Pella’s cafe

/// Ravintolat Tampere, ruokaTags: ,

Käytiin eilen testaamassa Tampereen uusi kahvilatulokas Pella’s Cafe Maj:n kanssa lounaan merkeissä. Tai oikeastaan meidän lounastreffit upgreidaantuivat pikkujouluiksi, sillä tilattiin lounassalaatin kaveriksi valkkarit ja minä sain lahjan! Huhhuh!

Tampereen keskutassa liikkuvat eivät varmaan ole voineet olla huomaamatta Koskipuistoon entisen Vilan tiloihin auennutta viihtyisää kahvila & deliä? Ikkunoissa on semmoinen söpö kisu ja sisällä näyttää olevan aina kuhinaa vaikka paikka on avattu ihan vasta.

Pella’s cafesta saa salaattilounaan kätevästi ja nopeasti niin, että annoksen voi koota itse lautaselle ja siitä maksetaan sitten painon mukaan kassalla. Vaihtoehdot olivat laadukkaita ja tuoreita, mutta olisin kaivannut enemmän valinnanvaraa – nyt sorruin valkkaamaan tonnikalaa jota yritän parhaani mukaan vältellä, kun täyttäviä kasvistäytteitä oli vain kahta sorttia (marinoitua & paahdettua munakoisoa ja jättipapuja – molemmat kyllä maistuvia). Plussaa tuoreista ananassiivuista ja meloneista sekä kattavasta kastike- ja balsamicovalikoimasta. Pienelle salaattiannokselle tuli hintaa 9€, hippasen kallista, mutta hyvää kyllä. Annokseen kuuluu myös leipä. Kahvit ja viinit olivat ihan perusravintolatasoa, viini reilun 6€ ja cafe latte 3,5€. Ensi kerralla kurkkaan kyllä sen leivosvalikoiman… 

Majn lahja mulle oli kuulemma tuparilahja, koska sovittiin ettei osteta joululahjoja toisillemme vaan käydään mieluummin vaikka yhdessä syömässä tai vietetään muuten joku rento ilta yhdessä. Noo, leikitään sitten että lahja oli uuden kodin kunniaksi, vaikka kortti onkin joulukortti, hahaa! Tajusin heti mistä lahja oli ostettu, Tampereella vain yhdestä paikkaa saa noin nätin lahjapakkauksen. Arvaatteko te? 

Siellä se söpö katti virnuaa. Ihanaa että Tampereelle aukeaa kauniita ja viihtyisiä kahviloita, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun. Pella’s Cafe erottuu edukseen muutamasta lähellä olevasta kuppilasta modernilla ja skandinaavisella ilmeellään. Gluteenittomia vaihtoehtoja näytti olevan runsaasti ja keittolounas oli varsin kohtuuhintaisen oloinen (oisko ollut 5/7€ koosta riippuen, jos en ihan väärin muista). Joko te olette käyneet Pella’sissa? 

13 kommenttia

  1. Avatar Joonas /// 16/12/2014 / 09:32:17

    Vielä ei oo ehtiny. Vähän kyllä ihmettelen, että riittääkö kaikille kolmelle kahvilalle asiakkaita, kun Ruuskasessa on jo Kulma Konditoria ja Wayne’s Coffee.

    Kaveri muuten bongas, että logo on miltei identtinen Tallinnan Nurrin kanssa… (www.nurri.ee)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/12/2014 / 17:37:49

      Mä mietin alkuun samaa, mutta kyllä tämä nyt ainakin keski-ikäisille suunnatun näköisen Kulman voittaa ;-) Waynes on musta kyllä kahvien puolesta jees, mutta oli tässä Pella’sissa enemmän fiilistä jotenkin.

      Oho, oot oikeassa! Sama idis selkeesti, vaikka Pella’sin onkin enemmän sarjakuvamaisempi tms.

      Vastaa
  2. Avatar Henna /// 16/12/2014 / 09:55:36

    on kyllä pistänyt silmään tuo kahvila (+ihana kissa-logo hih) ja on ollut suunnitelmissa käydä testaamassa! tuntuu että kahviloissa ja ravintoloissa gluteeniton valikoima on yleensä melko suppea, ja siksi uudet paikat ja niiden valikoimat erityisesti kiinnostavatkin :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/12/2014 / 17:41:22

      Hei mahtavaa! Tuolla oli useampaa sorttia gluteenitonta tiskillä, mutta en vilkaissut sen tarkemmin että mitä ne olivat, se sun täytyy käydä siis ite testaamassa ;-)

      Vastaa
  3. Avatar Elisa /// 16/12/2014 / 11:34:51

    Yleensä nuo painon mukaan koottavat annokset tulee loppujen lopuksi tosi kalliiksi :/ Mut toisaalta hyvä, ettei mene ruokaa hukkaan jos valmisannokset ovat liian isoja :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/12/2014 / 17:43:16

      No näköjään :-/ Tosin ei Gopalissa kyllä musta tuu, siellä saa ihan runsaan annoksen 7eurolla lämmintä ja täyttävää ruokaa? Mutta joo, onhan tässä sijainnillakin varmaan vähän väliä, vuokrat voinee olla ihan eri luokkaa tuossa kulmassa ja Rongankadulla esim.

      Vastaa
  4. Avatar Essi /// 16/12/2014 / 14:56:27

    Hehee juuri muutama päivä sitten taisin käydä blogissasi kurkkaamassa, josko täällä olisi uusia ravintola- tai kahvila-arvosteluja. Samaan aikaan googletin juuri tän kyseisen kahvilan, hehee. Oon uusi tamperelainen ja tämän tyyliset postaukset kiinnostavat nykyään hurjasti! Eli keep them coming ;) Liikaa ravintoloita testattavana, apuva!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/12/2014 / 18:12:02

      Hihii ihana! :-D Seuraavaks varmaan vuorossa Tallinnan suosituksia, mutta ens viikolla jos ennen joulua ehtis vielä yhden uuden ravintolasuosituksen tänne laittaa, mennään nimittäin suvun kanssa August von Trappe testaamaan, se uusi Hans Välimäen rafla Koskipuistossa! :-) JEE!

      Vastaa
  5. Avatar Aappa /// 16/12/2014 / 15:44:30

    En ole vielä pistäytynyt sisällä, mutta ohikulkiessani panin merkille, että paikka näyttää todella viihtyisältä ja sijaintikin on mitä mainioin!
    Lisää ei-ketjukahviloita ja -ravintoloita Tampereelle, kiitos.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/12/2014 / 18:12:56

      Jep! :–) Oon niin samaa mieltä!!!!!!

      Vastaa
  6. Avatar Paju /// 19/12/2014 / 09:50:59

    Mun annos Gopalissa maksoi reilut 16e :—D tuli sitten vähän kasattua kun en tajunnut että se voisi niin paljon painaa/maksaa heheh!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 19/12/2014 / 14:15:56

      En kestä!! :-D hahaha, mun enkka on 11€. Mut siellä kyllä latois enemmänki jos söis silmillään, mut mä osaan jo nykysin arvioida hyvin mun nälän ja hinnan :D

      Vastaa
  7. Avatar Savusuolaa, Janica /// 08/02/2015 / 18:02:48

    Olen ihaillut tuota Pella´sia pitkään ulkoa. Ikkunassa on tuoreita kukkia, vanhaa tiiliseinää on jätetty esille, upeat koskelle avautuvat ikkunat. Piti käväistä tänään kahvilla ystävän kanssa, mutta hintataso oli niin kova, että ei huvittanut jäädä hälyyn. Pienehkö, jo vähän kuivahtanut juustokakun pala maksoi 6,5 euroa. Se on kova hinta, vaikka kakku olisi itse tehty ja kyseessä ei ole ketjukahvila, vaan pienyritys.

    Vähän harmittaa, koska olen fiilistellyt tuota Pella´sia mielessäni. Olen ajatellut, että jonain aurinkoisena päivänä menen ikkunapöytään salaatille ja valkkarille ja seuraan hetken ajan puiston elämää omiin ajatuksiini uppoutuneena. Mutta tunnelma oli aika hektinen ja ahdas ja tuo hintataso näytti melkoisen kovalta.

    No, en nyt tyrmää paikkaa tällaisen nopean pyörähdyksen perusteella, vaan testaan tämän rauhallisempana päivänä ajan ja ajatuksen kanssa.

    Kulmassa on tosi hyvät leivonnaiset. Iso salaatti, mutta täytteiden taso vähän vaihtelee, tyyliin rutikuivaa tonnikalaa, mutta ihan hyvää melonia. Salaatin tilaamisessa vain kesti alkuaikoina tosi pitkään, kun suurin piirtein kurkunsiivujen leikkauskulmakin piti itse valita kassalla. Ja miljöö on tosiaan sellainen ysäriltä päivää. Mutta Kulman leivonnaisilla on hyvä hinta-laatusuhde. Ostin joskus kokonaisen juustokakun kahvikutsuille, ja se maksoi alle 30 euroa. Saman kokoinen eld school -kinuskikakku olisi kustantanut monessa konditoriassa tyyliin 50 euroa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.