Hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen – 2,5 vuotta ilman e-pillereitä

/// hyvinvointiTags: , , ,

Lopetin e-pillerit reilu kaksi ja puoli vuotta sitten. Söin pillereitä sitä ennen kymmenen vuotta ja olin utelias tietämään, miltä olo tuntuisi ilman. Kirjoitin lopettamiseen liittyviä pohdintoja TÄNNE ja sain hullun määrän kommentteja, joita lukiessa omat ajatukseni lopettamisesta alkoivat varmistua.

Puolitoista vuotta sitten kirjoitin TÄÄLLÄ, miltä vuosi ilman pillereitä oli tuntunut ja millaisia muutoksia olin huomannut. Nyt on kulunut 2,5 vuotta, joten lienee turvallista sanoa, että tilanne on vakiintunut ja summata, mitä kehossa ja mielessä tapahtui pillereiden lopettamisen jälkeen.

hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen

Tajusin tätä tekstiä kirjoittaessani taas monta asiaa omasta kropastani ja siinä tapahtuneista muutoksista. En osaa varmaksi sanoa mitkä muutoksista liittyvät reilun kahden vuoden aikajänteellä e-pillereiden lopettamiseen ja mitkä johonkin muuhun (esimerkiksi stressiin), mutta olipa kiinnostavaa pysähtyä tarkastelemaan muutoksia. Oon aika hyvä analysoimaan sitä, mitä kropassani milloinkin tapahtuu, mutta isoon mittakaavaan omien tuntemusten ja muutosten laittaminen on välillä tosi hankalaa.

Hiukset

Kirjoitin puolitoista vuotta sitten, vuosi pillereiden lopettamisen jälkeen, etten esimerkiksi huomannut hiusteni kunnossa muutoksia. Nyt kaksi vuotta myöhemmin todellakin huomaan; viime syksynä tuntui, että hiukset tippuvat päästä ja että hiukset olivat ekaa kertaa elämäni aikana todella ohuen tuntuiset. Hiusten harjaaminen itketti ja pelkästään sormin hiuksia haroessa käsiin jäi aina suortuvia. Voi olla, ettei se liittynyt e-pillereihin mitenkään, tai voi olla että liittyi, en tiedä. Tuo on ollut tähänastisen elämäni stressaavin aikakausi, joten sillä on myös varmasti jotain tekemistä asian kanssa, luultavasti paljon enemmän kuin pillereiden lopettamisella.

Iho

On ollut kiinnostavaa seurata oman ihon kuntoa ja vaikka olin lähestulkoon varma, että mun ihoni menisi huonompaan kuntoon pillereiden lopettamisen myötä, oli helpottavaa huomata, ettei niin ole käynyt. Mun  pahin pelkoni pillereiden lopettamisen suhteen ei siis toteutunut! Ihoni oikuttelee just samalla tapaa kuten aina ennenkin, heh.

Joskus parikymppisenä mulla oli kuvista päätellen tosi hyviä ihojaksoja, mutta myöhemmin iho on ollut tosi huonossakin kunnossa vaikka käytössä oli pitkään sama pillerimerkki. Haluaisin niin ratkaista tämän näppyihin liittyvän mysteerin; ihan sama kuinka hyvin ihoa hoitaa, mitä tuotteita käyttää, vaikka nukkuisi riittävästi ja liikkuisi, koettaisi olla stressaamatta ja söisi terveellisesti ja pitäisi huolta siitä että suolisto toimii, niin mun iho elää ihan omaa elämäänsä. Tai sit se vain reagoi kaikkeen superherkästi ja siksi on välillä vaikea pysyä kärryillä mistä mikäkin oikuttelu johtuu.

Aluksi mun iho rasvoittui hurjasti, mutta sitä kesti vain muutaman kuukauden ja nyt tilanne on palannut normaaliksi. Ihoni on jopa kuivempi kuin pillereitä käyttäessä, mutta uskon, että tämä liittyy enemmän siihen että ihon ikääntyessä rasvoittuvuus vähenee ja kuivuus lisääntyy monestakin syystä, eikä siihen, että käytänkö pillereitä vai en.

e-pillereiden lopettaminen kokemuksia
Kuukautiskierto & PMS-oireet

Kirjoitin jo puolitoista vuotta sitten, että mun kuukautiskierto oli ehtinyt palata säännölliseksi, mutta että kierto oli kovin lyhyt, 21-24 päivää. Oon käyttänyt Clue-appia reilun vuoden ajan ja sen mukaan mun kierto on 22 päivää ja kierron pituus vaihtelee keskimäärin n. 1,8 päivällä, eli ovat suhteellisen säännölliset. Menkat on siis miltei tuskastuttavan usein, vaikkakin onneksi ne kestävät vain n. 4 päivää kerralla, kun joskus ennen pillereitä muistan menkkojen kestäneen helposti 5-7 päivääkin.

Tätäkin jännitin ennen pillereiden lopettamista, että olisiko jatkossa ihan arpapeliä koska menkat ovat jos kierto ei säännöllistyisi. Kun kierto on säännöllinen, on helpompaa huomata myös esim. vaihtuvia mielialoja ja mielitekoja ja liittää ne omaan kiertoonsa.

Mun kuukautiset ovat huomattavasti runsaammat nyt ilman hormonaalista ehkäisyä kuin silloin, kun söin pillereitä. Myös mun kuukautiskivut ovat pahentuneet, joskin eivät niin, etten sietäisi niitä tai niin, että kivut olisivat joka kerta kovat, mutta ne ovat selkeästi kovemmat kuin pillereitä syödessä.

Runsaiden kuukautisten takia oon ottanut rautalisät säännölliseen käyttöön; vedän aina välillä Saluksen Floravital-pullollisen kuurina ja pidän pienen tauon ennen uuden putelin ostamista ja nyt oon käyttänyt myös kaksi pakettia Shiftin rautatabletteja, ovat toimineet kumpikin mulla tosi hyvin. En ole käynyt mittauttamassa ferritiinitasojani hetkeen, mutta olo on ollut tähän saakka kesän jäljiltä jaksavainen.

Mieli

Oon usein miettinyt, että liittyyköhän pillereiden lopettamiseen se, että mieli on tuntunut kirkkaammalta ja että surut ja ilot suuremmilta – ihan kuin joku tasainen sävymaailma olisi saanut enemmän tehostevärejä kaverikseen. Vähän kuin olis enemmän korkeita huippuja (ja syviä vesiäkin tietyllä tapaa, muttei mitenkään megalohduttomasti) ja sävyjä kaikessa. Voi olla ettei tääkään havainnointi liity pillereihin mitenkään, mutta voi olla että riippuu – tätä joka tapauksessa oon pohtinut viimeisen parin vuoden aikana paljonkin.

Moni kommentoi aiemmin pillereiden negatiivista vaikutusta libidoon enkä oikein osaa ottaa tähän kantaa omasta näkökulmastani, koska mun libido vaihtelee elämäntilanteen ja ihmissuhdetilanteen mukaan, enkä ainakaan nyt osaa sanoa, että pillerit olisivat vaikuttaneet siihen suuresti parisuhteissa tai deittaillessa.

Vartalo

Multa ei lähtenyt kiloja eikä tullut kiloja pillereiden lopettamisen myötä. En huomannut mitään pillereihin liittyviä turvotuksiakaan. Jotkut ekana testaamistani pillerimerkeistä turvottivat mua ihan hulluna, mutta noi vikat, pisimpään käytössä olleet, eivät aiheuttaneet moista.

/////

Pillereitä lopettaessa jännitin oikeastaan vain kahta asiaa; mitä mun iholle kävisi ja tottuisiko kondomin käyttöön pidemmissäkin treffailuissa. Onneksi kumpikin peloistani osoittautuivat turhiksi ja kondomin käyttö ehkäisykeinona on todellakin tottumiskysymys. Joskus nuorempana käydyt muutamat ”en tykkää käyttää kortsua” -keskustelut olivat jääneet mieleeni kummittelemaan, mutta onneksi oon sittemmin tajunnut, että se ei suinkaan ole mun ongelma… Upside-Down Face on Apple iOS 13.1

Tuntuu ihanalta, että elämä ilman hormonaalista ehkäisyä on ollut näin sujuvaa. Se oli mun kohdalla sitä myös pillereiden kanssa ja jännitin etukäteen, että jos en tottuisikaan ja olisi aloitettava hormonaalinen ehkäisy uudelleen esim. ihon kunnon ylläpitämiseksi – että olisiko ihan hullua kropan kannalta lopettaa ja aloittaa uudelleen.

Tiedän, että moni pohti hormonaalisen ehkäisyn lopettamista silloin kun kirjotin aiheesta ekan kerran. Mikä tilanne on nyt? Jos haluatte jakaa ajatuksianne aiheeseen liittyen, niin se on erittäin tervetullutta. ♥

·

Testissä: Pulpe De Vie:n edullista luonnonkosmetiikkaa

/// kauneus, luonnonkosmetiikkaTags: , , ,
* Kaupallinen yhteistyö Pulpe De Vie

Heii, pitkästä aikaa esittelyssä uutta luonnonkosmetiikkaa! Ranskalainen Pulpe De Vie on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja brändi pääsee esittelyyn ilomielin, sillä testailujeni perusteella sarjan tuotteet toimivat, tuoksuvat ihanilta, ovat edullisia ja lisäksi merkki hyödyntää tuotteissaan hävikkihedelmiä ja niistä saatavia uutteita ja antioksidantteja, nerokasta! Kaikki Pulpe De Vien tuotteet ovat vallan edullisia; n. 5-17 € / tuote.

Pulpe De Vien tuotteisiin kuuluu ihonhoitotuotteita viidessä eri tuotekategoriassa: keltainen Radiance & Energy -sarja heleyttämään, vihreä Detox-sarja väsyneelle ja stressaantuneelle iholle, pinkki Imperfection-sarja, joka perustuu prebiootteihin ihoa tasapainottaen ja ihohuokosia supistaen, oranssi Antioxidant-sarja, joka on ihoa suojaava ja uudistava ja turkoosi 1st wrinkles, ensimmäisiin ikääntymisen merkkeihin.

Ajattelin, että olis hauskaa että saisitte kerralla lukea mun lisäksi myös jonkun muun ensifiilikset tästä brändistä ja pyysin äitiä testaamaan Pulpe De Vien tuotteet kanssani ja jakamaan fiiliksensä tähän postaukseen. Siinä missä mulla on herkkä pintakuiva sekaiho johon tulee välillä epäpuhtauksia, on äidilläni kauniisti ikääntyneen 55-vuotiaan iho. Äidillä on paljon mua paksumpi iho joka rasvoittuu vieläkin herkästi, joten äiti rakastaa mattaavia tuotteita mutta kaipaa tuotteiltaan hoitavuutta ja tehoa. Nuorempana äidin iho on ollut oikukas, joten äiti on tottunut panostamaan laadukkaisiin ihonhoitotuotteisiin; sellaisiin, jotka oikeasti toimivat ja käyttää nykyisin paljon luonnonkosmetiikkaa.

Valkkasin meille Pulpe De Vieltä testiin tuotteita, joista arvelin että kumpikin meistä voisi innostua. Sarjassa on siis näiden esiteltyjen lisäksi vielä useita tuotteita lisää!

Pulpe De Vie kokemuksia
Pulpe De Vie Tantalize Me -öljyputsari n. 11-12,50 € 

Vaahtoutuva öljyputsari tuoksuu hedelmäiseltä ja puhdistaa iholta lian ja meikin tehokkaasti.

Ida: Ihana tuoksu! Tosi ihana koostumus, varsin geelimäinen öljyputsari. Pesee iholta meikit niin tehokkaasti, että mietin, onkohan tää talvella liiankin tehokas mun kasvoille. Tämä olisi varmasti loistava reissussa, jos ei jaksa pakata mukaan hellävaraisemman putsarin kaveriksi musliiniliinaa tai konjac-sientä.  Inke kirjoitti tästä oivaltavasti niin, että tällä voisi reissussa korvata tuplapuhdistuksen.

Mama: Putsaa perusmeikin niin hyvin, ettei vanulappuun jää ollenkaan meikkiä kun viimeistelee kasvopesun kasvoveteen kostutetulla vanulapulla kasvot pyyhkien. Tämä tuntuu hintaisekseen oikein toimivalta!

Pulpe De Vie luonnonkosmetiikkaa
Pulpe De Vie No Filter -seerumi n. 16 €

Prebioottinen seerumi lupaa kosteuttaa, suojata ja tasapainottaa ihoa. Sopii hyvin epäpuhtaan ja sekaihon hoitoon.

Ida: Tosi hyvä perusseerumi päiväkäyttöön; ei uskoisi, että näin edullinen seerumi voi tuntua iholla näin hyvältä. Imeytyy nopeasti ja sopii hyvin käyttämieni päivävoiteiden kaveriksi; sekä Pulpen mattaisen pinnan jättävän Perfect Selfie -päivävoiteen, että nyt käytössäni olevan Weledan Almond Facial Lotionin kaveriksi. Tämä on kyllä hinta-laatu-suhteeltaan löytö!

Mama: Tuntuu hyvältä ja rauhoittavalta iholla, imeytyy hyvin. Ei tunnu kuivattavan ihoa, vaikka onkin suunnattu sekaiholle.

Pulpe De Vie Pulpe me-seeruminaamio n. 16 €

Tehokosteuttava c-vitaaminipitoinen seeruminaamio.

Ida: Tämä ihanasti kimalteleva seerumi sisältää monia lemppariraaka-aineitani: todella antioksidanttista kaktusviikunaa sekä tulehduksia hillitsevää propolista. Tykkäsin tämän koostumuksestakin, vaikka se onkin tahmean tuntuinen verrattuna No Filter -seerumiin, joka humahtaa ihoon jättämättä mitenkään erityistä pintaa iholle.

Mama: Tämä seerumi on aika öljyisen oloinen päiväkäytössä; tykkään ehkä mattaisemman lopputuloksen antavista tuotteista päivällä meikin alla. Käyttäisin tätä mieluummin illalla tai sitten pois pyyhittävänä naamiona.

Pulpe de vie sheet mask
Pulpe De Vie Sheetmaskit n. 5,50-6,50 €

Biohajoavat sheet maskit ovat kertakäyttöisiä tehohoitoja.

Ida: Detox -sheet mask on yksi parhaista sheet maskeista jota olen testannut! Ihoni tykkäsi tästä tosi paljon. Se ei punoittanut tai ärtynyt lainkaan (mikä jännittää aina kaikkia uusia tuotteita testatessa, kun ihoni on sen verran helposti reagoiva) ja oli seuraavana aamuna todella pehmoisen tuntoinen. Tämän tulen varmasti ostamaan uudelleen!

Moneen muuhun luonnonkosmetiikan sheet maskiin verrattuna hinta on edullinen ja vaikka yksittäispakatut tuotteet eivät olekaan järkeviä viikoittaisessa käytössä, on tällainen naamio täydellinen esim. ennen juhlia ja reissuun, jonne ei viitsi pakata mukaan isoja naamioputeleita.

Mama: Sex on the Peach -naamio ei välttämättä päätyisi ostoskoriini ensimmäisenä nimen perusteella, mutta onneksi testasin tätä. Kävimme illalla saunassa ja laitoimme Idan kanssa naamiot vaikuttamaan ennen nukkumaan menoa. Aamulla iho oli todella pehmoinen ja tasaisen värinen.

Pulpe De Vie öljyputsari

Vasemmalle öljyputsari (jep, koostumukseltaan tuollainen öljyisen geelimäinen!) ja kuorintanaamio 

Pulpe De Vie Sweet Frappe -kuorintanaamio n. 13,50 €

Heleyttävä kuorintanaamio toimii nimensä mukaisesti sekä naamiona että kuorintana. Se sisältää mm. hunajaa, kurkkua ja greippiä. Kuorivat rakeet ovat aprikoosinsiemenmurskaa.

Ida: Mikä ihana tuoksu! Tämä on sellaiselle, joka rakastaa sitä, että kuorinnan rakeet todella tuntuvat. Omalle herkälle iholleni tämä olisi paras naamiona ja hellävaraisesti poispestynä.

Mama: Kuorinnassa on aivan ihana tuoksu eikä rakeet tuntuneet liian karkeilta ihollani. Tykästyin!

Pulpe De Vie kokemuksia blogi
Pulpe De Vie Blink of an eye -silmänympärysvoide n. 16-18,90 €

Lupaa tehokosteuttaa ja hoitaa silmänympärysihoa. Koostumuksessa on valoa heijastavia pigmenttejä, joten sopii tummien silmänalusten kirkastamiseen. Voidaan käyttää aamuin illoin tai naamiona, kun levität tätä silmänalusille reilummin vaikuttamaan yön yli.

Ida: Imeytyy nopsaa ja on tuoksultaan tosi neutraali, joka sopii mielestäni hyvin silmänympärystuotteelle. Vaikuttaa myös tosi riittoisalta.

Mama: Tuntuu, että tämä kipristeli iholla parilla ekalla käyttökerralla, mutta tunne ei ollut negatiivinen eikä silmiä kirvellyt tai mitään, oli vain jännä huomata tämä. Vaikuttaa muutamien käyttökertojen jälkeen oikein hyvältä, imeytyi hyvin. (Toim. huom. jännää ettei mun herkkä ihoni tuntenut kipristelyä mutta äidin tunsi?!) 

Pulpe De Vie luonnonkosmetiikkaa hävikkihedelmistä
Pulpe De Vie Perfect Selfie -päivävoide n. 13,90 – 15,90 €

Mattaisen pinnan jättävä kosteusvoide, joka tasoittaa ja siloittaa ihoa. Sisältää prebiootteja.

Ida: Oon käyttänyt nyt reilun vuoden Dr. Hauschkan ja Weledan voiteita ja tottunut niiden öljyisempiin koostumuksiin ja siihen nähden tämä tuntuu TODELLA mattaavaalta. Siis just sellaiselta, jota olisin rakastanut silloin kun mun ihoni vielä rasvoittui tosi kovasti. Täydellinen helposti rasvoittuvalle iholle ja sulle, joka etsit meikkisi alle erittäin mattaavaa luonnonkosmetiikan päivävoidetta. This is it. 

Mama: Tuntuu hyvältä iholla ja jättää kivan mattaisen pinnan. En tykkää, jos kasvovoiteesta jää yhtään rasvainen tai öljyinen tunne iholle kun ihoni rasvoittuu muutenkin, joten tämä vaikuttaa toimivalta.

Pulpe De Vie luonnonkosmetiikkaa hävikkihedelmistä
Pulpe De Vie Singing in the rain -seerumikasvovesi n. 11 €

Seerumikasvovesi on antioksidanttipitoinen hoitosuihke, joka lupaa kosteuttaa kireältä tuntuvaa ihoa sekä uudistaa ja vahvistaa mm. hyaluronihapon, ruusuveden, porkkana- ja viikunauutteiden sekä taikapähkinän avulla.

Ida: Tykkään tämän koostumuksesta; se tosiaan tuntuu tavallista kasvovettä hoitavammalta, iholle jää erilainen pinta kuin vaikka pelkkää ruusuvettä suihkiessa. Tämän tuoksu on vähän kummallinen verrattuna brändin muuten niin ihanan ja raikkaan hedelmäisiin tuoksuihin, mutta muutoin tuote on varsin toimivan oloinen.

Mama:  Tuoksu on aika erikoinen, mutta tuntuu muuten toimivalta kasvovedeltä. Tuntuu sopivan iholleni.

Pulpe De Vie kokemuksia

Mun ehdottomiksi suosikeiksi nousi sarjan sheet maskit, No Filter -seerumi sekä sarjan öljyputsari. Muutama vuosi sitten olisin hehkuttanut tuota päivävoidetta ihan hulluna, sillä ennen käytin juuri tuollaisia voiteita, mutta nykyisin ihoni on kuivempi ja tarvitsee enemmän öljyjä pitämään kosteutta ihossa.

Äiti ihastui putsariin ja kuorintaan sekä sheet maskeihin hänkin ja aikoo käyttää silmänympärysvoiteen loppuun.

Pulpe De Vien tuotteita myy mm. Sokokset, Ruohonjuuret ja Ekolot. Oletteko te vielä testanneet? Jos ette, niin kurkkaapa mun Insta ja osallistu tuotepaketin arvontaan! 

·

Purentalihasten rentouttaminen gua shan ja hieronnan avulla

/// hyvinvointi, kauneus, luonnonkosmetiikkaTags: , ,
* Postaus sisältää affiliate-linkkejä.
Osa tuotteista saatu blogin kautta. 

Kun stressaan, puren öisin hampaitani yhteen. En ole varma teenkö samaa myös päivisin; en ainakaan huomaa tätä, paitsi silloin, kun olen edellisenä yönä purrut hampaitani yhteen niin lujaa, että huomaan purulihasteni olevan hellät tai jumissa vielä seuraavana päivänäkin.

Mun pitäisi varmaan käydä hammaslääkärissä juttelemassa tästä. Ehkä sellainen purentakisko voisi auttaa ja suojata hampaita, mutta sehän ei varsinaiseesti poista puremisogelmaa ja leukaperien jännittämistä – olen kuullut, että jotkut ovat purreet kiskonsa halki, hui. Miten siis voisin hoitaa alkuperäistä syytä sen sijaan, että keskittyisin vain seurauksen hoitamiseen?

No ilmeisesti hieromalla ja gua shalla! En todellakaan ole asian ammattilainen, mutta youtube-videoita googlailtuani, Katja Kokon insta storieseja katsottuani ja oltuani pr-tilaisuudessa, jossa Katja opasti livenä kasvoille ja kaulalle (sekä päänahalle) tehtävää gua shaa olen oppinut aiheesta jotakin. Katja on opiskellut gua shaa ja lanseerannut Yin Your Skin -verkkokurssin, jonka avulla tekniikan oppiminen kotioloissakin on helppoa. Kantsii lukea TÄMÄ postaus Katjalta, jos gua shan salat ovat vielä tuntemattomat.

ida365 gua sha purentalihaksille

Vaikka olen katsonut useita eri youtube-videoita aiheeseen liittyen, oli Katjan liveopastus todella antoisaa ja voin hyvin kuvitella, että hänen kurssillaan tekniikan omaksuu ihan eri tavalla kuin random-videoita googlaillen. Mulle tärkein oppi liveohjeistuksessa oli että ÄLÄ PAINA LIIKAA. Gua sha näyttää videolta katsottuna paljon voimakkaammalta kuin sen pitäisi olla; yleensä liike tehdään gua sha -kamman painolla tai aavistuksen painaen, ei siis todellakaan voimakkaasti tai ihoa rikki runnoen.

Käytän purentalihasteni rentouttamiseen sormieni lisäksi Katjan Yin Your Skin gua sha -lastaa ja välillä ruusukvartsirolleria. Rolleria ei ole tarkoitettu voimakkaaseen hierontaan (vaan se on tarkoitettu lymfakierron aktivointiin ja ihonhoitotuotteiden imeytymisen tehostamiseen), mutta sen pienemmällä rullalla saa hieman voimakkaammin rullaillessa kätevästi pehmennettyä purentalihaksia tietystä kohdasta posken päältä. Gua sha -lastaa käytän koko kasvojen ihon hoitamiseen ja siinä samalla tulee hoidettua myös leukaperät ja niska ja kaula, jonne purentalihasten jännittäminen ensimmäisenä tuntuu säteilevän.

Olen kirjoittanut vuosi sitten vertailupostauksen erilaisista ihonhoitovempeleistä ja postauksessa on mukana sekä gua sha -kampa että ruusukvartsirolleri. Kurkkaa siis TÄMÄ postaus, jos et vielä ole tullut tutuiksi näiden välineiden kanssa.

Gua Sha Purentalihaksille
Gua sha purentalihaksille

Gua sha on kiinalaisessa lääketieteessä käytetty hieronta- ja itsehoitomenetelmä, jonka avulla voi ilmeisesti hoitaa erilaisia ongelmia flunssasta migreeniin. Gua shaa tehdään perinteisesti koko vartalolle ja myös kasvoille ja kaulalle. Kasvoille tehtävä kosmeettinen gua sha on eri asia kuin perinteinen gua sha. Koska Katja on kirjoittanut aiheesta blogiinsa niin kattavasti, en edes yritä muotoilla tätä omin sanoin vaan lainaan häntä (mutta lisäsin tekstiin muutamat linkit, jos haluat ymmärtää jotkut termit paremmin):

”Kosmeettinen gua sha parantaa ihon verenkiertoa ja lymfanesteiden virtausta, jolloin iho uudistuu paremmin, sillä kudosten ravinnon- ja hapensaanti tehostuvat ja kollageenin muodostus paranee. Lisäksi se stimuloi fibroblastisolujen toimintaa, jotka paitsi vastaavat kollageenin ja elastiinin, myös kosteuttavan soluväliaineen tuotannosta. Jännitykset ja tukokset faskioissa vapautuvat ja lisäksi gua shalla voi vapauttaa jännityksiä myös lihaksista – tunnetilat vaikuttavat kasvojen lihaksistoon ja faskioihin ja tätä kautta kasvoille muodostuu esimerkiksi ilmeryppyjä.

Purulihaksiston jännitykset ovat myös monella todella yleisiä, mikä saa helposti aikaan esimerkiksi turvotusta. Gua sha on metodi, joka vaikuttaa syvälle ihoon – ihonhoitotuotteilla voimme vaikuttaa vain ihon pintaan. Meridiaanikanavien (tai faskiaverkoston) kautta vaikutukset ulottuvat kasvoilta koko vartalolle”, kirjoittaa Katja Kokko blogitekstissään.

yin your skin guasha

Katjan suunnittelema Yin Your Skin Guasha-lasta maksaa 34,90 € esim. House of Organicilla. Sain omani pr-lahjana. Omistan entuudestaan pienemmänkin gua sha -kamman, mutta suosittelen lämmöllä tätä isompaa jos harkitset gua sha -lastaan panostamista. Tästä saa paremman otteen ja tämä on malliltaan hieman monipuolisempi, ja mahdollistaa siten hieman monipuolisemmat hierontaotteet. Toki pienemmälläkin pärjää, jos omistat sellaisen jo (ja teoriassa gua shaa voinee tehdä myös vaikka jollain lasipurkin metallisella kannella, mutta en ehkä lähtisi kokeilemaan sellaista kasvoille, vartalolle mahdollisesti joo). Myös tämä paksumpi kampa kiinnostaa, sopinee hyvin niskan ja päänahan hoitoon!

On ollut kreisiä huomata ja ymmärtää, että kehossa kaikki liittyy kaikkeen; syy purentalihasten kireyteen saattaa olla osin myös lantiossa tai päinvastoin. Tämän vuoksi esimerkiksi yin-joogasta ja lantionvenytyksistä voi olla apua purentalihasten rentouttamisessa.

Bybi Blueberry booster
Gua sha kasvoille + öljy

Gua sha ja kaikki muutkin kasvohieronnat tehdään aina puhdistetulle iholle, eikä koskaan esim. meikin päälle. Nappasin nämä kuvat hieman epäloogisestim meikit kasvoilla, mutten ehtinyt alkaa pestä kasvojani kun kuvailuun sopiva iltavalo mun kodissa oli parhaimmillaan.

Kostutan puhtaan ihon kasvovedellä ja levitän iholle öljyä ennen hierontaa. Tarkoitus ei ole olla kovakourainen ja öljyn ansiosta gua sha -lasta liukuu iholla paremmin ja öljytyin sormin ihoa hieroessa tulee imeyttäneeksi hoitotuotteet paremmin ihon.

BYBI Bluebery Booster -öljy on mun tämän hetken suosikkini, mikäli teen kasvoille gua shaa aamulla. 100% mustikansiemenöljy imeytyy jopa mun rasvoittuvalle sekaiholleni hyvin ja koska se on todella antioksidanttipitoista, sen sanotaan suojaavan auringon ja älylaitteiden siniseltä säteilyltä. Oli niin tai ei, niin ainakin antioksidanttipitoisesta öljystä on hyötyä ympäristön haitoilta suojautumisessa ja ihon hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Ja vitsit miten söpö tuo puteli on! Tämän lisäksi tässä postauksessa näkyvä Frantsilan kehäkukka-porkkanaöljy on tämän hetken lempparini mitä tulee hyviin ihonhoitoöljyihin.

Näiden lisäksi käytän BYBI:n Bakuchiol Boosteria otsalleni, sillä tuntuu, että se oikeasti auttaa madaltamaan uurteita ja uudistamaan ihoa kuivattamatta tai ärsyttämättä.

Teen iholleni yleensä iltaisin gua shan koko kasvoille. Koko kasvoille ja kaulalle tehtävä gua sha auttaa kokonaisvaltaisesti ihonhoidollisesti ja rentouttaa kasvojen lihaksia. Kun suu ja purentalihakset ovat erityishuollon tarpeessa, keskityn leukaperien tehohoitoon.

Teen gua sha -lastalla liikettä leuan keskiosasta kohti korvanlehteä ja ja siirryn pikkuhiljaa tekemään samaa ja samansuuntaista liikettä ylemmäs kohti poskea. Saatan myös guashata suoraan purentalihasten päältä, jotta lihakset lämpenisivät ja pehmenisivät.

Katjan verkkokurssilla on jokin täsmäopastus purentalihaksillekin, vaikkakin paras olisi tehdä gua shaa kasvoille kokonaisvaltaisesti. Kiinnostaa kyllä selvittää tarkemmat lisäohjeet, vaikka perushoidostakin on ollut selkeästi apua.

Purentalihasten hierominen itse

 

Purentalihasten hierominen itse
Purentalihasten hieronta suun sisäpuolelta

Olen varmaan katsonut kaikki purentalihasten hieromisvideot Youtubesta ja oppinut, että hierontaa kannattaa tehdä sekä ulkoisesti että suun sisältä. Tällä videolla on selkeitä ja konkreettisia vinkkejä sekä purentalihasten ulkoiseen että sisäiseen hierontaan.

Yksinkertaisin purentalihasten hierontaohje lienee tämä:

Laita pesty peukalo suun sisäpuolelle posken ylätaka-osaan (hampaiden välistä)  ja suun ulkopuolelle jäävistä sormista etu- ja keskisormi peukaloa vasten ylläolevan kuvan mukaisesti. Liikuta sormia ylhäältä alaspäin lihasta pitkin. Toista 5-10 kertaa ja vaihda suuntaa lihaksen alaosasta yläosaa kohden edeten. Toista 5-10 kertaa.

Alkuun tämä sattui mulla aika paljon, mutta nyt olen jo sen verran tottunut, että osaan rentouttaa suuni lihaksia hierontaa tehdessäni.

Olen saanut tutuiltani pari kiintoisaa hierojasuositusta aiheesta puhuttuamme  ja mm. tämä Karita Tykän vinkkaama voice massage kiinnostaisi testata, sillä en ole varma, millä tasolla tämä itse tehty hieronta auttaa verrattuna ammattilaisen tekemään hierontaan. Kyllä siitä on ollut apua, mutta voisiko ammattilaisen tekemä hieronta olla moninkertaisesti parempaa?

Frantsila kehäkukkaöljy

 

Ruusukvartsirolleri purentalihakset

Kuten kirjoitin, ei ruusukvartsirolleri ole paras väline purentalihasten rentouttamiseen, mutta olen huomannut että tuolla pienemmällä rullalla saa kivasti pehmennettyä purulihaksia posken päältä rullaten, tuosta korvan vierestä.

Purentalihasten kireys heijastuu mulla lapojen väliin ja niskaan ja niiden helpoin rentoutus ilman hierojalla käymistä tapahtuu asettamalla tennispallot selkärangan ja lavan molemmin puolin ja rullaamalla selkää tennispalloja ja lattiaa vasten.

Onko teillä vinkkejä purentalihasten rentouttamiseen tai oletteko saaneet yökiskoista jeesin ongelmaan? Otan mieluusti vinkit kaikesta tähän liittyvästä vastaan kommenttiboksiin!

·