Mulla ja äidillä oli viime lauantaina museopäivä. Tajusin tässä juuri, että käyn aika usein museoissa juuri äidin kanssa, varsinkin Suomessa siis. On kiva kuljeskella näyttelyissä yhdessä ja keskustella taiteesta jonkun kanssa samantien. Joskus näyttelyitä on kiva kierrellä ihan yksikseenkin, mutta useimmiten reaaliajassa analysoiminen on mukavaa. Olen satavarma siitä, että kiinnostukseni kaikkea kaunista ja esteettistä kohtaan on tullut äidinmaidosta. Äitini on aina työskennellyt luovilla aloilla ja ymmärtää estetiikankaipuutani usein paremmin kuin kukaan muu. Siinä missä isäni pyörittelee päätään, kun ostan jotain kallista vain siksi että halvalla ei saa hienoa, ymmärtää äiti täysin.
Vaikka meillä on osittain erilainen maku kauniiden asioiden suhteen, on mauissamme paljon samaakin ja tunnemme toistemme tyylit ja mieltymykset melko hyvin. Ehkä juuri siksi on kiva käydä museoissa ja näyttelyissä yhdessä.
Äiti sponssasi mulle ja siskolleni puolet Museokortista, jotta pääsemme käymään useammin näyttelyissä. Hahaa, tämähän on suorastaan kulttuuriteko! Olin miettinyt Museokortin ostamista aiemminkin ja onneksi se oli tehty varsin helpoksi. Ostin omani Sara Hildenin taidemuseosta, rekisteröin korttini myöhemmin netissä ja nyt saan parin viikon sisällä virallisen korttini postitse. Sillä pääsee Suomessa tosi moneen museoon; osviittaa antaa tämä kartta. Tampereella tällä pääsee Sara Hildenin lisäksi mm. Vapriikkiin, Kivimuseoon, Muumilaaksoon ja Milavidaan. Helsingissä Museokortilla pääsee mm. Kiasmaan, Taidehalliin, Ateneumiin, HAM:iin… Mukana on miltei 200 museota Suomessa.
Helene Schjerfbeck
Kari Vehosalo (tämä on maalaus. MAALAUS. _maalaus_ !!)
Tuija Lehtinen
Aseina huulipuna ja kyyneleet? 4.10.2015–17.1.2016
Näyttely käsittelee moninaista naiseutta ja kyseenalaistaa naiseuteen liittyviä stereotypioita. Tykkäsin kovasti! Näyttely oli monipuolinen ja osa töistä herätti paljonkin ajatuksia. En aina halua tietää mitään taideteosten taustoista, vaan vain katsella, mutta tätä näyttelyä oli kiva kiertää opasvihko mukana. Taitelijoiden taustat, työn tarina ja julkaisuajankohta kiinnosti jotenkin erityisen paljon tällä kertaa.
Näyttelyn nimi juontaa juurensa Aku Ankan taskukirjan numero 56 (1981) seikkailusta Pyssyllä ei rahaa saa. Akun, Iineksen ja Roopen toraillessa Iines kysyy ”Emmekö muka tunne aseita?”, mihin Roope vastaa vähättelevästi ”Teidän aseenne ovat huulipuna ja kyyneleet. Kyllä me sen tiedämme.” (lainaus)
UNELMIEN ASKELEET – SALVATORE FERRAGAMO 1898–1960
Museo Milavidassa on myös Nottbeckien suvusta kertova näyttely. Kävimme katsomassa myös sen, mutta se ei kiinnostanut mua tarpeeksi ja toteutus oli jotenkin sekava – kiteytys olisi ollut tarpeen.
Salvatore Ferragamon kenkänäyttely sen sijaan oli kiinnostava, koska esillä oli niin paljon kenkiä ja niiden tarinoita. Katsottiin myös melko naivistinen pätkä Salvatoren elämästä – sen olisi ehkä voinut skipata, mutta itse kengät olivat kiinnostavia. Salvatore Ferragamo tuntui ymmärtävän, missä kohtaa kengän koron kuuluu olla (hahaa, niin usein se on omaan silmään liian takana…) :-D
