*Yhteistyössä Xylitol Jenkki
Helpommin sanottu kuin tehty. Mä hymyilen aina suu kiinni, eikä musta ole montaa kuvaa jossa hymyilisin hammashymyä – ellei joku sitten onnistu nappamaan salakuvaa jostain hervottomasta naurunpyrskähdyksestä… Luulen tietäväni mistä se johtuu. Hammasraudoista ja niiden jättämistä en voi hymyillä suu auki ettei nää näy -traumoista. Ne eivät nimittäin todellakaan näyttäneet tältä tai tältä.
Xylitol Jenkki haastoi minut pohtimaan hampaidenhoitorutiinejani ja tartuin mielelläni haasteeseen, joka tuntuu itselle niin tutulta, mutta josta ei ole tullut kirjoiteltua blogiin aiemmin. Olen aina ollut tunnollinen hampaiden pesijä vaikka se lapsena tuntuikin vähän ikävystyttävältä puuhalta. Kai mua oli kuitenkin peloteltu tarpeeksi hammaspeikoilla vanhempien ja kahden hammaslääkäri-tädin toimesta?
Ennen hammasrautoja ei näyttänyt olevan ongelmaa hymyillä niin että hampaat näkyy (vaikkakin onhan tän kuvan idis tietysti esitellä juurikin niitä puuttuvia hampaita, hehee). Sain raudat ala-asteen loppupuolella, muistaakseni kuudennella luokalla. Ylös ja alas, sellaiset telaketjut jotka irtosivat liimauksesta jos söi näkkäriä tai kovaa toffeeta. Sellaiset jotka olivat niin pulleat, että huuli näytti turvonneelta suun ollessa kiinni. Sain raudat lopullisesti pois kasiluokalla ja olen kyllä todella tyytyväinen siihen, etten nuorena välittänyt raudoista kovastikaan vaan kävin kiltisti kaikissa oikomishoidoissa ja jaksoin käyttää telaketjujen poiston jälkeen sellaista kitalakeen yöksi laitettavaa muottia, jonka piti varmistaa hampaiden pysyminen ojossa oikomishoidon jälkeen.
Vaikka oikomishoidot ovat mun osaltani olleet ohi jo vuosia, en osaa vieläkään hymyillä luontevasti hammashymyä varsinkaan tilanteessa jossa sitä erikseen toivotaan. Olen kerran ollut kuvauksissa joissa kuvaaja oli sitä mieltä että näytän parhaimmalta hammashymyä hymyillessä – se oli melkoisen hirveää! Tunsin itseni niin pelleksi vääntäessäni omasta mielestäni tekohymyltä näyttävää hymyä kuvaajan kehuessa irvistystäni :-D
Löysin kuin löysinkin pari hammashymy-kuvaa itsestäni! Mietin että oonko tosiaan vuodessa muuttunut erinäköisemmäksi, mutta heh, sehän on varmaan tuo hammasrivistö joka hämää ja saa mut näyttämään jotenkin eriltä :-D
Mulla on niin pieni suu, ettei tänne mahdu kaikki omat hampaat, joten oon käynyt läpi vaikka mitä operaatioita! Neljä rautahammasta on poistettu ja varmaan nuo kaikki loputkin tuloillaan olevat viisaudenhampaat revitään jossain vaiheessa irti. Reikiä mulla on ollut ehkä yksi tai kaksi elämäni aikana ja sekös on kismittänyt tunnollista hampaiden harjaajaa. Hampaiden pesu on kasvojen pesun ohella tärkein kauneudenhoitorutiini – en luista noista kahdesta ikinä. Olen lapsuudesta oppinut että hampaat tulee pestä aamuin illoin ja nykyisin harjaan ne välillä kesken päivänkin jos tuntuu siltä.
Ksylitol-purkkaa löytyy laukusta lähes aina ja olinkin yläasteella se, jolta kaikki kaverit pummivat purkkaa ruokailun jälkeen. Yläasteella olin myös melkoinen karkkihiiri, söin irttareita varmaan useamman kerran viikossa – joskin pieniä määriä, mutta silti. Onneksi olen päässyt eroon herkuttelusta ja siihen yksi auttava tekijä on ollut purkka. Jenkki nimittäin lanseerasi muutama vuosi sitten superherkulliset Twisted vadelma-lakritsi -purukumit joita söin aiemmin pahimpaan makeanhimoon – ne veivät sen mennessään lähes yhtä hyvin kuin karkit ja vähitellen opin pois karkin mässyttämisestä purkan avulla. Aika supersiistiä, kantsii testata jos mielii eroon herkuista terveellisellä tavalla ilman makean totaalikieltoa.
Tämän Jenkki-haasteen seuraava osuus on hammaslääkärikäynti ja sen tulosten raportoiminen teille, huih! Tiedän että hammaslangan käytöstä tulee taas sanomista kun joudun myöntämään etten harrasta sitä… Ja toivotaan että ei ole tulossa uusia reikiä! Kummallista miten olen alkanut vasta aikuisena jännittää hammaslääkärissä käymistä vaikka lapsena se tuntui arkiselta rutiinilta – nuorena tuli oikeasti ravattua parhaimmillaa kuukausittain hammaslääkärissä. Wish me luck!
