Vuoden 2015 lopussa kirjoitin näin. Olin ehtinyt olla vuoden yrittäjänä ja nyt täyteen tulee kaksi – tosin tämä vuosi päätoimisen sijaan sivutoimisesti. Vaikka 2015 ei varmasti ollut elämäni smoothein vuosi, mietin nyt, että tajusinkohan silloin ollenkaan, miten ihana ja omalla tavallaan lempeä vuosi se oli? Sain koulun pakettiin, tein yrittäjänä kolme päivää viikosta toimistotöitä ja kaksi päivää (ja joskus harvemmin kaikki loput päivät viikosta) omia projekteja – blogia, sisällöntuotantoa, somekanavien päivittelyä eri yrityksille, koulutuksia ja valokuvaamista. Ja suurimman osan noista projekteistani tein parhaimman ystäväni kanssa. Vuosi yrittäjänä oli huippu – vaikka yrittäjyyden myötä saa ottaa paljon vastuuta, on vapauttakin jos niin järjestää. 

2016 on vuosi, joka kului nopeammin kuin yksikään aiempi vuosi. Miten niin vuosi vaihtuu taas? Jo nyt? 

2016 on ollut täynnä tohinaa; tammikuun alussa ajattelin, että tässähän menee koko elämä uusiksi: edessä oli jännittävät uudet kuviot. Muutto uuteen kaupunkiin, täyspäiväisestä yrittäjyydestä siirtyminen sivutoimiseen yrittäjyyteen ja kokopäivätyöhön unelmien työpaikassa Sugarilla. Uusi naapurusto, uudet työkaverit, uudet piirit. Vaikka oon syntynyt ja asunut pikkuisena Helsingissä, muistan kunnolla vain Tampereella asutut vuodet. Välissä asuin yhden vuoden sisäoppilaitoksessa (se on toinen tarina!), mutta käytännössä olen asunut koko ikäni Tampereella. Siellä koteja on ollut useampia ja kuviot muuttuneet, mutta Helsinkiin muutto tuntui vuosi sitten tosi paljon isommalta jutulta, kuin Tampereen sisällä muuttaminen. Ja tokihan se sitä olikin, mutta eri tavalla kuin ajattelin. 

Nyt mua hymyilyttää. Jos olisin tiennyt, ettei mikään tärkeä muutu tai katoa, olisin varmaan alkanut haaveilla uusista kuvioista ja muutosta jo paljon aikaisemmin. Mutta en tainnut olla valmis aiemmin, viime vuoden alku oli oikea hetki. Tuntuu, ettei mikään muuttunut, vaikka kaikki muuttui. Tuntuu, että olisin asunut Helsingissä vuosia – mutta toisaalta havahdun viikoittain (ja välillä päivittäin) siihen, että löydän uusia paikkoja ja reittejä ja kuljen tuttujakin katuja väärään suuntaan. 

Olen tainnut puhua Helsingistä enemmän ja vähemmän tosissani jo useamman vuoden ystäville ja tuttaville, sillä niin moni kokeneempi neuvoi ja opasti. Että ei kannata muuttaa Helsinkiin, ei ainakaan talvella, silloin siellä vain masentuu. Ja että kaikki helsinkiläiset ovat kylmiä. Kylmiä ja ylimielisiä. Ja entä jos säkin sitten alkaisit puhua niin kuin ne siellä, nasaalisti ja suhauttaisit s:n tosi ärsyttävästi.

HAhaha. Voi mitä huolia! Nyt fiksumpana tiedän, että ei olisi kannattanut antaa noille neuvoille mitään painoarvoa. Helsinki on ihana ja raikas (vaikkakin hitosti kylmempi kuin Tampere), uusi ja kutkuttava. Oon saanut paljon uusia tuttavuuksia ja kavereita, ystäviäkin – eikä murteet ja slangit tartu muhun. Ja jos tarttuisivatkin, niin olisivat silloin jonkun muun kuin minun murheeni.

Jos joku tuttu tai tuntematon siellä haaveilee toisella paikkakunnalle, ulkomaille tai vaikka viereiseen kortteliin muutosta, annan neuvon: tee se! Toteuta haaveesi! Älä kuuntele muita, jos tiedä mitä haluat – tai kuuntele sellaisia, jotka haluavat sun parasta. 

Vuosi sitten kirjoitin: ”Olen oppinut luottamaan siihen, että asiat menee niin kuin niiden kuuluu mennä. Ennen saatoin jännittää kuukauden päästä tapahtuvaa asiaa, nykyisin en ehdi murehtia tuollaisia juttuja. Se on aika helpottavaa. Oon tainnut olla aikamoinen murehtija joskus.” Nyt vain nyökyttelen. Tuntuu että opin koko ajan – ehkä itsevarmuus kasvaa tekemisen myötä ja toisaalta mulla on usein niin monta rautaa tulessa, että ei sitä ehdi murehtia edes seuraavan viikon asioita. Oon iloinen, että kahden työn yhdistelmään alkaa tottua. Onhan tämä välillä aikamoista sumplimista, mutta en valitsisi näin, ellen rakastaisi kumpaakin työtäni niin paljon. 

Ja ehdinhän mä paljon muutakin! Ehdin käydä Rovaniemellä moikkaamassa isovanhempiani, matkustaa kahdesti Köpikseen, käydä Lontoossa sekä työmatkalla että minilomalla, päiväreissulla Tallinnassa, nauttia auringosta Mallorcalla, seikkalla Vietnamissa ja reissata useamman kerran Tampereelle. Ehdin tavata ystäviä, käydä treffeillä (tylsillä ja kutkuttavilla), lukea kirjoja ja testata monta uutta ravintolaa. Poksauttaa skumpan jos toisenkin, juoruilla ja ideoida pitkän työpäivän jälkeen viinilasi kourassa, juhlia Suomenlinnassa, käydä ekaa kertaa avannossa (tai siis uimassa talvella), aloittaa yhden ison projektin, josta kerron ensi vuonna enemmän, seikkailla kotikaupungissa ystävän kanssa kuin olisin lomalla, nähdä livenä Beyoncen, hyvästellä siskon poikaystävineen miltei puoleksi vuodeksi ja juhlia kesällä ihan parhaat kesäjuhlat. 

On hauska selata kalenteria takaperin ja tallentaa puhelimen kuvakansioon tallentuneet kuvat koneelle. Sitä unohtaa nopeasti, miten monenlaisia juttuja ja kohtaamisia kokonaiseen vuoteen mahtuu. Hyviä ja huonoja, pelottavia ja riemastuttavia. Uuvuttavia ja niitä, joina on täynnä energiaa ja innostusta. Enimmäkseen hyviä juttuja onneksi. Vaikka uutisointi ja maailman tila on tuntunut tänä vuonna erityisen raskaalta, on ollut helppo löytää ilahduttavia asioita arjesta. 

Nyt pistän kuplivat kylmään ja lakkaan kynteni – illalla aion poksauttaa skumppapullon ja kilistää hurmaavassa seurassa. Toivon teille kaikille supersäkenöivää vuotta 2017 – PUS! ✧.｡:+*

Yksi juttu vielä: ei enää kiirettä manaavia kalentereita. 2017: be super. And a little more relaxed… 

kuvat: Maj ♥

Seuraa Bloglovinissa & Facebookissa.