Mikä Olympuksen kamera on paras juuri minulle?

lifestyle
8 kommenttia

* Kaupallinen yhteistyö Olympus

Olen käyttänyt niin monta vuotta pelkästään Olympuksen kameroita ja testannut niin monta eri mallia, että ei mikään ihme, että mun lähipiirini usein kysäisee multa mielipidettä tai neuvoa kun miettivät uusien objektiivien tai runkojen hankkimista. Oli kyseessä sitten uutena ostettu runko tai objektiivi, PEN tai OM-D, osaan yleensä antaa jotain suuntaa-antavaa vinkkiä.

Päätettiin yhdessä Olympuksen kanssa vastata kerralla moneen mulle esitettyyn kysymykseen ja koota yhteen postaukseen infot siitä, mikä Olympuksen kameroista on paras mihinkäkin tarkoitukseen. Sain myös teiltä muutamia kysymyksiä Instagramissa aiemmin, joten toivottavasti tästä postauksesta on apua mahdollisimman monelle uuden kameran ostamista pohtiville! 

Miksi juuri Olympus? 

Ihan ekana: jos olet jo päätynyt valitsemaan Olympuksen kameran, niin jihuu, hyvä päätös! Olen kuvannut Olympuksen PEN ja OM-D -sarjojen kameroilla viimeiset 7 vuotta (eli miltei kaikki tämänkin blogin kuvat on otettu Olympuksella) ja olen ollut todella tyytyväinen. En voisi kuvitellakaan vaihtavani isoon täyskennokameraan, sillä pienikokoisella ja näppärällä Olympuksen kameralla saan kauniita ja laadukkaita kuvia sekä blogiin, Instagramiin että myös painettavaksi – Hyvin eletyn kuvat olen ottanut Olympuksen OM-D E-M 5 II -kameralla ja 45mm f1.8 ja 25mm f1.8 -objektiiveilla. 

Jos vielä harkitset eri kamerabrändien välillä tai mietit, panostaako sittenkin isoon täyskennojärkkäriin, niin voisin kertoa lyhyesti, miksi olen itse valinnut Olympuksen peilittömät järkkärit ja ollut tyytyväinen valintaani.

Valitsit sitten PEN tai OM-D -perheen kameran, on kamera täyskennokameraan verrattuna pieni ja kevyt, vaikka onkin kunnollinen järkkäri – sujautan kamerani usein mukaan laukkuuni eikä sen kantaminen lomamatkoillakaan ole ärsyttävää, sillä se ei vie paljoa tilaa tai vaadi välttämättä mitään erillistä kameralaukkua kantamiseen. Jos mulla olisi iso järkkäri, en varmasti nappaisi sitä mukaani illallisille tai kantaisi mukanani kaupungilla, sillä ison kameran roudailu ympäriinsä ei todellakaan kiinnostais, sillä kannan mukanani yleensä muutenkin niin paljon kaikenlaista.  

Kaikissa tällä hetkellä myynnissä olevissa Olympuksen kameroissa on sisäänrakennettu wi-fi, jonka ansioista kuvien siirtäminen puhelimeen onnistuu kädenkäänteessä. Tämä helpottaa paitsi oman Instagramin päivittämistä myös kuvien käsittelyä puhelimella blogipostauksia varten. Luulen että ominaisuudesta on kovasti hyötyä myös somea työkseen tekeville.  

Kaikki Olympuksen objektiivit sopivat kaikkiin runkoihin. 

didrichsen museo laituri

PEN vai OM-D? Oletko aloittelija vai pro? Onko etsin tärkeä juttu? 

PEN ja OM-D:n erot eivät ole järkyttävän suuret, mutta OM-D:ssä on huomattavasti enemmän säätömahdollisuuksia (esim. OM-D-rungoissa on kaksi säätörullaa kun taas PEN-rungoissa vain yksi) ja tiettyjen ominaisuuksien käytöstä on tehty helpompaa – siksi moni ammattikuvaaja käyttää nimenomaan OM-D:tä. Kun kuvaa työkseen tai muuten paljon, on kameran käytön oltava kuvaustilanteessa mutkatonta. Veera on kirjoittanut blogiinsa kattavan postauksen aiheesta PEN vai OM-D – kannattaa ihan ehdottomasti ehdottomasti lukea, jos pohdit OM-D vai PEN -kysymystä!  

Tiivistetysti: PEN-sarjan kamerat ovat Olympuksen pienimpiä ja kevyimpiä kameroita; jos haluaa näppärän käsilaukkukameran, on PEN oikea valinta. Jos taas kaipaa enemmän tukevuutta ja järjestelmäkameramaisuutta, on OM-D oikeampi valinta. OM-D:n rungoissa on etsin kun taas PEN-sarjan kameroilla kuvataan pelkän näytön kautta. 

Mikä objektiivi? 

Tähän väliin on pakko todeta, että linssit tekevät suurimman eron kuvalaatuun – eli jos pohdit panostaako hyvään objektiiviin ja edullisempaan runkoon, vai toisinpäin, suosittelen ehdottomasti panostamaan parempaan objektiivin pihistämään pikkuisen rungon suhteen. Mutta mitä isompia ja ammattimaisempia objektiiveja käytät, sen jämerämpi ja tukevampi kannattaa myös rungon olla. Jos siis mietit isompia pro-tason linssejä, on joku OM-D-rungoista PEN-runkoja fiksumpi valinta. 

Objektiviin valinta on aihe, josta saisi ihan oman erillisen postauksen, joten en mene tähän nyt sen syvällisemmin, mutta vinkkaan tästä Olympuksen Lens Advisor -sivustosta, joka on ihan superfiksu! Voit valita sivuilta 5 itseäsi miellyttävää kuvaa (sellaiset, jonka tyyppisiä haluaisit itse ottaa) ja sivusto kertoo millä objektiiveillä vastaavanlaisten ottaminen olisi mahdollista. 

Mulla käytössä olevista objektiiveista olen kirjoittanut enemmän täällä. 

ida365

Nämä kuvat on otettu Olympus OM-D E-M5 II -kameralla ja 25 mm f1.2 linssillä 

Kannattaako ostaa käytettynä halpa kameran runko? 

Olympukselta todettiin niin, että vaikka ostaisit jonkin tosi vanhan rungon, on se aina parempi kuin puhelimella otetut kuvat, mutta jos miettii PEN-sarjan kameroita, kannattaa käytettynä ostaa ehkä seiskasta lähtien (E-PL7). Kutonen on jo vanhempi ja seiskasta alkaen PEN-sarjan kamerat ovat selkeästi kehittyneempiä. Esim. Olympuksen PEN E-PL 7:sta löytyy jo sisäänrakennettuna wi-fi kun vanhemmat PEN-mallit saa wi-fi-ominaisuuden hyödyt käyttöön vain, jos kameran muistikortissa on wi-fi-ominaisuus. 

Mun oma kommentti on, että jos löydät jostain vähän käytetyn ja uudehkon Olympuksen rungon, niin go for it, jos luotat että kamera on kunnossa ja saat testata sen toimivuuden ennen ostopäätöstä. En ehkä tosiaan ostaisi enää E-PL6:sta, mutta siitä ylöspäin olevia malleja saattaisin harkita jos edullisuus olisi rungon suhteen merkittävä kriteeri. 

Vloggaajan kameravalinta?

OM-D E-M 5 II on ehdoton valinta vloggaajalle, sillä kamerassa on mikrofoniliitäntä joka on ammattimaista sisälötä tuottaville videokuvaajille elinehto. OM-D E-M 5 II:ssa näyttö kääntyy kohti joka myöskin helpottaa videoiden kuvaamista. Vaikka PEN F ja OM-D E-M 5 II ovat ominaisuuksiltaan selkeä pari, ei PEN F:ssä ole esimerkiksi mikrofoniliitäntää, joten siksi se ei ole optimaalinen valinta videokuvaajalle. 

Olympus kamerat

Ylläolevassa kuvassa näkyy kuusi markkinoilla tällä hetkellä olevaa Olympus-kameraa, kolme OM-D-sarjasta ja kolme PEN-sarjasta: 1. OM-D E-M 10 II 2. OM-D E-M 10 III 3. OM-D E-M 5 II 4. PEN E-PL8 5. PEN E-PL9 6. PEN PEN F 

ida

Aloittelijan Olympus-kamera?

PEN: Jos olet hankkimassa ensimmäistä järkkäriäsi, preferoit todella pienikokoista kameraa tai et kaipaa kameraltasi hurjia säätövaihtoehtoja, ovat PEN E-PL8 ja PEN E-PL9 loistavia kameroita. Ne ovat myös monen bloggaajan vakkarikameroita; kauniita, näppäriä ja pienikokoisia. Ja selfie-kuvausmahdollisuus on loistava, sillä näytöt kääntyvät 180-astetta. PEN E-PL9 on E-PL8:ia kehittyneempi versio – siinä on bluetooth, joka mahdollistaa kuvien siirron ilman että kameraa tarvitsee edes laittaa päälle. Sovellus herättää kameran puolestasi vaikka se olisi sammutettuna käsilaukussa! Niin näppärää.

OM-D: Jos taas olet jo aktiivinen kuvaaja ja vaihtamassa Olympukseen toiselta brändiltä, upgreidaamassa runkoasi tai kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja kaipaat järkkärimäisempää otetta ja haluat että rungossa on etsin, muttet kaipaa hulluna säätömahdollisuuksia tai korkeinta mahdolllista kuvanlaatua, on OM-D E-M 10 II ja OM-D E-M 10 III loistavia valintoja. Näillä prompikin kuvaaja pärjää hyvin pitkään laadukkaampiin linsseihin upgreidatessa. 

E-PL 8 vai 9? OM-D 10 II vai III?

PEN E-PL 9 ja OM-D E-M 10 III on kumpikin E-PL8:iin ja OM-D E-M 10 II verrattuna uudempia versioista samasta kamaresta. Niissä on kummassakin videokuvaus 4k ja edeltäjään verrattuna pikkuisen parempi kuvanlaatu ja tehokkaapi prosessori. Vanhempaan runkomalliin verrattuna hintaeroa on n. 100 €. E-PL9:ssä ja OM-D E-M III on kummassakin myös Advanced Photomode, joka mahdollistaa laadukkaiden videoklippien kuvaamisen ja yhdistelyn. Ne on mahdollista siirtää suoraan puhelimeen, eli jos kaipaa järkkäritasoista Insta Stories -matskua, voisi tämä olla yksi syy valita nämä uudemmat rungot. 

OMD E-M 5 II ja PEN F

Pro-kuvaajan Olympus-kamerat: OMD E-M 5 II & PEN F: 

Tämä kaksikko on pro-tason pari ja ero muihin runkoihin on huomattavan iso. En väitä olevani mikään pro-tason kuvaaja itse, mutta moni musiikkivideoiden kuvaaja, ammattikuvaaja (mm. Meeri Koutaniemi) ja dokumentaristi (Arman Alizad) on kuvannut paljon materiaalia juurikin
OM-D E-M 5 II -rungolla. E-M 5 II on kamerana selkeästi ”työkalu”, jonka käytettävyys on hiottu huippuun.

Pikapainikkeita ja vipuja on enemmän kuin muissa kameroissa mahdollistaen asetusten räätälöimisen henkilökohtaisten tarpeiden mukaiseksi. E-M 5 II on nopeampi ja laadukkaampi sekä stillissä että videokuvauksessa muihin runkoihin verrattuna. OM-D E-M5 II on myös paras studiokuvaukseen ja High-Res Shot -kuviin (megatarkat kuvat, joiden ottaminen onnistuu jalustan ja tietokoneen avulla – tätä ominaisuutta tarvitaan isoihin printattaviin kuviin).  Jos haluat kehittyä paremmaksi kuvaajaksi ja haluat kamerasi teknisiltä ominaisuuksilta paljon, on E-M 5 II paras valinta. 

PEN F on innovaatiokulmasta katsottuna kehittynein Olympus kamera ja ulkoisesti viimeisen päälle hiottu; siinä ei esimerkiksi ole yhtäkään ruuvia näkyvillä! Se on saanut inspiraationsa vanhasta Olympus filmikamerasta ja se mielestäni näkyy; PEN F on todella kaunis ja arvokkaan näköinen kamera. PEN F:llä saa tehtyä kuvausvaiheessa niin valmiin kuvan kuin mahdollista, sillä esim. kuvasävyjen monipuolinen säätäminen ennen kuvan ottamista on mahdollista – tämä minimoi jälkisäädön määrää. Värisävyjen säätö on mahdollista myös mustavalkoasetuksilla. 

Olympus-kamerat

kuvat minusta: Henna / Coco Sweet Dreams 

Toivottavasti tästä on jeesiä, kun pohditte kameravalintaa! Ja jos herää lisäkysymyksiä, huikkaa ihmeessä kommenttiboksiin! Kannattaa lukea myös nämä aiemmat postaukseni, jos aihe kiinnostaa enemmän:

Paras kamera ja paras objektiivi blogikuvaukseen

Paras reissukamera ja yhden objektiivin taktiikka

Olympus-tyttö since 2011

Kaunein kameralaukku / Olympus Leather Collection 

Lisää luettavaa

Lapsettomuushoidot

Lapsihaave ja lapsettomuushoidot

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

15 random-juttua

lifestyle
8 kommenttia

Nappasin tän kysymyslitanian ihanalta Charilta kun huomasin hymähteleväni ääneen hänen vastauksia lukiessani. Mulla on muutenkin ollut sellainen fiilis että en oo ehtinyt aikoihin laittaa mitään kuulumisia tänne, kun oon enemmän keskittynyt asiasisällön kirjoittamiseen ja taustatyöhön, joten mietin, että joskos jotain tällaista kepeää väliin,  jotta blogi ei muutu liian asiapainotteiseksi.

Näitä kirjoittaessani meinasin pariin otteeseen kyllä hylätä koko idiksen, koska kysymykset ovat aavitustuksen random, mutta ehkä nää just siks on ihan hyvät? Tässä kiteytyy nyt tavallaan monta juttua; tällaiset kyselyt on mulle tuttuja niiltä ajoilta, kun aloittelin blogia, eli vuodelta 2007 – ja sitä ennen täyttelin vastaavia aina Livejournalin puolelle. Eilen oltiin istumassa iltaa Charin kutsumina ja tultiin muistelleeksi sitä, miten ollaan ekaa kertaa tavattu – ehkä oltiin tavattu oikeasti jo aiemmin, mutta viimeistään tällä reissulla tustututtiin paremmin. Ollaan oltu joskus aikoinaan Char, minä ja Maj yhtä aikaaa Indiedaysilla ja tavallaan tuntuu että siitä on ikuisuus, vaikkei siitä lopulta niin kauaa ole.

Old skool -juttujen muistelemisen kunniaksi 15 todella random-juttua:

Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Hmm, ehkä ette tienneet, että mun nouseva merkki on vaaka, että oon ollut vuoden sisäoppilaitoksessa ja että osaan sen Twin Peaksin Audrey Hornen kirsikkatempun (en tosin ehkä ihan yhtä elegantisti hehe)?

Mitkä ovat huonoja puoliasi?

Oman itseni kannalta se, etten oo kovin hyvä sanomaan ei tai kieltäytymään. Tietty se on muidenkin ongelma sit pidemmässä juoksussa kun otan liikaa juttuja vastuulleni ja huomaan olevani jossain vaiheessa aivan pulassa hommieni kanssa.

Senkin oon huomannut, että vaikka mulla periaatteessa on todella pitkä pinna ja osaan olla tosi kärsivällinen, niin sit kun mun pinna katkeaa tai kun oon tehnyt jonkun päätöksen (vaikka pitkänkin pohdinnan jälkeen) ja siihen liittyy muutos, oon ehdottoman nopee ja ihan älyttömän kärsimätön. Kaiken pitäis tapahtua sit ihan samantien. Tästä syystä mietin välillä että oon luonteeltani kärsimätön vaikka en mä kyllä totta puhuen ole, mutta mulla pitää olla selkeä käsitys siitä koska joku asia tapahtuu tai tavoite, niin sit mulla ei oo mitään ongelmia olla kärsivällinen. Mutta jos satun olemaan kärsimättömällä tuulella, oon kyllä vähän ärsyttävä.

Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Luulen ja toivon että ainakin se, ettei mun kohdalla tarvitse empiä että toteutuuko joku asia vai ei, jos olen jotain luvannut – saan pahimmat omatunnontuskat nimenomaan siitä, että oon luvannut jotain ja en jostain syystä pystykään toteuttamaan sitä. Just siks mun pitäis itsenikin vuoksi opetella kieltäytymistä. Etten esim. joutuis omatunnontuskissa puolikuolleena tekemään jotain vain koska olen luvannut ja peruminen tuntuu kamalalta.

Toivottavasti myös sellainen aitous, millä kohtaan ihmiset, oli kyse mun työstä tai vapaa-ajasta. Sain tähän liittyen jokin aika sitten tosi yllättävän ja ihanan palautteen ja se jäi kyllä mieleen.

Oletko lähiaikoina nolannut itseäsi julkisesti, missä ja miten?

Ekana tulee mieleen viime viikonloppu, kun nauroin skumppakulaus suussa serkkuni jutuille niin, että purskautin vahingossa skumpat suustani toisen serkkuni päälle. KYLLÄ, voi hemmetti, ja siis vieläpä päivänsankarin päälle!!! Se oli sellainen spontaani purskahdus, vähän kuin kohtaus jostain tv-sarjasta.

Onneks oli lempeä sankari, mua ei esim. heitetty ulos kemuista… En tajua miten tuo tapahtuma oli mahdollista :D Tämä olisi kyllä hävettänyt paljon enemmän, jos tilannetta todistamassa ei olisi ollut oma lähipiiri mutta nolotti kyllä silti.

Arvaatteko mikä noloissa jutuissa on parasta? Se, että niillä voi lievittää toisten tuskaa omista noloiluista. Eilen ravintolassa kävi sellainen juttu, että yksi pyötäseurueestamme vahingossa hajotti viinilasinsa ja vaikka se oli silkka vahinko ja olisi voinut käydä kelle tahansa, hävetti lasinsa rikkonutta aivan suunnattoman paljon. Kerroin hänelle lohdutukseksi omat viikon takaiset noloiluni ja se kuulemma helpotti hänen oloaan vähän. Hyvä niin, hahah.

Millaisia harhaluuloja someminääsi liittyy?

Hitsit, tätä pitäis kyllä kysyä joltain sellaiselta tyypiltä, joka on tutustunut muhun paremmin tiedettyään mut ensin vain blogin kautta… Veikkaan, että bloggaajiin ja someskeneen liittyy paljon tietynlaisia yleisiä harhaluuloja, koska oon pari kertaa kuullut ”ihana kun sä ootkin ihan tavallinen tyyppi” -tyylisiä kommentteja ihmisiltä, jotka ovat tutustuneet muhun ja joiden tiedän aktiivisesti seuraavan Suomen blogiskeneä – ja joilla on selkeästi ollut jonkinlainen ennakkoajatus siitä, millaisia bloggajat ehkä geneerisenä ryhmänä ovat.

Veikkaan, että mun asiajutuista ja ruokafilosofioista voi joskus saada sellaisen kuvan, että en esim. missään tilanteessa tekis epäterveellisiä ja epäeettisiä valintoja – kävis vaikka mäkkärissä, muuuuuutta sellaisiakin tilanteita on. Esim. Ruisrockin jälkeen tilattiin mun kotiovelle mäkkäriannokset Woltilla – siellä ne sitten odotti oven takana sit kun vihdoin oltiin päästy kamoinemme mun luo. Tilattiin muuten jotkut plussa-annokset ja nyt mulla on mun keittiönlaatikossa kaks sellaista mäkkärin Coca Cola -lasia. Anyone….?

Veikkaan, että kerron livenä paljon enemmän kaikkia hassuja kommelluksia ja sattumia. Oon myös joskus lueskellut täältä jotain vanhoja tekstejäni ja miettinyt, että oon kyllä vienyt blogin linjan huomattavasti asiapitoisempaan henkilökohtaisuuksien sijaan vuosien varrella, joten ehkä mun somepreesens saattaa näyttäytyä blogissa varsinkin vakavampana kuin mitä oon. Eri asia sitten, jos seurailee myös Insta Storieseja, joiden avulla saa ehkä paremmin kiinni siitä millainen mä olen.

Miten tapasit poikaystäväsi?

Noooo tuota, veikkaan että kiinnostavampia stooreja tulis, jos kysymys olis tän sijaan että ”mites se sun kesäromanssi, mikäs homma se oli” tai ”mites ne tän syksyiset mustikkamaa-treffit kaatosateessa oikein menikään” taiii ”mitä opit siltä tyypiltä, josta tykkäsit ihan hulluna mut joka ei ollut yhtään valmis silloin kun sä olit ja kun se oli niin sä et sit enää ollutkaan”?

Mut koska kysyttiin poikaystävästä ni ei mul sit oo mitään kiinnostavia vastauksia tähän, sori!💁🏼

Mikä sinusta tulee “isona”?

No en todellakaan tiedä. Master of everything nice that I like. Ylisalapoliisi, johtava salapoliisi? Sellainen mummo, joka pukeutuu leopardimekkoon ja maihareihin ja jonka takin taskut on täynnä kristalleja.

Ei mulla oo mitään yhtä tiettyä uratavoitetta; siihen tää kysymys varmaan lähinnä viittaa ja jos joskus onkin ollut, niin äh, en mä halua elää sellaisia varten. Mulla ei oo mitään yhtä ja suurta uratavoitetta joka tekis musta jotenkin ”sen”, miksi haluan tulla.

Haluan tehdä kiinnostavia töitä, oppia uusia juttuja, olla luova ja haastaa itseäni. Tehdä hyvää muille ja viedä hyviä ideoita eteenpäin. Ihan eniten haluan oppia muilta ja tehdä töitä kivojen tyyppien kanssa. Haluan, että mun tekemällä työllä on väliä ja koska oon utelias ja haluan hyödyntää sitä mun töissä, täytyy mun tietysti mennä koko ajan eteenpäin, mutta ei mulla oo mitään sellaista yksittäistä isoa tavoitetta.

Oon tosi tyytyväinen siihen, että voin nyt tässä elämäntilanteessa sekä toimia yrittäjänä (kohta neljättä vuotta!) että olla päivätöissä, joissa koen tekeväni merkityksellisiä asioita.

Mikä saa sinut nauramaan?

Tilannekomiikka ja sellaiset hetket, kun tavoitat jonkun katseen jossain oudossa tilanteessa ja tiedätte molemmat, mitä toinen ajattelee, ettekä voi olla purskahtamatta nauruun. Tai sellaiset hetket kun törmäät ”ehkä Rikuun” kodinkoneostoksilla ja mietit, mitä universumi yrittää sulle kertoa. Tai kun teet ystäväs kanssa munaleivät lentomatkaeväiksi niin kuin mikäkin vanha pariskunta. Invataksireissut ja se, kun sun ystäväs on omatoimisesti ollut paljon sua ovelampi salapoliisi ja lähettää screenshotteina todisteita siitä, minkä luulit olevan mahdotonta. Se, kun tajuat ystäväs kanssa että viereisestä pöydästä vilkuillut tyyppi on teille kummallekin tuttu ihan eri syistä ja ihan eri elämäntilanteista. Whatsapp-ryhmäviestit ja vanhat valokuvat. Tää meemi, aina.

Suurin paheesi?

Liian myöhään valvominen ja sillä tavoin rutiineja vastaan kapinointi ilman mitään järjen hiventä, hahah. Prosecco ja viinietikkasipsit. Pizza! Chili!

Oudoin tapasi?

Näitäkin pitäis kysyä joltain ulkopuoliselta, sillä enhän mä pidä mitään mun tapojani järin outoina. Ehkä joku muu vois pitää vaiks unikiveä outona tai mun iltarutiinien kestoa tai sitä, että otan joskus ennen pidempiä reissuja puhelimeeni kuvat mun hellasta että jos iskee paniikki sen suhteen, että sammutinko mä sen hellan lähtiessäni vai en, niin voin aina tarkistaa kuvasta hahah.

Vaihdatko jonkin tietyn tv-ohjelman kohdalla poikkeuksetta aina kanavaa?

Mä en katso tv:tä (enkä oo koskaan omistanut omaa), joten jos oon jossain missä on telkkari, en oo se tyyppi joka päättää mitä katsotaan. Joskus olisin vastannut tähän Salkkarit, mutta tapailin yhdessä vaiheessa sellaista tyyppiä joka katsoi ne AINA, joten en voi vastata sitäkään, koska olen siis nähnyt tästä syystä monta puolikasta salkkarijaksoa.

Mikä on sun lempparipiirretty Disneyltä?

Lapsuuden lempparit on Pieni merenneito ja Mulan. Pocahontas oli eka Disney-leffa jonka mä pääsin 6-vuotissynttärilahjana katsomaan elokuvateatteriin. Vaikka nykyisin on helppo ajatella että Disney-leffat ovat välittäneet aika kapeaa naiskuvaa (ja siksi tämä kysymys ehkä kuulostaa jotenkin tosi hömpältä, että kiinnostaako ketään tällainen), niin olivat ne kyllä lapsena tärkeitä leffoja silti visuaalisuutensa ja musiikkiensa puolesta.

Mikä oli lempiartistisi pienenä?

Spice Girls oli varmasti eka sellainen, jota kuuntelin ennen ala-astetta. Mun sisko lauloin ”move it, make it” -kohdan ”muumimeikki” ja luulin pitkään et se oli niin.

Jos voittaisit lotossa 7 oikein, mikä olisi ensimmäinen tekosi ja asia johon voittopottiasi tuhlaisit?

Ostaisin kauniin omistusasunnon sellaiselta paikalta, johon mulla ei ehkä tulis muuten olemaan ikinä varaa ja keksisin jonkun eettisen tavan sijoittaa osan rahoista turvaamaan esim. omaa ja läheisimpieni eläkettä tai jotain vastaavaa järkevää. Pitäisin pitkän loman ja veisin mun parhaat kaverit johonkin reissuun mun kanssa.

Jos olisi “pakko” osallistua johonkin tosi-tv-sarjaan, mikä se olisi?

Apua, mitä niitä on edes?! Mulle tulee mieleen vain sellaisia, joihin en tosiaankaan haluaisi. Mari sanoi eilen että ilmoittaisi mut MasterChefiin mutta veikkaan, että mun taidot riittäisi sellaisessa vain aamupala-kategoriaan. Ja ehkä smoothie- ja mehukisaan.

Lisää luettavaa

Lapsettomuushoidot

Lapsihaave ja lapsettomuushoidot

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

Suosikkituotteeni Jolielta alennettuun hintaan

kauneus, luonnonkosmetiikka
1 kommentti

* Yhteistyössä Jolie
Linkit affiliate-linkkejä

Hei tyypit, ihanaa marraskuuta! Mulla olis heti kuun alkuun kivoja uutisia. Mun tämän hetken suosikkituotteet ovat -20% alennuksella Jolien verkkokaupassa 1.-7.11.2018! Jolie on yksi suosikkiputiikeistani ja jos multa äkkiseltään loppuu jokin tuote, suuntaan Jolieen. Siellä on aina superystävällinen ja osaava palvelu ja muutoinkin kaikin puolin lämmin henki. Jos putiikissa ei pääse käymään, palvelevat asiantuntijat myös verkkokaupan puolella.

Sain valkata Jolien valikoimista uusimmat lempparituotteeni ja ne ovat nyt tästä päivästä eteenpäin viikon ajan tarjouksessa täällä. Tuo ale on ihan superhyvä varsinkin, kun joukossa on tuotteita jotka harvoin ovat missään alessa (esim. Esse!) sekä tuotteita, joiden alkuperäinen hinta on muutoin tyyriimpi (kotimainen Inari-luonnonkosmetiikkabrändi, josta lisää heti alla). Lisäksi lemppareistani löytyy paras ja intensiivisin luonnollinen eyeliner, jota olen testannut, uusi kulmavahaihastus, Patykan rauhoittava naamio ja epäpuhtaalle iholle sopiva seerumi. Ja lempparikynsilakkasävyt tähän syksyyn. Sekä ihana uutuustuote Zuiilta. Ja yks mun lempparinaamiosta, 100% Puren Green Tea Water Bomb -naamio. Tästä mulla ei ole kuvaa, mutta tämäkin kuuluu aletuotteisiin!

INARI Midsummer Magic Sleeping Cream -yövoide ja päivävoide

INARI Midsummer Magic Water Cream -päivävoide 119 € -> 95,20 € 

Pitkästä aikaa luonnonkosmetiikan päivävoide, joka tuntuu yhtäaikaa tosi ravitsevalta mutta imeytyy niin, ettei iholle jää yhtään öljyinen tai rasvainen tuntu! Tämä oli täydellinen loppukesän päivävoide mun helposti rasvoittuvalle iholleni.

INARI Midsummer Magic Sleeping Cream -yövoide 119 € -> 95,20 €

Kosteuttava ja ravitseva yövoide, joka imeytyy hyvin muttei imeytymisnopeudestaan huolimatta ole liian kevyt tai pliisu. Koin tämän voiteen todella ravitsevaksi ja hoitavaksi. Kermainen, muttei tunnu tukkivalta.

Tämä kaksikko on aivan älyttömän hyvä, mutta uskon ja ymmärrän, että hinta tulee varmasti monella vastaan. Kannattaa pitää mielessä luksushetkiä ajatellen tai jos haluatte ostaa kotimaista luonnonkosmetiikkaa hemmottelulahjaksi läheiselle.

Absolution Le Liner -nestemäinen rajausväri 25,30 € -> 20,24 €

Ihanan tarkalla siveltimellä varustettu nestemäinen rajausväri. Absolution on sellainen brändi, että mulla ei ole suurimmasta osasta tuotteista kuin hyvää sanottavaa ja eyeliner kiilasi heti parhaimmaksi testaamakseni nestemäiseksi rajausväriksi. Väri on intensiivisen musta eikä se ainakaan mun luomillani leviä helposti.

Kure Bazaarkynsilakat sävyt Scandal & Love, 19,50 € -> 15,60 € 

Love on täydellinen kirkkaanpunainen, oikea klassikko. Oon käyttänyt monta vuotta kesäisin sävyä Juicy, Love on ihana talviversio. Scandal on suosikkisyyssävyni Kure Bazaarin tummemmista kynsilakoista – se sopii asuun kuin asuun.

(M)anasi 7huulipuna, sävy Alizarin, 45 € -> 36 € 

Todella kestävä ja korkeapigmenttinen huulipuna! Tätä ei todellakaan tarvitse olla lisäilemässä jatkuvasti. Alizarin on aavistuksen siniseen taittava punainen – ylläolevasta kuvasta näkyy, miten kirkas ja intensiivinen sävy on! Mun pikkupeili on keskeltä halki joten kuvaan taltioitui hullu tuplaleuka ja käsi, mutta ei anneta sen häiritä :-D En huomannut tuota kuvatessa, hahaha! Näistä All Over Coloureista tarjouksessa ovat nyt sävyt Sanguinelle, Ikura & Alizarin.

100% Pure kulmaväri – sävy Soft Brown 29,90 € -> 23,91 €

Superhelppokäyttöinen vahamainen kulmaväri, jolla saa tehtyä tosi pysyvät kulmat. Tämä väri meinaan pysyy ihan eri tavalla kuin puuterimaiset kulmavärit tai luomivärit. Kjaer Weisin ohuella siveltimellä levitettynä tällä saa tosi tarkkaa jälkeä aikaiseksi. Kaikki eri sävyvaihtoehdot ovat nyt tarjouksessa; Soft Brownin lisäksi valikoimaan kuuluu vaalea Blonde ja Taupe, joka on myöskin tummempi, mutta taittaa enemmän kylmään kuin Soft Brown.

Zuii Flora Luminising Creme Saturn -hohdevoide 22,90 € -> 18,32 € 

Tämä on ihana tuote!! Tätä voi laittaa kasvojen iholle ennen meikkipohjan tekoa tuomaan hehkua tai sekoittaa suoraan meikkivoiteeseen tai päivävoiteeseen. Sopii myös vartalon iholle tuomaan hehkua ja tasoittamaan ihonsävyä. Sen lisäksi, että tällä saa kauniin hehkun iholle, tämä myös samalla hoitaa ihoa. Ei tunnu ainakaan mun mielestä tukkivalta kasvojenkaan iholla.

Esse Sensitive kasvovesi ja puhdistuaine
Esse Sensitive Toner -kasvovesi 44 € -> 35,20 € 

Essen Sensitive Toner on ihoni pelastus kun mikään muu kasvovesi ei auta. Kun ihon on yhtä aikaa kuiva, tulehtunut ja ärtynyt, auttaa Essen Sensitive Toner rauhoittamaan ja kosteuttamaan ihoa. Moniin muihin rauhoittaviin hoitovesiin nähden tässä on myös hinta kohdillaan.

Esse Sensitive Cleanser -puhdistusaine 53 € -> 42,40 €

Essen Sensitive Cleanser on hellävarainen puhdistusaine herkälle ja helposti reagoivalle iholle. Tämä + konjac-liina tai -sieni ovat loistava kombo, sillä putsari on hellävarainen ja mieto. Liinan tai sienen avulla saa puhdistetumman fiiliksen ilman että iho kiristelee kuivuutta. Olen kai vihdoin alkanut ymmärtää, että mun iholleni (helposti reagoiva ja ärtyvä sekaiho) ei sovi tujut putsarit. Silti helposti tukkeutuva ihoni pitää puhdistaa hyvin, joten tuplaputsaus hellällä pesuaineella ja mekaanisella mutta hellällä liinalla on toimiva kombo.

Olen ollut tässä putsariasiassa melkoinen jäärä, mutta nyt oikeasti alan tajuta tämän asian itsekin. Essen maitomainen Sensitive-linjan putsari on ihanan mieto ja rauhoittava.

Absolution La Solution Purete -seerumi 
Absolution La Solution Purete -seerumi 53,90 € -> 43,12 € 

Seerumi, joka kirkastaa, rauhoittaa ja hillitsee epäpuhtauksia. Käytän aamulla meikin ja päivävoiteen alla ja iltaisin täsmähoitona yksittäisille näpyille. Tätä ei tarvitse levittää koko kasvoille vaan nimenomaan täsmänä niille alueille, jotka kaipaavat tehohoitoa. Vaikuttaa todella riittoisalta juuri tästä syystä. Kevyt, nopeasti imeytyvä koostumus.

Patyka Intensive Moisturising Mask 

Patyka Intensive Moisturising Mask 49 € -> 39,20 € 

Jätän tämän naamion vaikuttamaan iholle yön yli; se kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa todella tehokkaasti. Tämä on ihan superhyvä, olen jopa vähän häkeltynyt sen tehosta. Harva naamio on yhtä hyvä kuin tämä nimenomaan sen suhteen, että iho todella tuntuu kosteutetulta aamulla. Moni muu rauhoittava naamio kyllä rauhoittaa ja pehmentää, mutta iho on tämän jälkeen todella kimmoisa ja noh, kostea. Tykkään hulluna!

♥♥♥

Toivottavasti aletuotteissa on sellaisia, joita teidänkin on tehnyt mieli testata :) Esim. Esset ovat nyt niin kivaan hintaan, että jos olet yhtään harkinnut ja ihosi on ärsyyntyneessä tilassa, suosittelen lämpimästi testaamaan. Olen tainnut käyttää neljä tuollaista putsaria loppuun ja kaksi tai kolme kasvovettä, joten nämä todellakin ovat ykkössuosikkejani. Ja tuo  Manasin huulipuna! Tekisi mieli hankkia se oranssiin taittava sävy sekin ja Patykan naamio itseasiassa  vetelee viimeisiään ja osoittautui todella hyväksi, joten voisin kyllä harkita sitä itsekin nyt.

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus