Tämä kevät ja alkukesä ovat olleet ihmeelliset. Maaliskuun puolessa välissä loppuvuoden osalta tyhjentynyt kalenteri on edelleen pysynyt tavalliseen verrattuna ihanan tyhjänä. Vaikka elämä on alkanut viime viikkoina tuntua normaalimmalta, tuntuu edelleen kivalta, ettei tiedä, mitä kaikkea kesä ja loppuvuosi tuovat tullessaan.

En muista koska olisi viimeksi ollut vastaava tilanne. Yleensä tässä vaiheessa kesää lähes jokainen kesäviikonloppu on etukäteen lyöty lukkoon ja vaikka spontaaniudelle on kyllä tilaa kiireisessä arjessakin niin halutessaan, mahdollistaa tyhjä kalenteri huomattavasti paremmin seikkailut ja suunnitelmien muutokset. Ihanaa.

Kesäkuu menee näköjään seikkaillessa ja Suomi-matkaillessa; oon nähnyt Kokkolaa, Pietarsaarta ja ajanut Lohtajalle ja Ohtakarille sekä käynyt Fabödan hiekkarannoilla.

Ja hassua, että tiedän varmaksi, että kuukauden tai puolentoista päästä tämä alkukesä tuntuu toiselta vuodelta, siltä, että siitä on jo pieni ikuisuus. Siltä musta aina tuntuu loppukesästä; että kesään mahtuu kokonainen vuosi parin kuukauden sijaan. Tänä vuonna siltä on tuntunut muutenkin; toisaalta rytmi on hidastunut ja piirit pienentyneet ja toisaalta arkiset, tavalliset jutut tuntuvat paljon enemmän ja isommin; hyvässä ja pahassa. Valoisat kesäyöt ja auringon lämmittämä iho tuntuvat ihan pakahduttavan ihanalta.

Muita kesäkuun kivoja:

x Gemma. Miten ihana saitti ja inspirovat kuvat ja pikkuinen, huolella kuratoitu verkkokauppa! Gemman takana on kaksi ihanaa tyyppiä, Roosa ja Emmi – olen saanut tutustua kumpaankin Sugarin kautta viime kesänä. Odotan innolla lisää sisältöä Gemmaan; nyt olen ehtinyt kahlata koko sivuston läpi jo useampaan otteeseen, sillä tuli sellainen olo että ”täältä haluan lukea kaiken”.

x Yle Areena: Normaaleja ihmisiä. Tv-sarja perustuu Sally Rooneyn Normal People -kirjaan jota parhaillaan kuuntelen BookBeatissa. Alkuun tuntui, että tapahtuuko tässä oikeastaan yhtään mitään, mutta sarja kokonaisuudessaan oli katsomisen arvoinen. Instatuttavani Eerika oli kommentoinut sarjaa omassa instassaan osuvasti ”– tämä on kuvaus hiljaisista ihmisistä. Kuinka paljon [tv-sarjoissa] on ollut tilaa niille ujoille ja hiljaisille, ulkopuolisille hahmoille? Jotka on kiusaantuneita, lukossa ja hukassa?” ja oli helppo nyökytellä, että jep, tuntuu tämä jollain tasolla samaistuttavammalta kuin itsevarmat ja sanavalmiit päähenkilöt esim. Girlsissä.

x Lidlin vegaaniset kookosjätskit, joissa on tummasuklaapähkinäkuorrute, ovat hyvä löytö!  Sellaiset perushyvät jätskit, ei överimakeat, mutta ei tylsätkään. Kivaa että vegaanisia jätskejä on nykyisin niin paljon!

x Oltiin kavereiden luona Pietarsaaressa ja tehtiin illallisen jälkeen kävelykierros hiljaisessa keskustassa. Oli ihana fiilistellä vanhoja taloja, Koulupuiston puutarhaa ja Jeppiksen menomestoja kävellen – tuntui, kuin olisi ollut ulkomailla. Kun yöllä käveltiin kotiin, saatiin kotimatkakaveriksi naapurin pieni kissa, joka jäi naukumaan oven taakse niin, että teki mieli kaapata kisu mukaan.

x Dolly Alderton – Kaikki mitä tiedän rakkaudesta. Nimen ja kustantajan briiffauksen perusteella ajattelin tämän olevan ennen kaikkea kirja rakkaudesta, mutta tämä olikin kirja ystävyydestä ja nuoruudesta. Seikkailuista ja omien rajojensa löytämisestä. Ekat kappaleet veivät heti mennessään, vaikka suhtautumiseni sisällön rikkauteen oli alkuun hieman kyyninen. Vielä jossain kirjan puolessa välissä mietin, että jaa, saankohan tästä mitään irti vai jääkö tämä vain tällaiseksi viihdyttäväksi kirjaksi vaan, joka unohtuu samantien lukemisen jälkeen, mutta sitten kirjan loppu nivoikin kaiken yhteen ja alun ei-niin-syvällisetkin huomiot ja jutut saivat nekin tarkoituksen.

Kuvaukset ystävyydestä elämän tärkeimpinä ihmissuhteina tuntuivat samaistuttavilta ihanuudessaan ja monimutkaisuudessaan ja mietin monesti että vau miten jännää, että Alderton on saanut ystäviltään luvan kertoa heidänkin tarinansa osana omaansa niin rehellisen oloisesti (tarkistin instasta, että ainakaan läheisimpien ystävien nimiä ei ole muutettu). Tämä oli yksi lempparihuomioistani, ilmeisen tarpeellinen muistutus itsellenikin: ”On turha miettiä pienimmänkin valinnan kohdalla uupumukseen asti, heijastaako se omia arvoja ja sitten ruoskia itseään, kun väistämättä epäonnistuu. Feministi voi olla posliini. Pappi voi kiroilla. Kasvissyöjä voi käyttää nahkakenkiä. Riittää, kun on niin hyvä kuin pystyy.” 

x Chili-coleslaw! Ihan hullun helppo & herkullinen resepti kaiken kesägrillattavan kylkeen.

x Vanhat cd-levyt. Onneksi en ole aikoinaan myynyt kaikkia kirpparilla, nyt niistä on iloa automatkoilla. SMG:n, Ultra Bran, Kentin ja The Crashin levyt tuntuvat aarteilta nyt vuosien jälkeen.

x Autolla ajamisen uudelleen opettelu. Oon ylpeä itsestäni, että oon onnistunut voittamaan pelon, joka on kummitellut takaraivossa kuuden vuoden ajan miltei viikoittain. Jännittävää, miten itselleen saa kyhättyä näkymättömiä muureja ja lietsottua itsensä paniikkiin asiasta, joka ei sitten lopulta olekaan ihan niin iso (vaikkakin todellinen ja ahdistava).

Oon ajanut kuluneen kahden viikon aikana ehkä enemmän kuin ikinä ja ajaminen alkaa tuntua vähemmän jännittävältä koko ajan. Ajoin kortin 18-vuotiaana ja kävin kakkosvaiheenkin tietty, mutten ole ajanut säännöllisesti kuin yhtenä kesänä parin viikon ajan lyhyehköä työmatkaa ja joitain satunnaisia reissuja siihen päälle. En siis koskaan ole ehtinyt tottua ajamiseen tai saada sellaista varmuuden tunnetta, jota kaipaa, kun tekee jotain tarkkuutta vaativaa.

Onneksi mulla on ollut ajeluseuranani rauhallinen ja lempeä kartanlukija, joka on jaksanut neuvoa mua kärsivällisesti – ja tadaa, nyt hyppään tutuksi tulleen auton rattiin ihan vapaaehtoisestikin. Vielä on matkaa siihen että minkä tahansa auton tai reitin ajaminen tuntuisi kivalta ja helpolta ajatukselta, mutta pikku hiljaa. On ihanaa päästä pelosta. Uskomattoman vapauttavaa ja keventävää.

Toivottavasti kesäkuu on ollut lempeä. ♥