* Yhteistyössä Gubbe  

Mua jännitti etukäteen hulluna, miten isoäiti ja isoisä ottaisivat Gubben vastaan.

Mun äidin vanhemmat asuvat Rovaniemellä. Vaikka Rovaniemellä on ihana käydä, ei sinne asti tule lähdettyä kovin usein – viimeksi kävin Rovaniemellä kolme vuotta sitten ja sitä edelllisen kerran kuusi vuotta sitten. Junalla matkan taittamiseen menee suuntaansa yli kahdeksan tuntia, joten matkantekoon pitää varata junaillessa päivä suuntaansa.

Onneksi isovanhemmat ovat vielä verrattain hyvässä kunnossa ja ovat tähän asti käyneet melko usein Tampereen suunnalla, jossa heidän omat lapsensa, eli mun äitini ja tätini, asuvat. Lähivuosina vierailut ovat jo hieman harventuneet; pitkät matkat autossa tai junassa eivät ole enää kovin miellyttäviä isovanhempieni iässä. Mun isovanhemmat ovat 87- ja 86-vuotiaat, mutta asuvat edelleen yhdessä omakotitalossaan ja ovat tähän mennessä selvinneet arjesta hyvin, vaikkeivät enää olekaan aivan nuoria ja vetreitä.

Kävin Rovaniemellä viimeksi itsenäisyyspäivän aikoihin kun pystyin pitämään töistä yhden ylimääräisen päivän vapaata ja siten moikata pitkän viikonlopun aikana samalla Rovaniemen reissulla takaisin kotiseuduilleen muuttaneen ystäväni ja isovanhempani. Äiti tuli vanhempiensa luokse hänkin omia matkojaan ja lähdettiin viikonlopun päätteeksi takaisin kohti etelää yhtä matkaa. Ihana miniloma pohjoisessa! Rovaniemen-visiitillä oli monta syytä, mutta yksi mun ja äidin aikataulujen yhteensovittamisen tärkeimmistä syistä oli se, että voitaisiin yhdessä kertoa isovanhemmille Gubbesta.

Mikä ihmeen Gubbe?

Gubbe on palvelu, joka yhdistää ikäihmiset ja nuoret; Gubbeina töissä olevat nuoret auttavat ikäihmisiä ihan tavallisissa arkiaskareissa. Pitävät seuraa, käyvät kaverina kaupassa, auttavat netti- ja teknologia-asioissa, toimivat kuljetusapuna tai vaikka kaverina ulkoilussa. Arkista apua kahden tunnin ajan viikoittain.

Tämä heidän saitiltaan napattu pätkä kiteyttää Gubben täydellisesti:

Gubbe on uudenlainen
ei-sairaanhoidollinen vanhuspalvelu,
joka pitää ikäihmisen aktiivisena,
auttaa arjen askareissa sekä samalla tuo turvaa koko perhepiirille. Lisäksi luomme merkityksellistä työtä nuorille.

Kun Gubbelta kiiteltiin mun aiemmista Gubbe-vinkkauksista (olen aina välillä nostanut Gubben esim. joululahjavinkkeihin tms) ja kysyttiin, haluaisinko tehdä heidän kanssaan yhteistyötä ja tarjota heidän palvelunsa jollekin läheiselleni, olin häkeltynyt, innoissani ja vähän kauhuissani, koska halusin kiljua että joo!! ja samalla jo stressasin, että mitähän isovanhemmat tähän sanovat – osaisivatko he ottaa avun vastaan?

Ikääntyminen ja avun ottaminen vastaan eivät tunnu olevan kovin helppoja juttuja. Tiedostan tuon itsestänikin – mun on todella opeteltava pyytämään apua paremmin, tai muuten mun käy viimeistään vanhuksena kalpaten. Ehkä olen perinyt ”minä ihan itse osaan kyllä hoitaa juu ei kiitos ei tarvitse vaivata sinun päätäsi tällä minä kyllä yksin selviän” -asenteeni isovanhemmiltani… Tämän vuoksi jännitti, torppaisivatko isovanhempani Gubbe-idiksen samantien ihan täysin. He pärjäävät kyllä, mutta on paljon askareita, joiden kanssa apu olisi tarpeen. Paljon sellaisia nostelu- ja kantelujuttuja, joissa joku nuorempi hoitaisi saman homman paljon sutjakkaammin ja turvallisemmin. Olisi ihanaa, jos joku voisi auttaa ipadin käytössä ja katsoa, että laskujen maksaminen nettipankissa sujuu oikein. Olisi ihanaa, jos joku neuvoisi kärsivällisesti uudelleen ja uudelleen, miten tekstiviesteihin vastataan.

Ja kun koko muu lähisuku asuu kaukana, useiden satojen kilometrien päässä, olisi ihanaa, kun mummolassa kävisi joku kaverina säännöllisemmin ihan vain kaverina. Juttelemassa ja olemassa seurana. Olisi ihanaa, että isovanhemmat voisivat tutustua uuteen tyyppiin ja kuulla millaista elämää parikymppinen elää samassa kaupungissa kuin he. Olisi ihanaa, että me saataisiin säännöllisesti kuulla, miten isovanhemmilla menee ja jos jotain huolestuttavaa ilmaantuisi, saisimme kuulla myös siitä.

Kerroin Gubbelaisille huoleni isovanhempieni empivästä asenteesta avun vastaanottamisessa ja gubbelaiset jaksoivat ihanan kärsivällisesti käydä läpi kanssani erilaisia skenaarioita; kannattaisiko kertoa Gubbesta etukäteen isovanhemmille vai vasta Rovaniemelle päästyäni? Miten Gubbesta kannattaisi kertoa? Kannattaisikohan minun kertoa Gubbesta, vai äitini?

Kun varasin junamatkat Rovaniemelle ja takaisin, oli eka Gubbe-tapaaminen jo sovittuna, mutta isovanhempani eivät vielä tienneet siitä mitään. Äidin ja tätien kanssa olimme keskustelleet palvelusta ja oli ihanaa, että kaikki olivat yhtä innoissaan Gubbesta etukäteen. Mun isovanhempani eivät ainakaan toistaiseksi tarvitse lääkinnällistä apua, joten tällainen palvelu sopii heille täydellisesti.

Miten kertoa Gubbesta isovanhemmille?

Gubben perustajat vinkkasivat, että isovanhemmille kannattaisi ehkä kertoa Gubben ensitapaamisesta vaikka vasta edellisenä päivänä, jotteivat he ehtisi jännittää tapaamista liikaa. Mietin itse asiaa niin, että siinä missä oli tärkeää kertoa heille Gubbesta uutena kaverina joka auttaisi arkisissa asioissa ja olisi seurana. Oli myös hyvä tuoda esille se, että tämä on näillä Gubbeina toimiville nuorille tosi merkityksellinen työ. Osa nuorista työskentelee Gubbena lukio- tai korkeakouluopintojen ohessa ja osa voi olla hakeutunut töihin, koska omassa lähisuvussa ei ole ikäihmisiä, joiden kanssa käydyistä keskusteluista saisi erilaista perspektiiviä omaan elämään. Vitsit miten kivaa olisi ollut lukioikäisenä tehdä tällaista työtä viikoittaisen siivousduunin sijaan (vaikka olin silloin kyllä tosi iloinen siitäkin duunista, ei sillä).

Kerroin Gubbesta isoäidille ja isoisälle yhteisen illallisen ja lautapelien pelaamisen jälkeen – vasta, kun olimme ehtineet vaihtaa kaikki tärkeimmät kuulumiset ja viettää aikaa nelisin. Alkuun isovanhemmat suhtautuivat asiaan hivenen varautuneina; eihän me nyt mitään apua missään tarvita (vaikka juuri olimme keskustelleet siitä, miten kivaa ja tärkeää oli, että naapurin pojat olivat auttaneet pressun levittämisessä auton päälle, kun isovanhemmat eivät olleet siihen yksin pystyneet) ja että mikäs tämä tämmöinen homma nyt oikein on. Kun asiasta ehdittiin jutella syvällisemmin ja he kuulivat siitä, millainen tyyppi heille seuraavana päivänä kahville tuleva Gubbe-Roosa olisi, he vähitellen lämpenivät ajatukselle.

Seuraavana aamuna isoisä kysyi minulta, että osaisikohan Roosa hitsata. Se taisi olla vitsi, mutta otin sen kiinnostuksen merkkinä ja aloin jännittää isovanhempieni reaktion sijaan sitä, millainen tyyppi Roosa olisi livenä.

Ensitapaaminen Gubben kanssa

Roosa oli ensitapaamisen perusteella aivan ihana! Oltiin etukäteen saatu kuulla, mitä Roosa harrastaa, minkä ikäinen hän on, mistä hän on kotoisin ja missä hän opisekelee sekä nähty hänen kuvansa.

Olin kertonut Gubbelaisille millaisia isovanhempani ovat ja millaisista asioista he pitävät (kuoro, puutarhanhoito, maalaaminen ja piirtäminen, musiikki jne) ja sen perusteella Rovaniemellä toimivista Gubbe-nuorista valikoitui Roosa. Roosan tapaaminen oli meille kaikille helpotus – Roosa oli just niin reipas ja ihanan oloinen tyyppi kuin olimme toivoneet ja isoäiti ja isoisä ottivat uuden tyypin luontevasti uudeksi kaverikseen. Parin tunnin kahvittelujen jälkeen Roosan kanssa sovittiin seuraavalle viikolle uusi tapaaminen.

Isoäiti tunnusti jälkikäteen luulleensa että Roosa oli se kaveri, jota minä olin samalla Rovaniemen visiitilläni käynyt katsomassa ja ehkä ihan hyvä niin – ehkä sekaannus karisti kaikki tarpeettomat ennakkoluulot, kun Roosa otettiin vastaan kaverina.

Reilu viikko visiittimme jälkeen sain viestiä Gubbelta; tilanneraportti siitä, miten Roosan ja isovanhempieni eka tapaaminen kolmisin oli sujunut:

Olin unohtanut, että Gubbe-visiitti oli ollut edellisenä iltana ja itkupillille tyypilliseen tapaan kuivailin silmäkulmiani samalla kun lähetin screenshotin palautteesta äidille ja tädeilleni. Huojentavan ihana viesti.

Tässä kuvaa napatessa kerroin isoäidille että nuorisolaiset ottaa puhelimella peilikuvia ja sain vastaukseksi hämmentyneen puuskahduksen, että voi noita nykyajan hömpötyksiä ja myöhemmin isoäidistä kuvaa ottaessani hän huikkasi että älä tuhlaa sitä kallista filmiäsi minuun. Voi toista!

Gubbe toimii koko Suomessa ja on mahdollista sopia käynnistä läheisen luona viikoittain, kaksi kertaa kuukaudessa tai kerran kuukaudessa. Hinta on kotitalousvähennyksen jälkeen 38-152 € /kk. Kurkkaa lisää täältä.

Tämä on mulle merkityksellisin ja henkilökohtaisesti tärkein yhteistyö ikinä ja oon ihan hullun kiitollinen, että Gubben perustajat tarjosivat mun isovanhemmilleni käyttöön Gubbe-palvelun. Kiitos Meri-Tuuli ja Sandra, teette ihan äärettömän tärkeää työtä. Ja kiitos, että me saadaan kokeilla Gubbe-palvelua. ♥

Ps. Soittelin isoäidin kanssa joulun jälkeen kuulumisia ja puhelun lopuksi vaihdettiin pari sanaa Gubbestakin – Roosa on kuulemma todella mukava tyyppi ja tulee vuoden alussa taas käymään kylässä. Oli aivan älyttömän ihanaa, että isoäiti kiitteli Gubbesta kovasti, vaikkei ihan täysin ymmärtänyt että miten tämä liittyy mun blogiin, voi toista :’-)