Lämmittäviä kerroksia

muoti
14 kommenttia

Heippa tyypit! Tuntuu ihan parhaalta aloittaa viikko levänneenä – nukuin viikonloppuna kahdesti kellon ympäri ja näin pitkästä aikaa paljon unia, jotka muistin herätessäni. Saunoin, söin hyvin, näin paria ystävää ja lueskelin kirjaa – aivan parasta. Koetan karata Tampereelle aina kun mahdollista, sillä siellä pystyn rentoutumaan parhaiten ja unohtamaan kaikki arkikuviot hetkeksi.

Kylmyys on tullut ihan varkain tänä vuonna; en ole ehtinyt etsiä itselleni uusia talvikenkiä (mulla on oikeastaan vain maiharit), enkä ole törmännyt kivoihin talvitakkeihin missään. Pipo sentään löytyi helposti! Helsingistä oli jo Samsøe & Samsøe:n mustat pipot loppu (Urban A:sta löytyi vielä viime viikolla harmaita ja vihreitä), joten onneksi Tampere ja Inchin verkkokauppa pelastivat. Käytin kaksi edellistä talvea R/H:n turbaania, mutta se alkaa olla tullut käyttöikänsä päähän.

pipo – Samsøe & Samsøe / Inch”, merinovillapoolo – H&M,
leveälahkeiset housut – Monki, kengät – Aldo

kuvat: Maj 

Tuntuu, että olen nyt jo ottanut käyttöön kaikki lämpimimmät vaatteeni. Materiaalit ovat muuttuneet puuvillasta ja pellavasta villaan. Pari kertaa olen pukenut ohuen villaneuleen päälle vielä toisen muhkean villatakin. Miten ihmeessä tulen pärjäämään talvella?!

Yksi hyvä vinkki mulla on jakaa teillekin; kevytuntuvatakki! Tilasin sellaisen Uniqlolta ja kun en enää pärjää villakangastakilla, aion pukea kevytuntsikan takin alle tuomaan lämpöä. Siihen sitten loppuvatkin mun vinkit. Pitäisi varmaan metsästää jostain villasukkiksia ja silkkitoppeja…

Lisää luettavaa

Kesäkuulumisia

NUARSWIM – vastuullisempi uimapuku

Vertailussa Patagonian ulkoiluhousut x3

The Knotty Ones

Esittelyssä vastuullinen neulebrändi: The Knotty Ones

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Eikä, ostin just tollasen kevytuntsikan (tosin kauluksella) Nykin Uniqlosta ja tänään oli pakko pukea se villakangastakin alle. Tosin meinasin kyllä pitää koko päivän sitä päällä, koska meidän koululla oli niin kylmä!

    Näytät tyylikkäältä, kuten aina :)

    1. No hitsit, jäin miettiin että oisko kauluksellinen ollut kumminkin parempi! :D Noh, meni jo.

      Kiitos Katri! <3 Ihana kuulla susta välillä.

  2. Onko sinulla aikaisempaa kokemusta Uniqlon tuotteista? Heillä näyttää olevan tosi edullisia merino-vaatteita :)

    1. Joo, mulla on yksi neule sieltä – se on merinovillaa ja ollut tosi hyvä :) Sen alareuna on alkanut vähän nukkaantua, mutta muuten moitteeton ja aivan ihana malli! Oon kuullut kaikilta vain kehuja Uniqlon tuotteista; äidillä on paljon vaatteita sieltä ja samaten useammalla ystävällä just neuleita.

  3. Ihana, simppeli asu! :) Mulla on kans nyt jo jonkun aikaa ollut kauhea ongelma talvitakin kanssa – vanha ei mahdu oikein päälle enää enkä löydä sitä oikeaa… -_-

    1. Kiitos Mia!

      Voi ei, ei oo helppoo! Talvitakki on sen verran kallis ja käytössä niin usein, että siihen haluaa kyllä panostaa ja ostaa _the takin_. Toivotaan että tärppäis pian.

  4. Pitäisi ehkä harkita myös noita villasukkiksia. Tosin tässä vanhetessa olen joka vuosi tullut enemmän mukavuudenhaluiseksi, ja nykyään mennään talvet aikalailla toppahousuissa :D Tekisi mieli jo nyt laittaa päälle, mutta olisi ehkä vähän ylimitoitettua.

    Nyt syksyksikin (ja varmaan talveksi koska ilmastonmuutos ja harmaat talvet) ostin Helly Hansenin kevyehkösti topatun jokasään takin, koska villakangastakissa viluttelu alkoi riittää. Inhoan myös sitä, jos takki ei kestä vettä, kun Suomessa sataa niin usein.

    Juuri eilen katselin vanhoja kuvia, että voi kun olin tyylikäs vielä 5 vuotta sitten ympäri vuoden, mutta nykyään kyllä lämpö voittaa tyylikkyyden 100-0.. Mutta on se myös ihan kiva, että nykyään ei tarvitse enää värjötellä samaan tapaan tuulitakissa ympäri vuoden kuin yläasteella :D

    Mutta ehkä ostan yhdet villasukkikset, niin ei tarvitse juhliinkin mennä toppahousuissa. Eli jos löydät hyvät, niin otetaan vastaan suosituksia! :)

    1. Haha, best!! mulla on pari ystävää jotka kulkee kans talvet toppahousuissa.

      Mulla on ollut jotain Stockalta ostettuja kotimaisia villasukkahousuja aiempina vuosina ja ne on muuten tosi jees, mutta hitsi se haarakiila ja haaraosa on raivostuttava :D jotenkin ihan väärän mallinen eikä pysy päällä. Joten jep, aion etsiä paremmat ja lupaan raportoida jos sellaiset löytyy!

  5. Itse käytän syksyisin ja talvisin Falken Softmerino -sukkahousuja. Oon tykännyt paljon! Ei kutita ihoa ja ollut hintansa väärti vaikka hinta on kova eikä sukkahousut kuitenkaan oo älyttömän pitkäikäiset, lopuksi aina kuluu kantapäästä puhki… :( Ne on myös pikkupakkasilla kätevät vetää farkkujen alle, kunnon pakkasilla oon laittanut vanhat kunnon villakalsarit :D
    + Jos tykkää käyttää hameita, niin over knee-sukat on tosi jees (puuvillaisetkin lämmittää yllättävän paljon villasukkisten kanssa) ja ne saa kätevästi sisätiloissa vaikka pois :)

    1. Ooh joo, mulla on ollut nuo joskus! Taisivat kulua mullakin puhki, tosin jos nyt yhdillä villasukkiksilla pärjäis vaikka yhden talven tms niin se on paaaaaljon edullisempaa mitä normisukkismeininki :(

      Mäkin oon pitänyt villasukkiksia farkkujen alla pakkasella, just hyvä! Ja ylipolven sukat on kätsyt, myös ohuiden sukkahousujen kanssa just matkojen ajaksi. Jee, samoilla linjoilla!

  6. Ihanat kuvat! Täällä on kans tuskasteltu pukeutumisen suhteen, kun ulkona pärjää vielä tietyllä varustuksella, mutta koulussa on ihan sairaan kylmä, varsinkin kun istuu paikoillaan.. Tänäänkin olin takki ja huivi päällä sekä sisällä että ulkona :D Mulla on toi sama poolo, se on ihanan tuntuinen, ja sopii kätsysti erilaisten vaatteiden alle tuomaan lisälämpöä!

    1. Voi kiitos!

      Ja voi eiiii, toi on tylsää! Mäkin aluksi mietin onko meidän uudella toimistolla vilu, mutta ei siellä onneksi ookaan – tai sit tulee liikuttua kuitenkin sen verran päivän aikana ettei ehdi tulla kylmä. Mut kerrospukeutuminen kannattaa, vaikka ei se istuessa hirveesti lämmitä.. :(