Kaurapuuro best, eli paras aamupala ikinä

/// hyvinvointi, ruokaTags: ,

Mun lempiruoka on aamupala – se on usein päivän paras ateria ja mulle monessa mielessä myös se tärkein. Ne kerrat, kun lähden kotoa ilman aamupalaa on vuoden aikana laskettavissa yhden käden sormilla, sillä mun päivä ei yksinkertaisesti käynnisty ilman aamupalaa ja kahvia. 

Pienenä inhosin kaurapuuroa mutta viimeiset vuodet en ole muuta arkiaamuisin syönytkään. Viikonloppuisin saatan tehdä vähemmän puuroa jotta jaksaisin aamupalalla myös avokadoleivän tai vaikka smoothien, mutta puuroa pitää olla. Kaurassa on vesiliukoista kuitua, beetaglukaania, joka muodostaa veden kanssa hyytelömäisen massan. Se suojaa vatsaa ja tasapainottaa kolesteroliakin.

Liikkuessaan ruuansulatuksen läpi beetaglukaani muodostaa suojaavan kalvon vatsalaukkuun ja ohutsuoleen jonka läpi esimerkiksi glukoosi ei pääse imeytymään niin nopeasti, joten verensokeri säilyy tasaisempana ja kalvo hidastaa myös huonon LDL-kolesterolin imeytymistä. Tämän takia kaurapuuro on mitä mahtavin aamupala. Kaura suojaa vatsaa myös hapoilta, eli varsin niiden, jotka juovat paljon kahvia, kannattaisi syödä aamulla ekana kaurapuuroa vatsan suojaamiseksi. Aika supervilja tuo kaura siis! 

Kookosmaitoon keitetty kaurapuuro banaanilla, manteleilla, raakakaakaonibseillä ja manteleilla
•••

Kun kaurapuuroa syö vuodesta toiseen joka ikinen aamu, saattaisi kyllästyä helposti. Lapsena söin puuron hillolla, myöhemmin otin kaveriksi pakastemarjat ja nykyisin marjojen kaverina on aina pähkinöitä tai siemeniä antamassa pikkuisen proteiinia ja hyviä rasvoja. En ole ikinä syönyt puuroa voisilmällä, pitäisköhän testata? 

Kaurapuuro manteleilla, cashew-pähkinöillä, pekaanipähkinöillä, mustikoilla, karhunvatukoilla, hunajalla ja kauramaidolla
•••

Aika usein syön kaurapuuron kauramaidoilla. Kaslinkin kauramaito on ihanan kermaista ja kotimaista, Oatlyn taasen luomulaatuista vaikkakin koostumukseltaan ohuempaan mutta sen vuoksi raaka-ainelistakin on selkeämpi. Hyviä kumpikin, onneksi molempia saa lähikaupasta.  

Kaurapuuro raakasuklaamulpereilla, cashew-pähkinöillä ja mustikoilla
•••

Raakasuklaamulperit on superhelppo tehdä itse: valmista pieni annos raakasuklaata (esim. tällä reseptillä) ja kaada leivinpaperille levitettyjen mulperien päälle. Tai kippaa mulperit sulan raakasuklaan joukkoon, pyörittele ja ripottele leivinpaperille kuivumaan. 

Kuvan puuroannos olisi toiminut myös ilman mustikoita; tilalle olisi sopinut suklaisten mulpereiden kaveriksi paremmin ehkä banaani tai päärynä. 

Jos siellä on muita, jotka syötte aina aamupalaksi kaurapuuroa, niin kertokaa; mitä te syötte puuron kaverina? Mitä  laitatte sen päälle? Ja (kasvi)maidolla vai ilman? 

Lähteet: Yle, Kauneus & Terveys
& Kaurayhdistys

23 kommenttia

  1. Avatar Soffe /// 12/12/2017 / 10:07:41

    Rakastan kaurapuuroa, ainoa breikki puuroaamupalan suhteen mun elämässä oli intti; limanen puuro ei oo se mun juttu. Palasin kuitenkin heti kotiuduttuani ruotuun, heh.

    Yks kyssäri kuitenkin, pitääkö sulla pelkkä puuro nälkää? Vai laitatko sen verran reilusti pähkinöitä sun muuta sekaan? Ite joudun syömään kaveriksi kananmunan ettei nälkä yllätä heti tunnin päästä…

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2017 / 18:57:44

      Hahaa, ymmärrän!! Joo limainen puuro ja mikrossa tehty kaurapuuro on kyllä inhokeita, huhh.

      Pelkkä puuro ei kyllä pidä. Kookosmaitoon tehty pitää (mutta siinä on niin paljon energiaa etten tee sitä usein) ja samaten puuro, jonka kanssa on kourallinen pähkinöitä. Nuo yllänäkyvät määrät + kahvi pitävät mulla nälkää niin, että juon töissä vettä ja kupin teetä ennen klo 11-12 lounasta. Aamupalan syön 7-8 välillä.

      Vastaa
  2. Avatar Essi /// 12/12/2017 / 11:20:00

    Ah kaurapuuro on kyllä parasta! Oon iteki syöny sitä joka aamu viimesen kolmen vuoden ajan. Varsinkin kylmillä keleillä on pakko saada lämmintä syötävää heti aamusta.

    Mun uusin fiksaatio on kurkuman ja kookosöljyn lisääminen puuroon. Kurkuman makua taitan baananilla (ehdottomasti lisättävä puuroon jo keittovaiheessa), rusinoilla, pähkinöillä ja toisinaan eri marjoilla. Välillä laitan kookosöljyn sijasta puuron päälle pähkinävoita, mutta se on enemmän semmonen viikonloppuaamujen bonus. Kaakaojauhe toimii kans hyvin, jos haluaa tehä vähän spessumpaa puuroa!

    Musta on kyllä kehkeytyny aika kaurapuuronatsi enkä kestä esim. poikaystävän keittämää puuroa, joka on aina liian tiukkaa ja kuivaa mun makuun :D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2017 / 19:09:09

      Oooh, toihan kuulostaa kivalta kombolta! Miellän kurkuman aina suolaisiin ruokiin mutta ehkä just jos sen makua taittaisi banaanin avulla pois? Kuulostaa ihanan terveelliseltä, haluan testata tätä!

      Pähkinävoi on joo kyllä melkoinen herkkulisä aamupuuroon, mä laitan välillä kans nokareen, mutta jostain syystä en koskaan lämpimään puuroon vaan vain tuorepuuroon?!

      Mä taidan itse olla vähän summittainen puuron keittäjä, mutta ymmärrän tosi hyvin puuronatsiuden, hahah!

      Vastaa
  3. Avatar janika /// 12/12/2017 / 17:29:54

    Keitän aamupuuron yleensä ruishiutaleista ja päälle joko maapähkinävoita (sulaa ihanasti kuuman puuron joukkoon <3) ja pakastemarjoja, tai tällä ohjeella tehtyä hilloa:

    https://cookieandkate.com/2017/berry-chia-seed-jam-recipe/

    Marjoina kylläkin käytän yleensä mustikkaa ja mustaherukkaa. Kunnon vitamiinipommi aamuun ja ihan supernamia :-)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2017 / 19:54:41

      Oooh, mun pitää testata tota maapähkinävoita lämpimässä puurossa!! Kuulostaa ihanalta, miksi en oo kokeillut?! <3__<3

      Ja hei onpas ihanan yksinkertainen chia-hillovinkki! Oon miettinyt että pitäisi testata jotain tuollaista, mutta oon unohtanut. Tääkin menee testiin siis! KIITOS!

      Vastaa
  4. Avatar Katri /// 12/12/2017 / 18:32:00

    Haha vitsit, viimeksi kommentoin, että oon poiminut sulta varmaan parhaimmat vinkit flunssan karkoitukseen ja nyt oon aika varma, että oon viimeksi käynyt kaurapuurokeskustelun täällä sun blogissa. Oisko silloin ollut aiheena suolalla vai ilman? :D

    Mutta joo. Mua harmittaa, että oon alkanut luistamaan aamupalasta kotona. Tai nimenomaan kaurapuuron syönnistä ennen töitä, sillä jotain muuta saadan kyllä syödä. Vapaalla syön kaurapuuroa. Ehkä voisin petrata tässä ja vaikka huomenna herätä tarpeeksi aikaisin aamupalalle HMM.

    Mä olen myöskin syönyt kaurapuuron varmaan kaikilla mahdollisilla lisukkeilla. Usein kauramaidon tai mantelimaiton kera. Tällä hetkellä mun hitti on keittää kaurapuuro mantelimaitoon (saatan laittaa osan vettä) ja pilkkoa päälle persimon. Se on niin hyvää, että teen joskus iltapalaksikin.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2017 / 20:43:14

      Hahah een kestä, perusasiat siis puhututtaa, puuro ja flunssan torjuminen, ihanaa! Ja joo, oon kyllä kirjoitanut puuro suolalla vai ilman -postauksenkin hahahaha.

      Oivoi, mä en osais ikinä skipata aamupalaa. Mun päivästä ei oikeasti muutoin tuu mitään ja mikään muu (esim. leipä tai smoothie) ei ajais jotenkin yhtään samaa asiaa. Oonpa jumiutunut, mutta hyvä niin :D Toivottavasti säkin saat puuron takas aamurutiineihin.

      Ooh joo, mantelimaitoa pitäisi välillä ostaa kanssa, siinä on varmaan kauraa enemmän vitamiineja yms.

      Ai että tuun onnelliseksi näistä puuro-kommenteista, ihan parasta! :’-)

      Vastaa
  5. Avatar enni /// 12/12/2017 / 20:14:24

    Ihanaa että muutkin tykkää puurosta! Mun aamut ei enää ala ilman banaanipuuroa. Teen puuron mikrossa ja kun puolet banaanista laittaa hiutaleiden kanssa mikroon ja puolet kypäsn puuron päälle, saa siitä juuri sopivan makean ja puuroon hyvän suutuntuman. Tietysti hyvät kaurahiutaleet on kanssa ihan must :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2017 / 20:47:01

      NIINPÄ! Puuro<3

      Mitä hiutaleita sä käytät? Mä ostan yleensä Pirkan tai Lidlin luomukaurahiutaleita, joskus Urtekramin gluteenittomia kaurahiutaleita mutta haluaisin isompia hiutaleita, nää on kaikki pieniä ja hienoisia, mutta en oo löytänyt mun lähikaupoista isoja kaurahiutaleita luomuna.

      Vastaa
      • Avatar enni /// 13/12/2017 / 07:32:35

        Olen ostanut viime aikoina Helsingin rekosta Strömsbergin myllyn perinteisiä kaurahiutaleita. Näitä on kuitenkin sen verran vaivalloista hankkia, että hätätapauksessa olen osanut juuri noita Pirkan luomukaurahiutaleita.

        Vastaa
        • ida365 ida365 /// 13/12/2017 / 13:55:10

          Oooh okei, noi kuulostaa hyvältä! :) Pidän mielessä jos tulee vastaan.

          Vastaa
  6. Avatar salla /// 12/12/2017 / 21:56:19

    Kaurapuuron kaverina on lähes poikkeuksessa muussattua banaania (maistuu makeammalle), mustaherukoita ja hampunsiemeniä. Joskus päälle eksyy chiahyytelöä :) Jännä, miten muksuna kaurapuuro maistu ihan hirveen tylsältä, mutta vanhemmalla iällä tuntuu, että sitä vois syödä aamupalaks till the day i die.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2017 / 23:35:59

      Ooh enpäs oo muuten aikoihin ostanut hampunsiemeniä, vaikka joskus ne oli mun lemppareita! Hyvä muistutus :-)

      Ja siis oon niiiin samaa mieltä. Inhosin lapsena kaurapuuroa – neljän viljan puuro oli silloin mun lemppari. Jännä!

      Vastaa
  7. Avatar Inka /// 13/12/2017 / 16:48:35

    Insuliini on hormoni, se ei siis imeydy piikkeinä suolesta, vaan erittyy haimasta. Glukoosi imeytyy suolesta.
    Pidän paljon blogistasi, mutta faktojen tsekkausta voisi tehostaa.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 13/12/2017 / 18:19:53

      Moikka! Ooh toden totta, kiitos että korjasit! Oli näköjään tullut joku ajatushäiriö jota en ollut hoksannut oikolukiessani, tuo lausehan oli ihan väärin. Ihme ettei kukaan muu korjannut tätä, kääks :D

      Mua saa kyllä aina korjata jos huomaa asiavirheen – tässä tapauksessa kyse oli esimerkiksi mun huolimattomuudesta, eikä siitä etten tietäisi miten asia on. Sun kommentista tulee sellainen olo kuin tällaisia olisi useamminkin, eli kerro ihmeessä jos jokin on pistänyt silmään, sillä en ole saanut muilta vastaavaa palautetta. :)

      Vastaa
  8. Avatar Tunnetilan Nina /// 13/12/2017 / 21:29:37

    (Luomu)kaurapuuroa ja iso ”köntti” voita! Siinä mun suosikkiaamiaiseni. En ole vielä ikinä kyllästynyt. :) Syön puuron yleensä vasta töissä joka aamu, mutta viikonloppuisin kotona lisään puuroon myös kourallisen jäisiä mustikoita. Kuuma puuro, sulanut voi ja jäiset mustikat on ihan mun lemppariyhdistelmä.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 14/12/2017 / 08:23:15

      Ooh vitsit, ehkä mun pitäisi testata voilla ja mustikoilla, kuulostaa kyllä hyvältä! :) Mitenhän en oo koskaan tullut kokeilleeksi?!

      Vastaa
  9. Avatar Assi /// 13/12/2017 / 23:47:11

    Nyt on kyllä semmonen aihe, että pakko kommentoida! Puuroa syön oikeastaan aina arkiaamuisin. Viime aikoina puuron päältä on löytynyt persimonia ja raejuustoa sekä kanelia vähän sun aiemmasta postauksesta inspiroituneena. Olin joskus monta vuotta sitten syönyt viimeksi persimonia ja muistelin, etten tykännyt siitä. Päätin kuitenkin ostaa ja virkistää muistia ja hyvältähän se maistui :D

    Muuten laitan puuron päälle usein pakastemarjoja (vadelmat on parhautta!) ja pähkinöitä. Maustamatonta tai turkkilaista jugurttia laitan myös aika usein lisäksi. Toisinaan lisään maapähkinävoita tai tahinia vaihtelua tuomaan. Myös itse tehty mysli on aivan ihanaa puuron päällä. Muutamia vuosia sitten vakiopuuronpäälliset olivat turkkilainen jugurtti, banaani ja hunaja. Tätä voiskin kokeilla pitkästä aikaa joku päivä.

    Keksisin varmaan vielä miljoona hyvää päällistä puurolle, mutta tulee nälkä, kun näistä kirjoittaa. Tähän on siis hyvä lopettaa :D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 14/12/2017 / 08:35:24

      Hahaa, ihanaa! Puuro selkeästi puhututtaa!

      Ooh ihanaa että nappasit persimonin uudelleen testiin! :) Ehkä ekalla kerralla oli raaka persimon tai jotain? Ja maku onneks kehittyy.

      Mä en ookaan koskaan laittanut tahinia puuroon! Mulla on Urtekramin tahinia yleensä hummusta ja salaattikastikkeita varten kaapissa, mutta se on ehkä aika tuhtia puuroon…? Oisko baba foodsin (spottasin ps olen vegaanin videolta) esim parempi puurossa koostumukselta?

      Banaani+hunaja toimii kyllä aina!

      Vastaa
  10. Avatar Hanna /// 16/12/2017 / 14:52:29

    Oi kiitos täsrä! :) Kaurapuuro on täälläkin aina aamupalana. Täytyy testata lisäksi kauramaitoa, ja esim. mulpereita!

    Arkisin laitan myös marjoja, pähkinöitä ja siemeniä, mutta viikonloppuna erityisesti lisään 2-3 tuoretta taatelia lisämakeutta tuomaan (joko murustelen päälle tai keitän puuroon sekaan, jolloin ne sulaa enemmän).

    Ja nyt talvella lisännyt myös joka aamu kardemummaa – erityisen ihanaa mustikoiden ja punaherukoiden kanssa! :)

    Kööpenhaminan Atelier September-kahvilasta ja Grødistä haen inspistä viikonlopun luksusaamupuuroihin. Kannattaa tsekata Atelier Septemberin insta (ja käydä myös maistamassa ;)! Sieltä poimittuja mm.

    – Raparperihillo, sitruunamelissa, raastettu lime, oliiviöljy
    – Appelsiini-inkiväärihillo, rakuuna (!! Ei ikinä uskois, mutta tää oli superherkullista)
    + sit laitan jotain pähkinöitä kans lisäksi

    Porkkanakakkupuurosta (googlaamalla löytyy) kuulin vasta – sitä täytyy testata joku viikonloppu seuraavaksi.

    Kiitos ihanasta blogista ja mukavaa joulun aikaa!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 17/12/2017 / 11:00:50

      AAaaah miten IHANIA yhdistelmiä!! Atelier September on ihana, joten aiii että mä innostuin! Oon käynyt siellä kahdesti ja Grødissa varmaan viidesti tai kuudesti, hahaa.

      Mäkin oon muuten lisännyt kardemummaa nyt talvella. Se sopii kyllä kaikkeen, myös kookosmaitoon keitettyyn puuroon.

      Mä itseasiassa katsoin Miisan porkkanakakku-puurovideon ja sen perusteella ei vakuuttanut, koska testaaja ei ollut vakuuttunut :D ehkä pitää siis etsiä joku eri versio ainakin tuohon.

      Hei itku miten ihana kommentti, innostuin!! Haluun testaa ton appelsiini-inkiväärihillon + rakuunan joskus, kuulostaa kreisiltä!

      Aivan ihanaa joulun odotusta sullekin <3 kiitos että kommentoit :')

      Vastaa
  11. Avatar Eve /// 20/12/2017 / 21:55:19

    Olipas kiva juttu puurosta :)

    Mielenkiintoista, miten makumieltymykset vaihtelevat. Itse en ole ikinä pitänyt marjoista, hedelmistä tai muista makeista mauista puuron kanssa. Minusta puuro on parasta suolaiseen makumaailmaan vivahtavana. Pitkään haudutettu, oikeaan maitoon keitetty ja suolalla ja voisilmällä höystetty enemmän velli kuin puuro on todella hyvää. :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.