Ravintolat Tallinnassa

/// matkailu, ruokaTags: , ,

VEGAN RESTORAN V
Rataskaevu 12
+372 6269087


Tänne olisin halunnut jo viime Tallinnan reissullakin, mutta kun koetin iltapäivästä saada pöytävarauksen samalle illalle, oli paikka jo täyteen buukattu. Suosittelen siis lämpimästi pöytävarauksen tekoa, etenkin viikonloppuna! Keskellä viikkoa jopa pari pöytää oli vapaana. Vegan Restoran V on kaunis vegaanista ruokaa tarjoileva ravintola Tallinnan vanhassa kaupungissa. 

Alkuun otettiin molemmat Lindan kanssa raikasta salaattia tahini-kastikkeella ja appelsiinilla. Tykkäsin tuon annoksen makuyhdistelmistä ihan hulluna; ne olivat sellaisia ettei heti edes tajunnut, että mikähän maku tämä mahtaa olla. 

Pääruuaksi valkattiin burgeri kikherne-pihvillä ja uunijuureksilla. Burgeri oli makoisa, ehkä vähän tuhti. Onneksi jugurttityyppinen kastike teki annoksesta raikkaan. 

SOLO SOKOS HOTEL ESTORIA BREAKFAST


Kuten aiemmin kirjoitinkin, en yleensä oikein ymmärrä hotelliaamupala-hehkutusta, mutta Solo Sokos Hotel Estorian aamupala oli kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen. Paljon tuoreita salaatteja ja hedelmiä, laadukkaita juustoja ja usea tarjolla oleva ruoka oli luomua. Aamupalan kanssa saa valita minkä tahansa erikoiskahvin hintaan sisältyen. 

LA MUU
Virukeskus 


La Muu on ilmeisesti virolaista luomujäätelöä (muutamaa makua myös vegaanisena), mutta jätskin lisäksi samannimisestä paikasta Viru Keskuksen yläkerrassa sai superedullista ja superherkullista keittolounasta. Lounasvaihtoehtona oli myös salaatteja ja piirakoita. Ihanan täyteläinen parsakaalikeitto vuohenjuustolla maksoi 3,5€ ja sisälsi vielä leivän ja vedenkin. Ihana pieni paikka kauppakeskuksen kirjaosastolla, autenttinen vaikka sijainnista voisikin päätellä jotain ihan muuta. Ensi kerralla maistan kyllä sitä jäätelöäkin… ihanaa kun markkinoilla alkaa olla fiksumpia jätskejäkin! ♥___♥

MANNA LA ROOSA
Vana-Viru 15


Tämä drinkkibaari/hengailumesta näkyykin suoraan Virukeskukselta kun kurkkaa kohti vanhaa kaupunkia. Vaaleanvihreässä puutalossa sijaitseva Manna La Roosa on hauska, vähän Cafe Europa -henkinen hengailubaari. Keskiviikkoiltana paikka oli rauhallinen ja täynnä paikallisia seurueita, kun taas perjantai-iltana ihan tupaten täynnä bilettäjiä ja etkoilijoita. Manna La Roosasta saa vissiin myös ruokaa, mutta suurin osa porukasta oli selkeästi tullut meidän tapaan drinkeille. Drinkkien hinnat ovat Suomi-tasoa, 7-9€, joten ei ehkä se edullisin paikka mutta hauska miljöön puolesta. 

Ootteko käyneet samoissa tai oisko jotain suosituksia ensi kertaa ajatellen? Muita suosituksiani ovat kasvisruokabuffet Bliss ja F-Hoone


*translation: Couple of good restaurants in Tallinn. Be sure to check out Bliss & F-Hoone as well. 

 

6 kommenttia

  1. Avatar Milja /// 21/12/2014 / 12:59:14

    Vene-kadun Elevant on ihana. Sieltä saa maailman parasta kermaista, öljyistä ja yrttistä linssikeittoa ison annoksen vitosella! Terapeuttinen kokemus. Kiitos ihanista vinkeistä!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 21/12/2014 / 18:56:21

      Ooooh ihanaa, kuulostaapa tosi hyvältä! <3__<3 kiitos vinkistä myös sulle!!

      Vastaa
  2. Avatar Joonas /// 21/12/2014 / 17:21:49

    Täältä komppaus Elevantille. On niin erilainen intialainen ravintola sisustukseltaan muutenkin, että hivelee aisteja. En tosin oo vuosiin käyny, koska näitä uusia ja kiinnostavampia paikkoja on tullu vastaan ja hintataso on melkein Suomen intialaista.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 21/12/2014 / 18:57:30

      Oioii, nam! :-) Kuulostaa kyllä vierailemisen arvoiselta paikalta, eikä tää yhtään helpota mun intialaishimoa, tehny mieli monta päivää!:D pitänee käydä lounalla ennen joulua koska sit tää himo vaan siirtyy ja siirtyy…

      Vastaa
  3. Avatar Katri /// 28/12/2014 / 18:51:19

    Mulla on fiilis, että oon ennenkin hehkutellut, mutta Von Krahli Aed on oma lempparini. Lista vaihtuu toisinaan, mutta aina oon huippua vegaanista ruokaa saanut. Tarjolla myös esimerkiksi kalaa. Ja hinnat ovat todella hyvät.

    http://www.vonkrahl.ee/aed/

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 18/06/2015 / 22:40:17

      oooooh joo, pitääpä käydä tuolla ens kerralla! <3__<3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.