Vaatekaapin kulmakivet

muoti
Jätä kommentti

Sain vähän aikaa sitten postaustoivepyynnön vaatekaapin peruspilareista ja muistin, että mähän olen tehnyt sellaisen postauksen kertaalleen joskus vuosia (tarkemmin sanottuna 10!!! vuotta sitten, sen voi lukea täältä), joten nyt lienee hyvä aika päivittää lista ja kurkata, pitääkö mun vuosikymmen sitten listaamani asiat edelleen paikkansa mun omassa pukeutumisessa.

Oman pukeutumisen miettiminen, siitä kirjoittaminen ja sille ajan antaminen tuntuu välillä turhamaiselta ja tarpeettomalta, mutta tiedän, että sen miettiminen auttaa tekemään fiksumpia valintoja. Tyyleillä leikittely on ihanaa ja kauniisiin, mukaviin ja laadukkaisiin vaatteisiin pukeutumisesta tulee hyvä olo, mutta omia valintoja ja kulutustottumuksia muuttaakseen on tärkeää välillä pysähtyä oman tyylin äärelle. Siksi nyt kirjoitan tästä teillekin.

Mun alkuperäinen lista vaatekaapin kulmakivistä näyttää itseasiassa yllättävän hyvältä! Ihanaa huomata, että oman vaatekaapin klassikot on olleet aika selvät jo kymmenen vuotta sitten, joskin käsitys esim. monikäyttöisen paidan ulkonäöstä on muuttunut aikalailla, heh. Sen sijaan trenssi, nahkatakki, jakku ja perustoppi & t-paita menevät edelleen ihan samankaltaisina listalle.

En omista mitenkään kovin laajaa vaatekaappia, mutta kaipaan uutuudentunnetta ja sellaista oloa, kun tuntee itsensä viehättäväksi uudessa vaatteessa. Sellaisen fiiliksen tavoittaa myös silloin kun keksii olemassa olevista vaatteista uusia yhdistelmiä ja siksi kannustankin kurkkaamaan Shop your closet – haasteen Sugarin blogista, jos sustakin tuntuu, että kaipaat inspistä pukeutumiseen ja tahdot tehdä sen itseäsi ja luovuuttasi haastaen.

Nyt kuitenkin niihin kulmakiviin! Alla alkuperäistä listaustani mukaileva lista mun vaatekaapin peruspilareista:

1. Trenssi

Mun trenssi on useamman vuoden vanha ostos COS:lta. Ohuehko puuvillatrenssi on naisellinen ja ajaton; tykkään siitä sekä mekkojen että hupparin kanssa. Musta on ihanaa, että ajattoman takin voi pukea sekä siististi (mekkojen, korkkareiden ja juhlavaatteiden kaveriksi) että rennosti (hupparin, joogahousujen ja sandaalien kanssa). Toivon, että tämä kestää mun käytössäni pitkään, sillä oikeanlaisen trenssin löytäminen ei ollut helppo juttu.

2. Jakku

Mulla on toimistokäytössä kaksi monta vuotta vanhaa jakkua, joista kumpikaan ei ole täydellinen; toinen jättää materiaalin puolesta toivomisen varaa ja toinen ehkä  8-10 vuotta vanha jakku on mulle aavistuksen liian napakka nykyisin. Pisteet itselleni siitä, että kummankin jakun malli puhuttelee edelleen, ei vain olisi pitänyt sen polyester-sisäkankaisen kohdalla tyytyä matskujen suhteen kompromissiin.

Täydellinen jakku on ollut mun kirppishaavelistallani varmaan nelisen vuotta. Toivon, että löytäisin täydellisen, laadukkaan (ehkä villakankaisen) jakun kirpparilta tai second hand -liikkeestä – olen selaillut Curatedin jakkuvalikoimaa sillä silmällä. Tai olispa ihanaa löytää housupuku, jonka jakkua voisi käyttää sekä samaa sarjaa olevan alaosan kanssa tai erikseen. Oikea setti ja takki löytynee, kun on sen aika.

3. Nahkatakki

Biker-nahkatakki on ollut mun vaatekaapin vakkari varmaankin 10 vuoden ajan, jollei pidempäänkin (tosin mun eka, ehkä 16-vuotiaana ostettu nahkatakki oli bomber-mallinen). Biker-nahkatakki sopii niin tyttömäisten kukkamekkojen kuin farkkujenkin kaveriksi. Jos joku on mun luottovaate, niin biker-takki. Mulla on siinä idamaisin olo vuodesta toiseen.

Mä etsin uutta nahkatakkia monta vuotta ennen kuin löysin tämän. Sovitin monia, tilasinkin pari ja palautin ne, kun ne eivät olleetkaan livenä yhtään niin kivoja mitä kuvissa ja sitten lopulta löysin täydellisen Urban A:sta.

Muille täydellistä bikeria metsästäville vinkki: jos en olisi ostanut tuota, katsoisin, olisiko tällä kiinnostavalla brändillä mulle sopivaa – Deadwood valmistaa nahkatakkeja kierrätetystä nahasta ja esim. tämä malli näyttää täydelliseltä!

4. Paita, joka muuntuu moneksi -> monikäyttöinen paita, joka sopii sekä arkeen että juhlaan

Mun luottopaita on silkkinen, läpikuultava pilkkupusero; se on malliltaan löysä ja sopii sekä farkkujen, nahkahameen että siistien housujen kaveriksi, tilanteesta riippuen. Olen käyttänyt paitaa sekä arjessa että juhlassa ja sen materiaali on täydellinen reissuihin, sillä se ei rypisty matkalaukussa. Toivon, että paita kestää mun ahkeraa käyttöä tulevatkin vuodet. Tosi hämmentävää, ettei tuosta silkkipaidasta ole mulla kovinkaan montaa kuvaa, vaikka käytän sitä jatkuvasti.

Toinen tällainen paita on mun kimono-mallinen lyhythihainen jakku. Se menee sekä arkeen että juhlaan ja on myöskin materiaalinsa puolesta sellainen, ettei se mene ryppyyn.

Atelier Lalehin Cailor-toppi

5. Perustoppi & t-paita

Mulla on kaksi perus t-paitaa: Filippa K:n pellavapaita valkoisena ja mustana. Ne ovat mun kokemuksen mukaan kestäviä ja pitävät mallinsa suht hyvin. En tiedä millä logiikalla, mutta mulla on mustasta istuvampi xs ja valkoisesta rennompi s-koko.

Näiden lisäksi mulla on yksi naruolkaiminen pellavatoppi Atelier Lalehilta joka menee perustoppi-kategoriaan koska se sopii kaiken kaveriksi ja kirpparilta löytynyt silkkinen t-paita-mallinen pusero, joka myöskin sopii monen alaosan kaveriksi.

Perus t-paitojen lisäksi tarvitsen (tai hetkonen, ainakin tarvitsin) arjessa kauluspaitoja. Kivoja vastuullisesti luonnomateriaaleista valmistettuja löytyy mm. Archetypeltä ja R-Collectionilta.

6.  Mekko, joka sopii arkeen ja juhlaan (alkuperäisessä listauksessa mulla oli kuudentena tunika. TUNIKA! Hahah ok)

En kestä, että oon joskus laskenut TUNIKAN mun vaatekaapin peruspilareihin. Nykyisin ajattelen, että mekko, jolla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, on aika oleellinen osa mun tyyliä ja arkipukeutumista. Kesäisin luottomekko on sellainen, joka sopii farkkutakin ja Birkenstockien kanssa arkeen ja korkosandaalien ja huulipunan kanssa juhlaan.

Mulle sellainen mekko on esim. tämä Marimekon mekko, vaikkakin väriensä puolesta se on selkeästi kesämekko. Olispa tätä samaa mallia mustana, se olisi täydellinen ympärivuotiseen käyttöön! Mun lempparikesämekot eivät oikein sovi sukkisten kaveriksi, mutta toisaalta siinäkin on etunsa; kun pakkaan kesämekot talven ajaksi säilöön, tuntuvat ne taas keväällä uusilta!

7. Neulepusero

Mulla on kaksi luottoneulepuseroa: Arelan merinovillainen ohut neule (sama kuin tämä, mutta mustana – malli taitaa olla poistunut valikoimasta) ja Alpan silkki-alpakkaneule 3/4-hihoilla (ostin tämän, kun tehtiin Sugarin porukalla Alpan kanssa yhteistyö ja ihastuin neuleeseen ihan täysin). Klassikkoja ja laadukkaita arkikäyttöä kestäviä vastuullisesti valmistettuja neuleita kumpikin.

Haaveilen babaa-merkin ihanan muhkeista villatakeista; näyttävät siltä, että menisivät sekä mekkojen että farkkujen kaveriksi.

8. Pikkumusta -> luottojuhla-asu / luottoedustusasu

Mulla on kaksi talvista (molemmat samettia) pikkumustaa, jotka menevät kaikkiin talven juhliin, mutta sellainen vähän arkisempi, mutta juhlaankin taipuva musta mekko multa puuttuu.

2 x vintage Levi’s 501, 1 x Neuw Denim Lexi

9. Farkut

Mulla on kahdenlaisia lempparifarkkuja: vintage-leviksiä ja Neuw Denimin mustat, suorat farkut sekä juuri ostamani Nudiet. Oon niin iloinen että vastuullisemmalta farkkubrändiltä löytyi monen vuoden tauon jälkeen mulle sopiva malli! Neuwit ovat kestäneet käytössäni tosi hyvin, mutta heidän vastuullisuuten mun täytyisi perustua tarkemmin vaikka olenkin siinä käsityksessä, ette tekevät joitain asioita paremmin.

Farkkujen lisäksi mun vaatekaapin vakkareihin kuuluu mustat, leveät liehuhousut. Kesäkäytössä R-Collectionin silkkiset Essi-housut ovat täydelliset.

10. Musta (korkeavyötäröinen) hame

Musta korkeavyötäröinen hame on yhä edelleen mun vaatekaapin peruspilareita. Mulla on sekä nahkainen a-linjainen kirpparilta löydetty hame, että musta, suora mokkanahkainen kynähame.

Samujin Tori-laukku on täydellinen läppärille, eväille ja sen sellaisille, joskin aika raskas jos sen täyttää yhtään painavammalla tavaralla

 

+ Ajaton nahkalaukku

Näiden lisäksi lisäisin listalle ison ja pienen nahkalaukun. Pieni sellainen, jossa kulkee lompakko, avaimet, aurinkolasit, huulivoide ja puuteri huoletta ja isompi sellainen, jossa on helppo kantaa läppäri ja treenivaatteet arkena.

Hauskintahan tässä on, ettei näiden mun ”peruspilareiden” todellakaan tarvitse resonoida kenellekään muulle yhtään, mutta oman tyylin analysointi aika-ajoin tekee hyvää; kun sovitan vaatekaappini huolella läpi ja mietin, miksi jotain vaatetta ei ole tullut käytettyä yhtä paljon kuin ostaessa ajattelin, tajuaa, miksi tykkää joistain vaatteista ja miksi joistain ei. Se auttaa pitämään samat asiat mielessä myös kirppisreissuilla ja silloin, kun pohtii, onko joku vaate tarpeeksi kiva (jos sitä edes pohtii, niin yleensä kyllä ei oo).

Ja se ajaton pikkulaukku, A.P.C. Half moon bag 

Samasta syystä Sugarilla lanseeraamamme vaatehaaste tuntuu mieleiseltä; kun joku muu on keksinyt ideoita vaatteiden uudella tavalla yhdistelemiseksi, osaa vaatekaappinsa sisältöä katsoa eri tavalla. Listaan omat kokeiluni tänne Instagram Highlightseihin!

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.