Pitkästä aikaa ruokajuttuja! Kaisa kävi kylässä pari viikkoa sitten ja teki kovasti mieli leipoa jotain iltapäiväteen kaveriksi. Murotaikinapohja on helppo ja nopea valmistaa ja muutenkin paljon parempi kuin perinteisempi ”sienikakkupohja”. Mulla sattui kerrankin olemaan marjoja pakasteessa, joten teen kaveriksi syntyi mustikkapuolukkapiirakka.



Ohje on hyvä, joten tässä tulee teidänkin iloksenne:
★
Murotaikinapohja:
4-5 dl jauhoja (vehnä/speltti)
200g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
+marjoja
+1rkl perunajauhoja
+sokeria maun mukaan
+ vaniljakastike / vaniljajäätelö
Nypi rasva jauhoihin, lisää sokeria ja kananmuna. Taputtele voideltuun uunivuokaan ja esipaista 15min.
Lisää marjat joihin olet sekoittanut perunajauhot ja ripauksen sokeria (mulla tais mennä yhteensä n. 400-500g mustikoita ja puolukoita). Laita uuniin vielä n. 10 minuutiksi.
★
Mustikka ja puolukka olivat loistava yhdistelmä. Kun puolukoita ei laita liikaa, saa ihanan kirpsakan marjapiiraan! Kaveriksi tietty vaniljakastiketta tai jätskiä, nams! Olen superonnellien uuden kodin isosta keittiöstä, täällä mahtuu leipomaan ja kokkaamaan. Siinä missä ennen ei ollut kuin hella laskutilana, mahtuu täällä oikeasti levittäytymään kokkaillessa.
Pitäisi muuten opetella tekemään vaniljakastiketta itse. Kaupan kastikkeessa on ties mitä tärkkelyksiä ja kaupan jätskistä tulee nykyisin maha kipeäksi. Liekö syynä se, että luen Petos lautasella -kirjaa, vai se, että ne eivät oikeasti ole kovin hyviä masulle…. Jätskikoneella hyvistä raaka-aineista tehty jäätelö se taasen on ihan eri juttu!








