Mökillä

lifestyle
4 kommenttia

Terkkuja mökiltä! 

Onpa ollut rentoa. Säät ovat suosineet ja nautin siitä, että kaikki mökkikliseet ovat taas totta: ruoka maistuu paremmalta ulkona, hyinen vesi saunan kaverina on ihan hullun virkistävää, yöt nukkuu kuin tukki ja kun kaikkiin arkitekemisiin ruuanlaitosta peseytymiseen kuluu vähintään kaksinkertainen aika ilman juoksevaa vettä, oppii pakostakin kärsivällisyyttä. Sopii tämmöiselle tehokkaalle ja välillä vähän kärsimättömälle tyypille, nimimerkillä vatkasin eilen kermaa puoli tuntia (en tajua niitä tyyppejä joiden mielestä sähkövatkain ei ole tarpeellinen)

En muista, että mökillä olisi ollut koskaan näin paljoa hyttysiä. Aika ei ole myöskään koskaan aiemmin kulunut mökkeillessä yhtä nopeasti – olen kuvaillut metsässä ja rannalla, lukenut kirjaa, lekotellut laiturilla, auttanut keittiöaskareissa, veneillyt, saunonut ja pulahtanut järveen, siemaillut viiniä ja hengaillut meikittä ja rumimmissa vaatteissa, mitä kaapista löytyi. Tänään käydään veneillen syömässä jossain lähellä olevassa kotiruokamestassa – vähän jännittää, mahtaako sieltä saada kasvisruokaa vai jääkö masuni kurnimaan kaikkien lihapatojen äärellä :-D Tykkään kuitenkin tuon kyseisen paikan nettisivujen sloganista: ”Tuvassa EI ranskalaiset haise! Tässä talossa ei ole yhtäkään rasvakeitintä, eikä tule!

Hahaha, kaunista viikonloppua tyypit! x 

Lisää luettavaa

Uuden kodin etsiminen – missä haluamme asua?

Haaveena yhteinen koti (ja yhteinen asuntolaina)

Vastuullinen neule x 18

Rakkaus best

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Huuuh tuo eka kuva! Tekis mieli pulahtaa vain. :–)

    Mulla vielä pari viikkoa töitä niin pääsen kans mökkeilee. Pittää jaksaa paahtaa vielä! :|

    1. hihiii äläpä! teki mieli pulahtaa vaan saunasta, vesi oli kyyyyylmäää! kesä onneks alkoi vasta, joten ehdit hyvin mökkeillä kun työt on ohi :-)