Kevään ensimmäinen

/// ruokaTags:

Terkkuja Tampereelta!

Vitsit mikä kevätpäivä tänään on ollut!?! Ihan superupea auringonpaiste helli meitä aamulla, joten katettiin aamupala terassille – kevään eka pihalla syöty aamiainen, ihan parasta. Koottiin brunssi avokadoleivistä, puurosta ja banaanipannareista ja koko setin kruunasi tuoreet marjat ja ananas. Oikean kypsyinen ananas on samanlaista luksusta mitä täydellinen avokado, miten sen kypsyyden arviointi onkin niin hankalaa? Olen mennyt mönkään parin viimeisen ananaksen kohdalla, mutta nyt löytyi täydellinen, jes.

Oli ihana olla kylässä rakkaan ystävän luona ja viettää eilen piiitkästä aikaa iltaa kivalla porukalla. Käytiin syömässä Tampereen parasta pizzaa Sitkossa – kylmäsavulohipizza reilusti chilillä kruunattuna on paras.

Offline-aikahaaste on muuten sujunut tähän mennessä aika hyvin! Äiti joutui perjantai-iltana huomauttamaan kellon olevan kymmenen, kun vielä näpräsin puhelimeni kanssa mutta eilen unohdin puhelimeni jo ysin jälkeen ja taksissa matkalla keskustaan tajusin, että en enää voi kurkata puhelinta, sillä kello oli jo yli kymmenen. Tähän mennessä multa on mennyt offline-haasteen takia yksi viesti ohitse, juurikin eilen; muuten en ole tainnut missata haasteen vuoksi mitään. Oletteko te olleet mukana haasteessa, miltä on tuntunut?

4 kommenttia

  1. Avatar Terhi /// 10/04/2016 / 18:36:16

    Kannattaa nuuhkia ananaksen ”pohjaa” ja jos se tuoksuu makealta, on ananas suurella todennäköisyydellä kypsä. Tällä kikalla oon ainakin itse aina onnistunut löytämään hyvän ananaksen. Näyttäähän se kaupassa vähän höhlältä, mutta sen arvoista!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 10/04/2016 / 18:45:36

      Haa joo, oon koettanut tehdä tuota!! :D ja napsia niitä lehtiä, oon ymmärtäny että kypsästä ananaksesta lähtis helpolla lehdet ja raa’asta ei. Tosi moni kypsä ananas tuntuu olevan pohjasta homeessa…?

      Vastaa
  2. Avatar Selina / Leijonaa mä metsästän /// 11/04/2016 / 15:45:12

    Heh, en ollut ajatellut sen suuremmin osallistua haasteeseen, kun omasta luonnostaan homma hoituu jo luonnostaan niin hyvin. Ilmeisesti poikaystävä ei ole samaa mieltä, kun oli linkittänyt sen mulle WhatsAppin välityksellä eräs ilta :’D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 11/04/2016 / 16:28:48

      :—-D hahaha best! tosi kova. nyt sit mukaan vaan ja poikaystävän luulot vääriksi ;-)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.