ROUX / Lahti 24h

ruoka
6 kommenttia

Ennen viimeisintä visiittiäni Lahteen olin käynyt syömässä siellä vain kahdessa paikassa; jossain aika kamalassa meksikolaistyyppisessä ja Taivaanrannassa, joka muutama vuosi sitten oli oikein hyvä illallispaikka. Haluttiin etsiä tälle visiitille joku uusi illallispaikka ja päädyttiin suositusten ja googlailujen perusteella Rouxiin. Tiistai-iltana ravintolassa oli tosi paljon tilaa, mutta tunnelma oli mukava. Saimme syödä ja jutella rauhassa. 

Nälkäisinä ja suolaisen ystävinä tilasimme alku- ja pääruuat ja skippasimme jälkkärin. Minä valitsin alkuun lohicheviceä pähkinävoihollandaisella ja ilahduin, kun annoksen pohjalla oli misonlehtiä. Jännittävän aasialaishenkinen kokonaisuus, tykkäsin! Erityisesti lohi oli älyttömän hyvää. En yleensä pidä hollandaiskastikkeista, mutta tähän annokseen se sopi tasapainottamaan aasialaista makumaailmaa. Jännä yhdistelmä. Äiti söi alkupalaksi etanoita, olivat hyviä (maistoin itsekin yhden, uu, ehkä seitsemäs syömäni etana). 

Pääruuaksi valitsimme molemmat punajuuririsottoa Mouhijärven Herkkujuustolan valkohomejuustolla (Mouhijärven Herkkujuustolan juustot ovat taivaallisia, Tampereella niitä on ainakin Masuunin listalla). Annos oli hyvä ja melkoisen tuhti, juuston olisi voinut minusta tarjoilla ilman friteeraamista. 

Kokonaisuudesta jäi oikein hyvä fiilis ja yksi pieni moka paikattiin tosi asiallisesti. Kasvispääruoka oli todella edullinen tasokkaan ravintolan annokseksi, 18 euroa ja tarjoilija osasi suositella annoksen kaveriksi sopivan punaviinin. En itse tiedä punaviineistä yhtään mitään, joten oli helpottavaa kun valita osui niin nappiin. 


Roux
Rautatienkatu 7
Lahti
Pöytävaraukset   010 279 2930

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Vuosi sitten vielä asuin ihan tuon Rouxin vieressä ja tuntui, että paikka huusi tyhjyyttään aina. Ihan sama, mikä viikonpäivä tai kellonaika oli kyseessä.

    1. No höh, onpa tylsää! Ja sit joku S-ketjun rafla on tupaten täynnä :-(

      1. Täytyy sanoa itsekin, että olen asunut muutaman vuoden Rouxin naapurissa, kuljen jatkuvasti sen ohi ja tyhjältä näyttää. Monet kerrat ollaan kavereiden kanssa hämmästelty, miten se pysyy pystyssä.
        Sen enempää en osaa paikasta sanoa, kun en ole käynyt. Lahdessa on myös hyviä edullisia ravintoloita, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun.

  2. Lahdessa tuli asuttua 21 vuotta, mutta Rouxiin paadyin vasta ekaa kertaa muutama viikko sitten kun olin visiitilla kotona! Aivan mielettoman hyvaa ruokaa, mutta jotenkin tuntuu ravintola olevan aina tyhjana :-( saali, etta Lahdessa ei tunnuta arvostettavan laaturuokaa samalla tavalla kuin vaikka Helsingissa! Itse soin ankkaa inkivaariperunasoseella ja se oli ihan superhyvaa! Saatiin myos keittiontervehdyksena punajuurikeittoa vuohenjuustokermalla ja pistaasipahkinoilla ja se oli ihan uskomattoman hyvaa. Suosittelen ens kerralla kokeilemaan jalkiruokalistaa myos – vadelmasorbetti suolakaramellilla oli oikea foodgasm! hahah :-)

    1. Me saatiin sama keittiön tervehdys, ah, herkkua! Hitsit, tosi kurjaa ettei tuolla käy jengiä mitenkään liikaa ilmeisesti. Kumpa joku vaikka tän postauksen ja sun kommentin innoittamana menis testaamaan, oli herkullista! Ja hinnat ei lopulta ole kovin kovat, mieluummin maksan enemmän tällaiselle ravintoalle laadukkaasta ruuasta ja palvelusta kuin millekään ketjuraflalle.

  3. Tästä usein kuljen ohi kotimatkalla ja totta on että Roux on kyllä melkein aina tyhjllään. :-/ Paitsi viikonloppuiltaisin.

    Itse käymme paljon avopuolison kanssa ulkona syömässä ja hän on ollut harjoittelussa Rouxissakin mutta itse en ole koskaan vielä sinne eksynyt kun se on vähän hintavampi paikka, vaikka ilmeisesti kylläkin hinta-laatusuhde myös kohtaa! Muistaakseni valittiin viime vuoden parhaaksi ravintolaksikin?

    On lahtelaisena ollut hauska lukea nämä Lahtijutut. :-)