Muistaako joku vielä tämän kuvan? Se löytyy Instagramistani. Lisäsin sen miltei vuosi sitten syntymäpäivänäni. Olin tuolloin Helsingissä ja ehkä synttäreiden ja hölmön ihastuksen takia tuo päivä tuntui kaikin puolin erityiseltä. Mulla oli ollut vähän erikoisempi työkeikkakin Helsingissä ja sellainen kutkuttavan jännitävä fiilis (sellainen, kun hetkeksi ihastuu väärään tyyppiin ja tavallaan jo tietää sen).

Löysin tuon kauniin mätirasian (jep, niin se oli nimetty) Kaivarin Kanuunasta, mutta en keksinyt hyvää syytä ostaa esinettä, joka oli kaunis, mutta kallis. Tuntui että siitä puuttui tarina, vaikka se olikin älyttömän kaunis ja jäi mieleeni. Mulle käy itseasiassa aika usein niin, että löydän jonkun kauniin esineen kirpputorilta, mutta mun ei tee mieli ostaa sitä koska en kuulu sen tarinaan. Esine muuttuu heti paljon merkityksellisemmäksi jos sen on ostanut reissusta tai saanut lahjaksi.

Noh, mun pohjustuksesta saattoikin jo arvata jotain… Henriikka oli käynyt ostamassa tuon samaisen simpukkarasian seuraavana päivänä – lahjaksi mulle. Ja malttoi odottaa sen antamisen kanssa miltei vuoden. Ei kai mikään ihmekään, että meinasi itku tulla lahjapakettia avatessa. Mikä ajatus, mikä ihana ele! Ihan uskomaton.

Nyt sillä on tarina. Ihan älyttömän hyvä sellainen. Kuvitella, että silloin viime tammikuussa me ei vielä edes oltu mitenkään erityisen läheisiä, mutta ehkä me molemmat tiedettiin että jotain tärkeää tässä on kehittymässä.

kuva: Ulla Vartiainen 

Voi Henriikka, tykkään susta ihan hulluna. Olen niin onnellinen, että ollaan ystäviä. Ja ihan älyttömän otettu tästä lahjasta – miten joku voikin miettiä toista niin hienosti, että ostaa tuollaisen löydön toiselle, vaikka mitään juhlapäivää ei ole lähimaillakaan? Huh. Kiitos ja ♥ x 158076543.