Kurkkaus uuteen kotiin

sisustus
15 kommenttia
* Kaupallinen yhteistyö Iittala

Lähetin ystävälle kuvan mun uudesta ruokapöydästä pahvi- ja kuplamuovikaaoksen keskeltä ja ystävä viestitti takaisin että: ”hah, niin Idamaista, kaiken kaaoksen keskellä kukat kuitenkin maljakossa pöydällä!”

Vitsit tuntuu ihanalta, että kotona alkaa vihdoin olla kodin tuntuista. Ei täällä vieläkään ole valmista, mutta pikkuhiljaa kotoisampaa. Nyt täällä on ruokapöytä ja tuolit, vaatekaappi ja eteisessä naulakko. Ja kylppärissä korihylly, johon saan kosmetiikat ja pesuaineet nätisti – viikko sitten ne vielä lojuivat erinäisissä pussukoissa lattialla altaan alla.

Kestää kyllä aikansa laittaa kotia, mutta parempi niin; en halua ostaa tänne mitään ihan kivaa tai hätiköityä ja on kiva antaa tavaroiden löytää omat paikkansa rauhassa. Ovenkarmit, joiden väriä aiemmin inhosin, ovat alkaneet näyttää musta tosi kivalta, eli parempi varmaan etten hötkyile muidenkaan päätösten kanssa.

Iittala Raami-kulho Nappula-kynttilanjalat

En olisi uskonut, että tulisin asumaan kolme kuukautta uudessa kodissa ilman ruokapöytää ja vaatekaappia – ja että tottuisin siihen. Niinkin hyvin, että tilasin noudon mun vanhalle sängylle vasta siinä vaiheessa, kun se ei enää olisi mahtunut kämppään vaatekaappia kootessa. Parin kuukauden ajan täällä oli siis hieman erikoinen sisustus…

Ida365 oma koti

Mulla on ruokapöytä! 

Kaaokseen tottuu, mutta mulle on silti tosi tärkeää, että kotona on kauniita ja seesteisiä kohtia sekamelskan keskelläkin. Ikkunalaudoilla on ollut alusta asti viherkasveja, kynttilöitä ja kirjapinoja. Ja pöydällä maljakossa leikkokukkia.

ida h

Tänne tuli heti kotoisampaa, kun löysin värikkäitä kynttilöitä Iittalan Nappula-kynttilänjalkoihin – vitsit miten eriltä ne näyttävät valkoisiin verrattuna. Tosi kivaa vaihtelua! Nyt kun mulla ei ole vielä seinillä mitään tauluja, on kivaa, että kotona on jotain väriä huonekalujen ollessa pääasiassa joko puuta tai valkoisia.

Iittala Nappula-kynttilanjalka

Vaaleansininen ja oranssi ovat niin hyvä yhdistelmä! Samoin nude ja lila. Ja valkoisen kanssa tietysti toimii kaikki värit.

Patinoituneet Nappula-kynttilanjalat

Multa löytyi jo entuudestaan kaksi ihanaa, vanhaa ja patinoitunutta Nappula-kynttilänjalkaa, mutta nyt mulla on myös nude, valkoinen ja vaaleansininen Nappula-kynttilänjalka. Sain ne ja Nappula-ruukun Iittalalta uuteen kotiin yhteistyön tiimoilta.

Naurattaa, että reilu kuusi vuotta sitten harmittelin patinoituneita Nappuloita ja nyt en enää missään nimessä vaihtaisi näitä uusina hohtaviin, vaikka nekin ovat kauniit. Ihanaa, että vuodet näkyy kodin sisustuksessa ja tosi hauskaa huomata, että nämä klassikot tuntuvat ihan yhtä ajankohtaisilta, kuin tuolloin ekat Nappulat lahjaksi saatuani.

Iittala Nappula-ruukku

Nappula-ruukku on vallan söpö ruukku pennimuorille! 

Nappula-kynttiläjalkojen suunnittelija, ruotsalainen muotoilija Matti Klenell, kertoo rakastavansa sekä vintagea että modernia muotoilua ja minusta se näkyy Nappuloissa – siksi ne ehkä sopivatkin niin hyvin kotiin, jossa on sekä kirppislöytöjä että modernimpia huonekaluja.

Nappula-sarja on laajentunut myös kukkaruukkuihin – joskin ruukut ovat musta niin monikäyttöisiä, että olen käyttänyt omaani myös hedelmäkulhona ja ruukku on kaunis esine ihan sellaisenaankin. Se jos mikä on onnistunutta muotoilua, että yhtä esinettä voi käyttää moneen eri tarkoitukseen.

Iittala Nappula-ruukku

Nappula-ruukkua on kahtaa kokoa ja kolmea eri väriä: beige, valkoinen ja tummanvihreä. Mun beige Nappula-ruukku on tuo matalampi, 23 cm korkea.

Iittala kastelupallot

Mun medinilla voi hyvin, vaikka pudottikin kaikki kauniit kukkansa alle kuukaudessa 

Se, että edes osa asunnosta on siistinä, tekee yllättävän paljon, mutta väitän, että viherkasveilla on niin ikään merkittävä rooli viihtyisyyden luomisessa. Ne tuovat jotain käsittämätöntä harmoniaa sekamelskankin keskelle. Mun viherkasvini ovat selvinneet talvesta melko hyvin, mitä nyt yksi kumiviikuna on pudottanut miltei kaikki lehtensä – luin kasvioppaasta, että niin saattaa käydä, jos huoneilma on talvikaudella liian lämmin kasville. Höh, saas nähdä piristyykö se kevättä kohden, se kuitenkin hengailee mun asunnon viileimmässä huoneessa.

Sen sijaan peikonlehdet, pennimuori, rahapuu ja kilpipiilea jakselevat oikein hyvin – samoin joulusta hengissä selvinneet joulutähdet.

Iittala kastelupallo kukille

Iittalan kastelupallopakkauksessa tulee sekä isompi että pienempi kastelupallo

Olen koettanut pitää viherkasveistani hyvää huolta. Sen lisäksi että kastelen kutakin kasvia sille sopivimmalla tavalla, pyyhin välillä pölyt lehdistä ja suihkuttelen niitä vedellä. Muistan viedä viherkasvit suihkuun ihan liian harvoin, mutta jatkossa yritän ainakin muistaa laittaa kastelupallot janoisimpien kasvien multaan, kun olen pidempään poissa.

Kastelupallo täytetään vedellä ja työnnetään multaan pystysuoraan. Pallosta riittää vettä jopa viikoiksi, mutta nyt huomasin toisen pallon huvenneen tyhjäksi muutamissa päivissä; hups, onkohan mun medinilla saanut liian vähän vettä?

ida365 koti

Tältä täällä näytti monta viikkoa – pahvilaatikkokaaokselta! Nyt nuo laatikot ovat muisto vain, mutta musta oli kiva ikuistaa pala seesteisyyttä niin, että kaaos niiden reunalla näkyy kuvissa sekin. Ja rehellisyyden nimissä, on täällä näyttänyt tältäkin aika usein:

ida365 kaaos

Pikkuhiljaa… niin kauan kuin tavaroille ei ole oikeita paikkoja, ne tuppaavat kerääntymään kasoihin ja tyhjille pinnoille.

futon

Makuuhuonenurkkauksessa on vaatekaappi ja sänky ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tykkään tuosta syvennyksestä kovasti. Tuoksudiffuuserin valo ei riitä lukuvaloksi, joten jonkinlainen lamppu mun kannattaa tuohon hankkia, että näen lukea iltaisin.

beige nappula-kynttilänjalka

 

koti

Olkkarin laittaminen on vielä kesken; mun vanha sohva ei oikein enää innosta, mutta koetan olla senkin suhteen kärsivällinen. Vaihdan sen sitten joskus myöhemmin. Tuohon peilin kohdalle ajattelin hankkia jonkinlaisen senkin tai hyllyn jossain vaiheessa.

koti

Sellainen pieni kurkkaus mun kotiin ♥ Kuten näkyy, tavarat alkavat löytää omille paikoilleen mutta paljon on edelleen kesken. Palataan asiaan myöhemmin uudelleen – vaikka sitten, kun olen saanut taulut seinille ja hommattua maton ja mietittyä, missä kohdassa olisi paras paikka sohvalle…

Lisää luettavaa

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

Ida Hanhiniemi Iittala

Iittalan kierrätyskokoelma meillä kotona

Haaveena yhteinen koti (ja yhteinen asuntolaina)

Suosikkini: Oiva Toikan Frutta

Parhaat luonnonkosmetiikkatuotteet – herkän sekaihon luonnolliset ihonhoitotuotteet

kauneus, luonnonkosmetiikka
3 kommenttia

* Osa postauksen linkeistä on affiliate-linkkejä.
Osa tuotteista saatu alunperin testiin blogin kautta.

Vuoden 2019 parhaat luonnonkosmetiikkatuotteet -listauksen sijaan ajattelin, että kokoan yhteen postaukseen kaikkien aikojen parhaimmat luonnonkosmetiikkatuotteet. Olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa useamman vuoden (tai siis KYMMENEN vuoden ajalta, kun selasin blogin arkistoja, huh!), joten olen löytänyt selkeät suosikkituotteet monessa eri kategoriassa ja haluan listata nämä, koska vaikka tykkään kokeilla uutta ja esitellä erilaisia sarjoja blogissa, olen tajunnut, etten ehkä anna tarpeeksi painoarvoa omille suosikeilleni.

johanna gullichsen meikkipussi

Kaunis Johanna Gullichsen -meikkipussukka saatu Ihohoitola Lupauksen putiikista lahjaksi <3

Ne ovat kuitenkin ne, joita suosittelen kerta toisensa jälkeen omille ystävilleni ja perheenjäsenilleni heidän kysellessä suosituksia ja ne ovat niitä, jotka kerta toisensa jälkeen hankin loppuneen tilalle. Eli nyt tulee mun lemppareista lemppareimmat! Nämä ovat ne, joita oon ostanut monesti lisää ja joihin huomaan palaavani jonkun edellisen purnukan tyhjennyttyä. Kaikki tässä postauksessa mainitut tuotteet ovat sellaisia, että olen ostanut niitä itse – jos en itselleni, niin lahjaksi läheisille.

Jottei yhdestä postauksesta olisi tullut ihan törkeän pitkä, jaan tämän postaussarjan kolmeen osaan. Osa 1: ihonhoito, osa 2: meikit, osa 3: vartalonhoito & hiukset. Aloitetaan siis mun ihonhoitotuotesuosikeilla! Mun ihoni on usein herkistynyt sekaiho, joka on talvella pintakuiva ja kaipaa superpaljon kosteutusta, mutta menee myös helposti tukkoon. Tuotteet on siis valittu tällaisen oikuttelevan sekaihon tarpeisiin.

Aamutuotteet:

Misellivesi kasvojen puhdistukseen: Mossa – Juicy Clean Micellar Water. Tämä on hyvä, edullinen ja toimiva ja löytyy helposti, jopa osasta pieniä ruokakauppoja! Käytössä erityisesti kesäaamuina vesipesun korvaajana. En aina käytä misellivettä, mutta kun käytän, ostan Mossaa.

Kasvovesi kosteutukseen: Esse – Sensitive Toner tai Esse – Toner Plus kun iho on erityisen huonossa kunnossa, nämä kaksi auttavat. Ovat kalliita, mutta hintansa arvoisia. Hyvässä kunnossa olevan ihon kosteuttamiseen ja tasapainon ylläpitoon yks lemppari on Dabba – Kamomillakukkaisvesi. Kosteuttaa ja rauhoittaa, mutta ei ole mikään ihmeiden tekijä kuten Esset. Flow Cosmetics – Chamomile + Probiotics Facial mist -rauhoittava kasvovesi taasen on jotain Dabban ja Essen väliltä – todella todella hyvä ekan putelin perusteella ja siksi pääsi mukaan listaukseen. En ole pitkään aikaan ilahtunut mistään tuotteesta näin paljoa! Kotimaista luksusta, aih.

Seerumi päiväkäyttöön meikin alle: Novexpertin C-vitamiiniseerumi (kalliihko, mutta välillä Natcosin aleissa!) on ihanan kirkastava eikä tunnu kuivattavan ihoa. Suoraan epäpuhtauksille täsmähoitona tai kuuriluontoisesti Absolution – Le Purete -seerumi (tämäkin on hieman hintava, mutta toisaalta myös riittoisa, jos käyttää täsmähoitona). Yksi ikilempparini on Evolven Hyaluronihapposeerumi, joka kannattaa levittää kasvovedestä kosteille kasvoille, koska siten se auttaa lukitsemaan kosteutta ihoon. Jos tuotteen levittää kuivan kiristelevälle iholle, hyaluronihappo lukitsee ihossa olevaa kosteutta itseensä ja siten iho kuivuu entisestään – eli levitys kasvovedestä kostealle iholle ennen kosteusvoidetta!

Dr. Hauschka ruusuvoide

Päivävoide: Syksyllä ja talvella mulla on käytössä Dr. Hauschka – Kevyt ruusuvoide ja keväällä ja kesällä Weledan Manteli-kasvoemulsio. Ihan parhaat! Näistä kahdesta en ihan helpolla vaihda, en oo aikoihin ottanut pysyvään käyttöön mitään muita. Dr. Hauschkan ruusuvoide on tosi hellivä ja pehmentävä ja Weledan Almond-sarjan emulsiovoide imeytyy nopeasti, mutta kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Moneen muuhun hyvään ja toimivaan päivävoiteeseen verrattuna kohtuuhintaisiakin.

Kesäisin, ihon rasvoittuessa eniten, käytän välillä Dr. Hauschkan Revitalising -päivävoidetta jonka sekaan sekoitan tipan saman sarjan kirkastavaa kasvonaamiota. Tuo kombo tasoittaa ja kirkastaa ihoa ja sopii rauhoittamaan ihoa auringossa vietettyjen päivien jälkeen. En oo enää hetkeen käyttänyt Nafhan tuotteita, mutta ne olivat vuosia mun lemppareita ja uskon, että toimisivat edelleen.

Aurinkovoide kasvoille: Essen meikkivoide SPF 30. Tämän voisi listata myös meikkeihin, mutta tämä on paras kasvoille tarkoitettu aurinkosuoja epäpuhtaalle iholle. Ei tuki ihohuokosia, kuten kaikki muut testaamani fysikaaliset aurinkosuojat kasvoille.

Evolve hyaluronihapposeerumi

Iltatuotteet:

Meikinpuhdistusaine: Esse – Sensitive Cleansing Milk + Esse – Refining Cleanser. Tämä kombo on voittamaton, joskin vähän ärsyttää, että myös melkoisen hintava. Talvella mun iho ei kestä yhtään tujumpaa putsaria, joten tämä hellävaraisen puhdistusmaidon ja saviputsarin kombo on lyömätön. Eli teen noilla tuplapuhdistuksen. Nyt just saviputsari on loppu, joten käytän Essen puhdistusmaidon kanssa konjac-sientä tai musliiniliinaa (tai ihan vaan froteepyyhkeen kulmaa) hellän kuorinnan vuoksi.

Kesäisin Evolven Detox-kasvojenpuhdistusgeeli on vallan toimiva sekin ja harvoin käytettynä myös talvella, vaikka onkin selkeästi tätä komboa pesevämpi. Tämä Evolven geeli + Essen Refining Cleanser on myös paras kombo fysikaalisten aurinkosuojien pesuun kasvojen iholta (luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ei lähde hirveän hyvin maitomaisilla hellävaraisilla putsareilla nimittäin).

Mossa kasvovesi

Kasvovesi meikinpuhdistuksen viimeistelyyn: YA naturae kasvovesi on todella hyvä meikinpuhdistuksen viimeistelyyn. Pyyhkäisen kasvot meikinpuhdistuksen jälkeen musliiniliinalla, johon olen kaatanut vähän YA naturaen kasvovettä. Sen jälkeen suihkaisen vielä jotain hoitavampaa kasvovettä (esim. aiemmin mainittuja Essen kasvovesiä tai Flow Cosmeticsia). Myös Mossan kasvovesi on tähän tarkoitukseen hyvä.

Kasvovesi kosteutukseen & hoitamiseen: Samat aiemmin mainitut Esset ja Flow Cosmetics (aamu-kohdassa). KORA:n kasvovesistä laventeli ja sitruuna ovat ihania, niitä voi suihkia kasvoille kesken päivän virkistämään ja kosteuttamaan. Ne ovat täyshintaisina aika kalliita, mutta jos spottaat nämä alesta, niin kantsii nuuhkia!

Itseruskettava kasvovesi: Vaaleahipiäiselle Zuiin itseruskettava kasvovesi, tummempihipiäiselle Eco by Sonyan itseruskettava kasvovesi.

Mia Höytö Lempeä Uni -seerumi

Seerumi yökäyttöön: Nämä kaksi ovat todella hyviä ja kotimaisiakin vielä: Mia Höytö – Lempeä Uni -öljyseerumi, Frantsila – Anti-Pollution Facial Serum. Nämä ovat molemmat sellaista luksusta, jonka voi hyvin skipata arkikäytössä, pelkällä tehokkaalla yövoiteellakin pärjää.

Yövoide: Dr. Hauschka – ruusuvoide. En oo parin viimeisen vuoden aikana käyttänyt tämän lisäksi yövoiteena kuin jonkun yksittäisen testiin saadun putelin, sillä tämä tuntuu niin toimivalta, etten oikein osaisi nyt vaihtaa muuhun.

Ihoöljy: BYBI – Bakuchiol Oil siloittamaan juonteita (joo en uskoisi, jos en olisi itse kokeillut ja todennut niin toimivaksi). Levitän tätä lähinnä otsaan, en koko kasvoille. Koko kasvojen kosteutukseen ja rauhoittamiseen Frantsila – Kehäkukka-porkkanaöljy. Pari tippaa yövoiteen joukkoon tai päälle lukitsemaan kosteutta ihoon ja pehmentämään ihoa. KORA:n Noni-öljy on tosi hyvä sekin; imeytyy nopeasti ja jättää iholle ihanan terveen hehkun.

KORA Noni-kasvoöljy

kuva: Lilli Salminen 

Yksittäisille näpyille: Kotimainen propolis-uute. Tätä en vaihda, ihan paras! Veikkaan että oon testannut melkein kaikki Suomen markkinoilla olevat luonnolliset täsmätuotteet näpyille ja tää on ehdottomasti toimivin ja fiksuimman hintainen ja helposti saatavilla esim. Ruohonjuuresta ja isompien tavaratalojen eko-osastoilta. Ainoa miinuspuoli on se, että tämä sotkee sekä lavuaarin että liian runsaasti kasvoille levitettynä myös lakanat, eikä meinaa lähteä kovin helposti.

__________________

Sitten ylellisyystuotteet, joita ilman pärjää arjessa vallan mainiosti, mutta joihin on välillä kiva panostaa ja joita mun hankala ihoni kyllä toisinaan kaipaa, vaikka huomaan, että minimalistinen ihonhoitorutiini ja samoissa tuotteissa pysyminen edesauttaa ihon pysymistä hyvässä ja rauhallisessa kunnossa.

Mossa kasvonaamio

Tehohoitotuotteet:

Kosteuttava kasvonaamio: Patyka – Intensive Moisturising Mask on aivan hullun hyvä kosteuttava naamio. Kallis, mutta todellllla hyvä. Budjettiystävällisempi ja hyvä kosteuttava ja rauhoittava naamio on Mossan Vitamin Cocktail -naamio. Yövoiteen ja naamion yhdistelmä rauhoittaa ihoa. Dafna’sin Revival -kasvonaamio on ihanan hemmotteleva ja ylellinen, mutten tiedä raaskisinko ostaa tätä itselleni. Lahjana kuitenkin ihana, yksi kivoimmista naamioista joita olen päässyt kokeilemaan. Dr. Hauschkan Soothing Mask on myös todella hyvä.

Kirkastava kasvonaamio: Dr. Hauschkan Revitalising Mask, ihan paras! Tasoittaa ja rauhoittaa ihoa.

100% pure sheet mask

Sheet maskit: Luksusjuttuja, mutta hyviä esim. reissussa kun iho on koetuksella ja mukana kannettavien tavaroiden määrä rajallinen. 100% Puren Green Tea -naamio on rauhoittava ja kosteuttava, Pulpe de Vien Moji’Detox-naamio jätti iholle kivan tunteen ja räväkästä pakkauksestaan huolimatta rauhoitti ihoa. Mujin sheet maskeihin imeytän esim. itsetehtyä hoitonestettä tai Dabban kamomillakasvovettä rauhoittamaan ihoa.

Kuorinta: Aiemmin mainittu Essen Refining Cleanser. Kerran kuussa käytän Whamisan Organic Flowers Peeling Mitt -kuorintalappuja kirkastamaan ja ikään kuin ”tehohoitona”. Käytän kuorintoja nykyisin aika vähän,  mutta säännöllisesti käytössä olevat musliiniliina ja konjac-sieni ajavat osittain samaa asiaa.

Weleda Skin Food huulivoide

Huulivoide: Weleda Skin Food -huulirasva ja YA naturaen huulirasva ovat parhaat talvella. Myös Weledan Everon-huulivoide on tosi hyvä ja tykkään kovasti myös HURRAW:n kirsikkahuulivoiteesta (sävyttävä!) ja auringossa SUN-huulivoiteesta (spf15).

__________________

Vitsit mikä määrä tuotteita! Aika älytön :D Haluan korostaa, että loppujen lopuksi aika vähällä pärjää ja tässä on monen vuoden kokeilujen ja testailujen perusteella valkkaamani lempparit. Jos iho ei ole yhtä ärsyttävän paljon oireileva kuin mulla, pärjää takuulla vähemmällä tuotearsenaalilla. Kasvojenhoitotuotteet ovat mun kylppärinkaapissa ne tuotteet, joihin panostan eniten ja esim. vartalonhoitotuotteisiin ja hiustenhoitoon panostan huomattavasti vähemmän.

Voi olla, että tämä lista on vuoden tai kahden päästä ihan toisenlainen, mutta nämä ovat olleet viimeiset pari vuotta kovassa käytössä. Muutamien kalliimpien lemppareideni rinnalle olisi kiva löytää jotkut hieman edullisemmat vaihtoehdot, mutta muuten oon kyllä löytänyt ihan hullun hyviä ja toimivia tuotteita vakkareiksi. Onko teillä samoja lemppareita kuin teillä? Tai suosituksia näiden rinnalle? 

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kiitos 2019

lifestyle
6 kommenttia

Voi luoja millainen vuosi. Ihmeellinen!

Oon varma, että 2019 jää mun mieleen vuosilukuna, vaikken yleensä muista yksittäisiä päivämääriä tai vuosia mitenkään erityisinä; vuosien ja ajanjaksojen sijaan muistan paljon herkemmin tunteita ja tunnelmia, mutta 2019 vuoden kohdalla tapahtunee poikkeus. Tuntuu että tänä vuonna tapahtui kaikki. (Ja kun kirjoitan noin, tiedän, ettei se todellakaan ole niin ja että joskus vielä ajattelen, että hah, mitähän silloin kuvittelin, mutta siltä musta just nyt tuntuu.)

Viime vuosi on ollut upea, outo, riipaiseva ja välillä vähän raskaskin. Tuon kaiken keskellä on tuntunut siltä että oon ollut enemmän kuin vuosiin oma itseni.

ida365

Oon ollut parhaani mukaan läsnä kaikessa, mitä on tullut vastaan. Valoheijastukset talojen seinissä on olleet kauniimpia, oon kuunnellut biisien sanat tarkemmin ja kirjoittanut päiväkirjaa enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä.

Oon ollut rakastettu ja rakastanut. Tuntenut oloni tärkeäksi ja monta kertaa miettinyt, että hitto miten ihania tyyppejä mun elämässä on.

Oon ollut lohduttaja ja lohdutettavana.

Oon opetellut hyväksymään, että on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa ja muistanut, että on paljon, joihin voin. Tärkeimpänä se, miten suhtaudun asioihin ja ihmisiin.

Sain viime vuonna yhden tosi tärkeän pestin; musta tuli kummitäti suloiselle ja uteliaalle pienelle tytölle.

Opettelin rajojani. Jaksamisen suhteen ja sen, mikä kuuluu mun harteille ja mikä ei. Asioista kieltäytyminen on aina saanut mut empimään, mutta on ollut helpottavaa huomata, että kieltäytymisestä seuraa välillä hyviä asioita; on ollut aikaa olennaisille asioille ja ihmisille. Kuulostaa naurettavan yksinkertaiselta tähän kirjoitettuna, mutta ein sanomisen opettelu on ollut kaikkea muuta. Ein sanominen kivoille asioille ja ihmisille on tosi vaikeaa.

Oon huomannut, etten enää vastaa ”mitä kuuluu?” kysymykseen ”hyvää, mutta kiireistä”, vaikka sekin olisi välillä totta. Tai jos vastaan, saan siitä itseni samantien kiinni ja mietin, että äh, miksi vastasin noin. Vaikka mun elämä olisi täynnä tapahtumaa, en halua glorifioda kiirettä tai antaa kellekään sellaista kuvaa, että kiire olisi jotenkin olennaista tai tärkeää. Ei ole. Se on sitä, ettei osaa sanoa ei, ettei osaa priorisoida tai delegoida ja ettei osaa pitää itsestään huolta. Sitä, että tulee tärkeä olo siitä että on kiire. Mulle se ainakin on ollut vakuuttelua siitä, että riitän, kun teen niin kamalasti ja sitä, etten osaa tai tohdi sanoa ei. Onneksi oon alkanut ymmärtää, että riitän vähän vähemmälläkin itselleni ja että se, että sanon joskus ei johonkin, on ihan todella ok. Että saan sanoa niin ja että mun pitää itse pitää omasta jaksamisestani huolta.

Oon tänä vuonna majoittanut monta ystävää mun sohvalle tai lattialle, välillä mun pienessä Tehtaankadun yksiössä oli kerralla useampikin yökyläilijä. Se on ollut ihanaa!

ida hanhiniemi

Silloin kun kroppa ja mieli oli eniten solmussa, kävin monta kertaa viikossa vastapäisellä joogasalilla. Kävin kävelyillä ja opettelin olemaan tekemättä koko ajan jotain ”hyödyllistä”. Jatkan opettelua. Olen tajunnut, etten voi keksiä mitään uutta, jos koko ajan touhuan jotain enkä varaa elämääni yhtään tyhjää tilaa.

Olen mokannut, pyytänyt anteeksi ja korjannut mokani parhaani mukaan.

Olen opetellut olemaan avoimempi kuin olen aikoihin uskaltanut olla ja ymmärtänyt, että asioita ei tarvitse tehdä vaikeammaksi kuin ne on. Jos haluaa ja päättää, ei ole mitään pelejä.

Olen käynyt tuntemattomien ihmisten kanssa ihan älyttömän hyviä keskusteluita. Osan aloittanut itse, toisissa on riittänyt, että olen ollut läsnä ja valmis kohtaamaan toisen ihmisen.

Eiran puistonpenkit tuli kesällä tosi tutuiksi. Istuin niillä tunteja lukemassa, kirjoittamassa ja miettimässä. Aion etsiä Kalliosta tai jostain lähistöltä samanlaisen lempparispotin ensi kesänä.

Laitoin puhelimen lentokonetilaan useammin kuin ennen; iltakävelyillä, ennen joogatunteja ja kelluntoja. Oon varmasti ollut huonompi vastaamaan viesteihin nopeasti, mutta se on tehnyt mulle tosi hyvää, että osaan jättää puhelimen huomiotta. Mitä vähemmän vietän aikaa puhelimellani, sen vähemmän koen selittämätöntä ahdistusta.

Tein ekan matkan ikinä rinkka selässäni. Se ei ollut mikään tyypillinen reppureissu, mutta niksautti tarpeeksi totutusta.

Olen lähentynyt sellaisten ihmisten kanssa, joiden olen aina tiennyt olevan merkityksellisiä mutta joiden kanssa en silti syystä tai toisesta ole ollut aiemmin niin läheinen, kuin olisin toivonut olevani. Olen saanut uusia ystäviä ja nähnyt joitakin tärkeitä tyyppejä aivan liian vähän.

Oon ollut kiitollinen siitä, että oon luottanut itseeni enkä kuunnellut muita varsinkaan silloin, kun en ole pyytänyt mielipidettä tai neuvoa.

Oon onnellinen, että edellisen vuoden lopussa tehty päätös nelipäiväsestä työviikosta alkoi näkyä omassa hyvinvoinnissa ja jaksamisessa. Hiukset ei enää tipu päästä enkä enää herää aamuyöllä siihen, että sydän meinaa tulla ulos rintakehästä ja päässä pyörii joku isossa mittakaavassa merkityksetön to do -lista.

Selasin kuukausia asuntoilmoituksia ja muutin mulle kolmanteen osoitteeseen Helsingissä. Tajusin, että meni kaksi vuotta, ennen kuin Helsinki alkoi tuntua kodilta, mutta nyt on helppo ja kevyt olo siitä, että tämä todella on mun koti nyt. Täällä on mun elämä ja mun ihmiset. Aluksi olo oli irrallinen ja vaikka kaupunki tuntui heti oikealta, meni hetki, ennen kuin sosiaaliset ympyrät täällä alkoivat vakiintua.

Oon oppinut itsestäni häkellyttävän paljon uutta. Tai sitten vaan uskaltanut myöntää asioita, jotka oon jo tiennyt. Kirjoitin päiväkirjaan joskus keväällä, että ”Tää on ollut hassu aikakausi. Vähän kuin oisin tehnyt sovinnon itseni kanssa, virallisesti, vaikka tiedän, että ainekset on olleet valmiina jo kauan. Ehkä oon vaan uskaltanut olla enemmän minä kuin hetkeen?” 

ida hanhiniemi

Yksi juttu vielä: mietin monesti kesäöinä uinuvan kaupungin läpi polkiessani, että luoja oon onnekas, kun oon elossa. Miten pieni todennäköisyys on, että ollaan täällä ja saadaan kokea tää kaikki.

Mieluummin kaikki tää kuin ei mitään – se oli muuten yksi viime vuoden läpi mukana kulkeneista mantroista ja aika hyvä, pätee hyvässä ja pahassa.

Lisää luettavaa

Lapsettomuushoidot

Lapsihaave ja lapsettomuushoidot

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!