Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

kauneus, luonnonkosmetiikka
2 kommenttia

* Postaus sisältää affiliate-linkkejä.
Hiusharjat saatu blogin kautta testiin.

Mun hiukset ovat kasvaneet ihan hurjan paljon viimeisen parin kolmen vuoden aikana. Kaksi vuotta sitten mun hiukset eivät vielä yltäneet edes rinnoille ja nyt ne yltävät jo napaan asti.

Ida Hanhiniemi hiustenhoitovinkit

Hiusten värjäämisen lopettaminen

Lopetin hiusten värjäämisen 12 vuotta sitten – olen viimeksi värjännyt hiukseni kauttaaltaan omiin ylioppilasjuhliini. Sen jälkeen kasvatin omaa hiusväriä takaisin vuosia. Viisi vuotta menin omalla hiusvärillä ennen kuin laitoin pään täyteen blondeja raitoja (näytin silloin tältä!). Jatkoin hiusten raidoittamista vuoden parin ajan ja vaikken käsitellyt hiuksiani useasti, menivät hiukseni todella surkeaan kuntoon.

Ei siis ihme, että hiukset oli pakko pitää lyhyempänä pitkään. Niin kauan, että loputkin blondatut latvat oli leikattu pois. Jos en ihan väärin muista, laitoin blondeja raitoja viimeisen kerran elokuussa 2016 ja leikkasin hiukseni lyhyiksi kesällä 2017, eli on kestänyt tosi kauan kasvattaa hiuksista blondit raidat pois ja saada hiuksista terveemmät.

Mun hiustyyppini on taipuisa ja aavistuksen luonnonkihara. Yleisilmeeltään hyväkuntoinen, mutta kuitenkin nopeasti latvoista kuivuva ja helposti pörröttyvä ja takkuuntuva. Siksi hiusten värjäämättömyys ja se, että lämpökäsittelen hiusta mahdollisimman harvoin, tuntuu sopivan hiuksilleni erityisen hyvin. Ja se, että leikkaan latvoja säännöllisesti sentin pari, jotta kaksihaaraiset ja kuivimmat kohdat saavat kyytiä.

Luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteet: hiusöljy, hoitoainesuihe, hiuspuuteri
Suihkin pyyhekuivattuihin hiuksiin BRUNS:n hoitoainesuihketta. Sen avulla hiukset on paljon helpompi selvittää. Lisäksi puristelen hiusten latvoihin pari tippaa Evolven hiusöljyä. Toimii sekä kosteisiin että kuiviin hiuksiin! Dr. Hauschkan Silkkipuuteria käytän kuivashampoon korvaajana.

Heippa kuivashampoolle

Ystäväni kertoi, että hänen kampaajansa oli toppuutellut häntä kuivashampoon käytön suhteen siksi, että arveli kuivashampoon tukkivan ystäväni päänahkaa ja siten hidastavan hiuksen kasvua. En tiedä, oliko tämä arvailua vai täyttä totta ja voisiko tämä pitää paikkansa myös minun kohdallani, mutta koronavuosien aikana päätin lopettaa hiuksiin suihkutettavan kuivashampoon käytön.

Hiukseni rasvoittuvat edelleenkin sen verran nopeasti tyvestä, että ihan ilman kuivashampoota en pärjää. Olen siirtynyt käyttämään Dr. Hauschkan silkkipuuteria, joka on pakattu hiuspuuterin tavoin ja jolla on monia käyttötarkoituksia – sitä voi käyttää vaikka jalkoihin, jos sandaalit hiertävät.

Hieron silkkipuuteria käsiini ja puristelen hiusten tyveen jakauksen molemmin puolin silloin kun kaipaan kampaukseen ryhtiä tai raikkautta. Silkkipuuteri tekee hiuksista puhtaamman näköiset ja kuohkean ilmavat.

KENT hiusharja kokemuksia

Laadukkaat hiusharjat

Mulla oli monta vuotta käytössä tämä hiusharja, mutta tänä kesänä olen päivittänyt harjat uusiin. Oli jo aikakin, sillä vanha harja oli ruokottoman näköinen vaikka olin koettanut pitää siitä hyvää huolta. Se kesti kyllä vuosia, mutta nyt siitä on lähtenyt niin monta piikkiä irti, että se sai siirtyä varaharjaksi.

Sain kesällä Arkivé Atelierilta testiin Kentin hiusharjoja. Kentin Pure Flow -melaharja on hiuksilleni täydellinen – saan tällä harjattua hellävaraisesti takut auki suihkun jälkeen ja jos föönaan hiukseni, tämä toimii loistavasti föönausharjana, sillä föönin ilmavirta kulkee harjan ilmareikien läpi föönatessa. Mietin aluksi, että tuntuisiko nylon-harjakset puuharjasten jälkeen liian kovilta päänahassa, mutta se oli onneksi turha huoli, tuntuvat kivalta. Tykkään enemmän puisista tai nylonisista harjaksista kuin esimerkiksi luonnonharjaksista. Jotenkin ne eivät sovi mun hiustyypilleni ja mieltymyksilleni.

Kentin hiusharjojen laadukkuudesta kertoo, että niitä on valmistettu vuodesta 1777! Harjat valmistetaan edelleen Iso-Britanniassa ja niihin on käytetty FSC®-sertifioitua puuta. Arkive Atelier kertoo, että FSC® on maailman luotetuin metsätuotteiden vastuullisuussertifikaatti ja että FSC® -logo tuotteessa takaa, että siinä käytetty materiaali tulee vastuullisesti hoidetuista metsistä niin ekologisuuden kuin eettisyydenkin näkökulmasta.

Sain testiin myös keraamisen pyöröharjan, jolla voisi föönatessa tuoda esille hiusten taipuisuutta. Katsoin jo youtubesta pari tutoriaalia pyöröharjan käyttöön, mutten vielä ole ennättänyt kunnolla tositoimiin! Pyrin nimittäin käyttämään fööniä ja suoristusrautaa mahdollisimman harvoin, sillä hiuslaatuni ei kestä jatkuvaa lämpökäsittelyä.

Keraamisen pyöröharjan etuna kokopuiseen pyöröharjaan verrattuna on se, että keraaminen osuus lämpeää föönatessa ja siten auttaa tuomaan hiuksiin paremmin pysyvän taipuisan muodon. Onko linjoilla ketään pyöröharjan nimiin vannovaa?

KENT hiusharja

Lämpökäsittelyn minimointi

Hiusten föönaamisen, suoristamisen ja kihartamisen minimointi saattaa olla selkein yksittäinen teko, jonka voin hiusteni hyvinvoinnille tehdä. Kun olen luopunut hiusten säännöllisestä kihartamisesta, olen alkanut tykätä luonnostaan taipuisista hiuksistani ja siitä, että joskus hiukseni kihartuvat itsestään ja joskus ne ovat suoremmat. Toki ne myös kihartuvat joskus ihan miten sattuu, niin, että tekee mieli tarttua suoristusrautaan ja välillä tartunkin.

Näissä kuvissa hiukseni ovat olleet kuivina yön yli nutturalla ja taipuneet siten kivoille laineille. Mä en voi laittaa hiuksia nutturalle kosteina, koska lopputulos on sen jälkeen aivan katastrofi! Kiinnostaisi myös askarrella sellainen silkkipötkö, jolla jotkut tekevät itselleen tosi nätit kiharat ilman kiharrinta.

ida365 hiustenhoitovinkit

Laadukkaat hiustenhoitotuotteet

Olen käyttänyt ruotsalaisen BRUNS:n shampoota ja hiusnaamiota hoitoaineena viimeiset pari vuotta. Tuotteet ovat hieman arvokkaammat, kuin mihin olen aiemmin tottunut, mutta ne ovat niin laadukkaat ja ihanan tuoksuiset, että en ole halunnut vaihtaa, kun vihdoin löysin sellaiset, jotka päihittävät kaikki aiemmin käyttämäni tuotteet.

Tänä kesänä olen testaillut myös budjettivaihtoehtoja ja löytänyt pari todella hyvää tuotetta. Palaan niihin myöhemmin, mutta jos haluan panostaa, valitsen BRUNS:n tuotteet. Erityisesti BRUNS:n hiusnaamio nr22 ansaitsee kaikki kehut: se on todella riittoisa, hoitaa ja ravitsee hiuksia tekemättä niistä öljyisiä tai lähmäisiä.

〰️

Lisää hiusjuttuja lukuun?
Sellaisia löytyy täältä.

Lisää luettavaa

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

house of organic luonnonkosmetiikkapäivät toukokuu 2022

Meikkipussin päivitys kesään

ida hanhiniemi luonnonkosmetiikka

Kirkas ja heleä kevätiho + 13 tuotevinkkiä

Djusie kokemuksia ida365

Esittelyssä Djusie – uusi suomalainen luonnonkosmetiikkasarja

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Elllanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Kiitos tästä julkaisusta. Itsellä hiustenkasvatusprojekti meneillään ja kaikki hiusten hoitoa sivuavat jutut kiinnostaa! Jään odottelemaan juttuasi edullisemmista tuotevaihtoehdoista Brunsille. Itse kans pidän Brunsista kovasti, mutta hinta kyllä kirpaisee tosissaan…

    1. Hei ihana kuulla! :-) mä kerron näistä pian!! Yks shampoo ja hoitoaine ovat jo suosituslistalla mut testaan vielä yhtä edullisempaa naamiota että kehtaisiko sitä suositella.