365 days with Ida

Tyylipohdintaa, luonnonkosmetiikkaa, musiikkilöytöjä, herkullista ruokaa & Helsinki-vinkkejä!

ihonhoito Archive

sunnuntai

25

maaliskuu 2018

5

COMMENTS

E-pillereiden lopettaminen – vuosi ilman pillereitä, mitä tapahtui?

Written by , Posted in Hyvinvointi

ida365.fi e-pillereiden lopetus

* Kaupallinen yhteistyö, Mehiläinen & Asennemedia

Siitä on nyt paria viikkoa vaille vuosi, kun lopetin e-pillerit. Olin miettinyt niiden lopettamista jo jonkin aikaa, mutta vuosi sitten julkaistun e-pilleri-pohdintapostauksen myötä päätös lopulta konkretisoitui. Mulla ei ollut mitään ongelmia pillereiden kanssa, mutta tulin siihen tulokseen, että nyt voisi olla hyvä hetki katsoa, miltä tuntuu ilman.  

Historiani pillereiden kanssa on pitkä: söin e-pillereitä 10 vuotta; aluksi ihon ja ehkäisyn vuoksi, pitkään pelkästään ehkäisyyn ja lopulta jonkin aikaa vain tavan vuoksi samalla jännittäen, että räjähtäisikö ihoni jos lopettaisin pillerit. Teki mieli ottaa selvää, olisiko oloni erilainen ilman e-pillereitä ja olin muutenkin alkanut miettiä, kannattaako pillereitä syödä ”tavan vuoksi”, kun ehkäisytarpeeni ei vuosi sitten ollut säännöllinen. Toisaalta mietin, että onko järkeä lopettaa pillereitä, kun ehkäisytarve voi muuttua – ja se iho räjähtää, sitä jännitin eniten. Jotta pääsisitte paremmin kärryille aiheeseen, niin kannattaa ekana lukaista tämä vuoden takainen postaus

Yhteistyö Mehiläisen kanssa jatkuu. Kävin yhteistyön merkeissä tapaamassa Mehiläisen nuorille naisille suunnatusta ehkäisyklinikasta vastaavaa Anne Paseniusta (terveydenhoitaja, erikoistuu seksuaalineuvojaksi) viime viikolla. Kysyin häneltä sekä itseäni mietityttäneitä kysymyksiä että teidän lähettämiänne kysymyksiä ja kävimme läpi, mitä elimistölle tapahtuu, kun lopettaa tai aloittaa hormonaalisen ehkäisyn.

Tässä postauksessa käyn läpi noita kysymyksiä ja vastauksia ja kerron, miten elimistöni on reagoinut pillereiden lopettamiseen  ensimmäisen vuoden aikana. 

e-pillereiden lopettaminen ja iho

Mitä tapahtuu, kun lopettaa e-pillerit?

Huononeeko ihon kunto, onko mieliala erilainen, vaikuttaako muutos kroppaan? Oheneeko hiukset, poistuuko turvotus? 

Lopettaessani e-pillerit huomasin konkreettisia muutoksia suhteellisen nopeasti. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana hiukseni alkoivat rasvoittua todella paljon aiempaa nopeammin. Jos pesin hiukset illalla, tuntuivat ne jo seuraavan työpäivän aikana siltä, että olisi syytä suihkia kuivashampoota ja illalla hiukset oli pestävä uudelleen. 

Samassa tahdissa hiusten kanssa alkoi rasvoittua myös kasvojeni iho; yhtäkkiä sekaihoni olikin kauttaaltaan rasvoittuva! Se oli kieltämättä aika ärsyttävää ja hämmentävää, mutta parissa kuukaudessa se helpotti ja nyt tilanne on täysin normalisoitunut. 

Vartalon ihossa en huomannut muutoksia, en myöskään turvotuksen tai vastaavan suhteen, mistä moni kommentoi aiempaan postaukseen. Zoelyt eivät siis selvästikään olleet aiheuttaneet mulle turvotusta – rintojen kokokin on tismalleen sama kuin ennen eikä paino ole muuttunut sekään. Cypretylejä syödessäni kroppaan kertyi aika paljonkin nesteitä, mutta Zoelyt eivät aiheuttaneet minulle samaa. 

zoelyn e-pillerit iho

Tiedän monia, joiden hiukset ovat ohentuneet ja ihon kunto muuttunut dramaattisesti huonompaan pillerit lopettaessa, mutta ainakaan tämän vuoden aikana muutokset eivät ole olleet dramaattisia. Ihoni on aina ollut oikutteleva ja kenkkuileva ja se on ehdottomasti ollut parhaimmillaan silloin, kun söin Cypretyl-merkkisiä e-pillereitä juurikin ihonhoitoon määrättynä. Viimeiset vuodet söin Zoelyn-merkkisiä e-pillereitä, jotka ovat Mehiläisen ehkäisyasiantuntijan Anne Paseniuksen mukaan neutraalit siinä mielessä, että niiden ei pitäisi vaikuttaa ihoon niin positiivisesti kuin negatiivisestikään. Ehkä siksi ihoni kunnossa ei ole lopettamisen myötä tapahtunut suuria muutoksia? 

Olen miettinyt, että uskallanko vielä huokaista helpotuksesta, sillä useammalla tutulla iho tuntuu räjähtäneen noin vuoden päästä pillereiden lopetuksesta, eli näihin aikoihin… Tähän ei kuitenkaan ilmeisesti ole mitään lääketieteellistä selitystä, että se liittyisi pillereihin, sillä pillerit lopetettuaan esimerkiksi ehkäisyteho loppuu samantien eikä ole mitään maagista ajanjaksoa, jonka aikana elimistö ”puhdistuisi”. Tätä tukisi tietysti sekin ajatus, että huomasin elimistössäni suurimmat muutokset heti 3kk sisällä lopettamisesta, mutta toisaalta elimistömme on niin ihmeellinen kokonaisuus, että voi olla, ettei kaikkea oikeastaan voikaan selittää. Voi hyvin olla, että joillain vuoden päästä alkaneet iho-oireet liittyvät pillereihin ja joillain eivät. Pidän sormia ristissä ja toivon parasta. 

Kuukautiset olivat alkuun vähän epäsäännölliset; ne kyllä alkoivat normaalisti heti, mutta kierto oli alkuun vain 14 päivää, mikä hieman hirvitti. Pillereitä syödessä kiertoni oli sen säännölliset 28 päivää, sillä en useinkaan syönyt kahtaa laattaa putkeen. Olin siis tottunut todella säännölliseen rytmiin kymmenen vuoden ajan, joten epäsäännöllisyyteen joutuu hieman asennoitumaan. Anne vinkkasi, että jos kuukautisia ei kuulu muutamaan kuukauteen pillereiden lopettamisesta, kannattaa käydä lääkärissä tutkituttamassa tilanne. 

Nyt kierto on onneksi tasoittunut aika hyvin 21-24 päivän välille. Toivotaan että kierto pitenisi vielä hieman, mutta ainakin meininki on suhteellisen säännöllinen, niin kuin myös aikoinaan ennen pillereiden aloittamista. En muista että mulla olisi koskaan ollut säännöllisyyden suhteen isompia ongelmia, mutta en enää muista, miten pitkä mun luonnollinen kierto ennen pillereiden aloittamista oli. Hyvin mahdollista, että se oli vähän keskimääräistä nopeampitemoisempi, kuten nytkin.

Kivut eivät ole pahentuneet tai helpottaneet eikä PMS-oireissa ole kohdallani eroa pillereillä tai ilman. Kuukautiset ovat nyt ehkä hieman runsaammat alkuun, mutta kestävät ihan yhtä vähän aikaa kuin pillereitäkin syödessäkin. 

Ekojen kuukausien aikana huomasin selkeästi myös sen, että ihokarvani tummentuivat hieman – niin hiukset kuin muutkin karvat. Jossain määrin tämä on kiva juttu, mutta esim. tummemmat ihokarvat siellä, missä en niiden toivo olevan, eivät ilahduta. Sokerointivinkkejä otetaan vastaan, nyppiminen on vähän tuskastuttavaa… 

Pillereiden lopetus oli mulle itselleni kaikenkaikkiaan hyvä päätös. Olo on hyvä ja tuntuu kivalta, kun ei tarvitse muistaa syödä pilleriä päivittäin, eikä miettiä, aiheuttavatko synteettiset hormonit jotain sivuoireita mulle vai eivät. Monien kokemaa sumuista oloa en ole tuntenut pillereitä syödessäni enkä kokenut henkisesti mitään muutosta pillerit lopetettuani, mutta näin osasin arvellakin etukäteen. 

Olen kyllä kieltämättä joutunut miettimään, että oliko typerää lopettaa pillerit kun sitten yllättäen olisikin ollut tarvetta säännölliselle ehkäisylle. Onneksi noita vaihtoehtoja kuitenkin on, eikä kumien kanssa säätäminenkään ole niin ärsyttävää, jos asenne on kohdillaan eikä tee siitä isoa numeroa. Nyt näin, joskus myöhemmin ehkä jollain muulla tapaa. Kysyinkin Annelta myös teitä askarruttaneen kysymyksen; mikä on luonnollisin hormonaalinen ehkäisy, jos joskus haluan palata hormonaaliseen ehkäisyyn? 

Vastaus on hormonikierukka. Se erittää keltarauhashormonia tasaisesti ja pieniä määriä kerrallaan kohdussa ja vain hyvin pieni määrä hormonia kulkeutuu verenkiertoon. Yhdistelmäehkäisyn tavoin (e-pillerit, laastari, rengas) hormonikierukan sisältämä keltarauhashormoni ei estä munasolua irtoamasta, eli käyttäjän oma hormonitoiminta pysyy siltä osin muuttumattomana. Sen ehkäisyteho perustuu sekä vierasesine-reaktioon että siihen, ettei siittiöt voi toimia normaalisti kohdussa, jossa on hormonikierukka – hormonikierukka estää munasolun ja siittiön yhdistymisen. 

Kohdun limakalvo ei pysty keltarauhashoronin takia paksuuntumaan niin, että munasolun siihen kiinnittyminen onnistuisi, joten vaikka munasolut irtoavat normaalisti, ne surkastuvat pois. Keltarauhashormoni paksuntaa kohdunkaulan limaa niin, etteivät siittiöt pääsisi kohtuun. E-pillereitä käyttäessä munasolut eivät irtoa, vaan munasarjat ovat ikään kuin taukotilassa, kuten ennen kuukautisten alkamista. Munasolun irtoaminen on elimistölle luontainen juttu, joten siinäkin mielessä hormonikierukka on luonnollisempi vaihtoehto. Hormonikierukan ehkäisyteho on 99,7% ja ehkäisyteho säilyy joko 3 tai 5 vuotta kierukasta riippuen. 

e-pillereiden lopetus

Sain teiltä ihan hullun määrän (siis useita kymmeniä, ihanaa, ootte best!) kommentteja ja kysymyksiä kun viime viikolla kysyin Instagram Storiesissa, olisiko teillä jotain kysyttävää Mehiläisen ehkäisyneuvojalta. Kirjasin kaikki kysymykset ylös vihkoon – niistä moni oli muuten keskenään hyvin samankaltainen – joten tässä alla tulisi vastauksia teitä askarruttaneisiin aiheisiin.

Ihan jokaiseen kysymykseen ei valitettavasti voinut antaa selkeää vastausta, kun osa mietityttäneistä asioista oli niin henkilökohtaisia, että olisi hyvä käydä juttelemassa asiasta kasvotusten lääkärissä, Jokaisen henkilökohtaiseen tilanteeseen vaikuttaa nimittäin taustat, suvun sairaudet, muut lääkekuurit, elämäntilanne ja niin edelleen – siksi onkin tärkeää konsultoida lääkäriä tai muuta asiantuntijaa kun jokin asia mietityttää; kaikki nämä neuvot ja pohdinnat ovat suuntaa antavia eikä kaikille sovi samat ratkaisut. Se mikä on paras mulle, ei ole välttämättä fiksuin ratkaisu sulle. 

Onko e-pillereiden on/off-syöminen paha juttu, vai se, että syö pillereitä monta vuotta putkeen? Pitäisikö hormonaalisesta ehkäisystä pitää taukoa?

On-off-suhde on ehdottomasti pahin, sillä esimerkiksi veritulppariski kasvaa aina yhdistelmäehkäisyn aloittamisen aikana n. puoleksi vuodeksi. Tämän takia elimistölle olisi huomattavasti parempi, että ehkäisyä ei lopettaisi ja aloittaisi miten sattuu, vaan käyttäisi mieluummin yhteen putkeen jatkuvasti, jos on löytänyt itselleen sopivan ehkäisytavan. 

Ehkäisytietokoneet & -sovellukset (Natural Cycles, Ladycomp) sekä niiden luotettavuus? 

Suomessa ehkäisytietokoneet ja -sovellukset eivät ole saaneet virallista ehkäisymenetelmähyväksyntää. Ruotsissa Natural Cyclesilla on hyväksyntä, mutta siitä on parhaillaan käynnissä oikeuskäsittelyjä, sillä naapurimaassamme on syntynyt aika monta Natural Cycles -babya. Se kertonee oleellisimman. Suomessa Natural Cycles ei ole virallinen ehkäisymenetelmä, vaikka Ruotsissa se saikin hyväksynnän. 

Mehiläisen Annen mielestä laitteet ovat oivallisia oman elimistön mittaamiseen ja tarkkailuun, mutta ei suosittele niitä ehkäisykeinoksi kuin esimerkiksi sellaisille pareille, joita ei haittaisi tulla raskaaksi. Ei siis missään nimessä esimerkiksi nuorelle naiselle, joka ei suunnittele perheenlisäystä – tämä liittyy siihen, että ”varmoja päiviä” ei ole olemassa; vaikka tuntisi oman kiertonsa tosi hyvin, aina voi sattua jotain yllättävää, eikä ehkäisyssä voi tuijottaa vain naisen kiertoa, kun silläkin on väliä, kuinka pitkään miehen siittiöt elävät jne. 

Kuinka kauan elimistöllä kestää palautua pillereiden lopettamisen jälkeen? Onko raskaaksi tuleminen vaikeampaa, jos on syönyt pillereitä pitkään?

Sillä ei ole väliä, onko syönyt pillereitä 5 vai 15 vuotta ennen kuin jättää pillerit pois yrittäessään tulla raskaaksi. Elimistö ei joudu ”palautumaan” tai ”puhdistumaan” e-pillereistä, vaan raskaaksi tuleminen voi onnistua käytännössä samantien, kun lopettaa pillerit. Monesti ihmiset ajattelevat että raskaaksi tulemisen vaikeus liittyy pillereihin, vaikka usein se liittyy esimerkiksi ikään tai luontaisaan taipumukseen tulla raskaaksi – kun pillerit lopettaa, on tilanne joillain sama kuin pillerit aloitettuaan ja joillain taas elimistössä on ehtinyt tapahtua muutoksia, joiden ansiosta tilanne on erilainen kuin pillereitä aloittaessa, Anne vastaa. 

Kuparikierukka & runsaat kuukautiset? 

Kuparikierukka lisää suurella osalla kuukautisten runsautta, joten Anne ei suosittele kuparikierukkaa niille, joilla on jo valmiiksi runsaat kuukautiset. 

Pessaarit – uhka vai mahdollisuus? 

Jos miettii vaihtoehtoja kondomille, niin pessaari, eli ”naisten kondomi” ei ole ainakaan yhtään sen nopeampi asettaa. Itselleni tuli sellainen fiilis että uhka, mutta jos teillä on hyviä kokemuksia, niin jakakaa ihmeessä kommenttiboksin puolella! Anne myös huomauttaa, ettei naisten kondomeja myydä kovin laajasti. 

Onko sillä eroa elimistölle ”palautumisen” kannalta, käyttääkö yhdistelmähormoniehkäisyä vai keltarauhashormoniehkäisyä?

Ei ole. 

E-pillerit ja endometrioosi – onko pillerit välttämättömyys? 

Ei, mutta niistä voi olla paljon hyötyä endometrioosin hoidossa. Endometrioosipesäkkeitä voidaan myös polttaa pois, mutta e-pillerit pitävät niiden kasvun ja niihin liittyvät kivut usein hyvin kurissa. 

Voiko kuukautisia siirtää, jos on lopettanut hormonaalisen ehkäisyn? 

Voi, lääkäri voi määrätä hormonikuurin kuukautisten siirtämistä varten. Kannattaa tietysti harkita, onko siirto välttämätöntä, sillä elimistö voi reagoida lääkkeisiin kuin lääkkeisiin myös ei-toivotuin tavoin. 

Mehiläinen ehkäisyklinikka

e-pillereiden lopetus ja oireet

kuvat: Maj / Magicpoks 

Jos ehkäisyyn liittyvät asiat mietityttävät, niin Mehiläisellä on nuorille naisille suunnattu oma asiantuntijapalvelu juuri tähän tarpeeseen. Mehiläisen ehkäisyklinikka palvelee alle 25-vuotiaita nuoria naisia. Se sopii ehkäisyä ensi kertaa aloittaville tai niille, jotka haluavat vaihtaa ehkäisyä toisenlaiseen – erityisen hyvä tämä on silloin, kun joku asia mietityttää eikä pelkkä reseptin uusiminen riitä, vaan haluaa oikeasti saada ammattilaisen apua johonkin pohdituttavaan ehkäisyasiaan. Mehiläisen ehkäisyklinikka toimii Helsingissä Töölössä. 45 minuuutin aika ehkäisyneuvojalle maksaa 45 € ja reseptit 20 €. Lisätietoja ehkäisyklinikasta täällä

Meille yli 25-vuotiaille Mehiläiseltä löytyy kattava määrä lääkäreitä ja gynekologeja täältä; hakua voi rajata osaamisalueen, paikkakunnan, toimipisteen ja vaikkapa sukupuolen mukaan, jos haluaa esimerkiksi ehdottomasti naisgynekologille. Ja sitten on tietysti vielä Mehiläisen Snapchat, jossa voi kysyä ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä suoraan terveydenhoitajilta, jotka vastaavat kysymykseen henkillökohtaisesti. 

///////

Onko siellä muita vastikään hormonaalisen ehkäisyn lopettaneita? Miten teillä on sujunut, millaisia muutoksia olette huomanneet? Oli viimeksi ihan mahtavaa saada niin paljon kommentteja aiheeseen liittyen, sillä tämä postaus on tietysti pääosin omiin kokemuksiini pohjautuvaa ja olisi tosi huojentavaa ja kiinnostavaa kuulla myös muiden kokemuksista – siitä olisi takuulla iloa myös muille tähän postaukseen ja sen kommentteihin löytäneille. 

sunnuntai

4

maaliskuu 2018

4

COMMENTS

Kuinka vartalon ihoa pitäisi hoitaa

Written by , Posted in Hyvinvointi, Kauneus, Luonnonkosmetiikka

* Kaupallinen yhteistyö, Mossa & Asennemedia

Tiedän kyllä teoriassa, kuinka vartalonihoa tulisi hoitaa, mutta vitsit että olen huono siinä! Kai kaikki energiani kuluu ihonhoidon saralla kasvojen hoitoon, ja siitä syystä vartalon ihon helliminen jää helposti puolitiehen.

Näillä pakkasilla ja tässä vaiheessa talvea vartalon huoltamisen sivuuttaminen on kuitenkin ihan mahdotonta; jos kroppaa ei rasvaa ja kuori, iho näyttää ihan hirveältä. Samealta ja hilseilevältä, huh, joten on ollut pakko ottaa vartalon puunaamisesta säännöllinen iltarutiini.

Mossa vartalovoide kokemuksia

Tässä muutama hyväksi havaittu vinkki muillekin laiskoille rasvaajille: 

Jalkojen raspaus

Jos iho pääsee paksuuntumaan ja kuivumaan jalkapohjissa liikaa, on vaarana, että paksu iho alkaa halkeilla – ja se on muuten inhottavaa! Kannattaa siis raspata kantapäät ja päkiät säännöllisesti ja silloin tällöin rasvata jalat oikein huolella ennen nukkumaanmenoa. Jätän kantapäihin välillä aika tuhdinkin kerroksen rasvaa ja sujautan jalkaan puuvillasukat yön ajaksi, jotta en sotkisi lakanoita rasvaan. Aamulla jalkapohjat on paljon pehmeämmät. Sen lisäksi että jalat näyttävät ja tuntuvat paremmilta, pysyy sukkiksetkin paremmin ehjänä, kun kuivat kantapäät eivät revi niitä rikki.

Mossa tyrnivartalovoide

Vinkki vilukissoille

Jos olet iltaisin viluinen, hiero vartalon iholle öljyä! Öljy lämmittää vielä vartalovoidettakin paremmin. Pelkkä öljy ei tunnu kosteuttavan mun ihoa talvella riittävästi sellaisenaan, joten teen usein niin, että hieron jalkoihin ensin öljyä ja lisään päälle kevyen kerroksen vartalovoidetta.

Huvittavaa, että olen tässä asiassa kaikki tai ei mitään –tyyppi; joko en huolla vartaloni ihoa ollenkaan, tai sitten teen tuplahuollon, hahaa. Mun ehdoton suosikkini Mossan vartalovoiteista on Intense Nutrition Oil-Infused Nourishing Body Lotion, joka on ihanan kermainen ja tuoksuu raikkaalle tyrnille. Vaikka voide on koostumukseltaan kermainen, se imeytyy nopeahkosti. Koostumus ja tuoksu ovat todella miellyttävät ja hillittyyn ulkoasuun nähden tuote on mielestäni sisällön puolesta todella hyvä löytö. 

Karviaiselle tuoksuva Multi Moisture Silky Yoghurt Moisturising Body Lotion on pikkuisen kevyempi ja vieläkin nopeammin imeytyvä voide; täydellinen esim. salikassiin ja kiireessä. Se on suunnattu normaalille iholle, kun taas tyrninen Intense Nutrition –vartalovoide sopii hyvin kuivalle iholle.

vartalonhoito

Mossa Firming Body Repair

Veden juonti

Riittävä nesteytys liittyy olennaisesti siihen, miltä iho näyttää ja tuntuu. Veden säännöllinen ja riittävä juominen on muodostunut mulle rutiiniksi ja luulen, että siihen vaikuttaa eniten se, että kannan lähes aina vesipulloa mukanani. Lasisen vesipullon saa itselle helposti tyhjästä mehu-, smoothie- tai kombutchapullosta (lasinen on muovista hygieenisempi!) ja työpisteellä voi hyvin pitää nättiä vesikannua, jos tilaa antaa myöden.

Kotona en muista hifistellä, mutta toimistolla meillä on välillä vesikannussa tuoretta minttua, kurkkua tai marjoja – ja uusimpana aktiviihiililtä! 

Mossa kuivaharjaus

Kuivaharjaus

Kuivaharjaus best! Teen tätä kesät talvet säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä kuivaharjattu vartaloniho tuntuu kimmoisammalta ja näyttää paremman väriseltä. Mun iho on jo tottunut kuivaharjaukseen. Se punoittaa pikkuisen käsittelyn jälkeen, mutta rauhoittuu nopeasti ja näyttää kuivaharjauksen jälkeen terveemmältä. Kuiva ihonpinta varisee pois ja vartalovoide imeytyy harjauksen jälkeen paremmin ihoon.

Suosittelen etsimään jonkun kivan luonnonharjaksisen harjan, jonka varresta on hyvä pitää kiinni vähän hassuissakin asennoissa; oman selän kuivaharjaus onnistuisi varmasti vähän pidemmällä varrella varustetulla harjalla, mutta tällainen pienehkö harja on nätti ja helppo säilyttää.

Mossan Firming Repair Antioxidant Body Cream on karpalon ja mintun tuoksuinen vartalovoide, joka sopii erityisen ikääntyvälle iholle, mutta toimii loistavasti kuivaharjauksen jälkeen, sillä se sisältää mm. hevoskastanjauutetta, jonka tarkoitus on helpottaa turvotusta. Kuivaharjaus laittaa sekin aineenvaihdunnan liikkeelle, joten tämä kombo on oiva ”kiinteytyshoito” jaloille. En usko, että mikään voide poistaa selluliittia, mutta rasvattu ja kuivaharjattu iho yksinkertaisesti näyttää paremmalta kuin kuiva ja samea iho, jossa kaikki kuopat ja naarmut korostuvat.

ida365

kuvat: Maj / Magicpoks

Ja last, but not least: lakkaa varpaankynnet! Nätisti lakatuista kynsistä tulee skarpattu fiilis, sellainen olo, että huh huh, tässähän ollaan ihan panostettu. Etenkin keskellä talvea. 

Mossan vartalovoiteiden suositushinnat ovat n. 13,90 € / kappale, eli varsin budjettiystävällisiä, kun kyseessä on todella riittoisat tuotteet. Vartalovoide on sellainen tuote, että en ole valmis panostamaan siihen montaa kymppiä, mutta haluan, että tuote on oikeasti toimiva ja riittoisa ilman sen kummempia kikkailuja. Siinä missä kasvojenhoidossa kaipaan usein sitä ylimääräisen luksuksen tuntua, riittää vartalovoiteissa ja -kuorinnoissa arkiset vaihtoehdot todella hyvin. Nämä Mossat ovat juuri sellaisia – hyviä tuotteita ilman sen kummempaa kikkailua. 

Vitsit, pitäisi kyllä muistaa helliä vartalonihoa muutenkin kuin rantalomilla ja sydäntalvella. Yksi ystävistäni rasvaa vartalonsa päivittäin huolella ja sen kieltämättä huomaa – hänen ihonsa näyttää aina superkauniilta ja hoidetulta. Olenkohan ainut yhtä huoleton vartalon rasvaaja? 

maanantai

12

helmikuu 2018

0

COMMENTS

Amala, talvi-ihon pelastaja

Written by , Posted in Kauneus, Luonnonkosmetiikka

* Kaupallinen yhteistyö, Raw Beauty & Asennemedia

Ihan alkuun ihania uutisia erityisesti turkulaisille; teitä hemmotellaan!

Upouusi turkulainen luksusluonnonkosmetiikkaan erikoistunut luonnonkosmetiikkaliike Raw Beauty avaa ovensa Humalistonkatu 15 A:ssa tänään 12.2.!  Samanniminen verkkokauppa aukeaa myöhemmin keväällä, mutta myymälä toivottaa tervetulleeksi tästä päivästä alkaen. 

Nyt paneuduutaan aiheeseen, joka kiinnostanee erityisesti muita talvi-ihon oikuttelujen kanssa sinnitteleviä. Olen nimittäin saanut testata ihan mielettömiä luonnonkosmetiikan helmiä viime viikkoina. 

Sain Raw Beautyltä testiin kulttimainetta nauttivan saksalaisen luonnonkosmetiikkamerkki Amalan tuotteita. Esim. Katja Kokko on aiemmin hehkuttanut tämän sarjan tuotteita niin kovasti, että vaikka en ole törmäänyt näihin aiemmin livenä missään, on merkki jäänyt mieleeni ja hihkaisin innosta, kun multa tiedusteltiin, haluaisinko testata merkin Hydrate-tuoteperhettä. Todellakin!!! 

Amala Hydrate jasmin treatment oil raw beauty store

Hydrate-tuoteperhe sopii erityisen hyvin kuivalle ja pintakuivalle iholle, sillä tuotteissa on runsaasti omega-rasvahappoja ja muita kosteuttavia ja kosteutta sitovia raaka-aineita. Tuotteet lupaavat kosteuttamisen lisäksi myös tasoittaa ihon sävyä, rauhoittaa, ravita ja korjata – just sitä, mitä mun talvi-iho janoaa. 

Muutama viikko sitten mun ihoni oli hyvin tyypillisessä talvikunnossa; niin pintakuiva, että iho puski pintaan epäpuhtauksia ja rasvottui helposti, vaikka ihoa ihan fyysisesti kiristeli. Paikoitellen iho oli niin kuiva, että nypin aamulla meikatessa pieniä ihoriekaleita pois pinseteillä. Ei siis niin glowy ja fresh mitä toivoisi… 

Viime talvena mun iho pääsi huomattavasti helpommalla kuivuuden suhteen, kiitos Vietnamin reissun ja D-vitamiinitankkauksen iho oli vuosi sitten paljon paremmassa kunnossa talvesta (ja reissun ilmansaasteista ja ihoa kuivattavista lentomatkoista) huolimatta. Amalan testaus tuli siis täydelliseen hetkeen, joskin mua jännitti, toimisivatko tuotteet mun iholla vai pahenisiko tilanne pahimmassa tapauksessa entisestään. 

Amala luonnonkosmetiikka kokemuksia

Hydrate-sarjan Jasmiini-puhdistusmaito on koostumukseltaan kivan kermainen ja maitomaiseksi putsariksi mielestäni varsin toimiva – en aina ole kovinkaan vakuuttunut maitomaisista putsareista, vaikka tiedän, että ne ovat pintakuivan ihon bestiksiä. Aamuisin mulle riittää pelkkä puhdistusmaito + kasvovesi -kombo, mutta iltaisin teen tuplapuhdistuksen tai vähintäänkin tehopuhdistan kasvot hellävaraisesti musliiniliinan avulla Amalan puhdistusmaitoa käyttäessäni. 

Amalan kosteuttava Hydrating Toner -kasvovesi on todella hoitavan tuntuinen. Suihkin sen suoraan iholle ja taputtelen kasvoille tai pyyhin kevyesti vanulla ylimääräisen kosteuden, jos kuiva iho ei tunnu imevän ihan kaikkea. Iho saa kuitenkin jäädä kosteaksi, sillä kostea iho imee itseensä huomattavasti paremmin seerumin tai voiteen. Tämä on hyvä vinkki talvi-ihon hoitoon muutenkin; levitä hoitotuote kostealle iholle, niin saat siitä huomattavasti enemmän irti!

Vitsit tämä kasvovesi muuten tuoksuu hyvältä, jasmiinilta ja santelipuulta, ah. 

Amala jasmiinipuhdistusmaito

AMALA luonnonkosmetiikka suomesta

Sitten todellisiin suosikkeihini: Amalan Jasmine Treatment Oil on taivaallisen hyvä tuote!! Öljyä tarvitsee vain muutaman pisaran koko kasvoille illalla ja aamulla kasvot ovat pehmeämmät, tasaisemmat ja selvästi kosteutetummat.

En tiedä mikä taika tässä öljyssä on, mutta jojoba- ja avokadoöljypohjainen öljyseerumi todella toimii. Jasmiini sopii lukemani mukaan hyvin kuivalle ja stressistä ärtyneelle iholle tasapainottamaan ja ylläpitämään ihon kosteustasapainoa sekä myös akneihon hoitoon, etenkin arville. Öljyseerumin sisältämä papaija kirkastaa ihoa.  

Amalan Jasmine Hydrating Face Cream on kosteuttava, mutta imeytyy iholle hyvin ja sopii talvella hyvin myös meikin alle. Voiteessa on mm. jasmiininkukkauutetta, jojoba-, manteli- ja avokadoöljyä, shevaoita, papaijaa ja paju-uutetta. 

Nyt kun ihoni on selvästi tykästynyt näihin tuotteisiin, ajattelin olla hurja ja kokeilla käyttää öljyä ekaa kertaa itse myös päivällä meikin alla. Hetki sitten mut meikattiin yhtiä kuvauksia varten ja mulle laitettiin meikin pohjalle öljy, vaikka meikkaajalla oli hyvin tiedossa, että ihoni kiiltelee helposti päivän mittaan. Mutta mitä vielä, meikki levittyi superkauniisti ja näytti tosi hyvältä öljyn päälle tehtynä. Pitää uskaltaa testata itsekin! 

Raw Beauty Store Turku

Talvi-ihonhoito

Amala yoghurt mask

Hydrate-tuoteperheen Yoghurt Mask kuuluu Hydrate-sarjan jasmiiniöljyn kanssa Amalan eniten myydyimpiin tuotteisiin, enkä testijakson perusteella ihmettele ollenkaan, miksi. Naamio ja öljy ovat selvästi omatkin suosikkini, vaikka koko tuoteperhe onkin vakuuttanut mut. 

Naamio sisältää jasmiininkukkauutetta, joka edistää ihon kosteustasapainon säilymistä ja macadamia- ja ruusunmarjaöljyjä, jotka pehmentävät ja uudistavat ihoa. Jugurttinaamiossa on nimensä mukaisesti maitoproteiinia, jonka tehtävä on parantaa ihon kimmoisuutta.

Olen tottunut jättämään tämän tyyppiset naamiot vaikuttamaan yön yli, mutta en ole aivan varma voiko tätä jättää, sillä naamiossa on myös papaijaa (kirkastamaan) ja puhdistavaa paju-uutetta (sopii kokemukseni mukaan todella hyvin epäpuhtaalle iholle!), enkä ole varma kannattaako naamiota siten pitää koko yötä kasvoilla. Tässä on hyvin samankaltaiset raaka-aineet kuin päivävoiteessakin. Vitsit, tajusin tätä kirjoittaessani että tässähän taitaa olla mun iholle sopivin kombo: tosi kosteuttavat, mutta samalla myös puhdistavat ja kirkastavat tuotteet. Sekaihon unelma! 

Olen antanut naamion vaikuttaa reilun puolentunnin ajan illalla ennen nukkumaan menoa ja iho on naamion jäljiltä pehmeämpi, kimmoisampi ja kauniimpi. Musta tuntuu että tämä nimenomaan tehokosteuttaa; ärtynyt ja hilseileväkin iho rauhoittuu tämän avulla, eikä ärsyynny lisää, vaikka raaka-aineissa on myös kirkastavia ja puhdistavia raaka-aineita. Koostumus ei ole superpaksu, joten epäilin, tehoaisiko moneen muuhun kosteuttavaan naamioon verrattuna kevyen tuntuinen naamio, mutta kyllä se tehoaa. 

Amala silmänympärysvoide jasmine hydrating eye treatment

Hydrating Eye Treatment -silmänympärysvoide tulee kestämään mun käytössäni ikuisuuden, sillä ihan pikkuriikkinen määrä voidetta riittää. Voiteessa on mm. silmäruoho-yrttiä, jota käytetään paljon myös silmätipoissa, sillä se sopii tulehtuneenkin silmän hoitoon. Voiteessa se toimii turvotusta laskevasti. Jasmiini kosteuttaa kuivaa ihoa ja suojaa antioksidanttisten ominaisuuksiensa avulla herkkää ihoaluetta ja avokadoöljy pehmentää ihoa. Tästäkin löytyy kirkastavaa papaijaa ja ihon kimmoisuutta lisäävää maitoproteiinia sekä maitohappoa, joka ylläpitää ihon kosteus- ja mikrobitasapainoa.

Amala jasmiini kosteuttava kasvovesi

Amala sijoittuu hintatasoltaan luksukseen, tuotteiden hinnat vaihtelevat suurimmilta osin n. 50-120€ välillä, osa seerumeista on vieläkin hinnakkaampia. Olen niin tykästynyt aidosti hoitaviin tuotteisiin ja sarjan filosofiaan, että tämän testailun perusteella olisin valmis sijoittamaan näihin pennoseni, esim. uudelleen ensi talvena, jos kesän pärjäisin näiden loputtua vähemmän hoitavillakin tuotteilla? 

Veikkaan, että helpoimmin ostoskoriin päätyisi öljyseerumi (kallis, mutta kestää ikuisuuden käytössä), naamio ja päivävoide; vinkkinä, jos tekee mieli testata, mutta arvotte, mistä tuotteista lähteä liikkeelle.  Kun seuraavan kerran reissaan Turkuun, täytyy päästä käymään Raw Beautyssä paikan päällä nuuhkimassa muita Amalan tuotteita. Raw Beautyn valikoimiin kuuluu tällä hetkellä Amalan osalta Hydrate- ja Rejuvenate-tuoteperheet sekä mm. Kahinan, John Masters Organicsin, Kypriksen, Whamisan ja Nailberryn tuotteita. Mieletön kattaus luonnonkosmetiikan luksustuotteita siis! 

Turkulaisille vinkiksi, että avajaisten kunniaksi Raw Beautyssä on tämän viikon ajan erikoistarjouksia ja lahjakorttiarvontaa. Yksi avajaisviikon tarjouksista: yli 50 € ostoksista saa kaupan päälle sydämenmuotoisen Konjac-sienen, joka sopii stressaantuneelle iholle. 

///////

 Raw Beauty ✧ 
Humalistonkatu 15 A 
ma-ke 12-18
to-pe 11-17