Kun 2018 aloitin pikamuodin välttelyhaasteen, aloitin sen haastaakseni itseäni kulutustottumuksissani. Vaikka olen oppinut suhteellisen harkitsevaksi siinä mitä tulee tekemiini ostoksiin, oli – ja on – minulla paljon petrattavaa.

Ajattelin, että jos päättäisin olla ostamatta pikamuotia, joutuisin etsimään parempia vaihtoehtoja ja käyttämään ostopäätösten kohdalla suurempaa harkintaa, kun kaikkea houkuttelevaa ei voisikaan klikata kotiin muutaman päivän toimitusajoilla. Pitäisi kääntyä entistäkin enemmän kirpparin puoleen ja tiedostaa tarpeensa pidemmälle aikavälille, ettei joutuisi pulaan ja rikkomaan haastetta vain koska tarvitsee jotain heti. Ja ylipäätään miettiä, mitä ihan oikeasti tarvitsee ja mitä vain haluaa.

Kun aloin nuorena tienata ekoja omia rahojani kesä- ja viikonlopputöistä, kului niistä iso osa kirpputorilöytöihin ja edullisiin löytöihin ketjuvaateliikkeistä. Vaikkei vaatevalikoimani ole koskaan ollut järjetön, on ollut aikakausia, kun olen tehnyt kirppislöytöjä lähes viikottain – ja sitten laittanut tylsäksi käyneitä tai vääränlaisiksi osoittautuineita entisiä löytöjä samalla tahdilla eteenpäin kirppiksillä. Siinä ei ole ollut mitään järkeä. Jostain syystä kirppislöytöjen tekemisen olen osannut perustella itselleni ihan eri tavalla kuin uuden ostamisen ja siksi kirppislöytöjä tuli tehtyä joskus reilusti yli tarpeiden.

Aloitin ensimmäisen julkisen blogini 16-vuotiaana ja kun joskus 19-vuotiaana aloin saada blogin kautta vaatteita bloginäkyvyyttä vastaan, en aluksi tajunnut ollenkaan miettiä mitään muuta kuin sitä, että vau, saan valita uusia vaatteita itselleni! Ei tarvinnut vastaanottaa kuin muutama lähetys huonolaatuisia, hassun kokoisia ja -mallisia vaatteita tajutakseen, ettei tämä voi olla ok, että enhän mä voi näitä kenellekään suositella.

Pikamuodin välttelyhaaste 4,5 vuotta sitten alkoi siitä, että en halunnut tukea pikamuotiketjuja ja halusin testata, voisinko löytää kaiken tarvitsemani joko käytettynä tai fiksummilta brändeiltä. Vaikka olen jo kauan valinnut tukea mieluummin pieniä fiksumpia brändejä sekä eettisesti ja ekologisesti toimivia yrityksiä ja koettanut tehdä löytöjä kirppiksiltä, oli pikamuotiketjut siinä mielessä helppo ratkaisu, että löysin niistä usein helposti oikean kokoisia vaatteita itselleni. Siispä mun piti haastaa itseäni, että voisinko löytää sopivia vaatteita muualtakin.

Kun tarvitsen jotain uutta, pyrin pitämään mielessä ajatuksen:

Ketä haluan tukea? Euroopan 3. rikkainta miestä, Ruotsin rikkainta miestä perheineen vai yhteisöjä ja yrityksiä, jotka tekevät töitä reilummin, eettisemmin ja ekologisemmin? Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin täällä.

Päätin reilu neljä vuotta sitten, että jos tarvitsen jotain, ostan sen ensisijaisesti käytettynä. Seuraava vaihtoehto olisi ostaa tuote joko vastuullisesti toimivalta brändiltä ja kolmantena ostaa brändiltä, jonka tuotteet tunnetusti kestävät aikaa ja käyttöä, sillä uuden ostamisen minimointi oli haasteeni lähtökohta. Viimeisin vaihtoehto olisi kääntyä helposti saatavilla olevien pikamuotiketjujen valikoimien pariin, mutten varsinaisesti kieltänyt itseltäni mitään, päätin vain haastaa itseäni miettimään valintojani aiempaakin tarkemmin. Ja kun muistaa tuon ylläolevan ajatuksen, on helppo kiertää pikamuotiketjujen liikkeet ja verkkokaupat kaukaa. Kannattaa myös katsoa Shein – totuus muotijätistä -dokumentti, jos haluaa muistutuksen siitä, miksei jättien vastuullisuuslupauksiin voi luottaa.

Vastuullisempien vaihtoehtojen valikoima on nykyisin valtava

Reilu neljä vuotta sitten haaste jännitti, mutta olin toiveikas, koska silloin tuntui, että markkinoille alkoi pikkuhiljaa tulla monipuolisemmin vastuullisemmin ja fiksummista materiaaleista valmistettuja vaihtoehtoja, ei esimerkiksi pelkkiä a-linjaisia trikoovaatteita huomiota herättävin printein, jollaisiksi ”vastuullinen muoti” -kategorian vaatteet oli aikoinaan helppo typistää.

Nykyisin vastuullisia brändejä on helpompaa etsiä ja vertailla (esim. good on you -saitti antaa osviittaa eri brändien vastuullisuudesta ja tämä Outi Pyyn listaus vastuullisen kuluttajan ostojärjestyksestä kannattaa kurkata) ja tarjolla on ihan kaikkea kestävistä sukkiksista kierrätysmatskuista valmistettuihin uikkareihin ja lähellä tilauksesta valmistettaviin vaatteisiin. Lisäksi vaatteiden vuokraamisesta on tullut helppoa ja kiinnostavaa mm. The Ateljén viitoittamana. Neljässä vuodessa pelkästään Helsingin keskustasta löytyy useampi trendikkäästi sisustettu second hand -myymälä ja useammassa kauppakeskuksessa on käytetyille tavaroille tai vaatteille omistautuneita myymälöitä (Redissä kokonainen osio ostoskeskuksesta). Siinä missä vielä neljä vuotta sitten tuntui edelläkävijämeiningiltä, että joku yritys avasi avoimesti nettisivuillaan tuotantoaan, tuntuu se nykyisin minimivaatimukselta. Viherpesu yleistyy, mutta toisaalta sen tunnistamisestakin on tullut helpompaa.

Mietin aina välillä, että pitäisi vinkkailla enemmän vastuullisemmista vaihtoehdoista täälläkin, mutta siinäkin on puolensa; mitä enemmän jakaa vinkkejä kaikesta kivasta uudesta, sitä enemmän saattaa synnyttää tarpeettomia ostohaluja. Ja tärkeintähän olisi vähentää ihan kaiken ostamisen määrää, eikä ainoastaan siirtyä kuluttamaan fiksumpia vaihtoehtoja.

Mietin pitkään myös sitä, miten kuvitan tämän postauksen ja päädyin julkaisemaan kuvia lempparivaatteistani; sellaisia, jotka olette jo nähneet monta kertaa. Nämä vaatteet eivät ole uusia eikä niitä voi enää ostaa kaupasta, joten jos jokin niistä inspiroi, kannattaa kääntyä kirppisten ja second hand -sovellusten puoleen.

Ensimmäinen vuosi pikamuotia vältellen – miten minimoida ostohalut?

Ensimmäinen vuosi haastetta meni kivuttomasti. Kirjoitin siitä täällä. Ekan vuoden aikana tein vähemmän hankintoja kuin aiemmin, haasteesta kiinni pitäminen oli helppoa. Kun karsin vaihtoehdoistani kivasti brändätyt pikamuotiketjut, en enää pyörinyt keskustan liikkeissä ”ihan vain inspiroitumassa” eli synnyttämässä ostohaluja.

Huomasin, että pikamuodin välttely on helpompaa, kun poistaa Instagram-seuratuista kaikki ne visuaalisesti kiinnostavat pikamuotibrändit. Ei, niitä ei kannata seurata edes inspiroitumisen takia – toimivasti brändätyt, kauniisti kuvatut edulliset tuotteet ovat ihan liian helposti saatavilla. Kun ei käy kauppakeskuksissa tai pikamuotiketjujen liikkeissä pyörimässä, ei tiedä mistä jää paitsi. Lopulta se on juurikin näin yksinkertaista.

Kun ei altista itseään jatkuvasti (parhaimmillaan kymmeniä tai satoja kertoja päivässä ihan vain jo instaa selaamalla) uusille vaatteille ja trendeille, tykkää omista olemassaolevista vaatteistaan enemmän. Myös se auttaa, että omilla seurantalistoilla on kiinnostavan tyylisiä pukeutujia, joilla ei ole joka viikko jotain uutta päällään.

Olen myös tietoisesti karsinut listoilta ne tyylikkäinä pitämäni pukeutujat, joilla on säännöllisesti yhteistöitä pikamuotiketjujen kanssa – voin käydä inspiraatiota etsiessäni kurkkailemassa heidän asujaan silloin tällöin, mutta jos nään viikoittain uusia vaatteita kiinnostavina pitämieni tyyppien päällä, alan himoita itsellenikin jotain uutta.

Ehkä nämä ovat ihan itsestäänselvyyksiä, mutta haluan silti kirjoittaa ajatukseni ylös, sillä mulla kesti kauan tajuta, miten paljon pelkästään Instagramin selailu vaikuttaa mun fiilikseen ja tarpeeseen saada jotain uutta päälle pantavaa. Siksi olen tietoisesti karsinut seurattujen tyyppien listaa ja miettinyt, mitä oikeasti haluan nähdä. Mä haluan nähdä toisten lempivaatteita, vaatteidenhuoltovinkkejä, kirppislöytöjä jotka inspiroivat jatkamaan omia kirppisetsintöjä ja asuja, joissa ei oo aina uudet vaatteet.

Jos kaipaa järeämpiä keinoja käyttöön, muttei halua luopua Instagramin käytöstä kokonaan, tee kuten yksi ystäväni: mykistä kaikki seuraamasi tilit ja käy katsomassa ystäviesi tilejä hakutoiminnon kautta – kun teet sen tietoisesti, et törmää jatkuvasti algoritmin sinulle esiin nostamiin houkutuksiin. Työlästä, jos seuraa useita satoja tai tuhansia tilejä, mutta ilmeisesti melkoisen toimiva tapa kuratoida omaa feediä.

Reilu neljä vuotta pikamuodin välttely -haasteen aloittamisesta

Nyt haasteen aloittamisesta on neljä ja puoli vuotta ja olen yllättynyt siitä, että olen pärjännyt niin mainiosti. Itse määrittelemiäni sääntöjä on ollut helppo noudattaa ihan jo sillä, etten ole tietoisesti altistanut itseäni pikamuotiketjujen mainonnalle. Tietysti törmään mainontaan haluamattanikin, mutta ainakin voin valita keitä seuraan somessa ja mitä uutiskirjeitä tilaan. En voi alleviivata, miten iso merkitys tällä on ollut!

Seuraan pikamuotia mainostavia tyyppejä somessa nykyisin niin vähän, että hätkähdän, kun pikamuotibrändin kanssa tehty yhteistyö pomppaa esille seuraamieni tilien feedissä. Viime kuukausina olen ollut häkeltynyt myös siitä, miten minimalistiseksi ja parempilaatuiseksi brändätty pikamuotiketju on näkynyt niin monen tiedostavana pitämäni tyypin sisällöissä. Tuntuu ilmeiseltä, että juuri tätähän brändi toivoo – näkyvyyttä tiedostavien tyyppien kanavissa, jotka eivät shoppaile pikamuotia – mutta kannustavat siihen kuitenkin, kunhan se vain on brändätty joksikin muuksi.

En ole ostanut pikamuotia yli neljään vuoteen, mutta nyt se ei enää tunnu tämän haasteen tärkeimmältä annilta. Olen ylipäätään ostanut paljon vähemmän, ja sillä on väliä.

Kun ei enää osta uutta pikamuotiketjujen myymälöistä, miettii kaikkea muutakin ostamista entistä tarkemmin. Kun tarvitsen jotain uutta, tärkein kriteerini uudelle hankinnalle on sen pitkäikäisyys – haluan ostaa asioita, joille kertyy valtavasti käyttökertoja ja joita ihan oikeasti tarvitsen. Vaatekaapin lisäksi tämä ajattelu ulottuu kaikille muillekin elämän osa-alueille ja on nyt erityisen ajankohtainen kotiin liittyvien hankintojen suhteen. Sillä, millaista vaatekaappia ylläpitää, on väliä – muoti on toiseksi suurin saastuttaja öljytuotannon jälkeen. Vaateteollisuus saastuttaa enemmän, kuin kansainvälinen laiva- ja lentoliikenne yhteensä. Järkyttävää!

Jotta vaatteelle tai muulle tuotteelle voisi kertyä paljon käyttökertoja, sen tulee kestää. Koetan löytää tuotteen ensin käytettynä, mutta jos hankinnalla on jostain syystä kiire, koetan valita vaihtoehdon, jolle povaan paljon käyttökertoja. Mieluiten kotimaiselta tai vastuulliselta brändiltä, mutta ykköskriteerinä se, että tuote on aidosti tarpeideni mukainen ja pitkäikäinen hankinta. Jossain tilanteessa oikea tuote voisi hyvinkin löytyä ketjuvaateliikkeestä, sillä onhan moni nykyinen lempparivaatteenikin pikamuotia. Pikamuotiin liittyy muutenkin paljon ristiriitaisia näkökulmia; jos lopettaisimme pikamuodin ostamisen, Bangladeshissa jouduttaisiin vakaviin ongelmiin ja jos ei ole mahdollista etsiä jotain asiaa kirppareilta eikä varaa panostaa vastuulliseen brändiin, on ehkä pakko ostaa pikamuotia. Mietin tätä kirjoittaessani myös tätä Ninan kirjoitusta. Ehdottomuus ei taida olla tässäkään paras ratkaisu, mutta jonkinlainen ehdottomuus tai rajaaminen voi auttaa löytämään kestävämmän suunnan.

Vastuullisesti valmistettu tuote on usein laadukkaammin ja paremmista materiaaleista valmistettu kuin nopeassa syklissä valmistettu pikamuotivaate, mutta vastuullinen valmistus tai kallis hinta ei ole synonyymi laadulle. Laatua on myös hyvä muotoilu, käyttöä kestävät materiaalit ja aikaa kestävät värit ja kuosit. Jos vastuullisesti valmistettu vaate ei istu tai tunnu omalta, se jää pahimmassa tapauksessa käyttämättä. Siksi uuden ostamisesta on tullut tarkkaa, mutta myös palkitsevaa puuhaa.

Huolla, korjaa ja muokkaa

Kun ei ole ostanut paljoa uutta, on ollut aikaa ja halua opetella huoltamaan olemassa olevia vaatteita ja asusteita. Vaatteeni ovat aika kovalla käytöllä, joten suutarin, pesulan ja ompelijan palvelut ovat tulleet tutummiksi ja niihin laitettu raha on tuntunut tosi fiksusti käytetyltä. Arkivé Atelierin myymä Kentin vaateharja on ollut korvaamaton neuleita ja villakangastakkeja huoltaessa ja vuonna 2017 ostamani vaatehöyrytin on edelleen viikoittain käytössä.

Kun vaatteille kertyy paljon käyttökertoja, oppii myös tunnistamaan laadukkaan hätäisesti tehdystä entistä paremmin ja huomaamaan, millaiset materiaalit oikeasti kestävät käyttöä, osti sitten uutta tai second handia. Joskus tulee tietysti myös huteja: löysin viime vuoden lopussa yli viisi vuotta ostoslistallani olleen täydellisen klassisen mustan villatakin ja olin aluksi aivan supertyytyväinen, mutta nyt useamman kuukauden käytön jälkeen huomaan, että uusi neuletakkini nyppääntyy herkästi. Olin ajatellut, että 100% villa on parempi kuin sekoitteet ja laatua huokuva brändi, joka kertoi avoimesti tuotannostaan sai minut uskomaan, että tuote on automaattisesti hyvin käyttöä kestävä. Sain hyvän muistutuksen, ettei näin aina ole – ainakin tämä pelkästä villasta valmistettu neuletakki nyppääntyy todella herkästi. No, katsotaan, miten hyvin saan huollettua neuletakkiani.

Ompelijan palveluita olen hoksannut alkaa hyödyntää vasta viimeisen parin vuoden aikana. Sen ansiosta olen myös oppinut arvioimaan, josko jokin vaate olisi pienellä modifioinnilla täydellinen ja onko vaate ompelijalle kiikuttamisen arvoinen – löysin esimerkiksi ihanan välikausitakin pitkän etsinnän jälkeen käytettynä, mutta takissa olikin mulle liian pitkät hihat (kirppissovellusten huono puoli – vaatetta ei pääse sovittamaan ennen ostoa), mutta ne lyhenivät taitavalla ompelijalla täydelliseen mittaan. Käytin liian isoksi jääneen nahkahameen ompelijalla kavennuksessa (Menddien kautta, olen todennut palvelun todella toimivaksi jo kolmesti!) ja nyt mulla on taas yksi vaate enemmän, ilman että ostin mitään uutta.

On tosi tyydyttävää vaalia olemassa olevia asioita, huoltaa ja korjata uuden hankkimisen sijaan. Tästä ja arjen estetiikasta kannattaa lukea ajatuksia myös Gemma-median puolelta, inspiroiduin Emmin kirjoituksesta ja Yuriko Saiton ja Sherri Irvinin ajatuksista arjen estetiikasta.

Lista asioista, joita tarvitsee ja jotka on hankkinut – jottei itsensä huijaaminen olisi liian helppoa

Vastuullisesti valmistetut vaatteet ovat kalliita, ja ihan syystä. Siksi on usein innostavampaa yrittää etsiä jotain tarvitsemaansa käytettynä. Tähän auttaa se, että pitää puhelimen muistiinpanoissa ostoslistaa asioista, joita tarvitsee. Olen pitänyt ostoslistaa puhelimessani nyt parin vuoden ajan, ja on ollut kiintoisaa huomata, että listalla on ollut parin vuoden ajan samat asiat. Kirjoitan samaan listaan myös kaiken, mitä hankin – uutena tai käytettynä, vuosikohtaisesti. Näin saan realistisen kuvan siitä paljonko ostan, sillä itseään on tosi helppo huijata uskomaan, ettei juurikaan hanki mitään uutta. Ja kun ostolistalla on vuosia ollut täydellinen musta nahkavyö, sen löytäminen kirpparilta tuntuu ihan superhyvältä.

Käytettyjen asioiden etsimiseen voi mennä aika paljon aikaa, mutta tämä vinkki on säästänyt multa aikaa ja energiaa: moneen kirppissovellukseen (Tori.fi, Zadaa, Vestiaire, Sellpy) voi tallentaa hakuja, jolloin on mahdollista kurkistaa nopeasti, onko tiettyjä juttuja tullut myyntiin sen sijaan, että selailisi sovellusta päämäärättömästi tuntitolkulla ja keksisi samalla itselleen uusia tarpeita.

Viiden uuden vaatteen vuosi

Jos neljä vuotta sitten mietin, että vitsit, ei ole mitään järkeä ostaa vaatteita pikamuotiketjuista ja tukea tällaista kuluttamista, niin nyt mietin, millainen määrä uusia vaatteita ylipäätään on perusteltavissa?

Törmäsin pari kuukautta sitten Instagramia selaillessani Aku Varamäen Planetaarinen vaatekaappi -instatiliin ja hänen pohdintoihinsa Hot or cool -instituutin tekemästä tutkimuksesta, jonka pääpointtina on, että vaatteiden kulutusta on pakko vähentää ja että vertailussa olleiden maiden kärjen nykykulutuksen mukaisesti tulevaisuudessa olisi kestävää hankkia n. 5 uutta vaatetta vuodessa, jotta kulutus olisi planetaarisissa rajoissa (tähän ei kuulu alusvaatteet tai sukat, koska arvio oli tehty painon mukaan ja alusvaatteet ja sukat ovat kevyimmästä päästä).

Jäin pohtimaan postauksessa esitettyä ajatusta: ”Viisi uutta vaatetta, hmmm. Kun vertaamme lukua suomalaisen nykyiseen kulutukseen, niin pudotus on aikamoinen. Suomalainen kuluttaa 30-50 uutta vaatetta vuodessa. Miltä viisi vaatetta vuodessa sinusta kuulostaa? Montako vaatetta olet tänä vuonna ostanut? –”

Viisi uutta vaatetta kuulostaa hyvältä haasteelta! Ei mahdottomalta, mutta siltä, että hankintoja on tosissaan mietittävä. On ostettava sellaisia vaatteita, kenkiä ja asusteita, jotka kestävät pitkään ja joita haluaa ja voi huoltaa. Tämä Hot or cool -instituutin arvio jättää myös pelivaraa; jos viiden uuden vaatteen lisäksi tarvitsisi jotain muuta, sen voisi ostaa käytettynä. Tuntuu selkeältä saada jokin luku ohjenuoraksi, ettei myöskään kävisi niin, että ostaisi mielin määrin vaatteita kirppareilta tai vastuullisemmilta brändeiltä.

Ostin viime vuonna yhteensä 13 uutta vaatetta tai asustetta. Se on merkittävästi vähemmän kuin keskimääräinen 30-50 uutta vaatetta, mutta yli tuplat siihen, mikä olisi Hot or cool-instituutin mukaan kestävyyden rajoissa. Yhdeksän hankinnoista tein uutena (sisältäen blogin kautta vastaanotetut vaatteet), neljä second handina. Yllätyin, sillä olin varma, että olisin tehnyt enemmän kirppislöytöjä ja ostanut vähemmän uutta. Yhdeksästä uudesta tuotteesta kahdeksan oli vastuullisemmilta brändeiltä, yhdet farkut ostin tarpeeseen brändiltä, jonka klassikkofarkkujen tiedän kestävän käyttöä ja aikaa, mutta joiden en usko olevan vastuullisesti valmistetut.

Huomaan miettiväni vaatekaappini sisältöä tosi tarkkaan nyt kun olen miettinyt viiden uuden vaatteen haastetta. Mun vuosia käytössä olleet maiharit alkavat olla pian tiensä päässä ja mietin, selviänkö niiden kanssa vielä loppuvuoden, voinko vaihtaa niihin sekä pohjat että vetoketjut vai kannattaisiko jo ostaa uudet. Muuttuva keho asettaa sekin haasteita minimalistisen vaatekaapin ylläpitoon; kun paino vaihtelee, saattaa tarvita uusia vaatteita, kun vanhat vaatteet jäävät väärän kokoisiksi. Jossain muussa elämäntilanteessa tällainen oman vaatekaapin analysointi ei välttämättä olisi yhtä mielekästä, joten olen tyytyväinen, että olen tehnyt tämän pohjatyön nyt – uskon, että näitä ajatuksia kantaa mukanaan jatkossakin.

Mietin myös sitä, miten käsittämätöntä on, että Sheinille työskentelevä työntekijä joutuu tekemään päivässä 500 vaatetta, jotta ansaitsee minimipalkan. Jotta ilmastonlämpäminen jäisi 1,5 asteeseen, pitäisi 500 vaatetta riittää 100 ihmiselle vuodeksi.

〰️

Tämän postauksen kirjoittaminen kesti pienen ikuisuuden – olen päivittänyt otsikon aikamäärettä ainakin puolentoista vuoden ajan. Musta tuntui pitkään siltä, että tällä pohdinnalla pitäisi olla jokin konkreettinen lopputulema ennen kuin voin julkaista tämän, mutta ei tällä ole. Vastuullisen kuluttamisen teemoja vaatekaapin osalta voi mitenkään mahduttaa yhteen kirjoitukseen.

Toivon, että joku samoja asioita pohtinut voisi saada tästä kannustusta omien kulutustottumuksiensa pohdintaan ja sellaisen fiiliksen, ettei karsiminen ja rajaaminen tarkoita luopumista. Ei tyylistä tai kivoista vaatteista tarvitse luopua, päinvastoin – vaatekaappi tuntuu arvokkaalta ja spesiaalilta, kun tietää mitä omistaa ja osaa pitää niistä huolta. Eikä ole pakko olla ehdoton, vähentäminen on loistava startti – esim. Emmi laski viime vuonna ostamansa vaatteet ja päätti, että rajaa kokonaismäärän uusista hankinnoista puoleen viime vuoden määrästä. Selkeä muutos edelliseen vuoteen, mutta ei-niin-ehdoton lähestymistapa.

〰️

Lähteet:

Finnwatch Hallitsematon vaatealan vihreä siirtymä
johtaisi Bangladeshissa vakaviin ongelmiin 2023
Hot or Cool Unfit, Unfair, Unfashionable –
Resizing Fashion for a Fair Consumption Space 2022
Business Insider Shein factory employees are working 18-hour days
for pennies per garment and washing their hair on lunch breaks
because they have so little time off, new report finds 2022
Planetaarinen vaatekaappi 2022
Finix The environmental price of fast fashion 2020
HS Visio Laatua ei enää ole 2022
Outi Les Pyy Mikä on vastuullisuuden minimi? 2021
The Guardian Shop less, mend more: making more sustainable fashion choices 2018