Huh, ihan just alkaa joululoma! Kohta laitan vikat mailit matkaan ennen joulua ja napsautan lomavastaajan päälle ja lomailen. Koska ajattelin viettää joululomasta suurimman osan lukemalla kirjoja ja lehtiä, julkaisen tänne lomalukemiseksi kirjasuosituksia jos joltain sattuu loppumaan lukeminen kesken. Jos siis kaipaat kirjavinkkejä, niin nappaa mun vuoden 2020 lempparikirjojen joukosta ylös ne nimet, jotka puhuttelevat sinua. 

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin aikoihin. Olen ekaa kertaa vuosiin saanut takaisin sen ihanan tunteen, kun ei malttaisi laittaa kirjaa kiinni kun haluaa lukea vielä yhden ja vielä yhden sivun. 

Olen ollut reilun vuoden Lönkan lukupiirin jäsen ja lukupiiriin sitoutuminen on varmasti edesauttanut lukemisen makuun pääsemistä. En ole koskaan aiemmin kuulunut lukupiiriin mutta onneksi vihdoin kuulun, koska vitsit miten ihanaa on vaihtaa ajatuksia kirjoista, jonka kaikki ovat juuri lukeneet. Sillä ei ole mitään väliä keskustelun kiinnostavuuden kannalta, onko kaikki pitäneet luettavana olevasta teoksesta tai edes päässeet loppuun; on kiinnostavaa kuulla, miksi ajattelemme kirjoista ja lukukokemuksista usein niin eri tavalla. Ja toisaalta, millaisia ovat ne teokset, joita hehkutamme kaikki kuorossa?

Olen lukenut tänä vuonna monia erinomaisia kirjoja. Tähän postaukseen nostan ne , jotka ovat jääneet jostain syystä mieleen muita paremmin. Moni näistä on vuoden 2020 uutuuksia, mutta ei kaikki.

Tähdellä (*) merkityt kirjat on saatu pr-näytteinä kustantajalta.

Jenny Offill – Ilmastoja

Tartuin Jenny Offilin Ilmastoja-teokseen ilman sen suurempia odotuksia, en oikeastaan tiennyt, mitä kirja käsittelisi. Useampi paljon kirjoja lukeva ystäväni oli nostanut Offillin (joko ekan Syvien pohdintojen jaosto -teoksen tai tämän perusteella) suosikikseen, joten uteliaisuuteni heräsi ja ostin kirjan tutun kannen perusteella samalla kun olin ostamassa isälle isänpäivälahjaa. Kannatti!

Kirjan kappaleet ovat lyhyitä ja siksi tarina soljuu eteenpäin kevyesti, vaikka aiheet ovat painavia. Kappaleet tuntuvat päiväkirjamerkinnöiltä ja havainnoilta ja ne kuvaavat tarkkanäköisesti tätä aikaa. Vaihtelu ja arvaamaton rytmi sopivat hyvin tähän teokseen. Olisin toivonut, että tämä jatkuu pidempään, teoksen parissa oli helppo viihtyä.

Rachel Cusk – Outline

Rachel Cuskin Outline on Ääriviivat-trilogian ensimmäinen kirja. Kirja on täynnä keskusteluita ja kertomuksia; tarinoita elämästä ja erilaisista ihmiskohtaloista, suhteista ja  useimmiten kokijan itsensä kertomana. Siinä missä monessa tarinassa muiden tarinat tuodaan esille päähenkilön kertomana tai hänen kokemuksensa läpi, on muiden tarinoilla tässä merkittävämpi rooli, kun päähenkilö ei ota tarinoihin kantaa tai kerro niitä omiin kokemuksiinsa peilaten tai arvottaen.

Cusk toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa Ääriviivat-kirjastaan näin: ”Ääriviivat kuvaa paljon sitä, millaista on yhtäkkiä leijua kodin ja parisuhteen kaltaisten rakenteiden ulkopuolella”. Se tiivistää paljon kirjan teemoja ja sisältöä. Pidin Outline-kirjasta paljon ja luen parhaillaan trilogian toista osaa.

Elena Ferrante – Aikuisten valheellinen elämä *

Vitsit oli ihana lukea pitkästä aikaa Elena Ferrantea! Tykkäsin Ferranten Napoli-sarjasta paljon, mutten ole siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) tarttunut muihin hänen teoksiinsa.

Tämä oli monella tapaa tuttua Ferrantea, muttei sitten kuitenkaan. Lukupiirissämme joku totesi, että suosittelisi jatkossa tätä kirjaa ensimmäiseksi Ferranteksi niille, joille kirjailijan teokset eivät vielä ole tuttuja ja ymmärrän hyvin miksi. Napoli-sarjan viipyilyvyyteen ja hitaammin etenevään kerrontaan verrattuna tämä tarina etenee vauhdikkaammin eikä kiinnostus lukijana herpaannu kesken tarinan. Aikuisten valheellinen elämä käsittelee Ferrantelle tuttuja teemoja; mm. luokkaerot, naiseksi kasvaminen ja tyttöjen välinen ystävyys.

Tara Westover – Opintiellä *

Tara Westoverin Opintiellä oli ollut kirjakaapissani kauan ennen kuin tartuin siihen useamman ”kiinnostavamman” kirjan ensiksi luettuani. Onneksi tartuin, tämä oli järisyttävä lukukokemus.

Tara Westover kasvoi Idahon vuorilla omiin oloihinsa eristäytyneessä perheessä, jossa valmistauduttiin maailmanloppuun ja koettiin yhteiskunta vihollisena. Esimerkiksi perinteinen lääketiede nähtiin uhkana eikä yhteiskunnan järjestämä koulutus kuulunut asioihin, joita perheessä arvostettiin. Opintiellä on melkoinen kertomus siitä, miten Tara irtautuu perheestään ja pääsee yliopistoon itseoppineena, mutta ennen kaikkea se on kertomus koulutuksen merkityksestä.

Evie Wyld – Me olemme susia *

Evie Wyldin Me olemme susia on sellainen kirja, josta en oikein edes osaa sanoa miksi pidin siitä niin paljon. Se oli synkkä ja ahdistava, mutta jostain syystä siitä ei jäänyt ahdistunut ja huonovointinen olo – tarina kuljetti sujuvasti eteenpäin läpi hirveyksienkin.

Pakko sanoa, että nimen perusteella oletin jotain muuta – mulle ei ainakaan jäänyt sellainen olo, että naiset olisivat olleet susia toisilleen, johon nimellä ehkä viitataan? Päinvastoin. Kirja kertoo kolmen naisen kolmeen eri aikakauteen sijoittuvaa tarinaa. Tarinoista ahdistavia ja karmivia tekevät tarinoiden miehet, siksi en ymmärrä nimivalintaa (tai suomennosta tässä tapauksessa). Naisten välinen solidaarisuus on se, joka kannattelee. Tajusin kirjan kolmen tarinan yhtymäkohdat kunnolla oikeastaan vasta kirjan luettuani.

Tämä vaati pysähtymistä – vaikka väkivalta ja kauheudet olivat läsnä alusta asti, hahmotin kirjan teeman oikeastaan vasta sen luettuani. Olisipa ollut kiinnostavaa lukea tämä lukupiirin kanssa! Mutta onneksi lukupiirin puutetta korvaa hyvin muiden pohdinnat samasta kirjasta. Mitä luimme kerran -kirjablogin Laura kirjoitti tästä mainion arvostelun; jos haluat perehtyä tarkemmin kirjan teemaan, lue arvio täältä. Vika kappale kiteyttää kirjan sanoman todella taitavasti.

Maggie Nelson – Argonautit

Maggie Nelsonin Argonauteista olen kirjoittanut aiemminkin, mutta en voinut jättää sitä pois tästä listauksesta. Se oli kenties mielenkiintoisin teos kaikista tänä vuonna lukemistani. Osittain varmaan siksi, että tuntuu, että se pitää lukea vielä uudelleen ja uudelleen jotta voisin ymmärtää siitä uusia tasoja.

Caroline Criado Perez – Näkymättömät naiset *

Kirjoitin tästä kirjasta kesällä näin: ”Näkymättömät naiset avaa dataan perustuvan näkökulman naisten asemasta yhteiskunnassa. Kun ymmärtää naisiin kohdistuvaa rakenteellista syrjintää, on helpompi ymmärtää myös ei-valkosiin kohdistuvaa rakenteellista rasismia ja syrjintää. Tämän soisin ihan joka ikisen lukulistalle.”

Mua ihmetyttää, ettei Caroline Criado Perezin Näkymättömistä naisista tullut samanlaista teosta kuin vaikka Sapiensista; sellaista, joka vilahtaa tuon tuosta ihmisten insta stooreissa osoituksena siitä, että yrittää ymmärtää. Toisaalta, ehkä kansi ei ole yhtä instagrammattava? Jep, on silläkin väliä, tässä tapauksessa valitettavasti.

Eeva Kolu – Korkeintaan vähän väsynyt *

Näiden lisäksi en mitenkään voi olla sivuuttamatta Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt -kirjaa ja lukukokemustani sen parissa, vaikka olen kirjoittanut tästäkin aiemmin täällä. Samaistuin, nyökyttelin ja naureskelin Eevan ihanan itseironiselle otteelle. Tämän lukeminen tuntui helpottavalta. Se ei ehkä tarjonnut vaihtoehtoja tai ratkaisua siihen, mikä kaikki meitä uuvuttaa, mutta vahvan samaistumiskokemuksen.

Näiden lisäksi olen löytänyt tänä vuonna näiden nerokkaiden sarjakuvien pariin: 

Liv Strömquist – Kielletty hedelmä

Jos Liv Strömquist ei ole vielä tuttu, aloita vaikka Kielletty hedelmä -teoksesta. Strömquistit ovat niin hyviä ja osuvia, että pitäisi varmaan naurun sijaan itkeä.

Ihan älyttömän tarkkanäköinen ja huomionsa perusteleva teos. Kustantajan sivuilla teosta kuvaillaan näin: ”Kielletty hedelmä on opettavainen ja hauska historiallinen analyysi eräästä huonosti ymmärretystä elimestä. Teos tuo virkistävän puheenvuoron suomalaiseen keskusteluun sukupuolesta ja feminismistä.”  

Ulla Donner – Spleenish

Ulla Donnerin Spleenish-teosta kuvaillaan mm. näin kustantajan sivuilla: ”Spleen on raskasmielisyyttä, melankoliaa, haluttomuutta, ikävystymistä. Spleenish on olotila, joka kuvastaa y-sukupolven maailmaa kaikki on yhtä aikaa helppoa ja epävarmaa. Muut ihmiset ovat fiksumpia, laihempia, aikaansaavempia.” Spleenish kuvaa nerokkaasti aikaamme ja sukupolvemme kipuilua. Se kestää useamman lukukerran ja yksittäisiä sivuja pysähtyy tarkastelemaan aukeama toisensa jälkeen. Punavalkoinen kuvitus on upea.

Jos jutut puhuttelevat, suosittelen ottamaan myös Donnerin Instagram-tilin seurantaan.

Moa Romanova – Paniikkiprinsessa

Ahmin tämän visuaalisesti miellyttävän tarinan nopeasti tänä kesänä; oli lämmin ja kaunis päivä eikä Moa Romanovan Paniikkiprinsessan sisältö ja tunnelma sopinut omaan fiilikseeni, mutta kontrastista huolimatta siihen oli helppo samaistua. Koetin aina välillä käännellä sivuja hitaammin ja tarkastella kaikkia yksityiskohtia huolella, mutta ahmimiseksi se silti meni, tämä oli niin herkullinen kuvamaailmansa puolesta.

Liv Strömquist – Nousu ja tuho

Strömquistin kapitalismia ja luokkaeroja käsittelevä Nousu ja tuho -sarjakuva on loistava sekin. Oon ahminut tänä vuonna suurimman osan Strömquistin suomeksi käännetyistä teoksista ja mietin, että miten hitossa en ole osannut ottaa näitä lukuun aiemmin? Tuntuvat niin tärkeiltä, että on aavistuksen hämmentävää tajuta, että en ole tajunnut näitä aiemmin. Suosittelen todella lämpöisesti.

Oletteko te lukeneet tänä vuonna kirjoja, jotka ovat tehneet vaikutuksen ja jääneet mieleen? Otan suositukset lämmöllä vastaan! Ja jos olette lukeneet samoja teoksia, on aina ihana kuulla muiden ajatuksia niistä.