Ihanimpien illanistujaisten resepti

& juoma, ruoka
7 kommenttia

* Yhteistyössä Freixenet & Asennemedia

Tulin pääsiäiseksi Tampereelle minilomalle. Suunnitelmani kiteytyvät ihan täysin muutamaan juttuun; ystävät, pitkät yöunet, saunominen, herkuttelu ja prosecco! Ah, noista on mun miniloma tehty.

Tämä alkuvuosi on mennyt vähän sumussa, kun nyt mietin. Ei se ole varsinaisesti tuntunut siltä, mutta huomaan nyt, että aiemmat visiittini Tampereelle ovat olleet todellisia lepolomia. Ei ole jaksanut tehdä muuta kuin tulla nukkumaan, syömään ja saunomaan vanhemmille tai Majn luokse, vaikka täällä olisi monia ystäviä, joita olisi ihana nähdä. Se on vain kaikessa hässäkässä tuntunut liian raskaalta ja tajuan sen vasta nyt, kun alkaa helpottaa.

Freixenet prosecco uutuus

Ihanaa että sain ison projektin valmiiksi juuri nyt, kun kevät alkaa saapua. Olen innoissani kaikista keväisemmistä päivistä ja auringonpaisteesta, mutta en turhaudu, vaikka vielä sateleekin lunta ja tuulee hurjasti.

Kevään ensimmäiset illanistujaiset olivat viikko sitten Majn ja Stellan kanssa Stellan luona. Myös Arttu ja Jarski olivat seurassamme ja myöhemmin illasta porukkaan liittyi vielä lisää tuttuja. Musta tuntuu, että olen juhlien parhaat keskustelut käydään aina keittiössä ruuan ja naposteltavan äärellä ja siksi tuntuikin luontevalta viedä pientä naposteltavaa proseccon kaveriksi.

Uutuusprosecot meille toimitti Freixenet, joka lienee monelle tuttu brändi Suomen myydyimmästä kuohuviinistään. Superkaunis Freixenet Extra Dry Prosecco yllätti minut positiivisesti, sillä prosecco on mun suosikkijuoma ja olen maistellut useimmat Alkosta löytyvät, eli tiedän mihin verrata. Koska pullo on niin kaunis, tämä on mielestäni ihana lahjapullo.

Stella ja MariIhanat Stella ja Maj! 

Naposteltavaa illanistujaisiinTarjottavat illanistujaisiin

Parhaita illanistujaisia ei useinkaan suunnitella viikkotolkulla, vaan sellaiset saattavat syntyä ihan lennossa. Ruoka on oleellinen osa kivoja iltoja, mutta siitä ei kannata ottaa turhaa stressiä varsinkaan silloin, kun ei ole aikaa kokkailla itse mitään. Mun omia suosikkejani ja suosikkiviemisiäni onkin helposti kaupasta löytyvät ja helposti valmistettavat jutut ja sellaisia vein nytkin Stellalle.

Helpot herkut illanistujaisiin: 

  • Hedelmät ja marjat, esim. mansikat, viinirypäleet, melonit, omenat, päärynät, kiivit, tuoreet viikunat ja taatelit. Kauniin hedelmä- & marjalautasen taiteili Arttu. Vitsit että tuo hedelmien taitava leikkaus ja kaunis asettelu tekee paljon!
  • Juustot – joskus yksikin herkullinen riittää, mutta vaihtelu virkistää. Kokeile esim. maukasta goudaa (chili- ja pippurigoudat, mm!), pecorinoa, manchegoa, vuohenjuustoa tai gruyereä
  • Laadukas leipä tai patonki on helppo ostaa valmiina kaupasta. Myös siemennäkkäriä löytyy nykyisin valmiina, vaikkakin itsetehty syntyy myös nopeasti (esim. tällä reseptillä). Jos on aikaa panostaa ja tehdä itse, niin italialainen ciabatta sopii proseccon kaveriksi hyvin
  • Hummus. Syntyy helposti itse, mutta myös kaupan vaihtoehtoihin voi turvautua kiireessä
  • Pesto
  • Oliivit – sekä sellaisenaan, että esim. valkosipulilla ja yrteillä maustettuna
  • Artisokan pohjia
  • Marinoituja paprikoita
  • Pähkinät suolattuina tai sellaisenaan
  • Tummaa suklaata tai raakasuklaata

Kaikki yllämainitut löytyvät helposti lähikaupastakin ja aika usein mulla on kaapissani hätävarana esim. oliiveja ja raakasuklaata – yllätysvieraiden ja yllätyskemujen varalle!

Arvaatteko mikä kruunasi illan Stellan ja Jarskin luona? Iltamyöhällä pakkasesta kaivetut kasvispakastepizzat. Katosivat nopeasti parempiin suihin. Ja sushi toimii myös aina, varsinkin jos iltaa istutaan pienemmällä porukalla niin ei tarvitse tilata ihan hulluja määriä.

Freixenet Extra Dry Prosecco

Freixenetin Prosecco Extra Dry -uutuus on erittäin kuiva ja sitä kuvaillaan hapokaaksi, sitruksiseksi, viheromenaiseksi ja yrttiseksi. Raikkaan kupliva, melko kevyt ja hyvä seurustelujuoma, mutta suositellaan myös vähärasvaisen kalan ja äyriäisten kaveriksi. Se kuuluu Alkon tilausvalikoimiin, mutta ainakin Tampereen Kalevan Prisman Alkosta tätä jo saa hyllystäkin. Pullolla on hintaa 14,95 €, joka on mielestäni ihan kohtuu hinta näin kauniista pullosta. Tämä on muuten varmasti hyvä vappujuomaksi tai brunssijuomaksi ylipäätään.

Mitä tarjota illanistujaisissa?Freixenet Prosecco Extra Dry

Kevät tekee kyllä ihmeitä. Nyt jaksaa taas sopia treffejä ilman että se tuntuu raskaalta. Perjantaina näin pitkästä aikaa rakasta ystävääni ja juhlin lukioaikaisten ystävieni kanssa ja tapasin rakkaan ystäväni poikaystävän ekaa kertaa. Eilen syötiin illallista oman perheen ja siskon poikaystävän kanssa ja tänään nään siskoani ja serkkujani ja illasta suuntaan Majn luokse. Maanantaina toivottavasti ehdin vielä treffata yhden ystävän ennen kotiinlähtöä.

Arttu kuvasi illasta pienen filminpätkän ja vitsit, onpa hauskaa jakaa pitkästä aikaa videomatskua blogissa. Videopätkästä saattaa joskus välittyä fiilis ihan eri tavalla, mitä kuvista. Ja mitä ihmettä, mähän hymyilen hammashymyä, vaikka oon aina ajattelut etten osaa.

Ps. Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, muut kommentit otan lämmöllä vastaan. ♥

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    1. ehtisitkö millään vastata tähän? :) Väri ainakin näyttä tosi erille kuin sun laukussa.

  1. kiitos! se on nyt jo matkalla mulle, katsotaan millainen on livenä :)