    Tampereen lempparipaikoista ja -kirppiksistä olis kiva lukea!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/06/2014 / 23:02:01

      JEA!

      Vastaa
  7. Avatar sa /// 03/06/2014 / 12:35:52

    Tulipas epäselvästi:D tarkoitin siis postausta sun lempparipaikoista ja kirppiksistä Tampereella.:) esimerkiks siihen tyyliin että noihin löytäis sun neuvoilla ulkopaikkakuntalainenkin?:)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/06/2014 / 23:03:06

      TUPLA JEA :-D Eli siis joo, pointti tajuttu!

      Vastaa
  8. Avatar elina /// 03/06/2014 / 12:52:38

    Moi! Näin ei-tamperelaisena ois kiva jos tekisit postauksen siitä mitä kannattaa tampereella tehdä. Oon käynyt pari kertaa vaan jossain tapahtumissa enkä sen enempää ole kaupungilla kierrellyt. Esimerkiksi ”24 tuntia Tampereella” tai ”viikonloppuloma Tampereella” olisivat erittäinkin käteviä.
    Hyvää kesää, sun blogi on paras!!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 11/06/2014 / 12:09:42

      Ooooh, kiitos! :-) Noi on kyllä niin selkeästi ulkopaikkakuntalaisen näkökulmasta että pitäis oikeasti miettiä asioita ihan eri kantilta. Että minne mennä kun koti ei ookaan 10min kävelymatkan päässä keskustasta :-D Kiitos vinkistä, pidän mielessä!!

      Vastaa
  9. Avatar miffa /// 03/06/2014 / 16:27:23

    Kuulostaapa sun haaveilut samankaltasilta kun omat :D Kandin paperit on postissa tulossa, luoja kiitos että on ees joku todiste koulunkäynnistä kohta käsissä, mutta syksyn maisterikurssipuristus ei inspaa sitten yhtään. Oma pääaine ei nappaile ollenkaan ja nyt keväällä en päässyt edes yhdelle ainoalle kurssille, mikä olis oikeesti kiinnostanut. Täytyy vaan toivoa, että mahun syksyllä kaikille markkinoinnin syventäville, muuten en ala… :D Välillä tekis vaan mieli jättää koulun käynti (ainakin hetkellisesti) tähän, mutta toisaalta on niin vähän jälellä, ettei siinä olis oikeen mitään järkeä. Haluisin vaan tehä jotain vähän luovempaa, mutta jos koulussa menee vielä vuos-pari niin vähän epäilen jaksaako sen jäljeen enää hakea mihinkään uuteen kouluun… Mää haluisin päivästä riippuen olla just joku graafinen suunnittelija/vaatesuunnittelija/valokuvaaja/kosmetologi/hostellinomistaja(ja hostellin yhteydessä olis tietty kiva kahvila joka iltaisin muuttuis viihtyisäks hengailubaariks)/viestintäpomo/musikaalitähti (okei, tää on ehkä poissuljettu, koska en osaa pätkääkään laulaa taikka tanssia :D )… Olispa yliopistolla ees enemmän jtn (markkinointi)viestinnän kursseja, mutta mitään järkevää en oo oikeen löytäny :S

    Toi on kyllä ihan tyhmää, että opintotukea heruu niin nihkeesti, itestä ainakin tuntuis paljon mielekkäämmältä, että olis jonkun verran just kaupallista osaamista ja sitten vois hankkia jonkun toisen alan koulutuksen, missä sitä bisnestaitoa vois sitten hyödyntää. Luulis, että siinä niitä yrityksiä ja uusia työpaikkojakin syntyis ja valtio olis tyytyväinen… Että hyvät päättäjät, voisitteko kiitos investoida opintotukeen vähän fiksummin! :D

    Ja sitten tietty toivon paljonpaljon kivoja Tampere-juttuja, että kun syksyllä palaan sinne koulunpenkille niin on sitten lista kaikista kivoista paikoista, missä käydä kun koulu pännii :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 11/06/2014 / 12:55:24

      No hööh, voi harmi! :-( Mutta onneks töissä ehtii olla vaikka kuinka, joten alaa voi kyllä vaihtaa – tylsää että se vaan on täysin omakustanteista jatkossa, huoooh. Joidenkin tutkimustenkin mukaan vasta 25-vuotias on kypsä miettimään mitä haluaa elämältä tms XD TÄHÄN VEDOTEN VAADIN LISÄÄ OPINTOTUKEA!!

      Ja jooooooo! Kivaaaa!! :D Oon nytkin tehnyt aika paljon noita putiikkiesittelyjä, jee!

      Vastaa
  10. Avatar Mari /// 04/06/2014 / 11:16:16

    Aah, ihana kirjotus! Itelläki on paljon noita samoja fiiliksiä, et haluais tehä niin paljon eri juttuja ja on vaikee päättää mihin keskittyä, vaikka mittarissa alkaa kohta olla jo 30 vuotta :D Oma häröily vielä korostuu kun katson mun kavereita, jotka löys onnistuneesti omat juttunsa jo paljon aiemmin, kun mä taas vastikään alotin toisen tutkinnon pakertamisen. Just ehdin aloittaa ennen tota opiskelu-uudistusta, mut harmittaa kyllä hirveesti muiden ja mua nuorempien puolesta jos se oikeesti menee sellasenaan läpi..koska kuinka moni esim.lukiossa tietää, mikä itselle parhaiten sopii ja mikä eniten kiinnostaa? :-o

    Mutta kiitos hyvästä blogista, sisustusjutuista ois kiva lukea enemmän kun sulla on niin hyvä maku :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 11/06/2014 / 12:57:42

      Ihana! :-D En mä usko että tää fiilis välttis ikinä katoaa kun muutenkin tykkään muutoksesta, mutta luulisin että ois hyötyä jos sais opiskella lisää. Ja voi eiiiiii, ei kaikki vaan välttämättä koskaan löydä yhtä ainutta omaa juttua ja se on musta aika ok, pääsee kehittymään koko ajan kun ei vaan jää pyörimään siihen fiilikseen että MISSÄMUNJUTTUON.

      No älä, ei kukaan tiiä lukiossa vielä mitään :D ja jos tietää on kyllä erikoispoikkeus for real! Ja jee kiitos ihana, voisin kyllä kirjoitella niitäkin loppukesästä kun varmaan muutto odottaa talvella :-)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.