Baby, I’m offline

/// hyvinvointiTags: , , , ,

* Yhteistyössä Asennemedia ja IF

Huh huh, olis vähän kerrottavaa. Olen ottanut vastaan sellaisen haasteen ettei tosikaan; jännittää, selviänkö tästä! Ja nolottaa, kun joudun toteamaan, että tämän haasteen noudattaminen saattaa olla aika vaikeaa…

Olen luvannut luopua puhelimesta, tietokoneesta ja muista ruuduista kolmeksi viikoksi iltakymmenen ja aamuseitsemän väliseksi ajaksi. En siis päivitä somekanaviani, tee töitä, katso sarjoja tai whatsappaile iltakymmenen jälkeen tästä illasta alkaen.

Kuulostaa ehkä helpommalta kuin miltä minusta tuntuu, sillä tällaiselle yökukkujalle tehtävä kuulostaa lähes mahdottomalta! Tapaan mennä arkena nukkumaan yhdentoista ja kahdentoista välillä ja joskus nukkumaanmeno venyy pidemmäksikin. Usein syynä on yöllä saatu inspiraatio johonkin blogitekstiin tai vastaavaan, sarjamaraton tyylillä katson vielä yhden jakson tai tiivis whatsapp-keskustelu jota ei malttaisi lopettaa. Olisi siis paras opetella tekemään työt ennen iltakymmentä ja jättää instaselailut seuraavaan päivään.

IF haastoi minut mukaan Offline-aika” -unikokeiluunsa, johon nyt lähden jännittynein ja utelian mielin mukaan. Suomalaiset eivät nuku tarpeeksi ja tämä aiheuttaa väsymyksen ja univajeen kautta mm. sairastelua, oppimisvaikeuksia ja onnettomuuksia. Minusta on jännittävää olla mukana tässä kokeilussa, sillä tiedostan nukkuvani välillä liian vähän ja tiedän, että voisin paremmin, jos nukkuisin aina säännölliset yöunet.  Liian lyhyet yöunet näkee ihon kunnosta ja huomaa omassa fiiliksessä ja jaksamisessa. Tulen helposti kipeäksi jos en nuku tarpeeksi monta tuntia yössä. Voisin varmaan nukkua yhdeksän tunnin unia yöstä toiseen, mutta kahdeksan on hyvä tavoite sekin. Nukahtamisongelmia minulla ei onneksi juurikaan ole; muistan että nuorempana ne kiusasivat jonkin aikaa, etenkin ekassa omassa kodissa, jossa asuin ihan yksin, mutta nykyisin en juuri joudu miettimään nukahtamista.

Monia puhelimen ja läppärin sininen valo kuitenkin valvottaa ja monen on vaikea saada unen päästä kiinni, jos on illalla selaillut puhelinta tai katsellut sarjoja koneelta. Sininen valo saattaa heikentää kehon oman unihormonin melatoniinin tuotantoa. Huomaan välillä iltaisin selaavani puhelinta ilman mitään järkevää agendaa – vain huomatakseni, miten kauan sain tuhlattua siihen aikaani, vaikka tarkoitus oli mennä ajoissa nukkumaan. Toivon, että tähän tulee pysyvä muutos tämän haasteen myötä, sillä puhelimen turha selailu on turhinta ikinä. Sitä varmaan kuvittelee missaavansa jotain, jos ei jatkuvasti ole kartalla siitä, mitä somessa tapahtuu?  Tai jäävänsä ulkopuolelle jostain jutusta, jos ei nää sitä heti ekojen joukossa?

IF kampanja

Ajattelin, että olisin viikonloppuna ottanut pehmeän laskun tähän haasteeseen ja vähentänyt puhelimeni käyttöä ilta-aikaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Ihan huomaamattani puhelin oli kourassani. Olen alkanut tiedostaa paremmin, milloin käytän puhelinta tarpeeseen ja milloin vain selaan sitä ilman mitään tarkoitusta. Olen tarkka siitä, että en näprää puhelintani seurassa ellei ole pakko tai ellen ota kuvia; puhelimella räpeltäminen toisten seurassa on epäkohteliasta ja tylsää. Nyt mun täytyy vielä luopua puhelimen turhasta näpräämisestä silloinkin kun olen itsekseni illalla.

Mua jännittää!! Aion olla rehellinen teille ja kertoa, miten kokeilu sujuu. Jos mokaan, aion tunnustaa sen. Aika helpostihan sitä jää kiinni; whatsapp kertoo koska olen viimeksi ollut online ja Instagramista näkee, koska uusin kuva on lisätty. Facebookiin jää jälki käynneistä myöskin, mutta mun täytyy myös luopua yökirjoittelusta ja muusta koneella tapahtuvasta toiminnasta, josta ei jää kiinni. Huomasin, että iphoneen voi ajastaa ”Älä häiritse” -tilan, jes, pelastus! Se vaimentaa hälytyksien ja viestien äänet (ei herätyskelloa) vaikka juuri klo 22-07 väliseksi ajaksi. Tosi hyvä, sillä mietin, että mitä ihmettä teen, jos kuulen että mulle tulee illalla viesti; kiusaus lukea ja vastata samantien on takuulla suuri, mutta jos en edes tiedä saaneeni viestiä, on tilanne ehkä helpompi. Haluan ihan oikeasti tietää, miten tämä kokeilu vaikuttaa mun omaan hyvinvointiin ja fiilikseen. Olen aika varma, että tämän myötä saa tilaa uusille ajatuksille ja nukkuu levollisemmin. Ja ehkä huomaa, ettei jää mistään paitsi, vaikka jättää puhelimen selailua vähemmälle.

Entäpä te? Tunnistatteko itsessänne samoja piirteitä? Uskallatteko ottaa unihaasteen vastaan ja sulkea näytöt klo 22-07 väliseksi ajaksi? Vai onko joukossanne fiksuja, jotka jo tekevät näin? Kuulisin mielelläni ajatuksianne tästä kokeilusta ja omista kokemuksistanne aiheeseen liittyen.

46 kommenttia

  1. Avatar Anniina /// 04/04/2016 / 10:01:38

    Kuulostaa tosi hyvältä! Tekisi kyllä mullekin tiukkaa… Mulla ainakin välkkyy puhelimessa valo viestin merkiksi, vaikka sen hiljentäisikin. Pitäisi siis piilottaa se! Heti mietin, että tuon kymmenen jälkeisen ajan voisi käyttää kirjojen lukemiseen, kun niin helposti niiden lukeminen jää netissä roikkumisen ja tv:n jalkoihin :-)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 18:40:18

      No eikö!! Haastan sut mukaan ;–) Mä en todella tiiä minne piilotan tänään puhelimen etten vahingossa vaan tartu siihen… noloa, että tää tuntuu näin vaikealta. Tuli mainioon saumaan tämä kamppis siis :-D

      Jep, mulla on onneks kesken mitä koukuttavin kirja, joten se korvaa puhelinselailut!

      Vastaa
  2. Avatar Iikku /// 04/04/2016 / 10:23:32

    Mä itseasiassa elän näin: ei puhelinta sänkyyn, vaan makkariin mennessä herätys päälle ja luuri yöpöydälle odottamaan aamua. Menen nukkumaan joka ilta kymmenen maissa, nukahdan tietty vähän myöhemmin, ja herätyskello pirisee seiskalta. Oon tehnyt näin reilu puoli vuotta ja huomaan, että unenlaatu on parantunut huomattavasti! Vaikka tä olikin ehkä vähän pakon sanelema uusi rutiini, kun poikaystävä aloitti duunin Helsingissä ja reissaa sinne pari tuntia joka aamu, niin en vois olla tyytyväisempi. Entinen yökukkuja kiittää, olo on niin paljon levänneempi! Suosittelen!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 18:41:52

      Oi että miten hyvä rutiini sulla!! Mulle on ihan utopistista päästä nukkumaan kympiltä; oon usein tosi tehokas illalla ja yöllä, mutta se ei tietenkään sovi kovin hyvin tähän yhteiskunnan rytmiin :D ehkä koetan nyt kääntää rytmini aamuun, valokin lisääntyy ja kaikkea. :-)

      Huh, kiitti tsempeistä, mä todella yritän!!

      Vastaa
  3. Avatar Noora /// 04/04/2016 / 11:03:32

    Tämä tuli nyt niin oikeaan saumaan, että pakko ottaa haaste vastaan! Enemmän aikaa kirjoille, vähemmän turhalle surffailulle. Muistikirja yöpöydällä vois olla hyvä idis inspisten tallentamiseen!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 18:43:33

      Jes, mahtavaa!! Vertaistuki on parasta – ja niin tarpeen! :-D ja jep, mä yleensä näpytän puhelimeen kaikki idikset, mutta muistikirja ois söpö vaihtoehto.

      Vastaa
  4. Avatar Lotta /// 04/04/2016 / 11:18:14

    Hei vautsi! Täähän on ihan huippu juttu. Pitkään oon miettinyt tätä samaa ja taidanpa aloittaa myös! Kiitos tästä motivoivasta tekstistä siis ja tsemppiä offlineen <3

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 18:46:17

      JESSS, best lode! <3 mua jännittääää, mitähän tästä tulee :D onneks nukuin viime yönä niin vähän että uni tulee varmaan itsestään ja aamulla on aikainen herätys, joten jospa tää unirytmi tästä kääntyis...

      Vastaa
  5. Avatar Elisa /// 04/04/2016 / 11:20:16

    Ajattelin aluksi, että eihän toi ole temppu eikä mikään. Mutta no, tarkemmin kun miettii niin kyllä se on! Ei sitä tajua itse, kuinka kiinni puhelimessa on myös tuon iltakympin jälkeen vaikka kuinka olisi jo menossa nukkumaan :( Näin uniongelmaisena haluan minimoida ihan kaikki mahdolliset häiriöt, vaikka niillä ei teoriassa olisikaan vaikutusta unen saantiin.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 18:47:18

      No jep :-D Sitä vaan selaa ja selaa jotain instaa ihan turhaan. Ja mulle tuo on temppu jo siksi, että yleensä 22 jälkeen teen vielä töitä koneella. Hehee, pitää opetella tekeen ne aiemmin…. yleensä heti töiden jälkeen ei vaan jaksais. We’ll see :-D

      Vastaa
  6. Avatar Selina / Leijonaa mä metsästän /// 04/04/2016 / 11:26:31

    Itse teen usein niin, että ystävien seurassa laitan kaikki hälytykset puhelimesta pois ja vien puhelimen pois näkyvistä. Ajatuksella, että ei ole mitään, mikä ei voisi odottaa sen ystävän kanssa jaetun hetken yli. ”24/7 tavoitettavuus on maksullinen lisäpalvelu” sanoi kerran kaverini :)

    Illalla tapahtuvan puhelimen räpläilyn saa mielestäni parhaiten vältettyä, kun sängyn vieressä on aina sellaista luettavaa, mitä jaksaa väsyneenäkin lukea. Omalla kohdalla se on nyt Harry Potter :D Toimii!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 18:49:47

      Olipa hyvin ilmaistu! :-) Mulle joogatunnit ja kasvohoidot yms on niitä hetkiä, kun laitan kaikki hälytykset pois. Vapauttavaa ja rentouttavaa. Mulla on vaan tapana tekstailla ystävien kanssa illalla kunnon viestimaratoneja, joten täytyy keksiä jotain ettei tuu kiusausta kurkkaa puhelimennäyttöä.

      Oot kyllä oikeassa! Donna Tartin Tikli kesken ja vitsit se on koukuttava!

      Vastaa
  7. Avatar Saara /// 04/04/2016 / 11:34:22

    Puhelinaddikti ilmottautuu! Alkuun katselin iltaisin puhelimella Yle Areenasta sarjoja ja dokkareita, mutta tuossa talven aikana havahduin useaan otteeseen viihdyttäväni itseäni lukemalla mm. vauva.fi -keskustelupalstaa… D: Olen jo onnistunut palauttamaan netissä roikkumiseni järkevämmille väylille, mutta edelleen sitä turhaa puhelimen tuijottelua on ihan överisti. Miten se onkin niin koukuttavaa….:o

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 19:02:53

      Eiiiih, taso laski aika merkittävästi siis :—D Yle Areena oli ihan hyvä alku… hahaa.

      En kans tiiä. Ehkä tämmöset säännöt on hyvä alku puhelimenkäytön kitkemiselle?

      Vastaa
  8. Avatar Iina / MouMou /// 04/04/2016 / 11:43:10

    Tiedätkö, tämä on todella hyvä haaste ja toivottavasti moni lähtee mukaan, MUTTA tuo aika on lyhyt. Siis, kun miettii ihan järjellä, niin kello 22 on jo myöhä. Voisikohan tätä laajentaa niin, että HC-versiossa OFFLINE-aika olisi 21-9? Ja sekin on jo jotenkin surullista, jos ihmiselle tuottaa vaikeuksia olla 12 tuntia eli puolet vuorokaudesta ilman älypuhelinta.

    Mun sisällä asuu näköjään angstinen kukkahattutäti. Pointtina kuitenkin oli, että tämä haaste on hyvä idea! :D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 19:05:38

      Hahaa, oot oikeessa, mutta ei mun arki joustais 12h offline -lifeen! Kun tekee kahta työtä, joista kummatkin pyörii vahvasti tietokoneen ja puhelimen ympärillä, olis tuo kombo aika paha. Tai jos sen jaksottais eri tavalla, niin toki se sitten toteutuukin, mutta joo, konetta tarvii töissä 8h, sit kotona vielä pari tuntia blogin takia. Huhh huhh.

      Angstinen kukkahattutäti :D ihana. PUS!

      Vastaa
  9. Avatar Pauliina /// 04/04/2016 / 13:10:45

    Omalla kohdalla on paha kun asuu yksiössä, jossa on sähkövempaimet samassa huoneessa kuin sänky, koska tottumuksesta ne yleensä on päällä viemässä tylsyyttä pois. Parhain tapa on jättää makuuhuone vain nukkumista varten ja viedä sieltä kaikki elektorinen pois. Tartun haasteeseen. Vihdoin aikaa kirjoille ja sellaisille !

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 19:07:21

      Jooo, toi on niin paha!! Mulla on nyt hyvä tilanne kun mun makkari on pieni soppi, jossa on vaan vaatehuone + sänky. :-) Eli ei muuta kuin puhelin häiriötekijänä.

      Ennen asuin kaksiossa jossa tietsikka oli makkarissa; se oli kätevää, koska en oo koskaan omistanu tv:tä ja jos oon kattonu sarjoja, oon katsonut ne sängyllä pötkötellen tietsikalta. Mutta on kyllä hyvä, ettei enää oo kaikki samassa huoneessa, joten ymmärrän sun tuskan.

      Vastaa
  10. Avatar Krista /// 04/04/2016 / 13:40:10

    Tietokoneen ja puhelimen voin ihan huolettaa unohtaa tuoksi kellonajaksi, ei tee mitään. Mutta..mä niin tykkään katella telkusta leffoja ja nehän nyt tuppaa tulemaan siellä iltasella, ja frendit tulee myös vasta kymmenen jälkeen…mutta ehdottomasti lähden kokeilemaan haastetta! :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 19:10:25

      Joo, just kaikista tollaisista omista rutiineista joutuu luopuun, jos seuraa jotain sarjaa. Mutta jos vastapainona sais hyvät yöunet ja jaksais paremmin, niin öööö todellakin. Joskus muutos on vaan niin vaikea tehdä itse, ilman tämmöistä haastetta – huippu haaste mun mielestä!

      Vastaa
  11. Avatar elli /// 04/04/2016 / 16:06:29

    Kannattaa ladata koneelle f.lux-niminen ohjelma! Se (kuten myös uusimman iOS-version night shift -ominaisuus) muuttaa näytön sävyä pikkuhiljaa oranssin sävyisemmäksi sen jälkeen kun aurinko on laskenut.
    Ei sitä oranssiutta varsinaisesti edes huomaa – se ei siis häiritse lainkaan, tuntuu vain aivan ihanan pehmeältä, ei satu silmiin yhtään! Eikä tosiaan valvota samaan tapaan kuin tavallinen sininen valo.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 19:12:31

      uuuu! heeei thank juu! puhelimessa mulla on toi käytössä, mutta en oo aatellu että koneellekin vois hankkia moisen, täydellistä. Kiitos vinkistä!!!!

      Vastaa
  12. Avatar sara /// 04/04/2016 / 17:18:49

    mä teen aina niin et laitan puhelimen kokonaan lentokonetilaan iltasin, jolloin mi-kään ei tuu läpi vaikka äänet on päällä (= herätys soi aamusin). :) Suosittelen sitä ton älä häiritse -tilan sijaan!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 19:14:24

      Ooh, no toi on kyllä hyvä! Mä aattelin mennä pehmeesti niin, että jos jollain on tosi tärkeää asiaa klo 22 jälkeen, niin mulle voi soittaa. Perhettä ja parhaita kavereita oon infonnut tästä, mut muuten kyllä ilman puhelinta enkä ite soittele ellei olis hätätilanne.

      Vastaa
  13. Avatar Laura /// 04/04/2016 / 18:57:21

    Ompa hyvänkuulonen kamppis! Itellä ei puhelimen kanssa tuu ongelmaa, koska saatan unohtaa sen päiväksikin jonnekin tyynyn alle tms jos oon vaan kotona. Koneen kanssa on pakko pelata, sillä oppari on saatava 3viikon aikana valmiiksi, joten yötkin hyötykäyttöön! :-DD Sen jälkeen kyllä voisin itsekin kokeilla tätä 3 viikkoa.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 19:18:29

      Oooh, oispa mullakin noin :-D Vaikka oon ottanu esim. instasta ja muista tollaisista ilmoitukset pois käytöstä niin puhelin pilpattaa jatkuvasti… puuh.

      Kääks, tsemppiä opparin kanssa!!!! Aika kultaa nopeesti muistot kaikesta siitä uurastuksesta jonka sen eteen joutui tekeen, ei huolta!

      Vastaa
  14. Avatar LauraL /// 04/04/2016 / 19:04:09

    Helppoo! :D Ite teen aina niin kun tuun töistä tai muuten kotiin, että laitan puhelimen eteisen pöydälle ja jos se ei soi tai tule viestiä se saa olla rauhassa aamuun asti. Ja vaikka se soisi, puhun puhelun tai luen viestin ja laitan puhelimen takaisin pöydälle ja jatkan touhujani. Ja seurassakin puhelin on laukussa tai takin taskussa. Mä aina jotenkin ihmettelen mitä kaikkee ihmiset siitä pikkuruisesta ruudusta vahtaa, en mä jaksais..

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 19:20:10

      Voi apua, ihailtavaa! Mun töiden vuoksikaan tuollainen ei ihan onnistuis, mutta vitsit kyllä sitä räplää puhelinta ihan liikaa, vois sen välillä vaan jättää eteisen pöydälle.

      Mulle käy kyllä yleensä niin, että kun unohdan puhelimen laukkuun enkä kaipaile sitä heti, huomaan että äiti on soittanut :D äiti varmaan aistii heti jos ei oo puhelin megessä!

      Vastaa
  15. Avatar miffa /// 04/04/2016 / 20:29:47

    Ei hele, tää haaste olis kyllä varsin hyvä itellekin. Oon äärimmäisen lahjakas näpyttelemään puhelinta ihan turhaan. Tossa pari viikkoa sitten elin tosin 10 päivää täysin ilman puhelinta ja se teki tosi hyvää, mut heti kun sain uuden luurin käteen niin eikös se näpyttely taas jatkunu ihan entiseen malliin.
    Täällä Jamaikalla en oo ottanu mobiilidataa kun ihan satunnaisina päivinä reissatessa, mutta perusarkena oon selvinnyt kodin ja koulun wifillä. Tää on onneks aavistuksen vähentäny sellasta ihan turhaa näpytystä, esim koulumatkoilla tulee ennemmin juteltua ihmisten kanssa ja kateltua maisemia eikä istuttua vaan nenä kiinni puhelimessa.
    Mut toi iltanäpyttely on kyl ongelmallista, oon myöskin iltaihminen ja harvoin selviän nukkumaan ennen puolta yötä. Illan tunnit on just niitä tehokkaimpia, ja lukuisista yrityksistä huolimatta en oo koskaan saanu käännettyä rytmiä enenmmän aamun suuntaan… Mut ehkä tätä vois soveltaa paremmin omaan rytmiin, että se puhelin ei seurais mukana sänkyyn sitten kun sinne menee, oli se kellonaika mikä tahansa… Viestiääniä sun muita ilmotuksia mulla ei oo ollu äänellisenä pariin vuoteen, joten puhelimen piipittely ei onneks oo ongelma :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 20:39:59

      Huuh, 10 päivää ilman puhelinta kuulostaa HC:lta!! Tarviin täällä Helsingissäkin aika usein reittiopasta kun reitit ei oo tuttuja; huomenna seikkailen Keravalle enkä tod pärjäis ilman puhelinta.

      Mutta joo, ilman ylimäärästä puhelimen näpyttelyä vois kyllä opetella pärjäämään. Mä oon ottanu värinän pois äänettömällä ja äänellisellä, mut äänet mulla kyllä täytyy olla töissä varsinkin! Hienoo jos ilman niitä pärjää, voi siten ite päättää koska on tavoitettavissa.

      Vastaa
  16. Avatar Ilona /// 04/04/2016 / 20:32:08

    ”Jaa oma someton hetkesi hashtägillä #offlineaika”

    Terkkuja vaan ifille, että tässä on nyt kevyt ristiriita. Vai filmikamerallako se kuva pitää ottaa someen jaettavaksi heti klo 7 jälkeen?

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 20:36:48

      :–D hahaa. Joku ”jaa fiilikset offlineaika-kokeilusta hashtagilla #offlineaika” ois vähän parempi.

      Vastaa
      • ida365 ida365 /// 04/04/2016 / 20:37:53

        heeei oliks tollasta ees missään ?;-) mä löysin tän: ”Saatko pidettyä näppisi irti kännykästä, tabletista tai läppäristä klo 22 jälkeen? Jaa kokemuksesi hashtagilla #offlineaika” joka on parempi kyllä.

        Vastaa
        • Avatar Ilona /// 05/04/2016 / 21:20:00

          If:n omassa Instagramissa, Mikko Leppilampi -kuvassa :) Ajatus on hyvä ja tärkeä, mutta itselläni siinä tökkii yrityksen taka-ajatus tehdä viraalista some-kampanjasta. Kannustetaan olemaan somettamatta ja todistamaan se somessa, jotta yrityksen tunnettuus kasvaa. Eeh? No joo, kun tekee työkseen some-markkinointia, tulee helposti kovin kriittiseksi ;-)

          Vastaa
          • ida365 ida365 /// 05/04/2016 / 21:24:25

            Hahaa no joo, i get your point!! luulen että tällä aikakaudella todella riittäis vaan #offlineaika -hästägin esilletuominen, kyllä ne jakaa ketkä haluaa jakaa :-) musta tää on aidosti kiinnostava ”ihmiskoe”, vaikka tiettyhän näitä aina tehdää tunnettuudenkin takia jne. Mutta vähän erilaista välillä.

            Vastaa
  17. Avatar Kaina /// 05/04/2016 / 16:43:08

    Mä niin haluan kokeilla tätä! Oon huomannut, että jos illalla ei heti uni tule, alan tosi helposti selailla netistä kaikkia kummallisia keskustelupalstoja ja nukahtaminen venyy pahimmillaan tunneilla siitä syystä. Saatan eksyä keskustelupalstoille myös herätessäni keskellä yötä, ei hyvä. Offline-kokeilulle olisi siis tarvetta! Vielä kun saisi poikaystävän mukaan kokeilemaan, se kun tykkää katsella tabletilta videoita sängyssä puoleen yöhön, mikä kyllä oikeesti häiritsee mun unta! Jospa se suostuisi vaikkapa siirtymään tablettinsa kanssa sohvalle iltaisin… Pitää yrittää suostutella!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 05/04/2016 / 21:09:47

      Jooo, ja toi on just tollanen turha kierre, toihan vaan hidastuttaa unen saamista :D mutta sitä ei ehkä tajua, kun turhauttaa ettei uni tuu. Mäkin oon joskus sortunut selailulle kun oon herännyt kesken unien – ei mitään järkeä.

      Joo, suostuttelepa! Ottakaa vaikka viikon testi ;-)

      Vastaa
  18. Avatar Mulan /// 05/04/2016 / 18:56:58

    Hyvän ja järkevän kuuloinen haaste! Täytyy heti vinkata tosin sellaisesta ohjelmasta kuin f.lux, joka muuttaa näytön värin sinisestä punaiseen iltaa kohden (http://www.download.fi/tyopoyta/sekalaiset_tyopoytaohjelmat/f_lux.cfm). Ohjelman voin ladata ilmaiseksi koneelleen ja vastaavanlainen sovellus löytyy myös älypuhelimiin. :) Mulla on nämä sekä tietokoneessa että kännykässä ja esim. nyt koneella kirjoittaessa näytön väri on jo muuttunut hiljalleen punertavaan sävyyn. Ohjelman saa kuitenkin väliaikaisesti poissa päältä, jos tarvitsee vaikka muokata kuvia. Mutta tällä tavalla jo ennaltaehkäisen yöunien laatua, kun melatoniinin tuotanto ei häiriinny sinisestä valosta.

    Tuosta sovelluksesta huolimatta pidän tätä haastetta todella järkevänä ja minun mielestäni siitä huolimatta kännykkä ja tietokone olisi hyvä laittaa klo 22 mennessä sivuun, vaikka nämä olisikin ladannut. En tiedä, olenko kuitenkaan tähän haasteeseen itse valmis. En ehkä vastaa, ennen kuin se tulee henkilökohtaisesti kohdalle. ;D Mielestäni kännykän ja koneen käyttöni on riippuvuudeltaan vielä ei-elämää-haittaavan rajoissa ja nukun suht pitkät ja hyvät yöunet.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 05/04/2016 / 21:17:19

      Joo, tuosta vinkattiinkin ylempänä ja itseasiassa myös IF:n sivuilla – en tiiä miksi en ole ladannut sitä vielä, täytyy pian! Vaikuttaa fiksulta ja järkevää, että sen saa pois kuvien muokkaamista jne varten.

      Hahaa, mäkin aatttelen että tilanne on kyllä hallussa koska en missaa puhelimen takia mitään irl, mutta hitto, ei sitä vaan näin paljoa tarvis silti käyttää. Ja ois ihan ok ettei tee töitä yöllä vaikka kuinka ois yöihminen – jos aamulla pitää herätä :-) Hahaaa, katsotaan innostutko olleskaan mukaan ;-)

      Vastaa
  19. […] muita someriippuvaisia: Mikko Leppilampi, Roope Tonteri ja meistä bloggaajista lisäkseni Jenni, Ida ja Jonna. Kokeilun keskiössä on univajeen ongelma. Univaje heikentää terveyttä ja aiheuttaa […]

    Vastaa
  20. Avatar Sini /// 06/04/2016 / 09:34:43

    Tää on niin ironista, kello 23.30 ja täs nyt puolisen tuntia pläränny puhelinta täysin turhaan ja nyt jumituin lukemaan tätä kommenttiboksia… tarkotus oli lukee kirjaa ja mennä nukkumaan! Tätä tapahtuu kyl aivan liian usein ja vaikka inhoonkin puhelimen turhaa näpräämistä, silti joskus tuntuu et sitä on ihan mahdotonta lopettaa!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 10/04/2016 / 18:08:31

      :–D hahaa! ota haaste vastaan!

      Vastaa
  21. Kevään ensimmäinen | 365 days with Ida /// 10/04/2016 / 18:24:37

    […] Offline-aikahaaste on muuten sujunut tähän mennessä aika hyvin! Äiti joutui perjantai-iltana huomauttamaan kellon olevan kymmenen, kun vielä näpräsin puhelimeni kanssa mutta eilen unohdin puhelimeni jo ysin jälkeen ja taksissa matkalla keskustaan tajusin, että en enää voi kurkata puhelinta, sillä kello oli jo yli kymmenen. Tähän mennessä multa on mennyt offline-haasteen takia yksi viesti ohitse, juurikin eilen; muuten en ole tainnut missata haasteen vuoksi mitään. Oletteko te olleet mukana haasteessa, miltä on tuntunut? […]

    Vastaa
  22. […] miten offline-aika-unikokeilu on mennyt? Tiedän, että osa teistä lähti mukaan haasteeseen, oletteko yhä […]

    Vastaa
  23. […] se olis minun osaltani ohi, Offiline-aikahaaste nimittäin. Takana on kolme viikkoa, joiden aikana lupasin lopettaa puhelimen käytön ja […]

    Vastaa
  24. […] asialle on oikeasti tehtävä jotain. Ehkäpä raportoin unijutuista myöhemmin lisää. Taannoisen Offline-aikahaasteen mukaisesti aion ainakin laittaa puhelimeni kiinni puolituntia ennen nukkumista, sitä Hintsakin […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.