Otsikon viisaat sanat ovat Vivienne Westwoodin suusta. Koetan kovasti mennä tuota kohden omien valintojenikin kanssa, sillä mitä enemmän otan selvää aiheesta, sitä vähemmän tekee mieli ostaa vaatteita ketjuliikkeistä tai oikeastaan mistään – en tiedä kuinka moni tajuaa, että samoilla tehtailla tuotetaan usein sekä halpisvaatteet että kalliiden brändien vaatteet – niihin vain ommellaan eri laput niskaan. Tuotteen hinta ei siis välttämättä takaa, että se olisi tuotettu eettisesti tai että sen tekijälle olisi maksettu kohtuullinen palkka. Olisi helppoa jos vaatteet ja pukeutuminen eivät kiinnostaisi, voisi vain olla ostamatta vaatteita ja vähät välittää mistään uutuuksista tai upeista löydöistä. Vaateteollisuus on vaan siitä monimutkainen juttu, että se työllistää ihan hirvittävän määrän ihmisiä. Jos alkaisimme boikotoida kaikkia halpatyövoimalla tuotettuja vaatteita ja ketjuja, menettäisivät monet ihmiset työpaikkansa. Boikotoimisen sijaan brändeiltä ja ketjuilta pitäisi kysyä, miten he huolehtivat siitä, että vaatteiden tekijät työskentelevät hyvissä työoloissa ja saavat kohtuullista palkkaa työstään. Eihän ketjuissa olisi mitään vikaa jos he huolehtisivat niiden oloista ja palkoista, jotka heidän tuotteensa tekevät.
Suurin osa käyttämämmistämme vaatteista tulee todella kaukaa. Ensin esim. vaatteeseen käytettävä puuvilla viljellään Intiassa, Kiinassa, Yhdysvalloissa tai Pakistanissa. Puuvilla kerätään ja puhdistetaan ja sen jälkeen sen matka jatkuu kehräämöön, jossa se kehrätään langaksi. Lanka kuljetetaan suoraan tai välikäsien kautta kutomoon, jossa se värjätään ja kudotaan kankaaksi. Valmis kangas kulkee ompelimoon, painatukseen ja erilaisiin kulutuskäsittelyihin. Valmis vaate kuljetetaan suoraan tai välikäden kautta brändiyritykseen, joka jälleenmyy vaatteet itse tai myy ne uusille jälleenmyyjille. Näin muodostuu ketju, jossa vaatteen tuotantoon on saattanut osallistua kymmeniä, ellei satoja raaka-aineden ja tarvikkeiden tuottajia eri maista. (lähde: Moilala, Outi – Tappajafarkut) Suurimman siivun saa tietysti brändiyritys ja jälleenmyyjät. Tuotteen valmistajille ei jää juuri mitään, vaikka he tekevät suuren työn – yleensä huonoissa olosuhteissa puurtaen pitkää päivää. Vaatteen tekovaiheen voittoisimmat vaiheet ovat viimeistely, markkinointi ja design kun raaka-aineet tuotetaan ja vaate valmistetaan kehitysmaissa. Jos kaipaatte herättelyä, kannattaa katsoa MOT Verentahrimat muotivaatteet Yle Areenasta. Dokkari on kesy, mutta täynnä asiaa ja kestää vain puolituntia.
Vaatteiden valmistukseen tarvitaan vain tilat, ompelu- ja leikkauskoneet sekä silityspisteet. Koska tehtaiden perustaminen on vaivatonta, niitä perustetaan ja suljetaan tiuhaan tahtiin. Jos työntekijät alkavat järjestäytyä vaatien parempia työoloja, on valmistajan helppo sulkea tehdas ja siirtyä toiselle paikkakunnalle. Pulaa työntekijöistä ei ole – siksi työntekijöiden on mahdotonta taistella paremmista oloista ja palkoista yksin. Sen sijaan tehtaat taistelevat jatkuvasti asiakkaista – kun tehtaita on paljon, on kilpailu kovaa. Siksi ollaan kierteessä, jossa tehtaan pitää alentaa ja alentaa hintaa, jotta voittaisi tarjouskilpailun.
Outi Moilalan Tappajafarkut-kirjassa esitetään useampikin esimerkki sen suhteen, mitä tapahtuisi, jos työntekijöiden palkkoja nostettaisiin. Noiden tutkimusten mukaan esim. Intiassa elämiseen riittävien palkkojen maksaminen nostaisi vaatteen jälleenmyyntihintaa vain 1-20%. Laskelmat ovat Reilun kaupan kattojärjestön ja Fair Wear Foundationin tekemiä (lähde: Moilala, Outi – Tappajafarkut).
Tänään, 24.4. vietetään kansainvälistä Fashion Revolution -päivää.
Voit osallistua ottamalla itsestäsi kuvan (Instaan/Twitteriin/Facebookiin), jossa sinulla on jokin vaate nurinpäin ja tagaamalla sen #insideout ja merkitsemällä kuvaan vaatebrändit, joita sinulla on ylläsi. Näin toivotaan reagointia yrityksiltä ja brändeiltä kysymykseen ”Who made your clothes?”
Alla olevasta kuvasta tiedän varmaksi vain sen, että tuo Muka van takki on valmistettu erinomaisissa oloissa täällä Suomessa. Vaatevallankumousta voikin viettää Super Mukavassa tänä iltana klo 18.00 alkaen. Vallankumouspäivänä Super Mukava esittelee uuden kokoelmansa salonkimuotinäytöksessä n. klo 18.30. Suurin osa tuotteiden tekijöistä on kutsuttu paikalle, jotta tiedät kuka teki vaatteesi. Kurkkaa tapahtuma TÄÄLTÄ. :-)
Mun henkilökohtainen tavoite on vähentää tavaran kulutusta koko ajan – mieluummin käytän rahani kulttuuriin, ruokaan, matkusteluun ja elämyksiin kuin turhan ja ylimääräisen materian haalimiseen. Vähemmälläkin pärjää ja jos vaatekaapissa on useita vaatteita, joita ei tule käytettyä ikinä, voisi olla syytä pohtia omia kulutustottumuksiaan. Mulla on vielä paljon tekemistä tämän asian suhteen. Saan blogin kautta jonkin verran vaatteita, mutta pakko todeta, että näitäkin yhteistyökuvioita tulisi miettiä tarkemmin jatkossa – vaikka käyttäisin jonkin ketjubrändin vaatteita, tarvitseeko mun erikseen tarjota noille brändeille mainostilaa mun blogista? Olen kyllä hyvä miettimään esim. vaatteen monikäyttöisyyttä ja sitä, miten se kestää aikaa, mutta on mulla kaapissa pari hutiostoakin. Hymyilyttää myös hieman, kun niin moni blogin kautta saatu vaate on menossa kirpparille – miksi ihmeessä olen siis alunperinkään vastaanottanut mitään, mikä ei ole ihan supercool!? En tiedä…
Mulla on jemmassa yksi kiinnostava yhteistyöpostaus erään teillekin varmasti tutun ketjun kanssa. Pääsin kyselemään juuri tähän aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja yllätyin iloisesti! Kysymykseni eivät hätkähdyttäneet vaan niihin oli vastauksia ja minulle etsittiin heti lisätietoa. Pian lisää tästä, mutta mitä ajatuksia Vaatevallankumous teissä herättää? Oletteko viime aikoina pysähtyneet miettimään omia kulutustottumuksianne ja sitä, mistä vaatteenne ovat peräisin?
