Huhh huh. Nyt on pitänyt sellaista kiirettä ettei tosikaan. Helmikuu on ollut kiireisin naismuistiin ja muistan taas, miksi musta keväät on poikkeuksetta syksyjä stressaavampia; kevät täyttyy projekteista, deadlineista ja mitä erilaisimmista hommista kun syksyllä vasta aloitellaan uusia juttuja. Mulla on esimerkiksi blogin luonnoksissa useampi postaus keskeneräisenä luonnoksena, ei vaan meinaa löytyä aikaa kirjoittaa tekstejä jotka vaativat taustatyön tekemistä. En ole ehtinyt katsoa tv-sarjoja, lukea lehtiä varttia pidempään tai aloittaa uutta kirjaa, kun koko ajan on niin paljon tehtävää. Puhelin ja tietokone pimahtivat peräkkäisinä päivinä, mutta onneksi tietokone sentään elpyi yritettyään päivittää ohjelmistoa sellaiset 26 tuntia…. On aika siisti ajatus, että puhelin ja tietokone eivät toimi (koska silloin kun ne toimivat, ne pilpattavat alituiseen), mutta huh, ei silloin, kun deadlinea pukkaa päälle. (Mutta mitähän ihmettä, jos mä jossain vaiheessa raaskisin ostaa uuden iPhonen, niin onko siinä mitään järkeä kun ne on nykyisin niin armottoman isoja?! Eikös kutonen ala olla sitä luokkaa että sitä ei yhdellä kädellä käytetä? Ja toisaalta ei ehkä ole järkeä ostaa täysihintaisena mitään vanhempia mallejakaan. Saas nähdä.)
Mutta hitto että on hyvä fiilis, noin niin kuin yleisesti kaikesta! Helmikuu on tuonut mukanaan täysin uusia haasteita, musta tuli nimittäin päätoiminen yrittäjä, iiks! Blogi on tietysti osa sitä kuviota, mutta päivät täyttää suurimmilta osin markkinointiviestinnän tehtävät, eri sosiaalisen median projektit ja sisällöntuotanto. Tapahtumanjärjestämistä ja ihan uusien juttujen suunnitteluakin on tiedossa maaliskuulle. Kaikenlaista superkiinnostavaa ja mieleistä siis – mahtavaa, että töitä löytyy samantien niin paljon. Viime viikolla kirjoittelin opparia aamuyön tunneille; jospa sekin alkais olla viimeisiä puristuksia vaille valmis. Olis sitten yksi iso asia to do -listalta yliviivattuna.
Olen miettinyt aiemminkin, että elämä tuntuu usein menevän melkoisissa sykleissä; välillä on rauhallista ja seesteistä, joskus niin tylsää ja tasapaksua että oikein ikävöi kiirettä, joskus kaikki kaatuu päälle ja joskus kaikki siisteimmät jutut tapahtuu tosi lyhyellä aikavälillä. Nyt on se hetki, että en edes meinaa tajuta miten siistiä kaikki on. Tuntuu ihan älyttömän hyvältä.
Ja tätä fiilistä vaan kohottaa se, että nyt on jo maaliskuu. Viime vuoden maaliskuussa sai korkata kevyemmät takit ja kengät, jotka jättää nilkat paljaiksi. Vitsit, en malta odottaa että kadut sulaa ja aurinko alkaa paistaa useammin.
