VEGEMESTA

/// Ravintolat Tampere, ruokaTags: ,

Tampereen Puutarhakadulta on jo jonkin aikaa löytynyt Vegemesta, mutta vasta hetki sitten reitti kulki sen ohi sopivasti lounasaikaan. Kurkkasin äsken Vegemestan Facebook-sivuilta, että kaikki ruuat valmistetaan ilman rasvapaistamista ja tuli heti parempi fiilis noista bataattiranskiksista, jotka olivat ihan mielettömän hyviä – niin hyviä että luulin niiden olevan epäterveellisesti rasvassa uppopaistettuja, mutta ei, jes! Testasin elokuun ajan tarjouksessa olevan Halloum Dream -hampparin joka oli oikein mainio. Kokki kysyi ruokailun jälkeen mielipidettä hampparin sämpylöistä ja vastasin rehellisesti niiden olevan hieman isot makuuni, vaaleaa leipää kun ei tule nykyisin juuri syötyä. Eli pienemmätkin riittäisi mulle, mutta hyvät sämpylät kyllä oli, ei mitään pakastettuja liukuhihnasämpylöitä, vaan lähellä tehtyjä herkullisia sämpylöitä. 

Ens kerralla vois testaa vaikka hodaria tai vuohenjuustoburgeria. Vegemesta on kyllä todella kaivattu lisä Tampereen ravintolaskeneen. Kohtuuhintaista ja todella täyttävää kasvisruokaa. Ja makumaailmaltaan sellaista, että kelpaa ihan takuulla myös lihansyöjille. 

WWF juuri sopivasti uutisoikin, että olemme käyttäneet maapallon uusiutuvat luonnonvarat tältä vuodelta loppuun. Huh. Onneksi me kaikki voidaan tehdä asialle jotain, ja kuten WWF suosittelee, olis lihan syömisen vähentäminen yksi keino: Lihansyönnin vähentäminen on tehokas tapa leikata omaa jalanjälkeään. Tällä hetkellä suomalaiset syövät keskimäärin yli kaksinkertaisesti enemmän lihaa kuin viralliset ravitsemussuositukset suosittavat.” Joten ei kuin Vegemestaan herkuttelemaan, eiks? :-) Koko uutisen voit lukea täältä

16 kommenttia

  1. Avatar Joonas /// 20/08/2014 / 10:36:14

    Oliko sinne tullu jo seitanannoksia? Kotisivulta ei löydy kuin noita burgereita ja smoothieita.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 20/08/2014 / 10:47:06

      apuaaaa ää! hitto, oiskohan siinä listassa ollu kasviskebab=seitania? mutta itku kun en muista varmaks!!

      — EIKU JOO! Vegan kebab on listalla, suurentelin koneella tota kuvaa jossa näkyy annokset!:D JOO eli eiköhän se seitania oo?

      Vastaa
  2. Avatar Joonas /// 20/08/2014 / 11:18:52

    Pikkasta salapoliisintyötä :D

    Mut jes jes! Pitää mennä nyt sit testaan sitä. Piraatin halloumilla vetäsin jo tuoreeltaan kesäkuussa.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 20/08/2014 / 16:44:00

      Joo, raportoi sit onko hyvää! Muistankin et sä oot kirjottanu Vegemestasta ajat sitte jo, siitä mä varmaan alunperin sain tietää ton olemassaolosta!:D

      Vastaa
  3. Avatar Anni / Minulla on siivet /// 20/08/2014 / 11:36:18

    Näyttää tosi kivalta paikalta! Täytyy testata ens kerralla kun eksyn Tampereelle :) Lihan syöntiä oikeasti kannattaisi vähentää myös ympäristösyistä, varsinkin punaista. Joten kiitos muistutuksesta! :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 20/08/2014 / 16:44:26

      Suosittelen! :—) Ja siis nimenomaan!

      Vastaa
  4. Avatar Peeta /// 20/08/2014 / 13:29:00

    Vegemestan ruishampparit on nam! Ainakin Helsingissä saa ruisleivän valittua?

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 20/08/2014 / 16:58:21

      AAaaa tuolta ei ehkä muuten saanut? :–O en oo varma!

      Vastaa
  5. Avatar alfie /// 20/08/2014 / 17:33:56

    aluks aattelin et miten ihmeessä en oo vielkää koskaan syöny vegemestassa, mut sit tajusin et ei oo missää mun reitin varrella, nii yleensä sitä päätyy jonnekki muualle! tai siis, aina.. :D mut hyvältä näyttää, ehkä tosiaan sämpylät vähän tuhdeilta, hyvä et sanoit rehellisen mielipitees! varmaan pistää korvan taakse.

    mä voin vähän nyt kehuskella, et oon vähentäny lihansyöntiä iiihan sikana! melkeen vahingossa.. en oo varmaa vuoteen syöny kanaa muuten ku jossain ravintolassa, missä voin olla varma et se on hyvää/ei ällöjä marinadisuikaleita, joita ennen vedin ihan innolla yyyyh… eikä possu oo ikinä ollu mikää mun suosikki, nii ei oo tullu sitäkää vedettyä. mut en silti voi lihaa täysin viel hylätä, mut helposti menee useitaki päiviä ku tajuun, etten oo syöny aikoihin lihaa. jee! viel on tosin veganismiin matkaa, koska JUUSTOT! hitto. liian herkullisia. damnit. :D mut parempaan suuntaan, me likes!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 21/08/2014 / 16:05:18

      JEEEE MAHTAVAA!!! Pienillä muutoksillahan sitä just ne pysyvät muutokset saadaan aikaiseksi, ei oo mitään järkeä alkaa vegaaniksi yhdeltä seisomalta jos ei tiedä mitä tekee. Mulla on hyvin pitkä matka vegaaniuuteen kun mietin juustoja ja kalaa, mutta mutta. On ihan turha ajatella niin mustavalkoisesti että kaikki tai ei mitään – pienilläkin valinnoilla on suuri vaikutus. :-)

      No äläpä! Jos joku rafla ei oo omilla reiteillä, sitä harvemmin eksyy ellei erikseen päätä että NYT MEEN TONNE.

      Vastaa
  6. Avatar Bisous, Roosa /// 21/08/2014 / 01:06:46

    ohh joooooo, kävelin tossa just joku päivä kans vahingossa vegemestan ohi ja olin sillee o____O onks tämmönen tampereellaki??! eli pakko mennä joskus myös ihan vaan koska BATAATTIRANSKIKSET <33

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 21/08/2014 / 16:06:21

      JEP!!! ON! :—D hahaa bataattiranut oli himo_hyviii!!!!

      Vastaa
  7. Avatar alfie /// 21/08/2014 / 17:11:26

    No niimpä näimpä! :D on jo siitäki aihetta taputtaa ittelleen olalle, et menee koko ajan vaa parempaan suuntaan! Jesh, hyvä me ;D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 21/08/2014 / 22:49:16

      No todellakin!!!! HYVÄ SINÄ :-D

      Vastaa
  8. Avatar karo /// 29/08/2014 / 00:42:27

    Ah Vegemesta <3 Ihana paikka, Jyväskylän Vegemestan huono puoli vaan se että se on niin pieni ettei sinne viitsi jäädä paikanpäälle syömään..

    Vastaa
  9. […] Umami Vegemesta (jossa ei vaan tuu käytyä usein kun se on niin väärällä puolella keskustaa) New Swagath Bar […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.