Juhlakampaus ja -meikki

kauneus, luonnonkosmetiikka
13 kommenttia

Juhlat aiheuttavat mulle aina pientä päänvaivaa hiustenlaittamisen suhteen ja nykyisin vähän meikinkin. Vaikka tykkään mennä melko luonnollisella linjalla, olisi juhlissa kiva näyttää juhlavemmalta, etenkin kun kyseessä on vaikka häiden tyyliset isot pirskeet. Hiustenlaitossahan olen ihan surkea, joten erityisesti hiustenlaitossa kaipaan apua kun tiedossa on juhlat. Onneksi pääsin yhteistyökumppanilleni kampaamo Hair Artille juhlakampaukseen ja -meikkiin lauantaina ennen Proakatemian 15-vuotissynttärijuhlia.

Hair Artissa on käytössä luonnonkosmetiikkaa oleva Cosmebio-sertifioitu sarja Couleur Caramel. Mulle on tehty kerran aiemminkin meikki kyseisellä meikkisarjalla ja mulle jäi silloin vähän outo fiilis sarjasta, tuntui ettei meikkipohja nimittäin pysynyt paikallaan. Hoksasin kuitenkin asiaa mietittyäni että syyn oli pakko olla siinä, että olin ollut samana päivänä kasvohoidossa ja meikki ei sen takia pysynyt hyvin kosteutetulla iholla joka puski rasvaa pintaan tms. Onneksi hoksasin syyn, sillä mulle loihdittiin näillä mitä kestävin juhlameikki: 

Meikkiin käytettiin pohjustusvoidetta ihon kuiville kohdille jotta meikki levittyisi kauniisti ja sitten peitettiin tummia silmänalusia ja yksittäisiä näppyjä peitevoiteella. Mulle käytettiin sävyä 11 joka on vaalein ja keltaiseen taittava. Seuraavaksi sudittiin silkkipuuteria (väritön, mukautuu jokaisen iholle sopivaksi) tuomaan meikkiin kestävyyttä ja tasaisuutta ja lopuksi ihonsävy saatiin tasaiseksi mineraalipuuterin avulla (sävy 01, vaalein). Mun ihon punaisuus peittyi hyvin pelkällä meikkipohjalla, mutta valikoimasta löytyy myös sellainen vihreä peitevoidenappi jolla punaisuutta voidaan neutraloida kunnolla. 

En ikinä tee silmämeikkiä, mutta kantsis varmaan opetella, sillä Enni loihti mulle niin nätin silmämeikin! Luomiväreiksi valikoitui aavisuksen metallinhohtoiset harmaa ja hopea sillä mun juhlamekossa oli metallinhohtoisia paljetteja. Rajaus tehtiin pehmeästi kynällä ja kulmat mattaruskealla luomivärillä – joka oli niin hyvän sävyinen että ostin sen itselleni :-D Paras tapa löytää uusia suosikkituotteita on kyllä se, että saa testata tuotteita itse. Näin välttyy virheostoksilta, jes. Olin jo tosi kauan etsinyt luonnonkosmetiikan valikoimista ruskeaa luomiväriä jossa ei ole kimalteita ja nyt tärppäsi. Yllättävän harvassa on sellaiset kylmät ja tummat ruskean sävyt. Luomiväri oli n. 15€. 

Jee, Hair Artin Kure Bazaar -valikoimiin on otettu nyt myös mun suosikki, eli tuo musta lakka ilman hileitä! 

Lakkasin kynteni tuolla ihanalla kimaltavalla valkoisella. Mulla on alla geelikynnet joten tuo lakka sopi kivasti vaalean geelin päälle. En kyllä tarvitse yhtäkään uutta kynsilakkaa mutta syksyisin kaikki kimaltava alkaa taas kiinnostaa mattakynsilakka-kesän jälkeen.

Tässäpä juhla-Ida! Puin tuon Asoksen paljettimekon ja Vagabondin mokkaiset kiilakorot. Meikki ja kampaus sopivat mun mielestä asuun täydellisesti.

Couleur Caramelin huulipunavalikoimsta löytyy myös sellaisia aavistuksen kuultavia huulipunia, tämä viininpunainen on yksi sellaisista. Ihanan kosteuttavan oloinen ja mahtava sävy. 

Boheemi kiharanuttura jättää selän paljaaksi ja päästää asun oikeuksiinsa. Kampauksesta tuli mun mielestä ihan älyttömän kaunis vaikkei mulla ollut tällä kertaa edes mitään inspiraatiokuvaa mukanani. Enni kyllä tajuaa mitä mulla on mielessäni! Muistattehan että Enniltä saa -15% hänen kampaamo-, meikki- ja kynsipalveluistaan syyskuun loppuun asti, kun kertoo lukevansa mun blogiani. Muutama teistä oli kuulemma käynytkin jo hyödyntämässä tarjouksen, mahtavaa! 

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

NADI HAMMOUDAN OPISSA

muoti
2 kommenttia

Olympus järjesti minulle, Natalle ja Jennille viime viikolla jännittävän workshopin! Meitä ohjeisti valokuvauksen, erityisesti muotokuvauksen saloihin Nadi Hammouda, joka on tunnettu valokuvaaja – nimi kertonee monelle teistäkin jotain? Hän on esimerkiksi ottanut Jennistä nämä upeat kuvat. Persoonallinen tyyppi sai ainakin mut innostumaan kamerastani ihan uudella tapaa.

Nadin opastuksella opin itsestäni kuvaajana – ainakin mitä tulee siihen, millainen kuvaaja olen uudessa tilanteessa jossa en tiedä mitä tehdä. Olen kuvannut mallia vain kerran aiemmin (siis oikeaa ammattilaista, toki olen kuvannut ystäviä ja tuttavia vaikka kuinka paljon) ja minusta tuntui helpolta antaa mallin tehdä oma hommansa – liikkua kameran edessä miten itsestä luontevalta tuntui ja minä koetin saada otettua hyvän kuvan. Nadi opasti minua kertomaan mallille milloin aion ottaa kuvan, jottei se täydellinen ruutu ehtisi karata käsistä. Tajusin, että tykkään itsekin kuvattavana siitä kun kuvaaja sanoo ”nyt! tää on hyvä” tai muuta sellaista, josta ymmärrän että nyt näyttää hyvältä. Jos mallille/kuvattavana olevalle ei puhu mitään, saattaa itseä alkaa harmittaa kun hyvä asento ehtiikin muuttua ihan täysin vain siksi, ettei sano toiselle mitään. Onnistuin ottamaan mallistamme Polinasta mielestäni pari onnistunutta kuvaa vaikka studio- ja mallikuvaus on minulle ihan uutta. :-)

Olipa jännittävää pitkästä aikaa opiskella omaa kameraa ja miettiä muotokuvaamista uudella tapaa. Blogia varten sitä päätyy usein juuri tuohon mallin paikalle, että ehkä tässä olisi pikemminkin mallikurssi paikallaan ettei tarvitsisi tiirailla lattiaan ja toivoa että kuva onnistuu, hohoho :–D Kiitos Nadi & Olympus mahtavasta workshopista! 

 

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

kauniit lävistyskorut

lifestyle
15 kommenttia

Olen pohtinut monta kertaa, että miten voi olla niin hitsin vaikeaa löytää nättejä lävistyskoruja. Olen vinkannut kauniista tragus-koruista aiemminkin ja koska moni löytää itsenäs tuohon postaukseen googlen kautta vieläkin, ajattelin että myös tästä vinkistä voisi olla teille iloa. Etsyssä nättejä lävistyskoruja myy Bohemian Body Jewellry. Omat suosikkini:

1. Käyrä kullanvärinen nuolikoru napaan/tragukseen 7,14€ TÄÄLTÄ
2. Suora hopeanvärinen nuolikoru tragukseen/korvakoruksi 7,14€ TÄÄLTÄ * 
3. Kolmen kirkaskivisen korun setti 15,87€ TÄÄLTÄ *
4. Hamsa-käsi tragus-/helix-koru 6,35€ TÄÄLTÄ
5. Kullanväriset siipinännikorut 12,69€ TÄÄLTÄ
6. ”Helmi”nännikorut 11,11€ TÄÄLTÄ *


Postimaksuja Suomeen näyttäisi tulevan 4,76€ yhdelle tuotteelle. Kantsii kysäistä myyjältä postarit etukäteen jos tilaat useamman korun kerralla. Tuotteet tulevat jenkeistä, eli tullimaksut kantsii ottaa huomioon isompaa tilausta tehdessä. Mitäs tykkäätte? Ja hei, onko teillä suositella kivoja paikkoja lävistyskorujen ostamista varten?

Olen koettanut saada äitini tekemään mulle tragukseen ja rustoon korut kullasta tai hopeasta mutta tuollaisten kiinnityssysteemien tekeminen on pehmeistä jalometalleista ilmeisen haastavaa. Ja jos kerran ruuvaisi kultaisen pallon väärin kiinni kultaiseen tappiin, olisivat jengat samantien pilalla. Jos keksitään joku mahtava kiinnityssysteemi niin sit kyllä tahdon kullasta tehdyn helmilävistyksen mun korvaan.


* Teen Etsyn kanssa pientä yhteistyötä.
Jos ostat jonkin tuotteen postauksen linkkien kautta,
saan pienen komission myynnistä itselleni. 

Lisää luettavaa

Lapsettomuushoidot

Lapsihaave ja lapsettomuushoidot

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!