Nyt on kuulkaa sellainen tahti, etten meinaa itsekään pysyä perässä. Täytyy oikein kerrata asioita mielessä, jotta tajuaisin mitä kaikkea viimeisin kahden viikon aikana on tapahtunut.
No, sain töitä – unelmien työn Helsingistä, kuten kerroinkin. Kävin Helsingissä heti samalla viikolla perehtymässä uuteen työhöni päivän verran ja sitten otin ja matkasin Rovaniemelle moikkaamaan isovanhempiani ja äitiäni, joka on ollut työjaksolla synnyinkaupungissaan. Vaikka joululomalla varattu Rovaniemen reissu osuikin näennäisesti huonoimpaan mahdolliseen hetkeen, teki mummolareissu hyvää. En ehtinyt stressailla liikoja, kun piti keskittyä pukemaan tarpeeksi kerroksia ulkoilua varten ja kysellä isoäidin ja isoisän nuoruudesta. Sovin asuntonäyttöjä tyynen rauhallisesti tulevalle viikolle ja hoidin edellisiä työtehtäviäni sellaiseen kuntoon, että voisin lähteä Helsinkiin ja aloittaa uudet työt. Olin keskiviikkoiltana kotona Tampereella ja torstaiaamuna pakkasin taas laukkuni ja aloitin työt Helsingissä.
Ihana koti löytyi onneksi jo viikonloppuna – reppuelämää kesti siis varsin siedettävän aikaa. Tosin perjantai-iltana olin vielä ihan varma, etten saa haaveilemaani asuntoa ja pidättelin itkua huonolla menestyksellä koko junamatkan Tampereelle. Itselle mieluisan kodin löytäminen Helsingistä kahdessa viikossa ei ole mikään mutkaton juttu, jos sattuu asumaan toisella paikkakunnalla eikä pääse näyttöihin lyhyellä varoitusajalla; sillä tiedättehän, nopeat syö hitaat. Tampereen vuokrataso tuntuu nyt myös ihan äärettömän huokealta.
Olen huono sietämään epävarmuutta ja sitä, etten tiedä yhtään mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Siksi nämä viimeiset viikot ovat tehneet mulle hyvää, vaikka välillä meinasikin mennä usko ihanien kämppien mennessä nenän edestä (ja kun tajusin, että asunto, johon olin valmis muuttamaan sillä sekunnilla kun näin sen, tulisi olemaan seuraavat 9kk julkisivuremontissa, jipii). Tällaisina hetkinä on hauskaa huomata kasvaneensa, sillä joskus pari vuotta sitten olisin varmaan ollut hermoraunio; nyt olen viime perjantain junamatkaa lukuunottamatta ottanut kaiken muutoksen tosi iisisti. Ehkä siksi, että tämä tuntuu niin luontevalta.
Aloitin viime viikon lopussa Sugar Helsingin PR Managerina. Sugar on vastuullisiin lifestyletuotteisiin ja -palveluhiin erikoistunut PR-toimisto, jonka edustuksessa on useita suosikkibrändejäni niin luonnonkosmetiikan kuin ruoka- ja hyvinvointituotteidenkin parista. Minä vastaan jatkossa ruoka- ja hyvinvointipuolesta ihanan edeltäjäni lähtiessä pian kohti Pariisia. Saappaat ovat suuret, mutta olen innoissani; tuntuu ettei maailmassa just nyt ole oikeampaa työpaikkaa mulle.
Edellisissä töissäni ei ollut mitään vikaa, mutta olen jo pitkään tiennyt haluavani joskus töihin Sugarille – hetki oli otollinen, sillä olin itse alkanut kaivata vähän vaihtelua ja Sugar etsi tiimiinsä vahvistusta. Sugarilla pääsen työskentelemään sellaisten brändien parissa, joihin uskon ja joiden takana voin seistä. Pääsen osaksi ihan huikeaa työyhteisöä ja tutustumaan mielettömiin tyyppeihin. Oppimaan uutta – sekä alasta, että kiinnostavista asioista. Menemään pois mukavuusalueeltani. Keksimään kivoja juttuja ja järjestämään tapahtumia. Tuntuu niiiiiin hyvältä, on ihan kreisin onnellinen olo.
Yhden jutun olen tässä viime vuosina oppinut; kannattaa pitää kiinni niistä jutuista, jotka kutkuttaa ja joilla on itselle oikeasti merkitystä. Kannattaa olla utelias, kysellä itseään viisaammilta ja ottaa selvää asioista. Kun aloitin opintoni liiketalouden parissa vuonna 2011, mietin monesti, että huh, tämä ei oo mun juttu. Rahakeskeinen ala ei tuntunut heti omalta, mutta kun joskus myöhemmin tajusin, että kaikkea oppimaani voi käyttää myös itselle merkityksellisiin asioihin ja parempiin valintoihin, tuli helpottunut fiilis. Just näin tän pitikin mennä.
Huh. Nyt juon teen loppuun ja alan koota sohvaa. Huomenna on pöydän vuoro ja viikonloppuna saan tänne toivottavasti loput tavarani. En malta odottaa, että pääsen kuvailemaan täällä päivänvalossa kun tavarat on paikallaan. Enkä malta odottaa, että pääsen tutustumaan paremmin lähikatuihin ja uuteen kotikaupunkiin. Niin jännittävää!
