Ihonhoidon rytmit

/// kauneus, luonnonkosmetiikkaTags: , , , ,
* Kaupallinen yhteistyö, Dr. Hauschka

Aiii itku miten kaunis valo aamuisin jo on, alkaa ihan oikeasti tuntua keväältä, vaikkakin taitaa olla vielä liian aikaista luopua piposta ja kaulahuivista, vaikka mieli jo tekisi. Kadut tuoksuu hiekoitushiekalle ja mullalle ja mustat neuleet näyttävät ekaa kertaa kuukausiin tunkkaisilta kirkkaassa kevätvalossa. Ja iho – se kaipaa kirkastusta ja tehokosteutusta pitkän talven jäljiltä.

Olin viime viikolla Dr. Hauschkan pressitilaisuudessa, jossa Dr. Hauschkan Suomeen vierailulle saapunut tuotekehityspäällikkö Annette Greco kertoi siitä, mitä kaikkea he ottavat huomioon uusia tuotteita kehitellessään. Minusta mielenkiintoisinta ja minulle uutta tietoa oli syklien ja rytmien huomioiminen ihonhoidossa. 

Iho uudistuu n. 28 päivässä ja käyttäytyy ihan eri tavalla esimerkiksi päivällä ja yöllä ja tästä syystä on tärkeää ymmärtää, millaisia tuotteita kannattaa käyttää päivisin ja millaisia öisin, jotta ihonhoitotuotteet tukisivat ihon luonnollista uusiutumisrytmiä parhaalla mahdollisella tavalla. Dr. Hauschkan oppien mukaisesti päivisin suurin vaikutus saadaan ravinteikkailla hoitotuotteilla, öisin puolestaan rasvattomalla hoidolla, jottei ihon aineenvaihdunta häiriintyisi.

Rasvaton yöhoito, what? Let me explain, mutta ensin vähän taustoitusta.

Dr. Hauschka ihonhoito ja syklit

Pr-tilaisuuksissa parasta on keskustelut, joita ei välttämättä muuten kuulisi. Annette Greco vertasi ihonhoitoa osuvasti viherkasvin hoitoon toteamalla että eihän viherkasvin kellastuneita lehtien kärkiä yritetä hoitaa kärjistä, vaan juurista ja mullasta käsin, joten miksi hoitaisimme iho-ongelmia vain ongelmaan keskittyen?

Dr. Hauschkan ihonhoitofilosofia ja rytmien kunnioitus kiinnostaa mua todella paljon ja Dr. Hauschkan filosofia kiteytyykin monella tapaa tähän lauseeseen:

Iholla on uskomaton itsesäätelykyky ja kyky uusiutua myös omin voimin – kosmetiikkatuotteemme eivät korvaa näitä tehtäviä, vaan antavat iholle kohdistettua ja kokonaisvaltaista apua tasapainon saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Ihonhoito on aina kokonaisvaltaista hyvinvoinnin vaalimista ja koska iho uusiutuu n. 28 päivän sykleissä, ei tuloksia aina voi ja kannata odottaa tapahtuvaksi heti. Tämä oli mulle itselleni oikein hyvä muistutus, kun olen välillä niin malttamaton kaiken suhteen. Pikapelastusten sijaan kannattaisi keskittyä tasapainon vaalimiseen pitkällä tähtäimellä.

Dr. Hauschka Ruusuvoide

Jotta olisi helpompi ymmärtää, miksi arvostan Dr. Hauschkaa brändinä niin paljon ja miksi olen niin vaikuttunut heidän ihonhoitofilosofiastaan, on paras avata hieman perusasioita:

  • Dr. Hauschkan tuotteet ovat aina 100% luonnollisia ja tuotteilla on joko Natrue-sertifikaatti tai BDIH-sertifikaatti
  • Tuotteet eivät sisällä synteettisiä väri-, haju- eikä säilöntäaineita, mineraaliöljyjä tai silikoneja. Tuotteet testataan dermatologisesti eikä tuotteita tai raaka-aineita ole koskaan testattu eläinkokein
  • Luonnonmukaisuuden ja aitouden vaaliminen on yrityksen dna:ssa sellaisella tavalla, ettei ihan jokainen brändi pysty samaan; sen lisäksi että raaka-aineet ovat luonnollisia, ne ovat suurimmilta osin myös luomua tai biodynaamisesti viljeltyjä
  • Dr. Hauschkalla on myös paljon omia kasvitarhoja ja viljelmiä ympäri maailman – siellä, missä jotain tiettyä raaka-ainetta on järkevintä viljellä. Tiedän vain kourallisen luonnonkosmetiikkamerkkejä, joilla on omia viljelmiä, joten tämä on todella ainutlaatuista. Omat raaka-aineviljelmät takaavat raaka-aineiden korkean laadun ja vähentävät turhia välikäsiä raaka-aineiden hankinnasta. On myös mahtavaa, että kun joku omista tiloista alkaa tuottaa raaka-aineita riittävästi omaan tarpeeseen, voidaan laadukkaita raaka-aineita myydä myös muille brändeille, eli laadukkaiden raaka-aineiden hyödyistä pääsee nauttimaan myös muut ja samalla mahdollistetaan hyvät työolot ja reilut palkkiot raaka-aineiden viljelijöille
  • Tuotteet suunnitellaan ihmisiä varten, ei markkinoita. Moni muu luonnonkosmetiikkavalmistaja tuo markkinoille sesongittain uusia tuotteita samalla tapaa, mitä synteettisen kosmetiikan markkinoilla on totuttu, mutta Dr. Hauschka kehittää tuotteita tarpeeseen ja toimivuus edellä sen sijaan, että sesongeittain olisi jotain uutta ihan vain siksi että muillakin on. Ihanaa! Quality over quantity.
Ihon rasvaton yöhoito

Joihinkin brändeihin ja tuotteisiin syntyy syvempi suhde kuin toisiin ja välillä on ihan mahdoton sanoa mistä kaikesta se johtuu, mutta Dr. Hauschakn kohdalla se on selvää; filosofia kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, rytmien kunnioitus, korkealaatuiset raaka-aineet ja ammattitaito ja lääketieteellinen osaaminen brändin taustalla vakuuttavat.

Olen aiemmin kertonut, että Dr. Hauschkan ruusuvoide on yksi ihan ekoista luonnonkosmetiikan tuotteista, jonka otin testiin tietoisena siitä, että nyt testataan luonnonkosmetiikkaa. Kun innostus luonnonkosmetiikkaa kohtaan syttyi, seikkailin vuosien ajan luonnonkosmetiikan ihmeellisessä maailmassa ja testasin kaikki vastaantulevat uutuudet – osin myös ihoni hyvinvoinnin kustannuksella.

Kun aloin tutustua luonnonkosmetiikkaan, oli tavattoman jännittävää sukeltaa sellaiseen skeneen, joka kasvoi koko ajan ja jonne tuli jatkuvasti uutta, joten oli vaikea pysyä yksittäisissä tuotteissa kun teki jatkuvasti mieli testata jotain uutta kiinnostavaa. Viime vuoden syksystä saakka olen karsinut käyttämäni ihonhoitotuotteet minimiin, sillä olen vuosia ylihoitanut ihoani vaihtelemalla jatkuvasti tuotteita ja käyttämällä sellaista tuoterepertuaaria viikoittain, että syystäkin hirvittää jälkikäteen ajateltuna. Käytän tällä hetkellä päivittäin vain kahden tai kolmen brändin ihonhoitotuotteita ja Dr. Hauschkan tuotteilla on tässä iso rooli. On ollut hauskaa palata takaisin sinne, mistä alunperin lähdin liikkeelle luonnonkosmetiikkaan tutustuessani.

Dr. Hauschka savinaamio

Jos päivittäiset ihonhoitorutiinini kiinnostavat tarkemmin, löydät täältä postauksen aiheesta. Mulla on edelleen käytössä sama ihonhoitorutiini kuin tuota joulukuista postausta kirjoittaessani. Kevään tullen sain kosmetologiltani kehotuksen alkaa käyttää Dr. Hauschkan savinaamiota parikin kertaa viikossa ihon höyryttämisen tai suihkun jälkeen, jotta ihon sameus kirkastuisi talven jäljiltä. Tämä on rutiini, joka sopii suurimmalle osalle kevätihonhoitorutiiniksi.

Annan savinaamion vaikuttaa iholla vain muutamia minuutteja ja käytän hoidon jälkeen kosteuttavaa ja rauhoittavaa naamiota, esimerkiksi. Dr. Hauschkan Soothing Mask sopii hyvin tähän tarkoitukseen.

Dr. Hauschka Rasvaton yöhoito

Mua kiinnostaisi ihan hirveästi kokeilla Dr. Hauscka -filosofiaan kuuluvaa rasvaton yöihonhoito-rutiinia, jonka mukaan yöllä ei käytettäisi joko yhtään mitään tuotteita tai ainakaan rasvaisia tai öljyisiä tuotteita. Tuotesuosituksina on ihon kunnolle sopiva kasvovesi + seerumi.

Dr. Hauschka rasvaton yöhoito antaa ihosolujen hengittää vapaasti ja aktivoi ihon luonnollisia uusiutumisprosesseja. Koska monelle ajatus siitä, ettei laittaisi mitään kasvoille yön ajaksi, on vieras, on Dr. Hauscka kehittänyt varta vasten rasvattoman yöseerumin tähän tarkoitukseen. Se on iltaisin käytettävä perusihonhoitotuote joka auttaa ihoa uusiutumaan ja löytämään jälleen oman luonnollisen kosteustasapainonsa tukkimatta tai suojaamatta ihoa liikaa niin, että se voi yön aikana uusiutua luonnollisesti.

Tämä ajatus tuntuu arjessa vieraalta, mutta Annette Grecon selittämänä täysin luonnolliselta. Iho on vastaanottavaisimmillaan ja aktiivisimmillaan päivällä, joten sitä on hyvä suojata silloin rasvoja ja öljyjä sisältävin tuottein. Yöllä ihon taas olisi tärkeää saada hengittää ja uusiutua, joten suojaavien tuotteiden käyttö tulisi jättää minimiin.

Jahka alan testailla tällaista, raportoin teille tarkemmin. Onko joku teistä kokeillut?

Dr. Hauschka

Dr. Hauschkan valikoimiin kuuluu ihonhoitotuotteiden lisäksi myös korkealaatuinen Med-tuotesarja vaativien iho-ongelmien hoitoon sekä Dr. Hauschkan meikkituotteet. Olen todella ihastunut tuohon kuvassakin näkyvään  Dr. Hauschkan Illuminating Fluid -hehkuvoiteeseen, jota voi käyttää meikkipohjan alla tuomaan iholle ekstrahehkua. Sitä voi käyttää myös sellaisenaan tuomaan kuulautta, jos iho ei kaipaa meikkivoidetta ollenkaan.

Dr. Hauschka silmämeikinpoistoaine

Uusi silmämeikinpoistoaine on ihan superkaunis, ennen sekoittamista kaksivärinen nesteen ja öljyn yhdistelmä. Lupaa poistaa myös vedenkestävän meikin hellävaraisesti.

Dr. Hauschka MED-tuotesarja
Dr. Hauschka Med

Dr. Hauschka Med-tuotelinja on suunniteltu yhteistyössä lääkäreiden ja tutkimuslaitosten kanssa erityisesti todella kuivan ja atooppisen ihon hoitoon. Linjaan kuuluu mm. tämä Jääruoho-vartalovoide, joka sopii hilseilevän ja atooppisen ihon päivittäiseen hoitoon.

Olen joskus pari vuotta sitten ostanut Med-tuotelinjan Potentilla-voiteen, joka sopii yllättävän ihottuman hoitamiseen sekä iholle, joka ei tunnu rauhoittuvan millään muulla. Mun molempiin käsiini ilmaantui pari vuotta sitten ihan ihmeellinen, symmetrinen punainen ihottuma, johon lääkärit eivät osanneet sanoa yhtään mitään eikä testeistä paljastunut mitään. Kutina ei helpottanut millään mun perusvoiteilla, mutta Potentilla-voide helpotti kutinaa ja edesauttoi ihon parantumista. En vieläkään tiedä mistä tuo oire johtui ja aina aika-ajoin mun kädet lehahtavat edelleen punaisiksi. Eivät yhtä voimakkaasti kuin ihottuman aikana, mutta silti. Todella kummallista! Ehkä joskus hoksaan syy-seuraussuhteen.

Ida365 Dr. Hauschka
Dr. Hauschka -20% ale huhtikuu 2019

Loppuun vielä vinkki: kaikki Dr.Hauschkan tuotteet ovat Sokoksella ja Emotion-liikkeissä koko huhtikuun ajan -20% alennuksessa. Jos siis olet pohtinut sarjaan tutustumista, tämä on oivallinen hetki.

Ja kuten jo aiemmin mainitsinki, Dr.Hauschkan erikoisosaamista löytyy 15.4 alkaen myös Lupaus Puodista osoitteessa Iso Roobertinkatu 9, Helsinki. Siellä on aina paikalla ammattilainen opastamassa yksilöllisiin ihonhoidon rituaaleihin ja mahdollisuus hankkia Dr.Hauschkan ihokuureja ammattilaisten opastuksella.

3 kommenttia

  1. Avatar Sahara /// 31/03/2019 / 10:36:05

    Minulla on yökäytössä Hauschkan kasvovesi ja yöseerumi. Tykkään kyllä! Iho on selvästi tasapainottunut, ennen oli suurempi ero rasvoittuvien ja kuivien alueiden välillä. Rasvoittuminen on selvästi vähentynyt ja kuivia alueita tulee harvemmin Aamulla iho oikein janoaa kunnon hoitoa ja kosteutusta

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 01/04/2019 / 19:20:51

      Ooh kiintoisaa! Toi mua kyllä kiinnostaa kovasti. :) Varmaan sit pitäis olla jotain eri kuureja yökäytössä esim. vuodenajoista riippuen. Ootko sä ottanut tän tavan käyttöön mihin aikaan vuodesta? Suomen talvi näet vähän jännittäis.

      Vastaa
      • Avatar Sahara /// 02/04/2019 / 09:16:36

        Otin tavan kunnolla käyttöön tammi-helmikuussa. Sitä ennen olin jo vähän keventänyt yötuotteita (eli ei kaikkein rasvaisimpia yöksi). Olin helmikuussa viikon Kuusamossa ja siellä oli välillä tosi kovat pakkaset. Pelkäsin, miten iho reagoi, mutta iho voi todella hyvin! Mulla sattui tuolloin olemaan käytössä s-ampullikuuri, joten iho senkin takia itseasiassa jopa parani sen viikon aikana todella huomattavasti! Ensimmäisellä rasvattomalla viikolla taisi iho vähän hilseillä kuivista kohdista, mutta ei edes kiristellyt liian epämukavasti.

        Suosittelen kyllä kokeilemaan! Ei siinä varmaan mitään ainakaan menetä. Vaikka olen käyttänyt Hauschkan tuotteita ennen rasvattomaan yörutiiniin siirtymistä, tuntuu, että Hauschkan tuotteet ovat alkaneet toimimaan toden teolla vasta siihen siirtymisen jälkeen.

        Itse tykkään myös siitä, että illan ihonhoitorutiini on nopeampi kuin aamuinen. Aamulla rutiiniini menee aika pitkään, kun on niin monta tuotetta eri kasvojen osille käytössä x)

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.