En usko tippaakaan niihin tyyppeihin, jotka ovat sitä mieltä, että jos elämä on kondiksessa, ei siitä kaipaa lomaa. Hyvä ja kiinnostava arki ja loma eivät missään nimessä sulje toisiaan pois; on esimerkiksi ihanaa lomalta tullessaan tajuta, miten itsestäänselvyyksinä pitää vaikka lämmintä vettä suihkussa ja juotavaa vettä kraanassa. Ja muita sellaisia asioita, jotka tajuaa vain, kun on lomaillut jossain muualla. Omaa rauhaa, jos lomailee jonkun toisen luona. Omaa sänkyä, jos ei lomaile kaukana, mutta kuitenkin oman kodin ulkopuolella ja niin edelleen.

Mutta yksi ihanin asia lomailussa on se, että on enemmän aikaa lukea. Mun viimeisimmät lomat Kreikkaan ja Espanjaan ovat olleet nimenomaan akunlatauslomia ja niihin kuuluu olennaisesti kirjojen lukeminen. Vietnamiin pakkasin kaksi kirjaa kymmenen päivän reissulle ja luin toisen kokonaan ja toisen puoleen väliin – ja juuri ennen lomalle lähtöä viimeistelin pitkään kesken olleen romaanin, joten nyt olis kirjasuosituksia teille.

Haruki Murakami – 1Q84 osat 1 ja 2

Tämä kirja oli kesken ikuisuuden, mutta vitsit mikä lukukokemus mua odottikin. Jätin tämän kesken muistaakseni Tiklin takia ja no, sekään ei ollut mikään nopeimmin lukaistu kirja, joten kesti hetki päästä kärryille kun taas aloin lukea tätä. En edes tiedä miksi tämä alun alkaen jäi kesken; Murakamin kerronta on mukaansatempaavaa ja tekstiin on helppo uppoutua, eli tämä ei jäänyt kesken siksi että tämä olisi tuntunut tylsältä. Ehkä tarina eteni alussa hitaammin tai jotain?

1Q84 on kertomus siitä, miten kirjan päähenkilöt Aomame ja Tengo siirtyvät kumpikin tahoillaan rinnakkaistodellisuuteen. Kirja seuraa vuorotellen kummankin päähenkilön elämää ja sitä miten he lopulta kohtaavat. Tengo on opettaja, joka on sotkeentunut menestyskirjan alkuperäisen version paranteluun ja Aomame on arkisin liikunnanohjaaja, mutta murhaa väkivaltaisia miehiä sivutyönään. Murakamille ominaisesti kirjassa tapahtuu epätodellisia ja todella kummallisia asioita, jotka kuitenkin luettuna ja osana tarinaa tuntuvat lukuhetkellä täysin normaaleilta. Todellisuuden ja mielikuvituksen raja on monessa kohtaa häilyvä. Kirjassa tapahtuu paljon ja sekä Tengo että Aomame joutuvat punnitsemaan tekojaan usein; ovatko ne oikein vai väärin. Kirja on osittain hieman sekava ja aika moni asia jää lukijan arvailun varaan; ehkä se on Murakamille ominainen piirre, josta pidän. Ei turhia selittelyitä, varsinkaan silloin, kun kirjassa tapahtuu jotain outoa.

1Q84 on ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista lukukokemuksista. Tämä ja Tikli ovat varmasti viime vuodelta parhaiten mieleen jäävät kirjat – kumpikin pitkiä ja sellaisia, että kun niissä pääsee vauhtiin, ei kirjaa tee mieli laskea kädestä. En ole vielä lukenut yhtäkään huonoa Murakamia ja vähän jännittää, koska petyn ensimmäisen kerran – siitä puheen ollen, kannattaako skipata kolmas osa suosiolla? En ole kuullut siitä lainkaan kehuja.

Anthony Doerr – Kaikki se valo jota emme näe

Tämä kirja on mulla vielä kesken, mutta aloittaessani tämän kotiinpaluumatkalla reissussa, luin miltei puolet kirjasta samalla istumalla. Kerronta tempaa samantien mukaansa ja tämä tekee mieli ahmia – mikä on aika poikkeuksellista, kun kyseessä on historiallinen sota-aikaan sijoittuva romaani, joka ei ehkä tuon kuvauksen perusteella sytytä välittömästi. Kuten sanoin, olen vasta puolessa välissä, mutta oli pakko suositella tätä jo nyt, sillä kokemukseni mukaan tässä on täydellinen kirja pitkille lennoille!

Kirja kertoo tarinaa sodasta, rakkaudesta ja salaperäisestä jalokivestä (Maj, olisko tää sun juttu, hmm?) kahden lapsen silmin. Tarinat kulkevat ainakin alun erillään toisistaan ja joskus tällaisten kertomusten seuraaminen on raskasta, mutta tässä kirjassa ei, sillä kumpikin tarina on omalla tavallaan kiinnostava (+ usein mulle käy kirjoja lukiessa niin, että samaistun vain toiseen rinnakkain kerrotuista tarinoista ja haluaisin skipata kaikki muut kohdat kirjasta, mutta tämän kohdalla niin ei ole, hahaha). Hitsit, en malttaisi odottaa että mulla olisi aikaa istahtaa sohvalle pariksi tunniksi lukemaan, sillä luulen että loppupuolisko ahmaisee sekin mukaansa.

Olen joskus lukenut tästä jonkin arvostelun ja muistelen, että siinä kehuttiin erityisesti kirjan loppuosaa; eli mulla saattaa olla vielä paras osuus edessä. Vai mitäs sanotte?

Olivatko vinkkaukset tällä kertaa tuttuja? Kuulen mieluusti teidän kokemuksia jos olivat!