Huomenta! Muslan Katri kirjoitti blogissaan aamupuurosta ja siitä, miten saattaa iltaisin toivoa että olispa jo aamu, jotta pääsisi syömään puuroa. Samaistun, hahaa.
Olen koko lapsuuteni saanut aamupalaksi puuroa; tuolloin neljän viljan tai ruis, koska muistan inhonneeni kaurapuuron makua. Myöhemmin olen tajunnut että en vain pidä mikrossa tehdystä kaurapuurosta (isä teki sellaista aina itselleen herätessään muita aiemmin), mutta kunnollinen keitetty kaurapuuro on ihan parasta. Eikä maksa luomunakaan paljoa. Aina välillä ostaessani turkkilaista jugurttia johonkin ruokaan, syön pari päivää aamupalaksi sitä myslillä tai marjoilla, mutta kaurapuuro on ihan parasta. Ensi kerralla taidan testata Katrin vinkkiä kaurapuuro + turkkilainen jugurtti + granaattiomena. Mmmh!
Katri kertoo myös, että puuron tärkein juttu on suola. Muistan, että lapsuudessa meilläkin käytettiin suolaa puurossa, mutta se jätettiin jossain vaiheessa pois kun ylimääräisen suolan saannin haitoista alettiin uutisoida. En ole siis koskaan laittanut puurooni suolaa, enkä koe tarpeelliseksi opetellakaan, vaikka voi olla, että se veisi puuron jollekin toiselle levelille. Hmm. Pelkään että jään koukkuun ja alan huomaamattani lisätä ja lisätä suolan määrää :– D
Tämän hetken aamupalasuosikkini on kaurapuuro + suomalaisia mustikoita pakkasesta + kourallinen pähkinöitä ja vähän hunajaa. Ai että! Päälle voi vielä ripotella kookoshiutaleita tai auringonkukansiemeniä.
Miten te syötte puuronne ja tärkein; suolalla vai ilman?
