Vegaaniset jäätelöt ja pohdintoja maidottomuudesta

/// ruokaTags: , ,

Olin nuorempana kaksi kesää töissä Särkänniemessä; lempparityöpisteeni oli jätskikioski. Voitte ehkä arvata, että noina kesinä jäätelöä tuli syötyä kyllästymiseen asti ja vaikka jätski oli ennen mun lemppariherkku, ei se moniin vuosiin ole maistunut enää niin hyvältä. Silloin tällöin tekee mieli Kolmen kaverin mustikka-kardemummaa tai Jymyn luomupuolukkaa tai lakritsia, mutta aika harvoin enää ostan itse jäätelöä saati valitsen jälkkäriksi. Osasyynä myös viimeisen vuoden aikana roimasti vähentynyt maitotuotteiden käyttö, jonka olen huomannut vaikuttavan omaan terveyteeni aika radikaalisti – tai niin ainakin uskon.

Olin ennen se tyyppi, joka sairasti vähän väliä kaikenmaailman flunssia ja köhiä, enkä tajunnut mistä se johtui. Nukuin hyvin, liikuin tarpeeksi, söin terveellisesti ja käytin alkoholia kohtuudella. Stressin määrä vaihteli, mutta sekään ei tuntunut syyltä jatkuvaan sairasteluun. Söin tärkeitä vitamiineja (d3-vitamiini, sinkki) ja kävin juttelemassa aiheesta lääkärinkin kanssa, mutta en saanut koskaan vastauksia mihinkään, sillä verikokeista ei selvinnyt mitään poikkeavaa ja lääkäri suhtautui huoleeni vähätellen, eikä oikein vastaillut kysymyksiini – totesi vain, että tuskin sairasteluni syy ainakaan syöpä on :D Noh jep, sitä en ainakaan pelännyt, että kiitos nyt kovasti.

Nyt en ole ollut kipeänä tai vuoteen omana yli puoleen vuoteen ja se jos mikä on pitkä aika minulle! Etenkin kun kolleegat, perheenjäsenet ja ystävät ovat kaikki sairastaneet tuona aikana ja olen ollut aivan varma, että saan taudin itsekin. Mutta ei, olen pysynyt terveenä vaikka flunssa on välillä yrittänytkin iskeä.

Olen miettinyt, että teenkö jotain toisin kuin reilu puoli vuotta sitten, mistä tämä selkeästi vähentynyt sairastelu voisi johtua? Elämäni ei ole kokenut hulluja muutoksia mutta yhden asian olen tehnyt; olen vähentänyt maidon käyttöä tosi paljon. Vielä reilu vuosi sitten lorautin tavallista luomumaitoa joka aamu kahviini ja aamupuurooni. Ruokailutottumukseni eivät ole muuttuneet sen kummallisemmin, mutta olen myös vähän huomaamattanikin syönyt vegaanisemmin mitä koskaan aiemmin; etenkin Helsingissä vaihtoehtoja on runsaasti ihan tavallisessa lounasbuffetissakin. Syön yhä juustoja enkä ole kovin tarkka siitä, onko ruuassa käytetty esim. kermaa tai voita, mutta tavallinen maito sellaisenaan ällöttää. Jugurttia ei ole tullut ostettua enää aikoihin. Hassua että heräsin tähän ajatukseen vasta nyt – voiko maidon jättäminen todella olla syy sairastelujen vähentymiseen? Maito itsessään tuskin on syy mihinkään, mutta voisiko maidon litkiminen esim. ylläpitää matala-asteisia tulehdustiloja? Voisiko tämä vaikuttaa sairasteluun? Tästä aiheesta riittäisi kirjoitettavaa, mutta se ei ollut pääpointtini nyt. Pääpointtini on hehkuttaa aivan hullun herkullisia vegaanisia Professor Grunschnabel -jäätelöitä! 

Nämä vegaaniset ja ennen kaikkea superherkulliset jätskit olivat meillä maistatuksessa Sugarin toimittajille suunnatussa pressipäivässä. Saivat osakseen ihastuneita huokailuja ja kehuja. Professor Grunschnabelin jäätelöitä myy Vegakauppa (Helsinki, Turku ja Tampere) ja valikoimiin kuuluu sekä kookospohjaisia kermaisia jätskejä sekä kevyempiä hedelmäpohjaisia sorbetteja. Kolme suosikkiani kuvissa: mausteinen Indian Winter, kookoksinen Snow White ja Reinette d’Or Amandes -omenasorbetti mantelilla. Raaka-ainelistat ovat selkeitä ja ymmärrettäviä. Jätskit saavat makeutuksensa aidosta sokerista, joten liian terveellisestä herkusta ei ole kysymys ;-)

Oletteko jo ehtineet maistaa?! Jos tykkäätte erikoisemmista mauista niin Indian Winter on älyttömän koukuttava; siinä on kookosta, inkivääriä, kardemummaa, neilikkaa, muskottia & korianteria. Huh miten herkullinen kombo! Snow White on kermaisen vaniljajätskin ystävälle; siinä on kookoksen lisäksi reilusti bourbon-vaniljaa. Omena-manteli-sorbetti on kevyemmän jälkkärin ystävälle ja valikoimaan kuuluvat suklaa (jossa myös aavistus appelsiinia!) ja kahvi (kardemummalla, vaniljalla ja kookoksella) täyteläisen jätskin ystäville. Musta on mahtavaa, että vegaanisten tuotteiden valikoima kasvaa jatkuvasti ja että vegaaniseen tuotteeseen voi päätyä ihan makusyistäkin, eikä pelkästään arvomaailman takia.

34 kommenttia

  1. Avatar nnn /// 03/05/2016 / 10:02:40

    Nam <3 u <3 Tarvitsen. Kaikkia. Nyt.

    Itsellänikin katosi flunssat ihan seinään aikoinaan, enkä ole ollut moneen vuoteen kunnolla kipeänä (kop, kop, kop). Tuo maidottomuus voisi yhdessä maitohappobakteerien kanssa olla selittäjä. Lopetin samoihin aikoihin myös e-pillerit ja aloin syödä vitamiineja, joten vaikea sanoa, mikä lopulta vaikutti. Ehkä kaikki yhdessä.

    Mutta olen ainakin lukenut siitä, että maito aiheuttaa limaisuutta nieluun, joka voi edesauttaa sitten nielutulehduksien syntymistä mahdollisesti (tämä on kai ihan lääketieteellisestikin hyväksytty fakta) ja olen itse ainakin huomannut rykiväni enemmän silloin, jos olen juuri syönyt jtn maitopohjaista ruokaa. Sekin lienee mahdollinen syy vähemmille tulehduksille :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 10:24:12

      Joo, kyllä tuo maidon sokerin aiheuttama matala-asteinen tulehdus on ihan tutkittu juttu ilmeisesti, tosi paljon löytyy tietoa googlaamalla eri tutkimuksista ja luotettavista lähteistä. Oon aina ennenkin jättänyt maitotuotteet vähälle jos on ollut kipeä olo, etenkin flunssaisena, että ei tuu kipeempi olo.

      Hei kuinka mahtavaa että sullakin katosi flunssat kuin seinään?! Siistiä! En tiedä vaikuttaako e-pillerit miten, mutta vitamiinit ja maitohappobakteerit ainakin auttavat takuulla. :-) mä oon kyllä parin viime vuoden aikana vaihtanut vitamiinit normeista puhtaampiin, että liekö silläkin ollut vaikutusta, en tiiä!

      Vastaa
      • Avatar Terhi /// 03/05/2016 / 11:17:17

        Näistä puhtaammista vitamiineista olis kiva kuulla lisää. Mitä sarjaa käytät? Ite käytän puhdas caps-sarjaa ja toistaseksi yksi puhtaimmista mitä olen läytänyt.

        Vastaa
        • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 13:42:32

          Mä käytän Terranovaa! Se on lisäaineeton sarja ja muutenkin tosi puhdas, voisin kirjoittaa siitä tarkemmin joku kerta. Käytän myös Nordic Healthin d3- ja b12-vitamiinisuihkeita ja jotain Solgarilta. :-)

          Vastaa
          • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 13:42:49

            Ruohonjuuresta ainakin saa noita kaikkia!

            Vastaa
  2. Avatar Terhi /// 03/05/2016 / 11:14:58

    Tolla maidottomuudella on varmasti perää! Itelläni on tosi kapeat korva-nielukäytävät. Maito tunnetusti aiheuttaa limaa, joka tuotti mulle aikuisiällä (jep jep) monet korvatulehdukset putkeen. Kun vähensin maitotuotteiden kulutuksen lähelle nollaa loppui samalla korvatulehduskierre. Samaten ihon kunto parani. :) Flunssaisuudesta itellä ei ole kokemusta, koska olen aina ollut suhte terve *kop kop*.

    Mutta tätä jäätelöä on pakko maistaa joku päivä! Kiitos kaikista ihanista vinkeistä mitä jaat täällä blogissa. :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 13:51:36

      Oi että, onpa hyvä kuulla että sulla on vaikuttanut noin selkeästi!

      Mua harmittaa ettei maidottomuus/ maidon vähentäminen oo näkynyt selkeästi ihossa, yhyy :D oisin toivonut. Mutta siis en oo koskaan käyttänyt tavallista maitoa juurikaan, mutta näköjään noilla pienilläkin määrillä on saattanut olla väliä. Ja ennen käytin kyllä enemmän esim. kermaa, nyt käytän kookoskermaa tai en juurikaan tee kermapohjaisia ruokia.

      Jee, ihan superia että näistä on iloa!! Ihana kuulla!!

      Vastaa
  3. Avatar Reetta /// 03/05/2016 / 11:21:21

    Olin ennen suuri maidon ja maitotuotteiden kuluttaja, join ruaan kanssa lasin maitoa, söin aina aamulla jugurttia, söin rahkoja, raejuustoa sun muita aika paljon. Ajattelin että koska syön muuten hyvin vege-painotteisesti saan sitä kautta hyvin proteiinini. Nyt oon pohtinut lihan syöntiä, kuin myös maitotuotteiden käyttöä eettisestä näkökulmasta paljon ja vähentänyt maidon käyttöä paljon (verrattuna entiseen). Vielä käytän kahvissa normaalia maitoa (koska kaikki kasviperäiset rakeutuu ikävästi), syön myös juustoja silloin tällöin ja jäätelöä tulee myös syötyä hah. MUTTA mä en oo huomannut mitään merkittävää eroa entiseen! En tiedä liioitteleeko kaikki sitä ihanaa kevyttä tunnetta mikä maidon vähentämisestä tulee, mutta musta tuntuu ihan samalla kuin ennenkin, ainakin suurinpiirtein XD Ehkä pitäisi olla kokonaan maidoton, jotta saavuttais kaikki hyödyt mene ja tiedä… Toisaalta en mäkään oo aika pitkään aikaan ollut kunnolla kipeä, tosin pari yskää tuli viime talvena kärsittyä. Vaikken en oo huomannut mitään isoa muutosta melkein maidottomana, tuntuu kuitenkin tää paremmalta valinnalta, kuin se entinen kulutus, mikä on ehkä se tärkein juttu kuitenkin. Suomessa ollessa jos jotain maitotuotteita kulutuan, suosin kyllä vahvasti aina luomua.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 14:17:04

      Ai voi ei!! No onpas jännää – eihän kaikki jutut tietenkään vaikuta kaikilla mitenkään. Muakin on harmittanut, kun mun yksittäiset näpyt eivät kaikonneetkaan minnekään maitotuotteita vähennettyäni :D höh!

      Ehkä voit huomata vaikutuksia pidemmällä aikavälillä? Tai sitten voi olla, ettei maito tee sulle pahaa kuten jollekin muulle :-)

      Vastaa
    • Avatar Sisa /// 04/05/2016 / 09:20:03

      Nykyään kasvipohjaisia maitoja on kehitelty nimenomaan kahviin sopivaksi ja vaihtoehtoja on soijasta, kaurasta ja kookoksestakin. Myös esim. Rainbown kauramaito sekoittuu täysin sulavasti kahvin sekaan, joten se ainakin on huokea & toimiva vaihtoehto.

      Vastaa
    • Avatar Setä /// 12/05/2016 / 09:35:36

      Peruskikkana kannattaa kaataa kasvimaito kuppiin ennen kahvia ja kahvi varovasti päälle niin ei kuumene liian nopeasti.Tai lämmittää maito etukäteen.

      Toinen vaihtoehto on vaihtaa maito Oatlyn iKaffeen tai Alpron Professionaliin. Tai kahvi tummapaahtoon/espressoon, niihin maidot ei myöskään juoksetu :)

      Vastaa
  4. Avatar Q /// 03/05/2016 / 11:30:31

    ooh nam! Aina ihanaa, kun tulee vegaanisia vaihtoehtoja (varsinki jäätelöitä :D) lisää! Ite en oo vegaani, mutta kyllähän sen toki mielummin valitsee. Reiluun vuoteen en oo lihaa syönyt ja samoin maitotuotteita vähentänyt.
    Jätski on muutenkin mun ykkösherkku, jota menee vähän liikaakin :D Mutta näitä ei taida tosiaan täältä Lahesta saadakaan, jos vain Vegekauppa myy.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 14:19:03

      Ei varmaan joo saa vielä Lahdesta, mutta maistapa sitten kun tuut hki!! :-) Ja ehkä Punnitse&säästä myy siellä jotain vegejädee?

      Niinpä, jos vaihtoehto on fiksu, niin todellakin valitsee vegaanista mielellään.

      Vastaa
    • Avatar Nelli /// 12/05/2016 / 14:05:47

      ihan normiruokakaupoista löytyy myös täällä lahessa paljon hyviä vaihtoehtoja! oma lempparini on tofulinen suklaajätski :)

      tässä vielä listaus normikaupoista lahessa ja muuallakin löytyvistä vaihtoehdoista: http://www.vegaanituotteet.net/herkut/jaeaeteloet-jaelkiruuat

      Vastaa
  5. Avatar möö /// 03/05/2016 / 11:55:50

    Uu pitääkin testata! Vegaanituotteiden suosiosta kertoo ehkä sekin, että jopa Pirkalta löytyy nykyään vegaanijädejä! Olin suorastaan järkyttynyt, miten hyvältä mango ja sitruunajäde maistuivat. :D Innolla odottelen myös niiden uusien Ben&Jerrys vegejätskien saapumista Suomeen…

    Oon ite kans huomaamatta erottautunut maitotuotteista lähes kokonaan, ja jugurtti tai tavallinen jäätelö lähes ällöttää maun puolesta, vaikka ennen rakastin maitoa. Hassua, miten sitä omilla tavoilla muuttaa makumieltymyksiään. :) Nykyään rakastan esim. kaurapohjaisten tuotteiden ominaismakua, vaikka sekin tuntu alkuun oudolta.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 14:25:36

      NO JOOO, mä en oo löytänyt noita mistään?!?!? En malta odottaa että pääsen testaan, Ina Mikkola kehui noita kun haastattelin häntä alkuvuodesta :D

      Totta, näissä jutuissa on pitkälti kysymys tottumuksesta :-) Mäkin tykkäsin maitotuotteista ennen, mutta nykysin ei inspaa. Juustoja syön kyllä, mutta en osta niitäkään niin paljoa kotiin mitä ennen. Ja joku kahvi maidolla – ennen en voinut ajatellakaan että muuttaisin sitä tottumusta, mutta nykyisin kahvi menee mustana ja on parasta niin.

      Vastaa
  6. Avatar T /// 03/05/2016 / 12:25:34

    Oi lisää tämmösiä jätskejä!

    Ei maito ole niin hyväksi mitä suomalainen teollisuus antaa ymmärtää. Ei myrkkyäkään, mutta en usko että maitotuotteiden runsas nauttiminen on hyväksi muille kuin imeväisille.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 14:35:46

      Ei todellakaan ole :D en usko niin myöskään. Olen sitä mieltä ettei aikuinen tarvitse maitoa mihinkään.

      Vastaa
  7. Avatar Milja /// 03/05/2016 / 12:33:47

    Mahtoiko myös muuttosi vaikuttaa, jos vietät aikaasi nyt paremmassa sisäilmassa?

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 14:37:50

      Tuokin asia kävi mielessä, mutta en usko että se on ollut syy. Olen ”aina”, siis yläasteikäisestä asti sairastellut tosi säännöllisesti ja nyt puolen vuoden aikana tämä muutos parempaan on tapahtunut. Siinä välissä olen ollut eri kouluissa, eri työpaikoilla, muuttanut usean kodin välillä jne, eli huono sisäilma ei varmasti ole ollut tekijänä mun tapauksessa. Monella sekin takuulla vaikuttaa!

      Vastaa
  8. Avatar Annie Mink /// 03/05/2016 / 12:51:59

    Nam, kuulostaa hyvältä! Täytyy ostaa testiin kun Vegekauppa avautuu täällä Tampereella :) Pirkan vegaaniset jäätelöt on myös tosi hyviä! Oma lempparini on ihanan kirpeä sitruuna!

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 03/05/2016 / 14:38:43

      Joo! Ihanaa että sinnekin tulee oma Vegekauppa :–) Noita Pirkan jätskejä täytyy päästä maistamaan pian kanssa, sitruuna kuulostaa ihanalta, nam.

      Vastaa
  9. Avatar Mulan /// 03/05/2016 / 19:15:30

    En ole maistanut, mutta voisikin kyllä. En ole ennen käynyt Vegekaupassa, en edes tiennyt, missä se sijaitsee! (Onneksi on Google). Ehkä pitäisi joskus piipahtaa paikan päällä. Mitä nuo jäätelöt kustantaa? Yleensä vegaaniset tuotteet tahtoo maksaa selkeästi maitotuotteita enemmän (syystäkin).

    Vastaa
  10. Avatar J /// 03/05/2016 / 20:43:09

    Jäätelö on mun suurin heikkous ja onneksi noita hyviä vegaanisia jäätelöitä on jo markkinoilla! Turussa käydessä oli pakko napata mukaan tuo sarjan kahvimaku ja vei kyllä jalat alta/kielen suusta. Miksi oi miksi täällä pohjoisemmassa ei ole Vegekauppaa.

    Maidon ja maitotuotteiden poisjättämisen jälkeen mulla parani ihon kunto silmissä ja muutenkin asteittain kokonaan kasvipohjaiseen ruokaan siirtymisen myötä turhaa painoa tippui 5-6kg. Oon tosiaan sitä mieltä että ei se maito täysikasvuisen aikuisen ruokavalioon kuulu, maito tosiaan on tarkoitettu pienelle vasikalle että siitä kasvaa iso, monisataakiloinen eläin. :D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 06/05/2016 / 11:15:10

      Uuuu, kiva kuulla!! Kahvi ei oo mun lemppariyhdistelmä jätskeissä tai muissakaan leivonnaisissa, mutta moni rakastui tuohon makuun pressipäivässä.

      Oioi, upea juttu! Mä oon ollut kasvissyöjä niin kauan että se ei näy mun painossa tai ihossa, mutta varmasti olisi erilainen olo jos söisin paljon lihaa tai maitotuotteita. Ihon kuntoon mulla vaikuttaa eniten hormonit, joten harmikseni en ole huomannut eroa vaikka maitotuotteiden käyttö on vähentynyt roimasti, yhyy! :D Oon samaa mieltä sun kanssasi. Maitoa markkinoidaan täällä niin tehkokkaasti että huh.

      Vastaa
  11. Avatar Sisa /// 04/05/2016 / 09:37:11

    Tämän aiheen käsittelyä olen odottanut blogissasi ja hienoa, että nostit keskustelua maitotuotteiden terveydestä esiin. Olin pitkään kasvissyöjä ja pidin sitä eettisenä valintana. Koin myös juustojen ja tuon kahvimaidon jättämisen ruokavaliosta mahdottomana, hankalana jne. Nostan kenelle tahansa hattua, joka pyrkii kyseenalaistamaan ruokavalioon liittyviä konventioita ja pitää eettisistä valinnoista kiinni myös ”teini-iän maailmantuska” -vuosien jälkeenkin (tosin sivuhuomautuksena: ihmisenhän tulisi kartoittaa viisautta iän myötä ja täten tehdä parempia valintoja nimenomaan vanhempana), mutta valitettavasti maitoteollisuus on kiinteä ja julma osa lihatuotantoa, eikä sitä voi eriyttää niin ekologisesta kuin eettisestä näkökulmastakaan. On upeaa, että vegaanisia tuotteita on nykyään niin monipuolisesti ja laajalta saatavissa ja entiset ajatukseni juustosta ja kahvimaidosta tuntuvat oikeasti hassuilta. On myös yhtä mahtavaa, että veganismia ei tänä päivänä liitetä hippeilyyn ja hörhöilyyn, vaan siitä pystytään keskustelemaan asiallisessa kontekstissa.

    Imagessa muuten kirjoitettiin juuri suomalaisesta maidonkulutuksesta: http://www.image.fi/image-lehti/miksi-suomalaiset-juovat-maitoa-enemman-kuin-yksikaan-toinen-kansa

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 06/05/2016 / 11:17:02

      Hei onpa kiva kuulla, että aihe kiinnostaa! Mä olin varma että oisin kirjoittanut tästä jo aiemmin, mutta en ollutkaan?! Ehkä pitäisi vielä vinkkailla omat suosikit, joilla ne maitotuotteet korvaantuu. :-)

      Mä kanssa koin maitokahvin jättämisen haasteena ja vaikka kahville suunnattu kauramaito onkin hyvää, juon mieluummin kahvini mustana. Juustoista en ole luopunut kokonaan, mutta vähentänyt niitäkin selkeästi, kun niitä ei enää tee samalla tapaa mieli mitä ennen… Hyvä niin! Ja joo, toi teksti on tosi hyvä!

      Vastaa
  12. Avatar Katri /// 04/05/2016 / 14:28:04

    Indian Winter oli kyllä jännä! Muita en ole vielä ehtinyt maistaa, mutta aion kyllä. Se kahvimaku kiinnostaa kovasti.

    Itsehän olen ollut vuosia maidoton. En uskaltaisi koskaan väittää sen suoraan parantaneen terveyttäni, mutta kun lopetin maidon käytön, niin refluksitautini (joka oli siinä pisteessä, että nukuin istualtani ja silti oksensin aamulla, enkä pärjännyt yhtään ilman lääkettä) loppui samalla kuin seinään. Nykyään kärsin lievästä närästyksestä syötyäni raakaa sipulia tms. mutta lääkkeitä en ole tarvinnut aikoihin, ja kunhan tajuaa jättää raa’an sipulin vähemmälle, ei soodavettäkään pahemmin tarvitse. Myös atoopinen ihoni alkoi voida paremmin kun maito jäi pois. Vain todella harvoin joskus talvisin joudun sitä hoitamaan jotenkin radikaalimmin, kun ennen se vaivasi vuoden ympäri ja vaati hoitoa.

    Sellaista.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 06/05/2016 / 11:19:22

      Indian Winter on niin ihanan erikoinen, ah! Mausteinen.

      No huh huh, aika mahtava juttu. En mäkään uskalla väittää, että maidon jättäminen on ollut syy paremmalle terveydentilalle, mutta jotain tässä on kyllä tapahtunut.

      Ihan mahtavaa että refluksitautisi on helpottanut!! <3 kuulostaa melkoisen rankalta ja voimia vievältä :-( Oon kanssa kuullut muiltakin atoopikoilta, että iho on parantunut kun maito on jäänyt, super! Tosi loogista jotenkin kun asiaa miettii.

      Vastaa
  13. Avatar Maj the best /// 06/05/2016 / 10:07:15

    No saletisti heekkua, pitää maistaa :*

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 06/05/2016 / 11:20:10

      No tääl ois pakkasessa sua odottamassa <3 PUS!

      Vastaa
  14. KASVIMAIDOT | 365 days with Ida /// 09/05/2016 / 09:02:31

    […] hauska lukea teidän ajatuksia maidottomuudesta kun kirjoitin vegaanisista jäätelöistä, joten jatketaan samalla […]

    Vastaa
  15. Avatar elbemariini /// 12/05/2016 / 09:47:56

    Törmäsin Chocochilin Facebook-sivun kautta sun postaukseen, ja kuten moni on kommenteissa jo todennutkin, niin minäkin komppaan maitotuotteiden vaikutusta sairastelukierteen katkaisemiseen. Mulla on eräänkin lääkärin mukaan ”surkeat röörit”, eli ahtaat ja pienet korvakäytävät, poskiontelot ja otsaonteloita tuskin lainkaan, ja vaivana on vauvasta asti ollut perusflunssan pitkittyminen (tauti kestää aina vähintään kaksi viikkoa) sekä sen jälkeen tulevat jälkitaudit, joita sairastin keskimäärin kolmesti vuodessa. Oli korvatulehdusta, poskiontelontulehdusta, nielutulehdusta, toisinaan jopa kerää koko sarja -tyyppisesti yhtä aikaa tai läpsystä vaihto -meiningillä viikko- ja kuukausitokulla. Herkkua!

    Kun vajaa kaksi vuotta sitten olin toista kertaa vuoden sisällä nielutulehduksen takia nappailemassa suonensisäistä antibioottia sairaalan akuuttiosastolla, päätin että nyt tartteis tehdä jotain. Olin ollut jo vuosia pääasiallisesti lakto-ovo-vegetaristi, mutta toissasyksynä ensin vähensin ja sitten lopetin maitotuotteiden käytön ja siirryin vähitellen vegaaniseen ruokavalioon. Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen sairastanut tasan yhden flunssan, ja sekin meni kolmessa päivässä ohi eikä tuonut mukanaan jälkitautia. En vielä mene sanomaan, että maidottomuus mikään ihmekeino olisi, mutta hyvältä näyttää toistaiseksi. Että kyllä kannustan muitakin sairastelijoita testaamaan, hiukan on elämä helpompaa kun ei vietä sitä sairasvuoteen pohjalla!

    Nuo jäätelöt näyttää ja kuulostaa muuten superhyvältä, täytyy ehdottomasti tyypata seuraavan kerran kun Vegekaupan lähistöllä liikkuu, kiitos vinkistä. Ah jospa Vegekaupan saisi Jyväskyläänkin! Suomessa syödään kyllä niin järjettömät määrät jäätelöä, että toivoisin maidottomien jäätelöiden rantautuvan normikauppoihinkin voimalla ja nopeasti!

    Vastaa
  16. Avatar ei maitoa /// 04/09/2016 / 08:02:47

    Minä uskallan sanoa varmasti, että kaiken maidon poisjättö vei pois crohnin tautini ripulin ja mahakivut ja vähensi suolen tulehdusta. Joka kerta, kun syön niitä, oireet tulevat takaisin ja tauti pahenee.

    Jätin gluteeniviljatkin pois ruokavaliosta, mutta ne vaikuttavat eri oireisiin kuten nivelkipuihin.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.