Upgreidattua hampaiden hoitoa

/// hyvinvointi, kauneusTags: , ,

Joitain juttuja ei yksinkertaisesti tiedä, ennen kuin kokeilee. Ja sellainen juttu on esim. suussa tuntuva puhtauden tunne sen jälkeen, kun on vaihtanut normihammasharjasta sähköiseen. Huh mikä ero! Olen elänyt autuaan tietämättömänä tästä mutta nyt kun olen hehkuttanut sähköhammasharjaa muutaman kuukauden ajan kaikille, joita aihe on yhtään kiinnostanut, olen tajunnut että aika moni muu on tiennyt tästä kyllä… :D Mutta parempi myöhään kuin  milloinkaan! Oli mulla joskus lapsena sähköhammasharja mutta se varmaan unohtui kotoa pois muuttaessa enkä aiemmin ollut edes oikeastaan tajunnut ajatella asiaa. 

Eron huomaa parhaiten niinä viikonloppuina, kun on reissussa jossain ja mukana on tavallinen hammasharja. Tuntuu ettei hampaita saa jynsättyä yhtä puhtaaksi tavallisella harjalla ja kotiin päästyä tekee mieli ensimmäisenä pestä hampaat. Olen aika tarkka hampaitteni hoidosta; pesen hampaat tunnollisesti aamuin illoin mutta aika usein myös kesken päivän, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin likainen olo suussa tai hampaissa. Tiedättekö sen fiiliksen, mikä tulee, jos on syönyt jotain tosi sokerista ja tuntuu, että hampaiden pinnallakin on sokerikuorrutus? Hrrrr, ihan hirveää. 

Oral-B Genius Rose Gold

Ecodenta Papaya valkaiseva luonnollinen hammastahna

Olen käyttänyt Sensodynen hammastahnaa niin kauan kuin muistan, sillä sen pitäisi auttaa vihlontaan eikä siinä ole sodium lauryl sulfatea, joka on vaahtoa muodostava ainesosa joka aiheuttaa ainakin mulle aftoja. Viime vuodet oon käyttänyt myös luonnollisia hammastahnoja mutta valinnut vain fluorillisia tahnoja käyttööni. Olen kirjoittanut luonnollisista hammastahnoista tarkemmin täällä ja avannut siellä paremmin ajatuksiani fluorista ja fluorittomuudesta.

Muun muassa Urtekramilta löytyy fluorillinen luonnollinen tahna, mutta sen huono puoli on se, ettei se vaahtoa kovin hyvin. Jos tämä ei ole ongelma, niin tahna on muutoin täysin toimivaksi todettu ja edullinen, vain 3,95 €.

Myös Ecodentan hammastahnoista löytyy Ecocert-sertifioituja hammastahnoja, joissa on fluoria, jee! Tämä Ecodentan Papaya-tahna on hyvä, vaahtoaa ja lupaa valkaista ja on 99% luonnollinen. Jos tämä jättäisi suuhun raikkaamman maun, tämä olisi ihan täydellinen, mutta luulen että tulen ostamaan tätä uudelleenkin. Hintaa on 9,90 € Joliella. 

Onko teillä vinkata hyvästä luonnollisesta fluorihammastahnasta? Entä kuulutteko te sähköhammasharjaleiriin?

Ecodenta Papaya valkaiseva luonnollinen hammastahna

Luultavasti markkinoiden kaunein sähköhammasharja Oral-B Genius Rose Gold saatu blogin kautta 

19 kommenttia

  1. Sonja /// 14/03/2018 / 11:55:24

    Itse käytän tuota Urtekramin tahnaa (sun suosituksests löytänytkin), ja itse ainakin tykkään hirveesti! Eikä maksa Cittareissa kuin itse asisssa 2,95€ ;-)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 14/03/2018 / 20:50:30

      Haaa, ei oo hinnalla pilattu! :-D Mun lähikaupassa ei oo mitään luonnollista, niin oon välillä ostanu Sensodyneä vanhasta tottumuksesta, mutta pitäis kyl aina muistaa ostaa varastoon isommista kaupoista Urtekramia tai Joliesta vaikka tota Ecodentaa!

      Vastaa
  2. Satu /// 14/03/2018 / 23:05:51

    En enää pariin vuoteen ole lukenut blogeja säännöllisesti (sain kai aikoinaan ähkyn kun seurasin niin monia :D), mutta olen huomannut päätyväni yhä useammin sinun blogiin joko instagramin tai google-hakujen kautta. Kiitos siis mielenkiintoisesta ja monipuolisesta sisällöstä! Erityisesti luonnonkosmetiikkaan liittyvät postaukset ovat olleet erittäin hyödyllisiä itselleni, nykyisin tulen melkeinpä aina ennen kosmetiikkaostosten tekemistä tarkistamaan löytyykö blogistasi vinkkejä tai kokemuksia jostain tietystä tuotteesta :D

    Halusin vaan siis sanoa että sinä sekä blogisi olette mahtavia!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 15/03/2018 / 00:09:37

      Voi eiii Satu, ihana kommentti!! Mä ihan liikutuin, musta tää kommentti oli niin kiva, kiitos! Just tän takia pidän blogia, että täältä saisi vinkkejä ja tänne löytäisi, kun etsii jotain tiettyä juttua. :’-) <3

      Huikkaa vaan, jos tulee joku tuote josta ei löydy täältä juttua ja haluisit tietää kommenttia, koska oon testannut niiiiin monia jotka ei oo päätynyt tännekään.

      Vastaa
  3. Stella /// 15/03/2018 / 08:46:41

    Hello! Ite oon kokeillut monia luomutahnoja, mutta yleensä päädyn aina takas tähän Santen piparminttu tahnaan. https://naturalgoodscompany.com/tuote/minttu-hammastahna-75ml-family/

    Fluoria ja raikas maku, reilu kolme euroa vaan :)

    <3!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 15/03/2018 / 09:52:29

      Heiii, kiitos Stella vinkistä! :) Tätä en ookaan aiemmin testannut, mutta vaikuttaa just hyvältä, inci-listan perusteella. Raikas maku kiinnostaa!! Kiitos, mäpä testaan tän seuraavaks kun osuu vastaan.

      Vastaa
  4. Terhi /// 15/03/2018 / 11:54:59

    Moi. Itse tykkään Avrilin hammastahnasta, maistuu ihan tavalliselle hammastahnalle ja fluoriakin löytyy. Alle 4€ hintakaan ei päätä huimaa. :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/03/2018 / 11:06:36

      Oho, enpä tiennyt että Avrililla on tahna, kiitos vinkistä siis! :)

      Vastaa
  5. Kata /// 15/03/2018 / 19:51:18

    Heippa! Ootko kokeillut kingfisherin tahnoja? Niitä on montaa makua, myös fluorillisena, oon ite käyttänyt niitä jo vuosia. Hintakaan ei oo paha, iso tuubi n.5 euroa, myynnissä ainakin punnitse&säästässä :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 15/03/2018 / 22:14:12

      Oon muuten joskus kauan sitten, pitääpä tutustua noihin nyt vuosien jälkeen. Olikohan ne luonnonkosmetiikkaa ihan?

      Vastaa
      • Kata /// 19/03/2018 / 13:55:07

        Kyllä ne tietääkseni on luonnonkosmetiikkaa, eläinkokeettomia ja vegaanisia myös :)

        Vastaa
        • ida365 ida365 /// 19/03/2018 / 14:18:56

          Ooh noniin, pitää vielä selvittää mut kuulostaa just hyvältä! :)

          Vastaa
  6. Kaisa /// 17/03/2018 / 08:29:29

    Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen daijuna kuvitellut että kaikki luonnonkosmetiikka hammastahnat on fluorittomia. Ehkä olisi pitänyt perehtyä. Omalla hammaskalustolla kun en edes uskalla kokeilla fluoritonta joten olen ajatellut että tässä asiassa en voi siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Melko noloa….

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 17/03/2018 / 13:29:39

      Hei kuule, et varmasti oo ainut! Mäkin ajattelin tolleen pitkään ja siksi just oon käyttänyt Sensodyneä ikuisuuden, vaikka luonnonkosmetiikankin valikoimista löytyy fluorillisia. Nyt mulla on meneillään skarppaus tän asian suhteen!

      Vastaa
  7. Konnakartanon Konna /// 22/03/2018 / 21:05:41

    Santella ja Laveralla on myös fluorillista hammastahnaa ja ite tykkään niistä enemmän kuin Urtekramin fluorillisesta tahnasta hintakin bueno!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 24/05/2018 / 17:19:11

      Kiitos kommentista! :) Pidän nämäkin mielessä!

      Vastaa
  8. Tia /// 29/03/2018 / 21:04:14

    Frantsilan yrttihammastahna on ihan super. Tykkään fenkolisesta mausta, ja meillä tällä pesee myös lapset. sisältää myös muita suuta hoitavia yrttejä. Ja kotimaisuudesta iso plussa! Edullisimmillaan Prismassa, oiskohan 6 euron paikkeilla.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 30/03/2018 / 14:49:34

      Oooh hei totta, miten en muistanut olleskaan! Jossain niistä taitaa olla fluoriakin, eikö vaan?

      Vastaa
  9. […] fluoria sisältävä Papaya-hammastahna on suositusteni arvoinen, kirjoitin siitä jo aiemmin täällä. Muut Ecodentan tahnat taitavat olla fluorittomia, jos etsii mieluummin […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.