Tammikuun alun kunniaksi on hyvä palata ruoka-asioiden pariin. Moni aloittaa vuoden alusta terveellisemmät elämäntavat (toivottavasti joillakin muutokset ruokavaliossa ja elämäntavoissa myös pysyvät), joten lienee ihan oivallista kertoa tarkemmin omista syömisistä ja kokkailuista nyt.
Kuten Petos lautasella -kirjasta kirjoittamassani postauksessa kävi ilmi, koetan suosia mahdollisimman monipuolisia, aitoja ja terveellisiä raaka-aineita omassa keittiössäni. Suhtaudun superprosessoituihin tuotteisiin ja puolivalmisteisiin kriittisesti, mutten ehdottomasti. En kuole, enkä usko että kukaan muukaan kuolee, jos silloin tällöin jaksaa olla välittämättä. Minulle tärkeintä on syödä arkena kohtuudella ja hyvin, jotta ei tarvitsisi kokea turhaan huonoa omatuntoa juhlahetkistä ja herkutteluista. Kun perusruokavalio on kunnossa, voi mielestäni välillä repäistäkin vähän ;-)


Tähän väliin on hyvä esitellä uusi tuttavuuteni Marianne, joka on luvannut auttaa minua suunnittelemaan syömiseni paremmin ja analysoimaan, millä mallilla asiat ovat nyt. Minun on helppo sanoa, että tiedän syöväni suhteellisen monipuolisesti ja terveellisesti, mutta en silti osaa sanoa saanko esim. kaikkia tarvittavia vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita tarvittavista energiamääristä puhumattakaan. Olen aina syönyt siten, miten minusta on parhaalta tuntunut, joten tuntuu ihanalta että joku kertoo minulle, missä on parantamisen varaa ja miltä osin menee hyvin.
Marianne on juuri valmistunut ravintovalmentajaksi ja tarjoaakin apuaan myös muille ruokavaliotaan pohtiville. En ole koskaan aiemmin saanut vinkkejä syömiseen keltään asiaan perehtyneeltä, joten minua pikkuisen jännitti ennen kuin sain kuulla, että Mariannen suhtautuminen ruokaan on suhteellisen samanlainen kuin minulla. Marianne on kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja on valmis auttamaan elämäntapamuutoksessa eikä ole pikadiettien ystävä. Sen lisäksi että Marianne on perehtynyt puhtaaseen ruokaan, tietää hän paljon myös urheilua tukevasta ruokavaliosta.
Marianne on myöskin opiskellut Proakatemiassa ja alkanut ottaa selvää asioista jo opiskeluaikoina käymällä luennoilla, lukemalla luonnollisen ruuan puolestapuhujien kirjoittamia kirjoja, katselemalla puhtaaseen ruokaan liittyviä dokumentteja ja innostunut tuolloin jyllänneestä superfood-buumista. Omat urheiluharrastukset ovat myöskin ohjanneet Mariannea kohti optimaalista ravitsemusta. Mariannen muoti- ja hyvinvointikiinnostus synnytti lopulta Mymes-hyvinvointivaateliikkeen, joka avasi ovensa Tampereen Verkatehtaankadulla kesäkuussa 2012. Mymeksessä myydään vaatteiden lisäksi mm. superfoodeja, itsetehtyä raakasuklaata, synergy-tuotteita ja lisäksi erilaisia palveluja, joihin Marianne ja äitinsä Marketta ovat erikoistuneet; Bemer-mikroverenkiertoterapiaa, kuntosaliohjausta ja ravintovalmennusta.

Aloitettiin Mariannen kanssa yhteinen projekti, nimittäin minun ruokapäiväkirja ja sitä kautta ruokavalioni analysointi! Tämä on nyt kolmas päivä, kun kirjoittelen muistiin syömisiäni. Saas nähdä mitä Mariannen analyyseistä paljastuu sitten myöhemmin… Tällä hetkellä tuntuu että olen syönyt vähän turhan epäsäännöllisesti ja ehkä nuo joulusta jääneet piparit ei varsinaisesti kuulu terveelliseen ruokavalioon… mutta ovat sentään itsetehtyjä, hyvistä raaka-aineista! ;-) Jännittää vähäsen, sillä vaikka aluksi ajattelin että heh, totta kai on helppo kirjoittaa ylös kaikki syömiset, niin noiden piparien kohdalla olis tehnyt mieli huijata vähän. Mielenkiintoista, aion nimittäin laittaa nuo syömiseni esille tänne, jotta niiden pohjalta olisi helppo kertoa omia arkisia vinkkejä terveellisemmän ruokavalion aikaansaamiseksi. Ja tietysti myös Mariannen asiantuntijavinkit! Moni teistä on kommentoinut minulle eräästä kinkkisestä aiheesta, eli siitä, miten opiskelijabudjetilla voisi tehdä parempia valintoja. Juuri näitä juttuja aion avata myöhemmin ruokapäiväkirja-analyysien yhteydessä. Miltäs kuulostaa? Onko joku muu joskus pitänyt ruokapäiväkirjaa ja saanut syömisistään analyysiä? Minua jännittää vähän!!



Loppuvuosi on kulunut supernopeasti, en tajua että ollaan asuttu tässä jo useampi kuukausi ja että ehdin käydä sekä
