Huom! Kuvituskuvissa lääkkeitä & neuloja, joita lapsettomuushoidoissa käytin
– skippaa, jos tiedät olevasi herkkä

Vitsit on vaikea aloittaa kuulumisten kertomista, kun edellisestä kuulumispostauksesta on vierähtänyt yli vuosi, eikä silloin ole vielä jakanut kaikkea, mitä silloin jo on ollut mielessä. Ja nyt mielessä on jo ihan eri asiat ja vähän luulen, että kohta ei enää muista yhtään näin selvästi, mitä kaikkea on tuntenut ja kokenut.

Siksi koetan kirjoittaa jotain ylös lapsihaaveista, lapsettomuushoidoista ja raskautumisesta, että muistaisin myöhemmin, miten kaikki meni.

〰️

Kun aloitimme lapsettomuushoidot, kahlasin läpi kaiken, siis ihan kaiken, mitä aiheeseen liittyen löysin. Ajattelen, että jos tästä tekstistä on lohtua tai vertaistukea edes yhdelle samassa tilanteessa olevalle, on tämän kirjoittaminen sen arvoista. Luin tieteellisiä artikkeleita, uutisia, vanhoja blogitekstejä, foorumeiden kirjoituksia, kaikki aiheeseen liittyvät jodel-kanavat keskusteluineen ja instagram-tilit, joissa puhuttiin lapsettomuushoidoista. Kuuntelin podcasteja, koetin etsiä kirjoja, joissa sivuttaisiin aihetta. Tieto useimmiten helpotti tuskaa, vaikka välillä olinkin ihan pyörällä päästäni kaiken uuden tiedon johdosta. Kaiken lukemisen myötä tuntui onneksi myös vähemmän yksinäiseltä – että on muitakin, jotka ovat tai ovat olleet ihan samassa tilanteessa.

Kävin tätä varten läpi mun terveystietomerkintöjä ja päiväkirjaa, sillä yllättävän nopeasti aika kultaa muistoja ja mieli luopuu yksityiskohdista. Mun päiväkirja on täynnä tunteiden vuoristorataa ja merkintöjä siitä, mitä pitää missäkin kierrossa minäkin päivänä muistaa. Lääkkeet, ovulaatiotestit, lääkärikäynnit, soittoajat, verikokeet. Moni kirjoittamani teksti alkaa sanoilla ”pelkään että mun menkat on alkamassa”.

Lohdullista, että aika kultaa muistoja – en todella välittäisi muistaa miltä jotkut sivuoireet tai lääkkeiden piikittämiset, piinapäivät tai huonoja uutisia sisältävät puhelut tuntuivat. Tai se, kun ehti jo toivoa että jokin tuntemus oli merkki siitä että on raskaana ja sitten huomaakin kuukautisten alkaneen. Tai se, kun koettaa kieltää selkeät merkit kuukautisten alkamisesta ja uskottelee itselleen, että kyseessä voisi ehkä sittenkin olla harvinaisempi kiinnittymisvuoto kuukautisvuodon sijaan.

Mistähän kaikki alkoi?

Missähän vaiheessa oli selvää, että haaveilemme kumpikin siitä, että perheeseemme kuuluisi enemmänkin jäseniä? Luulen, että minulle se oli selvää alusta asti; tässä on nyt sellainen ihminen, jonka kanssa haluan perustaa perheen. En muista, että olisin koskaan haaveillut esimerkiksi naimisiin menosta, mutta olen aina toivonut, että löytäisin rinnalleni ihmisen, jonka kanssa perustaa perhe ja vanheta yhdessä. Ei mennyt kovin kauaa ensitreffeistä kun tiesin, että tässä se ihminen nyt on. Onneksi tunne ei ollut yksipuolinen. 

Nyt naurattaa, että silloin kun aloimme miettiä ehkäisyn pois jättämistä, mietimme, että jos nyt lopettaa ehkäisyn, olisi hyvällä tuurilla raskaana silloin ja silloin. Sitä oikeasti ajatteli, että raskaaksi tulee tuosta noin vain. Ei tullut mieleenkään, että lapsettomuuteen liittyvät haasteet voisivat koskettaa myös meitä, vaikka tiedostin jollain tasolla kuinka monia asia koskettaa.

Lapsettomuustutkimukset & lapsettomuushoitojen aloitus

Me aloitettiin lapsettomuushoidot keväällä 2023. Oltiin silloin toivottu ja yritetty raskautua reilun vuoden verran, ja huoli ja turhautuneisuus alkoi nousta pintaan, kun mietti, että onko jotain mahdollisesti pielessä – entä jos raskaaksi tuleminen ei olisikaan mahdollista? Suurin osahan tulee raskaaksi vuoden aikana, miksi mä en? Duodecimin mukaan lapsettomuudesta puhutaan, jos ei ole vuoden aikana raskautunut säännöllisistä yhdynnöistä huolimatta.

Päässäni pyöri kaikenlaista, sillä vaikka voin noihin aikoihin fyysisesti paljon paremmin kuin vuosi pari aiemmin, mietin, että vaikuttaisiko matalista ferritiineistä kärsiminen ja siitä seuranneet sivuoireet (tulehduskierteet, nukkumisongelmat ja niistä seurannut yleisesti heikentynyt jaksaminen) raskautumiseen, vaikka ferritiinitilanne oli tuossa vaiheessa korjaantunut jo useampi kuukausi sitten rautainfuusion myötä.

Jännitti, että millainen munarakkulareservi mulla mahtaisi olla, sillä toki tiesin, että olin jo ohittanut kaikista hedelmällisimmät vuoteni – aika ei ennen tätä hetkeä ollut koskaan ollut oikea, joten ajoitusta oli tavallaan turha miettiä. Ovulaatiotestit olivat olleet osa arkeamme jo edellisestä kesästä saakka, joten oli selvää, etteivät hedelmälliset päivät menneet ainakaan vahingossa ohi ja testien perusteella ovuloin joka kierrossa, vaikkei kiertoni ollutkaan täysin säännöllinen.

〰️

Aloitettiin hoidot yksityisellä, alunperin ajatuksena siirtyä mahdollisesti myöhemmin julkisen puolelle jatkamaan hoitoja. Tuolloin haluttiin asioihin mahdollisimman nopeasti selvyyttä ja apua, joten varattiin aika hedelmällisyystutkimuksiin meille kummallekin. Täytettiin kattavat taustatietolomakkeet ja varattiin aika lääkärille, joka on erikoistunut lapsettomuushoitoihin. Mietittiin tarkkaan, kelle lääkärille haluamme heidän kuvauksiensa perusteella ja lääkärin kohdattuamme tuli sellainen olo, että valitsimme oikein ja tämä fiilis säilyi koko hoitojen ajan. Lääkärimme oli empaattinen mutta napakka, toivoa ylläpitävä mutta realistinen ja selkeä ja tsemppaava.

Tutkimuksista (kuukautiskierron kartoitus, AMH-arvo, munatorvien aukiolotutkimus & siemennesteanalyysi) ja taustatiedoistamme (mm. oma ja lähisuvun sairaushistoria, omat elintavat ja lääkitykset jne) ei selvinnyt kummankaan osalta mitään sellaista, mikä selvästi selittäisi, etten ollut vuodessa tullut raskaaksi, joten kävimme läpi vaihtoehtojamme ja teimme lääkärin kanssa hoitosuunnitelman.

Kevyet hoidot eli ovulaatioinduktio ja inseminaatio (OI ja OI+IUI) sekä subkliinisen hypotyreoosin hoito

Tutkimustulosten perusteella mulla todettiin subkliininen hypotyreoosi, eli kilpirauhasen vajaatoiminnan esiaste, johon ei normaalioloissa kukaan olisi verikoetulosten perusteella kiinnittänyt mitään huomiota, mutta johon oli parempi aloittaa lääkitys raskautumistoiveen vuoksi. Verikoetulokset olivat viitearvoissa, mutta raskautumiseen tai raskauden jatkumisen kannalta arvot olisivat voineet olla paremmatkin. Siispä aloitin lääkkeet kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Samantien aloitettiin myös lääkkeelliset ”kevyet hoidot” ovulaation tukemiseksi, eli OI-hoidot. Söin lääkettä, joka buustaa munasolujen kypsymistä ja niiden irtoamista. Kävin kierron aikana lääkärin vastaanotolla tarkistamassa ultrassa, oliko munarakkulat lähteneet kasvamaan toivotulla tavalla, ja tarvitsisiko lääkemäärää mahdollisesti nostaa tai laskea. Samalla jatkoin kotona ovulaatiotestien tekoa, jotta saataisiin kiinni LH-huippu, eli hetki ennen ovulaatiota.

Lääke toimi ekassa kierrossa toivoa herättävästi, mutta kohdun limakalvo ei paksuuntunut toivotunlaisesti. Tokassa kierrossa jatkettiin samalla lääkkeellä, eikä tarvetta seurantaultrakäynneille ollut, kun ekan kierron perusteella oli arvioitavissa, miten lääke vaikuttaa follikkeleihin, eli munarakkuloihin ja kohdun limakalvon kasvuun. Sain yllättäen tässä kierrossa sellaiset nivelkivut sivuoireina, että oli helpotus päättää yhdessä lääkärin kanssa, että vaihdetaan lääke toiseen, kun en tästäkään kierrosta raskautunut, eikä limakalvo paksuuntunut aivan toivotulla tavalla tälläkään kertaa. Lisäksi mulla oli koko kierron kestävät pms-oireet, vaikka ekassa kierrossa tällaisia sivuoireita ei ollut.

Samalla tsekattiin kilpirauhasarvoja ja käytiin lääkärin kanssa läpi seuraavaa mahdollisuutta, eli inseminaatiota yhdistettynä ovulaatioinduktioon.

Kolmas kierto ovulaatiota buustaavin lääkkein jännitti ekoja enemmän, sillä siirryin suun kautta nieltävistä tableteista pistettävään lääkkeeseen. Mulla ei ole neulakammoa, mutta jostain syystä lääkkeen pistäminen omaan vatsaan tuntui aluksi tosi epämiellyttävältä ja jännittävältä, mutta halusin tehdä sen silti itse. Lääkkeen pistämistä sai onneksi harjoitella etukäteen kätilön opastuksella, joten tiesin, mitä kotona tekisin.

Ja kyllähän pistämiseen tottui ja myöhemmin sain ilokseni todeta, että tämän lääkkeen neulat olivat kaikista ohuimmat ja helpoimmat, joita tulisin käyttämään. Uusi lääke toi mukanaan myös odottamattomia pikkuhaasteita: kynä, josta pistettiin päivittäin tietty annos, vaati tietysti jokaiselle käyttökerralle uuden, puhtaan neulan. Pakkauksessa tuli muistaakseni viisi neulaa, mutta tämä määrä ei riittänyt mulle määrätyn annosmäärän pistämiseen, joten tietysti ajattelin, että saan apteekista lisää neuloja. Vaan sopivia neuloja ei saanut mistään apteekista! Onneksi sellaisia sai lääkärikeskuksesta, mutta sitä varten täytyi lähteä varta vasten lääkärikeskukseen hakemaan uusia neuloja, jottei lääkkeen kellontarkka käyttö jäisi kiinni puuttuvista neuloista. Huvitti, että joku näin pieni asia oli yhtäkkiä niin iso, ja ihmetytti, ettei kalliin lääkkeen mukana tullut useampaa neulaa. Tavallaan pikku juttu, mutta ei sitten kuitenkaan.

Toinen lääkkeisiin liittyvä käytännön asia joka aiheutti haasteita, oli se, ettei kaikkia käyttämistäni lääkkeistä saanut jokaisesta apteekista; piti aina selvittää etukäteen missä mitäkin on tarjolla ja miettiä, miten saan lääkkeen nopeasti kylmään, sillä osa lääkkeistä vaatii jääkaappisäilytystä. Tämä tietty lisää haastetta arkeen, jos tarvitsee matkustaa lääkehoidon aikana.

〰️

Uuden lääkkeen myötä käytiin taas ultrassa tsekkaamassa follikkeleiden määrä ja koko sekä kohdun limakalvon paksuus – uusi lääke näytti antavan ekaa paremman vasteen; jopa niin hyvän, että piti miettiä mitä teemme, jos molemmat isohkot follikkelit jatkavat kasvua ja olisi monikkoraskautumisen mahdollisuus. Tässä vaiheessa kilpparilääkitystä nostettiin, kun arvot eivät alkaneet laskea toivotulla tavalla.

Koska tilanne näytti hyvältä, päätettiin parantaa mahdollisuuksia raskautumiseen ja sovittiin inseminaatio samaan kiertoon ja päätettiin, että tehdään hoito, vaikka monikkoraskaus olisi mahdollinen. Inseminaatioihin siirtymisen vuoksi piti käydä antamassa infektioverikokeet. Inseminaatio on kivuton ja nopea toimenpide, siinä pestyt siittiöt ruiskutetaan suoraan kohtuonteloon ja tämä parantanee mahdollisuuksia raskautumiseen. Inseminaation jälkeen aloitettiin luteaalivaiheen tukilääkitys, sillä mun luteaalivaihe oli usein aavistuksen optimaalista lyhyempi. Muistan, että tässä vaiheessa olin ekaa kertaa tosi toiveikas siitä, että hoidot alkaisivat tehota ja raskautuisin, mutta en tullut raskaaksi tästäkään kierrosta.

〰️

Seuraavaan kiertoon fiksattiin vähän lääkkeen annostusta pienemmäksi ja nostettiin luteaalivaiheen tukilääkitystä, koska mun menkat olivat alkaneet tiputtelemaan läpi tukilääkkeestä huolimatta aika aikaisin. Sovittiin ultra kierron alkuvaiheeseen ja sen jälkeen varattiin seuraava inseminaatioaika. Kotona tein ovulaatiotestejä ja inseminaatiopäivää siirrettiin tässä kierrossa päivällä, koska testit eivät vielä näyttäneet LH-huippua kun aika lähestyi. En tullut tästäkään kierrosta raskaaksi. Päätettiin kokeilla vielä kolmas kierto OI+IUI-hoitokombolla.

Tässä vaiheessa elettiin syksyä ja sain kaiken pahimman työkiireen ja kolmannen OI+IUI-hoitokierron keskellä rajun flunssan. Olin jo pistänyt monta päivää OI-lääkettä, tehnyt ovulaatiotestejä ja ovulaatiotesti näytti positiivista, mutta flunssan oireet pahenivat ja oli pakko soittaa klinikalle ja kysyä, mitä tehdään. Päätettiin jättää hoitokierto kesken ja jatkaa seuraavassa kierrossa, kun olisin taas terve. Voitte ehkä kuvitella, miten raskasta on tulla kipeäksi noin väärällä hetkellä, kun kaikki kierron lääkkeet on jo käytetty ”turhaan”.

Seuraavassa kierrossa aloitin taas pistoslääkityksen ja otettiin komboon mukaan myös munasolun irrottava lääke kaiken varalta, ja lisättiin loppukierron luteaalivaiheen tukeen toinenkin tukilääke. Inseminaatiokäynnillä sovittiin jo seuraavan kierron suunnitelmastakin – ehkä meillä ei ollut kovin suuria toiveita tälle vikalle OI+IUI-kierrolle, kun haluttiin jo puhua IVF-suunnitelmat selviksi.

Ennen seuraavaan hoitokierron aloitusta ehdin käydä tsekkaamassa kilpirauhasarvot jotka olivat nyt hitaan laskun jälkeen laskeneet yhtäkkiä ihan liikaa, joten sain puhelimitse ohjeet lääkemäärän vähentämiseen. Tämä taitanee olla tyypillistä kiliprauhasen vajaatoiminnan lääkehoidossa; on haastavaa löytää sopiva annostus.

IVF-hoidot – lapsettomuushoidot yksityisellä vai julkisella

Sitten mun menkat taas alkoivat ja lyötiin lukkoon ekan IVF-hoitokierron aloittaminen. Alunperin oltiin puolisoni kanssa ajateltu, että tässä vaiheessa siirtyisimme julkisen puolelle, mutta ei sinne noin vain siirrytä, kun itsestä siltä tuntuu. Lukemieni ja kuulemieni kokemusten perusteella HUS:n alueella pääsy hoitoihin ei ollut tuolloin nopeaa ja kuulemani mukaan moni pari, jolla ei ollut selkeää syytä lapsettomuudelle, oli ohjattu takaisin kotiin yrittämään toiseksi vuodeksi ennen kevyisiinkään hoitoihin pääsyä, sillä tilastollisesti iso osa raskautuu kahden ensimmäisen vuoden aikana.

Vaikka meillä oli jo alkuselvitykset tehtynä ja kevyet hoidot testattuna, olisimme todennäköisesti joutuneet odottamaan useammasta kuukaudesta puoleen vuoteen, että lähetteemme olisi hyväksytty ja olisimme päässeet hoitoihin julkisella. Tässä vaiheessa tuntui siltä, että aikaa ei ole hukattavaksi ja että on jo tarpeeksi haastetta sumplia kummankin kalenterit mätsäämään mun kierron ja kaikkien lääkärikäyntien kanssa, joissa kaikissa kävimme yhdessä. Ei huvittaisi odotella kuukausia sitä, että hoidot jatkuisivat.

Olin myös kuullut, että julkisen resurssipulan takia osalla on jäänyt hoitokierrot kesken ihan vain siksi, ettei ole saanut lääkäriaikaa esim. ultraukseen omaan kiertoonsa ja hoitoaikatauluunsa sopien – eli jo aloitettu lääkkeellinen kierto oli jäänyt kesken, koska tarjolla ei ole ollut sopivia aikoja. Älytöntä ja tosi stressaavaa ja kaikkia mahdollisia resursseja haaskaavaa, jos kuulemani piti paikkansa. Päätimme jatkaa yksityisellä, vaikka samalla toivoin, että tällaisen hoidon saaminen ei olisi säästöistä kiinni. Miten tärkeää olisi panostaa julkisen puolen lapsettomuushoitoihin ja resursseihin, jos oikeasti toivomme lisää lapsia.

Rahanmeno hirvitti, sillä lapsettomuushoidot eivät ole edullisia. Samalla oli kuitenkin sellainen olo, että jos jonkin asian takia olen tehnyt aina paljon töitä ja säästänyt, niin tämän. Että jos oikein mietin, niin en keksi parempaa tapaa käyttää säästöjäni, vaikkei mitään takuita onnistumisesta ole. Todennäköisyydet oli kuitenkin meidän puolella, kun mitään selkeää syytä lapsettomuudelle ei ollut löytynyt. Meidän kaltaistemme diagnoosista puhutaan ”selittämättöminä”, eli syy sille, ettemme raskautuneet aiemmin, ei koskaan selvinnyt. Varmaan siihen vaikutti monikin asia.

Jotain hyvää tässäkin hetkessä oli: lääkekatto tuli tässä vaiheessa vuotta täyteen (reilu kuukausi ennen vuodenvaihdetta – ei ehkä paras hetki, sillä lääkekatto nollautuu vuoden vaihtuessa, mutta pieni lohtu kuitenkin) ja osa IVF-hoidon lääkkeistä saatiin edulliseen hintaan. Kaikki hoidoissa käyttämäni lääkkeet eivät suinkaan kerryttäneet lääkekattoa, joten lääkkeisiin oli mennyt suhteellisin suuria summia rahaa.

IVF eli koeputkihedelmöitys

IVF-hoidossa, eli koeputkihedelmöityshoidossa pyritään kypsyttämään kerralla useita munarakkuloita lääkehoidon avulla ja jotka sitten punktion avulla kerätään talteen. Munasolut hedelmöitetään laboratoriossa pestyillä siittiöillä. Hedelmöittyneet munasolut viljellään laboratoriossa soluviljelykaapeissa ja kun ne ovat ihanteellisesti kehittyneitä, ne voidaan siirtää tai pakastaa. Kohtuun siirretään kerralla yksi alkio.

Käytiin lääkärin kanssa läpi hyperstimulaatioriskiä, sillä mun kroppa oli reagoinut kypsyttelyyn käytettäviin lääkkeisiin jo OI-kierroissa hyvin. Hyperstimulaatio tarkoittaa sitä, että munarakkulapunktion jälkeen munasarjat täyttyisivät uudelleen nesteellä ja kasvaisivat. Tästä seuraisi esim. vatsakipua, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua ja joskus hengenahdistusta. Vakavampaan hyperstimulaatioon liittyy nesteen kertyminen vatsaonteloon ja tämä voi vaatia sairaalahoitoa. Hyperstimulaatiota voi ehkäistä levolla ja runsaalla juomisella, mutta tärkein keino ehkäistä on oikeanlainen ja oikeamääräinen lääkitys – joka tietysti on osin arpapeliä, kun uusi hoitokierto aloitetaan. Siksi tästä riskistä on tärkeä olla tietoinen, jotta voisi oireiden ilmaantuessa reagoida niihin.

IVF-hoidoissa käytettiin mun kohdalla samaa munarakkuloiden kasvua stimuloivaa lääkettä kuin aiemminkin, mutta huomattavasti suuremmalla annostuksella. Tavoitteena oli saada kasvatettua ja kerättyä yhden IVF-hoitokierron aikana talteen useampia munasoluja, jotka kaikki hedelmöitettäisiin kerralla ja joista toivottavasti osa saataisiin kehittymään alkioiksi sekä pakastettua talteen. Varauduttiin siihen, ettei päästäisi tekemään hyperstimulaatioriskin vuoksi ollenkaan tuoresiirtoa, vaan että pakastettaisiin kaikki alkiot.

Varattiin eka ultra muutaman päivän päähän lääkkeen aloittamisesta, jotta nähtäisiin, miten suurempi lääkemäärä vaikuttaa. Oli ilahduttavaa, että jo ekassa ultrassa mun kohdun limakalvo oli paksumpi kuin aiemmin ja vointini hyvä, vaikka melkoinen määrä munarakkuloita oli lähtenyt kasvamaan. Olen kirjoittanut päiväkirjaan, että vatsaa ”pakotti” hieman, alavatsa oli ihan hellänä ja tiukat vaatteet tuntuivat kamalalta päällä. Mulle ohjeistettiin jarrutuslääkkeen aloitus kypsytyslääkkeen rinnalle, etteivät follikkelit irtoilisi ennen keräyshetkeä. Sovittiin seuraava ultra parin päivän päähän ja tässä välissä alkoi jarrulääkkeen pistäminen. Jarrulääkkeen neulat olikin sitten paljon tylsemmät ja vaikemmat pistää, sain vatsaani pieniä mustelmia ja pistäminen alkoi taas jännittää, kun tuntui etten meinaa saada neulaa ihosta läpi.

Tokassa seurantaultrassa tilanne näytti hyperstimulaation osalta rauhalliselta ja todettiin, että pyritään tuoresiirtoon, jos vain mahdollista. Kohdun limakalvo oli lupaava ja follikkeleita oli kasvanut reilusti. Vatsa oli turvoksissa ja hellä, mutta olo oli muuten ihan hyvä. Mulle ohjeistettiin irrotuspiikin pistopäivä ja varattiin aika punktioon ja puolison näytteelle. Bussissa istuessa tien töyssyt tuntuivat turvonneessa vatsassa ja munasarjoissa.

Punktiopäivä jännitti. Munasolut kerätään punktion avulla, jossa neula viedään emättimen seinän läpi munarakkuloihin, jotka imetään tyhjiksi niin, että munasolut saadaan talteen munarakkulanesteen mukana. Sain aamulla klinikalla esilääkityksen ja toimenpiteen aikana voimakasta kipulääkettä suoneen, jonka ansiosta punktio oli täysin kivuton ja nopeasti ohi. Kanyylin laittaminen ei meinannut heti onnistua ja se oli hankalin osuus koko toimenpiteessä, eli selvisin helpolla. Keräys oli aamulla, ennen sitä ei saanut syödä. Ruoka ja kahvi maistuivat operaation jälkeen taivaalliselta ja olin liikuttunut siitä, että mun erikoisruokavaliot oli huomioitu aamupalan osalta. Koska mun vointi oli operaationkin jälkeen hyvä, eikä kohtuonteloon ollut kertynyt nestettä, arveltiin, että tuoresiirto voisi olla mahdollinen.

Saatiin kerättyä punktiossa 20 follikkelia eli munarakkulaa, joista saatiin reilu parikymmentä munasolua talteen. Oltiin innoissamme; yli 20 munasolua!!! Jos näistä ei saataisi mitään hedelmöittymään ja talteen, niin mistä sitten? Munasolut hedelmöitettiin labrassa puolison sukusoluilla ja meille luvattiin päivittää seuraavana päivänä tieto hedelmöittyneiden munasolujen määrästä. Odotukset olivat pitkästä aikaa tosi korkealla, oli luottavainen fiilis, että nyt tämä toimii.

Olin toimenpidepäivän ja pari seuraavaa päivää saikulla ja vuodelevossa, jotta hyperstimulaation riski olisi mahdollisimman pieni myös toimenpiteen jälkeen ja saataisiin tehtyä tuoresiirto. Viikon verran punktion jälkeen tuli välttää fyysistä rasitusta ja infektioriskin takia ammekylvyt, yhdynnät ja uiminen olivat muutaman päivän ajan pannassa nekin.

Tämä oli eka hetki, kun hoidot vaikuttivat mulla työntekoon siten, että olin hetken pois töistä, vaikka tietysti ennen tätäkin oli pitänyt sumplia omaa ja puolison kalenteria sen mukaan, mihin hetkiin lääkärikäynnit, ultrat ja muut toimenpiteet osuivat. En voi edes kuvitella miten paljon lapsettomuushoidot voivat vaatia sumplimista ja ongelmanratkaisua arjessa, jos työ ei ole työajan puolesta joustavaa asiantuntijatyötä vaan vaatii esimerkiksi konkreettista läsnäoloa tai tuuraajaa poissaolojen ajaksi.

Pari kertaa olin joutunut jännittämään, että osuuko lääkärikäynti tai ultraus jonkun jo sovitun tärkeän palaverin kanssa päällekkäin. Kertaalleen stressasin, että miten selittäisin, jos joutuisin käymään asiakkaan Suomessa vierailupäivän aikana lääkärissä inseminaatiossa. Onneksi LH-piikki tuli silloin päivän myöhemmin kuin aluksi arveltiin, ja toimenpide siirtyi niin, etten joutunut selittämään mitään kellekään tai keskeyttämään tärkeää tapaamista. Hoitojen mukaan aikatauluttuva elämä on erilaista. Sumplimiseen tottuu, mutta siihen menee paljon ylimääräistä energiaa.

Seuraavana päivänä punktiosta näin lääkärikeskuksen sovelluksesta, että ainoastaan yksi munasolu oli hedelmöittynyt. YKSI! Reilusta paristakymmenestä munasolusta jopa kaksikymmentä oli kypsiä, mutta vain yksi näytti hedelmöittyneen.

Pian sain soiton lääkäriltä. Keskustelimme lääkärin kanssa tilanteesta ja tulevista vaihtoehdoista (IVF:n sijaan ICSI:n testaus, munasolujen kuoren tutkiminen…), jos tämä hoitokierto ei johtaisi raskautumiseen. Parin päivän päästä oli seuraava puhelu lääkärin kanssa ja saimme hyviä uutisia; tämä hedelmöittynyt munasolu oli jatkanut kehittymistä ja näytti ensiluokkaiselta. Mun vointi oli levon ansiosta hyvä, joten varasimme ajan alkion tuoresiirtoon. Jos tuoresiirtopäivän aamuna emme saisi puhelua, alkio olisi edelleen jatkanut kehittymistä ja siirto tehtäisiin, muussa tapauksessa meille soitettaisiin siirtopäivän aamuna huonot uutiset.

〰️

Aluksi olin ihan rikki siitä, että vain yksi ainoa munasolu hedelmöittyi, mutta pian mieli muuttui toiveikkaammaksi ja tajusin, että yksikin hedelmöittynyt munasolu kertoo hyvää; meidän solujen hedelmöittyminen on mahdollista. Yksi ainut voi riittää. Ja jos tämä ei onnistu, meillä on edelleen vaihtoehtoja, yritämme uudelleen ja tiedämme taas vähän enemmän.

Tämä oli vasta ensimmäinen IVF-hoitokierto ja jokaisella kierroksella opitaan lisää siitä miten keho reagoi lääkkeisiin, miten munasolut hedelmöittyvät ja kiinnityvätkö ne. Kaiken tuon tiedon perusteella hoitoa voidaan räätälöidä sopivammaksi. Myös siemennesteen laadussa ja määrässä voi olla eroja näytteen antokerrasta riippuen; sairastelut, stressi, kuumuus, pidättäytymisaika ja ties mikä muu voi vaikuttaa näytteen laatuun.

Alkion tuoresiirto

Meille ei soitettu siirtopäivänä, eli lähdimme aamusta klinikalle alkion siirtoon. Alkion siirto oli nopea ja kivuton toimenpide. Valmistautua piti niin, ettei käy pariin tuntiin pissalla, sillä siirto on helpompi tehdä kun rakko on täysi. Siirron lisäksi kuulimme iloisia uutisia: näytti siltä, että saisimme sittenkin myös pakkaseen yhden alkion!

Toinenkin munasolu oli siis hedelmöittynyt ja lähtenyt kehittymään. Tätä ei oltu huomattu aiemmin, kun maljoilla lämpökaapin turvassa tapahtuvaa kehitystä oli seurattu. Kun munasolut hedelmöitetään, niiden annetaan kehittyä soluviljelykaapeissa rauhassa ja ilmeisesti niiden kehittymistä seurataan nopeasti vilkaisemalla, jotta olosuhteet pysyvät ihanteellisina kehitykselle. Tästä syystä tämän toisen alkion kehittyminen oli jäänyt aiemmin huomaamatta.

Alkion siirron jälkeen aloitin jälleen kahden jo entuudestaan tutun luteaalivaiheen tukilääkkeen käytön ja sain ohjeen vielä yhden vatsaan pistettävän lääkkeen käytöstä seuraavalle päivälle. Tämän lääkkeen tarkoitus oli auttaa alkiota kiinnittymään. Koska mun munasarjat olivat munarakkuloiden kasvattelun ja punktion vuoksi edelleen isot, sain ohjeeksi levätä edelleen, juoda paljon ja käyttää mahdollisimman väljiä vaatteita. Kiertoliikkeitä sisältävä liikkuminen, eli mulle tutut jooga ja pilates olivat pannassa, etteivät munasarjat kiertyisi, kun olivat vielä munarakkuloiden kypsyttelyn jäljiltä turvonneet ja painavat.

Vielä samana iltana huomasin sovelluksen merkinnöistä, että yksi alkio oli pakastettu. Eli lopulta saldo tästä kierrosta oli yksi siirretty alkio ja yksi pakkasessa. JEssss! Seuraava vaihe oli toivoa parasta ja jännittää 11 päivän verran; sitten voitaisiin selvittää, kiinnittyikö munasolu – eli varmistaa verikokeen avulla, olenko raskautunut.

Muutama päivä alkion siirron jälkeen kävin taas kontrolliverikokeissa kilpirauhasarvojen takia. Arvo oli edelleen aivan liian matalalle tippunut, mutta päätettin jatkaa lääkitystä, tosin selvästi pienemmällä annostuksella ja sovittiin seuraava kontrolli kuukauden päähän. Jos raskautuisin, tulisi arvo kontrolloida aiemmin uudelleen.

Kun 11 päivää oli kulunut, kävin antamassa aamulla klinikalla hcg-verikokeen, jonka perusteella nähtäisiin, olinko raskaana. Olin varma, etten olisi. Mulla oli tuolloin menkkamaista jomotusta ja ärsytti. Olin ihan varma että kyse oli pms-oireista ja arvelin, että pitäisi taas aloittaa uuden hoitokierron suunnittelu. Mutta ei, verikoe kertoi, että oon raskaaana! Ekaa kertaa elämässäni. Raskaana!

Ekasta IVF-kierrosta, vähän reilu 8 kuukautta siitä, kun kävimme ekoissa tutkimuksissa ja täytimme esitietolomakkeet lapsettomuuslääkärin vastaanottokäyntiä varten. Useamman ovulaatioinduktion ja inseminaatiokokeilun jälkeen, vähän alle kaksi vuotta siitä, kun jätimme ehkäisyn ja aloimme toivoa, että tulisin raskaaksi.

En tajua, miten olin malttanut olla alkion siirron jälkeen tekemättä kotona yhtäkään raskaustestiä ennen tuota virallista verikoetta. Tuntui niin hurjalta nähdä sovelluksessa testitulos, joka arvioni mukaan oli positiivinen ja sitten saada siihen varmistus hoitajalta. Oli pakko tehdä raskaustesti hoitajan kanssa soittamani puhelun jälkeen myös kotona, vaikka jännitti, että tulisikohan tikkuun edes haamuviivaa – en ollut koskaan aiemmin nähnyt edes sellaista.

Mutta mitä vielä, sinä päivänä tekemäni raskaustestit (jep, tein varmuuden vuoksi pari…) näyttivät selkeästi plussaa.

Nyt ajattelen, että kahdeksan kuukautta hoitoja ei ollut lopulta pitkä aika, vaikka se silloin hetkittäin tuntuikin siltä, etenkin, kun oli jo vuoden yrittänyt ja toivonut ennen sitä. Pahinta oli, ettei voinut tietää, että miten meidän kävisi. Ei kukaan hoidoissa oleva tiedä. Jossain vaiheessa on pakko ymmärtää myös se, etteivät kaikki saa hoidoista apua. Moni on hoidoissa paljon meitä pidempään, jotkut vuosia ja vuosia. Ei ollut mitään takuita, että onnistuisimme, vaikka prosentit olivat puolellamme. Ei auttanut kuin edetä kuukautiskierto kerralla ja koettaa pitää toivoa yllä. Aina kuukautisten alkaessa olin pari päivää murheissani ja oma keho ärsytti, mutta sitten olo helpotti ja sain taas kiinni toiveikkuudesta.

Onneksi en joutunut elämään läpi näitä hetkiä yksin, puolisoni on ollut koko ajan kaikessa mukana, tämä on ollut meidän yhteinen matka ja yhteinen toive saada lapsi hoitojen avulla. Hän on ollut tukena ja tsemppaamassa kun pistin vatsaani lääkkeitä ja meinasin menettää hermoni, kun tylsä neula ei meinannut painautua ihon läpi. Pitänyt kädestä, kun mulle tehtiin punktio, ollut läsnä jokaisella lääkärikäynnillä ja hoitanut puolestani apteekkireissuja ja muuta arkeamme helpottavaa – mitä on vain voinut, sillä onhan hänen roolinsa paljon mua helpompi hoitojen osalta.

Hoitojen aikana tuntui välillä siltä, että voisipa kaiken muun elämän laittaa hetkeksi tauolle, mutta ei sitä voi. Samalla, kun toivoo parasta ja pelkää pahinta, tapahtuu kaikki muu elämä. On tavallinen arki, työt, läheisten huolet ja onnenaiheet, kaikki juhlan arvoinen.

Sitä pelkää, että joku utelee lapsihaaveista just kun menkat ovat taas alkaneet. Tai että joku huomaa lääkehoidosta turvonneen vatsan ja alkaa epäillä, että olet raskaana. Stressaa, että joku kysyy, olenko itkenyt, kun en halua joutua kertomaan kenellekään syytä punaisille silmille. Miettii, voiko lupautua johonkin vastuurooliin, kun toivoo olevansa hetken päästä raskaana ja pelkää, että mitä jos ei olekaan, ja jättää lapsitoiveen takia jotain tekemättä tai kokematta. Pohtii, voiko vielä syödä normaalisti, vai pitäisikö jo jättää ruokavaliosta kaikki, mitä raskaana oleville ei suositella, vaikka ei ole mitään takuita siitä, kauanko yrittämistä ja toivomista vielä kestää. Miettii, mitä muut pukuhuoneessa ajattelevat vatsan mustelmista. Koettaa arvioida, kannattaako kesken hoitokierron osallistua ystävän juhliin, ettei vain tulisi kipeäksi kriittisellä hetkellä.

Onneksi me aloitettiin hoidot, eikä otettu tosissamme niitä hyvää tarkoittavia, mutta huolettomia ja vähän ajattelemattomia ”lakkaatte vain stressaamasta ja pidätte hauskaa niin kyllä se sieltä tulee” -kommentteja. Kun useampien kevyiden hoitojen jälkeen vain yksi kahdestakymmenestä kypsästä munasolusta hedelmöittyi IVF-hoitokierrolla, tuli sellainen fiilis, että onneksi aloitimme hoidot jo nyt.

En usko että olisimme tulleet raskaaksi ilman hoitoja, emme ainakaan nopeasti, koska 20 kypsää munasolua vastaa siis n. vuoden ja kahdeksan kuukauden verran kuukautiskiertoja. Vuotta ja kahdeksaa kuukautta lisää yrittämistä, jos kerättyjen munasolujen määrän ajattelee suoraan ”yrittämisajaksi”. Ja ilman hoitoja ja lääkkeellistä ovulaatioinduktiota olisimme tietysti saattaneet joutua yrittämään suhteessa vieläkin pidempään, mistä sitä tietää.

Mutta nyt ollaan tässä ja odotellaan esikoisemme syntymää. Me ollaan ihan tosi onnekkaita, että tämä meni näin.