Life lately

/// lifestyleTags: ,

Nenäliinoja niin, että biojäte täyttyy ennätystahtia, kilokaupalla sitruunoita ja inkivääriä, paniikki siitä että lähiapteekin Vogelin Echinacea-kurkkusuihkevarasto on myyty loppuun ja vitamiini- ja yrttiöverit. Hiton flunssa, mä tein kaikkeni estääkseni tän, mutta tällä kertaa jäin pahasti kakkoseksi.

Kummallinen olo, kun tauti ei oo kaatanut mua täysin vaan oon vain etäillyt kotoa käsin. Yleensä mulle nousee kuume päiväksi tai pariksi ja tauti on suurimmilta osin sillä selvä, mutta nyt oon ollut useamman päivän toipilaana – tolpillani, mutta niin kaameassa räkätaudissa, että ei auta lähteä toimistolle tartuttamaan muita pärskinnällä. Tällaista on vissiin liikkeellä, eli muistakaa nukkua riittävästi ja buustata vastustuskykyä ruualla ja vitskuilla niin vältytte tältä.

Alexa Chung IT Hyvin eletty -kirja vastuullisesta elämäntyylistä

Siinä missä viime päivät on menneet pyjamassa ja vähän tahmeasti, on viime viikkoihin mahtunut kaikkea kivaa ja virkistävää. Tuntuu kutkuttelevalta tämä syksy. Päivätyön puolesta luvassa on ihan hullun siistejä juttuja ja ihan pian pääsen kertomaan niistä teillekin, tiedän että innostutte, hihii.

Tämä syksy tuntuu vähän sekopäiseltä myös; tiedättehän, nyt on se aika vuodesta kun verottajan kirje saa sydämen nousemaan kurkkuun. Onneksi tänä vuonna sain huokaista helpotuksesta, all good eikä mitään ylläreitä. Sen sijaan meinasin saada slaagin kun katsoin että mun puhelinlaskussa oli erittelyssä datansiirtomaksua 2356 €, mutta huh, se olikin 2,356 €. Hetken jo mietin, että aivan, noniin, voi sen pari tonnia siis käyttää puhelinlaskuunkin.

Tuntuu että ilmassa on muutenkin muutoksia ja sekopäisyyttä hyvässä ja huonossa, mutta siitä mä oon varma, että kaikki tulee järjestymään.

Hanaholmen allasosasto Hanaholmen allas

Oon päässyt käymään mielettömissä paikoissa, mm. Hanaholmenissa. Aivan hullun hieno paikka kokonaisuudessaan! Siellä on ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen lisäksi myös inspiroivasti sisustettu hotelli ja viinibaari sekä kaunis sauna- ja allasosasto.

Oon testaillut uutta puhelinta, blogin kautta testiin saatua OnePlus5:ta ja vaikka siinä on iPhoneen verrattuna ihan hullun hyvä akku ja paljon tarkempi kamera, ei musta taida silti olla vaihtamaan leiriä Androidiin, en esim. kestä Android-emojeita!!!!! Mut tohon kameraan ja muihin ominaisuuksiin palaan kyllä vielä, sillä jos ei oo vannoutunut iphone gurl/boy, niin tässä on kyllä kovasti potentiaalia. Tykkään myös tän mukana tulleista kirkkaanpunaisista kuorista, vaikka Mari pilkkaakin niiden muistuttavan kaikista dynaamisista brändeistä ja sen päässä alkaa kuulemma soida ”äs koo vee…”. Well well no niin..

Familon perkaalilakanat Familon perkaalilakanat

Tilasin muuten Netflixin pitkästä aikaa kauan jatkuneen HBO-vaiheen jälkeen kun luulin haluavani katsoa Black Mirroria. Mutta hyhh, se on liian synkkä, en taida pystyä. Katoin kaks ekaa jaksoa ja oon ihan rikki. Mitäs muuta kivaa tuolla Netflixissä nyt oliskaan? Pitää hyödyntää valikoima nyt kun tilaus kerran on voimassa – ja kun kerran on pakko vieläkin vaan lepäillä, että tää tauti menisi ohi.

Rentoa perjantaita! x

12 kommenttia

  1. Avatar oona /// 01/09/2017 / 18:59:11

    parane pian!! mun puhelin hajos viikko sitten, ja kattelin myös android-malleja, mutta en kestä sen käyttöjärjestelmää ja emojeja :-D

    netflixistä suosittelen katsomaan The OAn!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 01/09/2017 / 21:24:59

      Mä koetan <3

      Mä just mietin että kuinka turhamainen mä olen asteikolla 1-10 kun en voi tehdä ig storiesia androidilla kun siinä on niin rumat hymiöt...

      JEsss, kiitos suosituksesta, mä aloitan heti! Ton sarjan kuvaus vakuutti + tietty et suositus tuli sulta, hahaa. Katoin äsken Modern Familyn jotain jo nähtyä jaksoa ja onhan ne hauskoja mut ei nyt huvittais.

      Vastaa
      • Avatar oona /// 02/09/2017 / 00:48:30

        en oo pitkään aikaan ollut niin addiktoitunut mihinkään sarjaan. tekis mieli katsoa se uudestaan, mutta pelkään ettei se enää ole yhtä hyvä. plus, sen soundtrack on niiin hyvä.

        Vastaa
        • ida365 ida365 /// 02/09/2017 / 23:22:50

          Uuuuh joo, mä oon nelosjaksossa nyt, joten joo, allekirjoitan koukuttavuuden !!!! ! ! ! !

          Vastaa
  2. Avatar Kristiina /// 01/09/2017 / 22:53:22

    Hei anna Black Mirrorille vieä tilaisuus ja katso kolmos kauden neljäs jakso, San Junipero. Lupaan että et pety eikä ole ahdistava olo tämän jälkeen, itse kyllä itken joka kerta kun katson tämän mutta silleen hyvällä tavalla. En ole itsekään pystynyt katsomaan muita jaksoja kuin ne sun mainitsemat kaksi ensimmäistä, oli liian lohduton olo niiden jälkeen, mutta tuota San Juniperoa kehuivat kaikki ja se on tosi voimaannuttava eikä yhtään kamala. Suosittelen lämpimästi!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 01/09/2017 / 23:19:29

      Huh, okei, annan tolle jaksolle mahdollisuuden. Noi ekan kaudaen kaks ekaa teki vaan niin pahan olon ettei huvita jatkaa. Onhan niissä pointtia, mutta ei mitään lohtua. Mut ok, sait puhuttua mut kattoon ton!

      Vastaa
  3. Avatar Ritu /// 02/09/2017 / 05:50:48

    En oo tota Black mirroria kattonu nii en tiiä miten synkkä on liian synkkä, mut ekana Netflixistä tuli mieleen 13 syytä ja Ozark (en jaksa nyt tarkistaa kirjotinko jälkimmäisen oikein…). Jos et oo niitä vielä kattonu, ni ainaki 13 syytä on sellanen mitä suosittelen ja ite katon jo toista kertaa, vähän synkkä sekin on mut toisaalta taas pistää miettiin, tekis mieli laittaa töissä nuoret kattoon se :D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 02/09/2017 / 18:47:23

      Ooh, kiitti vinkeistä Ritu!! Nää ei oo kumpikaan mulle tuttuja, eli pitää googlailla vähän ja kattoa traileria. Tota 13 syytä googlasin sen verran että joo, liittynee kyllä sun duuniin siten että tekis varmasti mieli laittaa nuoret katsoon se.

      Vastaa
  4. Avatar Lotta /// 02/09/2017 / 08:09:09

    Downton Abbey, Outlander, Narcos, The Crown, 13 reasons why… Ootko näitä kattonu Netflixistä jo? Noi on kaikki aika synkkiä (paitsi ehkä The Crown), mutta aivan loistavia :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 02/09/2017 / 18:53:51

      Kiitos Lotta vinkeistä! :)

      Siis vitsit, näistä sekä Downtown Abbey että Narcos ovat sellaisia, että oon katsonut kumpaakin 2-3 jaksoa mutta mun kiinnostus ei oo herännyt! HÖH, veikkaan että näille kun antais uuden mahdollisuuden, niin saattais innostuakin ehkä, en tiedä.

      Pitää googlaa tosta 13 reasonsista joku traileri, kaksi suositusta jo!

      Vastaa
  5. Avatar eerika /// 03/09/2017 / 01:17:52

    Jos haluaa sellasta kevyttä vähän hassua, mut silti ajatuksia herättävää niin Master of None oli musta kiva ! Bletchley Circle oli mun mielestä myös hyvä, jännä mut ei liian synkkä ! Ja Downton Abbeyn puolesta liputan minäkin, mut se taisi poistua just viikko sitten netflixistä ? Miss Fisher’s Murder Mysteries ei ehkä ole mitään timanttia aina juonen ja näyttelijätyön kannalta, mutta siinä on ihania vaatteita :– D Liehuhousuja ja hattuja !

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/09/2017 / 17:20:10

      Hei jee, Master of None on katsottu ja tykätty, se oli sellanen helppo ja nopsa katsoa, aika viihdyttävä. Eli pidänpä noi muutkin mielessä nyt, sitten, ei oo tuttuja to Bletchley Cirlce eikä Miss Fisher’s Murder Mysteries. Aloitin eilen The OA:n ja se on kyl superkoukuttava ja sopivan jännä!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.